Oikeudellisen tuomion perusteena voi olla ajatus, jonka mukaan oikeus edustaa jotakin itseään korkeampaa, että oikeus on se, mitä oikeusprosessissa päätetään tai että oikeus on toteutunut oikean auktoriteetin antaman lain perusteella.
Länsimaissa ensimmäistä vaihtoa edustaa niin sanottu luonnonoikeudellinen perinne. Toinen vaihtoehto on oikeuspositivismia ja kolmatta edustaa esimerkiksi Napoleonin antamat lait.
Moraalifilosofian alkeisoppikirjoissa esiintyy usein seuraavanlainen selostus. 1900-luvulla oikeuden tulkinnaksi oli muodostunut oikeuspositivistinen katsomus. Oikeutta oli se, minkä paikallinen oikeus tuomiossaan siksi katsoi. Käänteeksi muodostui Nürnbergin istunnot, joissa vedottiin jonkinlaisiin yleisinhimillisiin periaatteisiin, jotka eivät ole riippuvaisia yksittäisen virkamiespäätöksen muodosta.
1990-luvun loppupuolella tämä ihanteellinen selitys kyseenalaistettiin. Todettiin, että Nürnbergin oikeudenkäyntiin liittyi propagandistinen ulottuvuus. Samaan aikaan kuin julkisuuteen tuotuja natsiherroja määrättiin hirtettäviksi, pahimpia ganstereita rekrytoitiin niin että vipinä kävi niin Yhdysvaltojen kuin Neuvostoliitonkin palvelukseen ja esimerkiksi Statista tuli Gestapon jatke.
Niin tai näin, väite, että lakia ei rikottu, ei vaikuta uskottavalta oikeuden toteuttamisen osalta. Oikeus ei ole vain lakitekninen asia vaan sen lait ovat normeja, joiden taustalla on vakavampia eettisiä katsomuksia.
Tämän osoittaa jo silkka oikeusnormijärjestelmäkin. Oikeus perustuu kansainvälisiin sopimuksiin ja tästä johdettuihin lakeihin, joilla on oma hierarkkiansa. Perustuslaki on toki määräämämpi kuin vaikkapa laki yksityisen oppilaitoksen hallinnosta.
Kaiken lainkäytön taustalla on uskomuksia oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Niin on hyvä. Mutta se tarkoittaa sitä, että etiikka on juridiikan yläalue, joka määrittää lainkäytön oikeellisuutta.
Siirtyäkseni nyt Päivi Räsäsen tapaukseen, siinä on silmiinpistävää se, että etiikkaan perehtymättömät juristit ovat alkaneet maallikkoina operoida etiikan alueella.
Tapauksen keskeisin ongelma liittyykin ensisijaisesti valtakunnansyyttäjän toimintaan. Kyseessä on virasto ja instituutio, ei yksittäinen erehtyvä henkilö.
Prosessi ei lisää uskottavuutta instituutiota kohtaan. Sen sijaan keskeisen insituution uskottavuus on kärsinyt, tosin siten, että sen alempi taso on korjannut alalla valtaa pitävän virheen.
On saanut vaikutelman, että keskeinen yhteiskunnallinen instituutio on omistautunut puoskarointiin edetessään asiantuntija-alueensa ulkopuolelle ja käynnistäessään toimintansa ulkopuolelle sijoittuvan moraalisen operaation juridisia keinoja käyttäen yksittäisen, merkittävässä asemassa olevan kansalaisen tuomitsemiseksi.
Tällöin voi vain ihmetellä tarpeita.
En käsitä lainkaan Päivi Räsäsen ja hänen tapaansa ajattelevien tarpeita käsitellä seksuaalista erimuotoisuutta tavalla, johon he keskittyvät. Tosin Päivi Räsäsen puolustukseksi mainitsen, että aikoina, jolloin hän sai lääkärikoulutuksensa, homoseksuaalisuuden sairausluokitus oli normi.
