Moraali ja juridiikka
Oikeudellisen tuomion perusteena voi olla ajatus, jonka mukaan oikeus edustaa jotakin itseään korkeampaa, että oikeus on se, mitä oikeusprosessissa päätetään tai että oikeus on toteutunut oikean auktoriteetin antaman lain perusteella.
Länsimaissa ensimmäistä vaihtoa edustaa niin sanottu luonnonoikeudellinen perinne. Toinen vaihtoehto on oikeuspositivismia ja kolmatta edustaa esimerkiksi Napoleonin antamat lait.
Moraalifilosofian alkeisoppikirjoissa esiintyy usein seuraavanlainen selostus. 1900-luvulla oikeuden tulkinnaksi oli muodostunut oikeuspositivistinen katsomus. Oikeutta oli se, minkä paikallinen oikeus tuomiossaan siksi katsoi. Käänteeksi muodostui Nürnbergin istunnot, joissa vedottiin jonkinlaisiin yleisinhimillisiin periaatteisiin, jotka eivät ole riippuvaisia yksittäisen virkamiespäätöksen muodosta.
1990-luvun loppupuolella tämä ihanteellinen selitys kyseenalaistettiin. Todettiin, että Nürnbergin oikeudenkäyntiin liittyi propagandistinen ulottuvuus. Samaan aikaan kuin julkisuuteen tuotuja natsiherroja määrättiin hirtettäviksi, pahimpia ganstereita rekrytoitiin niin että vipinä kävi niin Yhdysvaltojen kuin Neuvostoliitonkin palvelukseen ja esimerkiksi Statista tuli Gestapon jatke.
Niin tai näin, väite, että lakia ei rikottu, ei vaikuta uskottavalta oikeuden toteuttamisen osalta. Oikeus ei ole vain lakitekninen asia vaan sen lait ovat normeja, joiden taustalla on vakavampia eettisiä katsomuksia.
Tämän osoittaa jo silkka oikeusnormijärjestelmäkin. Oikeus perustuu kansainvälisiin sopimuksiin ja tästä johdettuihin lakeihin, joilla on oma hierarkkiansa. Perustuslaki on toki määräämämpi kuin vaikkapa laki yksityisen oppilaitoksen hallinnosta.
Kaiken lainkäytön taustalla on uskomuksia oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Niin on hyvä. Mutta se tarkoittaa sitä, että etiikka on juridiikan yläalue, joka määrittää lainkäytön oikeellisuutta.
Siirtyäkseni nyt Päivi Räsäsen tapaukseen, siinä on silmiinpistävää se, että etiikkaan perehtymättömät juristit ovat alkaneet maallikkoina operoida etiikan alueella.
Tapauksen keskeisin ongelma liittyykin ensisijaisesti valtakunnansyyttäjän toimintaan. Kyseessä on virasto ja instituutio, ei yksittäinen erehtyvä henkilö.
Prosessi ei lisää uskottavuutta instituutiota kohtaan. Sen sijaan keskeisen insituution uskottavuus on kärsinyt, tosin siten, että sen alempi taso on korjannut alalla valtaa pitävän virheen.
On saanut vaikutelman, että keskeinen yhteiskunnallinen instituutio on omistautunut puoskarointiin edetessään asiantuntija-alueensa ulkopuolelle ja käynnistäessään toimintansa ulkopuolelle sijoittuvan moraalisen operaation juridisia keinoja käyttäen yksittäisen, merkittävässä asemassa olevan kansalaisen tuomitsemiseksi.
Tällöin voi vain ihmetellä tarpeita.
En käsitä lainkaan Päivi Räsäsen ja hänen tapaansa ajattelevien tarpeita käsitellä seksuaalista erimuotoisuutta tavalla, johon he keskittyvät. Tosin Päivi Räsäsen puolustukseksi mainitsen, että aikoina, jolloin hän sai lääkärikoulutuksensa, homoseksuaalisuuden sairausluokitus oli normi.
Mutta paljon voimakkaampi tunteeni on se, että en käsitä lainkaan syyttäjän tarvetta sijoittaa juridiselle tasolle Räsäsen loukkaaviksi koetetut vanhat ja uudemmat kirjoitukset.
Näiden asioiden arvioiminen sijoittuu juridiikkaa korkeammalle tasolle, moraaliin.
Päivi Räsänen on saanut moraalisen tuomionsa niiltä, joiden eettinen taju ei voi hyväksyä hänen lausuntojaan. Hän on saanut moraalisen ylistyksensä niiltä, jotka yhtyvät hänen näkemyksiinsä.