Mutta paljon voimakkaampi tunteeni on se, että en käsitä lainkaan syyttäjän tarvetta sijoittaa juridiselle tasolle Räsäsen loukkaaviksi koetetut vanhat ja uudemmat kirjoitukset.
Näiden asioiden arvioiminen sijoittuu juridiikkaa korkeammalle tasolle, moraaliin.
Päivi Räsänen on saanut moraalisen tuomionsa niiltä, joiden eettinen taju ei voi hyväksyä hänen lausuntojaan. Hän on saanut moraalisen ylistyksensä niiltä, jotka yhtyvät hänen näkemyksiinsä.
Mutta valtakunnallisen instituution livahtaminen moraalin ulkopuolelle kaikessa oikeudentunnon vyöttämässä ennakkotapauksen etsinnässään ei saa oikeastaan edes moraalista tuomiota. Se on jonkinlaista arvovallan ja uskottavuuden menettämistä, joka on itse asiassa paljon vaarallisempaa kuin yksittäisen kansanedustajan erheellisyys.
Samalla tapaus osoittaa, että maassa ei ole kovin paljon eteenpäin päästy. Asetelma on suurinpiirtein sama kuin Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnissä, mutta vain toisinpäin.
> en käsitä lainkaan syyttäjän tarvetta
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on yleisen syytteen alainen rikos. Sillä ei ole asianomaista, joka voisi syytettä ajaa. Syyttäjällä on lakiin perustuva virkavelvollisuus syyteen ajamiselle.
Itselleni on vieras sellainen ajatus, että syyttäjä toimii väärin ajaessaan syytettä, joka ei johda tuomioon. Mielestäni sivistynyt yhteiskunta puolustaa vähemmistöjä joutumasta vihapuheen kohteeksi. Ja mielestäni sivistynyt yhteiskunta jättää syytetyn tuomitsematta silloin kun tuomioistuin kattoo, että rikoksen tunnusmerkit eivät täyty.
Täytyy muistaa, ettei ole syyttäjän tehtävä päättää kuka on syyllinen ja kuka ei ole. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan osan Päivi Räsäsen kirjoituksista homoseksuaaleja loukkaaviksi. Mielestäni syyttäjällä oli peruste ajaa syytettä vaikka se ei käräjäoikeuden käsittelyssä menestynytkään.
Tuskin tämä on ainoa syyte, joka ei tänä vuonna menesty. Itseasiassa toivon, ettei se ole. Se osoittaa, että syyttäjälaitos ja tuomioistuinlaitos ovat itsenäisiä ja myös rikoksesta tuomitun oikeusturva toteutuu.
Juuri tänään on kumottu perättömät syytteet. Edelleenkään ei ole mitään vihapuhetta tapahtunut, vaikka näitä sanoja ujutetaan sinne tänne.
Mikko Nieminen
Argumentoit järkevästi. Ihmettelin lähinnä sitä, että kyseessä oli takautuva syyttäminen eli vanhojen kirjoitusten, jotka on laadittu toisenlaisessa tilanteessa, perusteella tehty syyttämispäätös, johon poliisitutkinta ei ollut antanut aihetta. Joku moderni twiitti toki oli, mutta on aika kaukaa haettua, että siinä olisi kiihotettu kansanryhmää vastaan, toki sisältä oli nykyisin valtavirtakäsityksinä olevien seksuaalisen tasa-arvon uskomusten vastainen, mutta eikös se, jos nyt oikein muistan, ollut osoitettu raamattusitaatein järjestäjän toimintaa kyseenalaistavasti? En koe hyväksi tällaista kirjoittelua, mutta ihmettelen syyttäjän toimintaa näillä perusteilla.
Ajattelen tätä kahdesta näkökulmasta.
Päivi Räsänen on varmastikin ajautunut kokolailla marginaaliin vimmaisine homovastaisuuksineen. Hänen edustamansa ajatukset tuskin saavat yleisesti moraalista hyväksyntää. Aki Ruotsala taisi saada potkut alle vuorokaudessa Pori jazzin toimitusjohtajan tehtävästä kun tapahtuman esiintyjät ja yhteistyökumppanit ottivat jaloillaan kantaa hänen homolausuntoihinsa. Tällä on paljon suurempi merkitys kuin jollain käräjäoikeuden tuomiolla tai päiväsakoilla. Päivi voitti taistelun, mutta sodan hän on hävinnyt jo vuosia sitten. Hyödyttääkö se ketään, että syyttäjälaitos käyttää resursseja hänen vuosikymmenien takaisten kirjoitusten tonkimiseen.
Toisaalta ajattelen, että seksuaalivähemmistöön kuuluvat ovat ihmisiä. En täysin kannata sitäkään, että yhteiskunnassa annetaan lupa loukata johonkin vähemmistöryhmään kuuluvia ihmisiä. Tietenkään ihmisiä ei voi pakottaa ajattelemaan jollain tavalla eikä vääristä mielipiteistä yleisesti ottaen tulisi sakottaa. Ehkä sivistynyt yhteiskunta voi silti kysyä, onko loan heittäminen jonkun ihmisryhmän niskaan eettisesti oikein. Olen ehkä naiivi, mutta toivoisin jokaisen ihmisen tekevän tämän ratkaisun itse.
Mikko Nieminen jatkaa tätä propagointia. Ihmiset loukkaantuvat, ja vielä huomennakin. Mielepahoittajat tekevät puheen homoseksuaalisuuden synnillisyydestä tuomittavaksi. Se on ok he saavat pahoittaa mielensä, onko muitkin asioita josta he pahoittavat mielensä. Niitä on lukematon joukko. Homoseksuaalisen elämäntavan moralisoiminen on oikein, siinä ei ole kysymys vihapuheesta.
> Homoseksuaalisen elämäntavan moralisoiminen on oikein, siinä ei ole kysymys vihapuheesta.
Meidän yhteiskunnassamme samaa sukupuolta olevilla henkilöillä on oikeus elää parisuhteessa ja halutessaan solmia avioliitto.
Jos joku saa erityistä mielihyvää tämän moralisoinnista, hän näin toimikoon, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että kyllä se tänä päivänä aika tuuleen huutelemista on. Eivät homoseksuaaleja loukkaavat puheet mitään yleistä moraalista hyväksyntää nauti.
Kyllä me kaikki tiedämme, mille puolelle historiaa nämä homoseksuaaleja moralisoivat tai loukkaavat puheet ja teot tulevat asettumaan.
Päivi Räsänen eduksi tässä on tietenkin koitunut se, että Suomi on kristinuskoinen maa, ja kristityt uskovat olevansa lain yläpuolella jonkin merkillisen pyhyyden suojassa. Heitä ei saa loukata, mutta he saavat loukata.
Jos joku yksityinen homo-henkilö olisi nostanut syytteen kunnianloukkauksesta, ja voinut osoittaa kirjoitusten aiheuttaneen hänelle haittaa tai ansionmenetyksiä, tulos voisi olla erilainen. Ainakin korvauksia olisi määrätty maksettavaksi.
Tai en tiedä, onhan Räsänen vaikutusvaltainen henkilö ja papin rouva.
En ole lukenut kaikkia Päivi Räsäsen kirjoituksia, joten minun ei ehkä pitäisi sanoa yhtään mitään, mutta käsitykseni mukaan hän yhdessä kirjoituksessa moittii kirkkoa, että kirkko ei noudata raamatun sanaa suhteessa homoihin, vaikka raamattu sanoo näin ja näin homoista.
Ja tämä, johon liittyi myös toisto; ” mieheksi ja naiseksi hän hänet loi ”, oli tarkoitettu homoliittoja vastaan. Tai sitä, että kirkon ei pitäisi vihkiä homopareja.
Se ei ehkä lietso vihaa kansanryhmää vastaan, mutta saattaa se loukata ryhmää, ja varsinkin ne kaksi sanaa, jotka mukaan on liitetty. synti ja häpeä.
Päivi Räsänen ei ole kuitenkaan moittinut kirkkoa naispapeista, vaikka Paavali kieltää naisten opetustoimen ja käskee heidän vaieta seurakunnassa.
Länsimaisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että vain se on kiellettyä, minkä laki kieltää. Demokratia taas edellyttää, että kaikki mielipiteet ovat sallittuja, myös sellaiset mielipiteet, joita huomattava määrä ihmisiä pitää väärinä ja paheksuttavina. Kysymys homoseksuaalisuuden alkuperästä ja sen toteuttamisen oikeutuksesta jakaa mielipiteitä voimakkaastikin, paljolti siksi, että samansukupuolisten aviliittoja yritetään saada kirkollisella vihkimisellä vahvistettaviksi. Jos hyväksyttäisiin se, että avioliitto ymmärretään eri tavalla juridisessa ja uskonopillisessa kontekstissa, olisi vältytty nykyisiltä kiihkeiltä vastakkainasetteluilta. Perin toivottavaa olisi, että ns. suvaitsevaiset jaksaisivat suvaita myös toisinajattelijoita yrittämättä tukahduttaa heidän mielipiteenvapauttaan oikeustoimin.
Yrjö Sahama sanoittaa selkeästi koko ongelman. Kysymys ei ole siitä, mitä me ihmiset mahdollisesti olemme vaan siitä, miten avioliitto on perinteisesti ymmärretty ja joka on edelleen voimassa kirkon lainsäädännössä. Lisäksi papin oikeus vihkiä kirkolliseen avioliittoon ei ole muuttunut 1.3.2017. Toisin näyttää kuitenkin käyneen. Vastakkainasettelulta ei voida välttyä, vaikka enkeli taivaasta tulisi puolustamaan spn-parien vihkimistä kirkoissa. Oma lukunsa ovat nuo oikeustoimet, joilla yritetään tukahduttaa toisinajatelijoiden mielipiteet. Se maa ei ole kaukana, jossa näin tehdään.
Papin oikeus avioliittoon vihkimiseen tulee suoraan avioliittolaista. Kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei ole kieltoa vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria. Ainoa lainsäädännössä oleva vaatimus on se, että kirkollisessa vihkimisessä edellytetään kirkon jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä.
Samaa sukupuolta olevien parin osalta oikeuskäytäntö on hyvin selvä. Laissa ei ole mitään, mikä tekisi papin vihkimästä samaa sukupuolta olevan parin avioliitosta pätemätöntä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan avioliitto on pätevä myös silloin kun vihittävä ei ole kirkon jäsen vaikka tämä onkin kirkon lainsäädännön vastaista.
Vaikka vihkimisen kielto puuttuu kirkon lainsäädännöstä, korkein hallinto-oikeus on katsonut, että kirkolla on oikeus halutessaan rankaista samaa sukupuolta olevan parin vihkinyttä pappia. Tämä ei vaikuta parin avioliittoon vaan oikeustoimi kohdistuu vain vihkipappiin. Piispainkokous on linjannut, että tuomiokapitulien tulisi pidättäytyä pappien rankaisemisesta. Useissa hiippakunnissa näitä vihkimisiä tapahtuu piispan hyväksynnällä.
Minä en nyt tällä kertaa ota muuten kantaa asiaan kuin siten, että hiippakunnissa tosin tapahtuu vihkimisiä piispojen hyväksynnällä, vaan ohi kirkolliskokouksen päätöksen. Ne ovat täten laittomia.
> Ne ovat täten laittomia.
Tässä voi tietysti kysyä, mitä tarkoittaa ’laiton’, joka on usein synonyymi termille ’lain vastainen’. Mikäli kirkolliskokous tekisi päätöksen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä, se ei edellyttäisi mitään muutoksia kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen.
Jos pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin, hän saattaa toimia työnantajan ohjeiden vastaisesti, mutta laiton tämä vihkiminen ei ole. Laissa ei ole vihkimisen kieltoa.
Toisaalta jos piispa antaa luvan vihkimiselle ja tuomiokapituli ei rankaise vihkimisistä, voidaan perustellusti kysyä, onko kyse edes työnantajan ohjeiden rikkomisesta.
Onko kirkolliskokous evlut-kirkon päättävä elin vai ei? Voivatko piispat huoletta toimia laillisesti vastoin kirkolliskokouksen päätöksiä? Mielestäni ei.
> Onko kirkolliskokous evlut-kirkon päättävä elin vai ei?
Kyllä. Käsittääkseni kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin.
> Voivatko piispat huoletta toimia laillisesti vastoin kirkolliskokouksen päätöksiä?
Yleisesti ottaen sanoisin, että eivät voi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on kuitenkin asiasta, joka jakaa kirkkoa hyvin voimakkaasti. Ymmärtääkseni enemmistö kirkon jäsenistä, papeista ja piispoista olisi valmis sallimaan samaa sukupuolta olevien vihkimiset.
Kuten tiedämme, kirkolliskokouksessa on määrävähemmistösäännös, jonka mukaan määrävähemmistö voi estää minkä tahansa oppia koskevan päätökset tekemisen. Se ei ole realistista, että määrävähemmistö voisi pitkässä juoksussa estää kirkon enemmistön tahdon asiassa. Kirkolliskokouksella on ollut aikaa vuodesta 2014 asti tätä käsitellä. Eduskunta teki tuolloin päätöksen avioliittolain muuttamisesta.
Se, että kirkolliskokous on ollut kyvytön löytämään asiaan mitään kaikkia osapuolia tyydyttävää kompromissia on johtanut siihen, että kirkolliskokouksen ylitse on kävelty tässä asiassa. Hallinnolla, joka ei edusta hallintoalamaisten tahtoa ei ole legitimiteettiä.
M. Nieminen. ”Yleisesti ottaen sanoisin, että eivät voi.”
Hyvä, että tunnustat sen, että piispat eivät voi laillisesti ohittaa kirkolliskokouksen päätöksiä. Ehkä olisikin syytä kysyä arkkipiispa Luomalta, miksi Turun tuomiokirkkoseurakunta avasi Tuomiokirkon spn-parien vihkimiselle vastoin kirkolliskokouksen päätöstä? Tuo kommentisi loppu on vain omaa tulkintaasi kirkolliskokouksesta, miten sen pitäisi mielestäsi toimia. Kuitenkin kirkolliskokouksella on täysi laillinen legimiteetti toimia niinkuin se toimii, vaikka se ei kaikkia miellytä.
> Kuitenkin kirkolliskokouksella on täysi laillinen legimiteetti toimia niinkuin se toimii, vaikka se ei kaikkia miellytä.
Legitimiteetti ei synny laista. Se ei perustu pakkoon vaan hallintoalamaisten velvollisuudentuntoon järjestelmää ja sen sääntöjä kohtaan.
Jos kirkolliskokouksen päätöksiä ei noudateta, se ei ole legitiimi toimija asiassa vaikka sillä olisikin lakiin perustuva legaali asema.
Kaiketi ajatus kirkolliskokokouksen päätöksen noudattamisesta lienee kuitenkin tullut selväksi.
Kirkolliskokouksella on oikeus tehdä päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia. Kuitenkin jos se tekee päätöksen, jonka enemmistö kokee vääräksi, kirkolliskokouksen on ymmärrettävä se, ettei sellaista päätöstä välttämättä kunnioiteta ja noudateta.
Ajattelen, että kirkolliskokous nauttii arvostusta ja sille on annettu useita vuosia aikaa löytää kompromissi. Tässä tehtävässä se on epäonnistunut, joten ratkaisu on syntynyt kentällä.
Tässä nyt ei ole kysymys siitä mitä kirkolliskokous on tai ei ole ymmärtänyt. Päätös on se mikä se on. Piispat eivät voi laillisesti ohittaa kirkolliskokouksen päätöksiä, vaikka miten perusteltaisiin noita ns. ”kenttäratkaisuja.” Ne ovat laittomia, vaikka asiaa miten tulkittaisiin.
Tässähän on nyt se tilanne, että jos pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin, avioliitto on juridisesti pätevä koska avioliittolaissa tai kirkkoa koskevassa lainsäädännössä ei ole mitään, mikä tekisi vihkimisestä pätemättömän.
Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnan tilojen käytöstä päättää seurakunta itse. Esimerkiksi Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston päätös antaa Turun tuomiokirkko samaa sukupuolta olevien parien vihkimisten käyttöön on täysin laillinen.
Pappeihin kohdistuvista kurinpitotoimista päättää tuomiokapituli. Käsittääkseni se on täysin tuomiokapitulin harkintavallassa, haluaako se puuttua samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai langettaa rangaistuksia mahdollisia kanteluita käsitellessään.
Nähdäkseni olemme tilanteessa, jossa samaa sukupuolta olevien kirkolliset vihkimiset on mahdollistettu täysin laillisilla ratkaisuilla, eikä kirkolliskokouksella ole realistisia mahdollisuuksia tätä estää. Kuten olen jo monta kertaa sanonut, valta perustuu legitimiteettiin eli siihen, että hallintoalamaiset haluavat olla uskollisia vallanpitäjälle. Tässä asiassa kirkon organisaatio ei kunnioita kirkolliskokouksen auktoriteettia.
Mikko, nyt vain on niin, että kirkko ei vihi ja vihkii vain heteropareja. Asiaa voi tarkastella anarkisti pappien näkökulmasta joka ei muuta kirkon oppia. Pappi joka toistuvasti vihkii, voi vihkiä viimeisen kerran. Ja se on papin syy ja irtiotto.
Kuten Sami tiedät, Turun tuomiokirkkoseurakunta teki juuri lähes yksimielisen päätöksen siitä, että Turun tuomiokirkko on käytettävissä samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on tehnyt vastaavan päätöksen Helsingin tuomiokirkon osalta jo yli kolme vuotta sitten.
Vuosikymmenen vaihteessa noin 7% samaa sukupuolta olevien avioliitoista vihittiin kirkollisesti. Jokainen kirkkoon kuuluva samaa sukupuolta oleva pari saa halutessaan kirkollisen vihkimisen.
Kirkolliskokous voi halutessaan todeta asian nykytilan tai vaihtoehtoisesti jatkaa teeskentelyä, ettei näitä vihkimisiä tapahtuisi. Päätösvaltaa sillä ei asiassa enää ole.
”Kirkolliskokous voi halutessaan todeta asian nykytilan tai vaihtoehtoisesti jatkaa teeskentelyä, ettei näitä vihkimisiä tapahtuisi. Päätösvaltaa sillä ei asiassa enää ole.”
Piispatko ovat tämän päätösvallan vieneet vai ketä tarkoitat?
> Piispatko ovat tämän päätösvallan vieneet vai ketä tarkoitat?
Kyseessä ei ole legitiimi päätöksentekijä, jos sen päätöksiä ei kunnioiteta ja noudateta. Modernissa demokraattisessa yhteiskunnassa ei juuri nähdä sotilasoperaatioita tai vallankaappauksia vaan päätöksentekijä menettää uskottavuutensa omilla toimillaan. Päätösvaltaa syö päätökset, jotka eivät nauti organisaation arvostusta.
Käytännössä kapinointi alkoi ryhmästä pappeja, jotka ilmoittivat vihkivänsä samaa sukupuolta olevia pareja vastoin hallinnon päätöksiä. Sittemmin joukkoon on liittynyt kokonaisia hiippakuntia, Helsingin hiippakunta ensimmäisten joukossa.
Nykyisellään tilanne on, että piispat ovat ohjeistaneet, että rankaisemisesta tulee pidättäytyä. Tämä toteutunee eri tavalla eri hiippakunnissa. Piispojen keskuudessa piispa Häkkinen oli ainoa, joka ei suostunut minkäänlaiseen kompromissiin asiassa. Aika näyttää miten hänen eläköitymisensä vaikuttaa asiaan.
Oikeassa olet. Kapinasta tässä on kyse. Kyseiset papit tomivat laittomasti vastoin evlut.kirkon virallista päätöstä eikä siihen vaikuta se kuten toteat, että ”päätöksentekijä menettää uskottavuutensa omilla toimillaan. Seppo Häkkinen on kantansa ilmaissut. Ei ole tainnut sujua ilman vastalauseita. Nyt sitten katsotaan, mikä on Lapuan piispa Matti Salomäen kanta.
Demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu tietty määrä kansalaistottelemattomuutta silloin kun vallanpitäjät eivät ole hereillä. Anarkian ja positiivisen vaikuttamisen ero lienee siinä, koetaanko tavoiteltu muutos eettisesti oikeaksi.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa näyttää siltä, että kapinapappien toiminta on saanut kirkon jäsenistön enemmistön hyväksynnän. Jos tämä olisi koettu arvottomaksi kapinaksi, se olisi jo pysäytetty.
Ymmärtääkseni piispa Salomäen henkilökohtainen vakaumus on se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Se ei silti tarkoita, etteikö hänellä voisi olla halua tulla vastaan, jotta kiistaan löydetään kompromissi. Esimerkiksi Tampereen piispa Repo edustaa henkilökohtaisesti konservatiivista kantaa, mutta on silti antanut hiippakunnassaan tilaa niille papeille, joilla on erilainen vakaumus tässä asiassa.
Kuten aiemmin kysyin, voivatko piispat huoletta toimia laillisesti vastoin kirkolliskokouksen päätöksiä?
Vatasit tähän, että ”yleisesti ottaen sanoisin, että eivät voi.”
Niin, eivät voi. Se lienee selvää. Tiedät myös sen, ettei evlut-kirkossa, kuiten ei myöskään muissa kirkoissa hoideta asioita huutoäänestyksellä. Se, että ns. kapinapappien toiminnan hyväsyy kirkon jäsenistön enemmistö ei ole mikään peruste käytännön muuttamiseen ohi laillisen kirkolliskokouksen. Otat esimerkisi Tampereen piispan Matti Revon. Totta, piispat ovat katsoneet aiheelliseksi poiketa lailliselta perustalta suostumalla pappien laittomiin spn-parien vihkimisiin kirkoissa. Evlut-kirkko on täten käytännössä hylännyt oman oppi-perustansa koskien avioliittoa yksinomaan miehen ja naisen liittona, vaikka se on edelleen kirkon virallisessa lainsäädännössä. Tämä riittäköön tällä erää.
> Evlut-kirkko on täten käytännössä hylännyt oman oppi-perustansa koskien avioliittoa yksinomaan miehen ja naisen liittona, vaikka se on edelleen kirkon virallisessa lainsäädännössä
Olen samaa mieltä siitä, että kirkon käytännön toiminnan näkökulmasta on selvää, että kirkko ei pidä avioliittoa enää pelkästään miehen ja naisen välisenä liittona. Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on siinä määrin vakiintunutta ja laajaa, ettei sitä voi näitä vihkimisiä voi enää hyvälläkään tahdolla pitää yksittäisinä ja kirkon linjasta poikkeavina.
Sen verran haluaisin korjata, että kirkon virallisessa lainsäädännössä avioliittoa ei pidetä yksinomaan miehen ja naisen välisenä liittona. Kirkon virallinen lainsäädäntö, sikäli kuin sillä tarkoitetaan kirkkolakia ja kirkkojärjestystä, ei ota kantaa vihittävien sukupuoleen.