Mutta valtakunnallisen instituution livahtaminen moraalin ulkopuolelle kaikessa oikeudentunnon vyöttämässä ennakkotapauksen etsinnässään ei saa oikeastaan edes moraalista tuomiota. Se on jonkinlaista arvovallan ja uskottavuuden menettämistä, joka on itse asiassa paljon vaarallisempaa kuin yksittäisen kansanedustajan erheellisyys.
Samalla tapaus osoittaa, että maassa ei ole kovin paljon eteenpäin päästy. Asetelma on suurinpiirtein sama kuin Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnissä, mutta vain toisinpäin.
29 kommenttia
Päivi Räsänen eduksi tässä on tietenkin koitunut se, että Suomi on kristinuskoinen maa, ja kristityt uskovat olevansa lain yläpuolella jonkin merkillisen pyhyyden suojassa. Heitä ei saa loukata, mutta he saavat loukata.
Jos joku yksityinen homo-henkilö olisi nostanut syytteen kunnianloukkauksesta, ja voinut osoittaa kirjoitusten aiheuttaneen hänelle haittaa tai ansionmenetyksiä, tulos voisi olla erilainen. Ainakin korvauksia olisi määrätty maksettavaksi.
Tai en tiedä, onhan Räsänen vaikutusvaltainen henkilö ja papin rouva.
En ole lukenut kaikkia Päivi Räsäsen kirjoituksia, joten minun ei ehkä pitäisi sanoa yhtään mitään, mutta käsitykseni mukaan hän yhdessä kirjoituksessa moittii kirkkoa, että kirkko ei noudata raamatun sanaa suhteessa homoihin, vaikka raamattu sanoo näin ja näin homoista. Ja tämä, johon liittyi myös toisto; ” mieheksi ja naiseksi hän hänet loi ”, oli tarkoitettu homoliittoja vastaan. Tai sitä, että kirkon ei pitäisi vihkiä homopareja.
Se ei ehkä lietso vihaa kansanryhmää vastaan, mutta saattaa se loukata ryhmää, ja varsinkin ne kaksi sanaa, jotka mukaan on liitetty. synti ja häpeä.
Päivi Räsänen ei ole kuitenkaan moittinut kirkkoa naispapeista, vaikka Paavali kieltää naisten opetustoimen ja käskee heidän vaieta seurakunnassa.
Länsimaisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että vain se on kiellettyä, minkä laki kieltää. Demokratia taas edellyttää, että kaikki mielipiteet ovat sallittuja, myös sellaiset mielipiteet, joita huomattava määrä ihmisiä pitää väärinä ja paheksuttavina. Kysymys homoseksuaalisuuden alkuperästä ja sen toteuttamisen oikeutuksesta jakaa mielipiteitä voimakkaastikin, paljolti siksi, että samansukupuolisten aviliittoja yritetään saada kirkollisella vihkimisellä vahvistettaviksi. Jos hyväksyttäisiin se, että avioliitto ymmärretään eri tavalla juridisessa ja uskonopillisessa kontekstissa, olisi vältytty nykyisiltä kiihkeiltä vastakkainasetteluilta. Perin toivottavaa olisi, että ns. suvaitsevaiset jaksaisivat suvaita myös toisinajattelijoita yrittämättä tukahduttaa heidän mielipiteenvapauttaan oikeustoimin.
Yrjö Sahama sanoittaa selkeästi koko ongelman. Kysymys ei ole siitä, mitä me ihmiset mahdollisesti olemme vaan siitä, miten avioliitto on perinteisesti ymmärretty ja joka on edelleen voimassa kirkon lainsäädännössä. Lisäksi papin oikeus vihkiä kirkolliseen avioliittoon ei ole muuttunut 1.3.2017. Toisin näyttää kuitenkin käyneen. Vastakkainasettelulta ei voida välttyä, vaikka enkeli taivaasta tulisi puolustamaan spn-parien vihkimistä kirkoissa. Oma lukunsa ovat nuo oikeustoimet, joilla yritetään tukahduttaa toisinajatelijoiden mielipiteet. Se maa ei ole kaukana, jossa näin tehdään.
Mikko, nyt vain on niin, että kirkko ei vihi ja vihkii vain heteropareja. Asiaa voi tarkastella anarkisti pappien näkökulmasta joka ei muuta kirkon oppia. Pappi joka toistuvasti vihkii, voi vihkiä viimeisen kerran. Ja se on papin syy ja irtiotto.
> en käsitä lainkaan syyttäjän tarvetta
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on yleisen syytteen alainen rikos. Sillä ei ole asianomaista, joka voisi syytettä ajaa. Syyttäjällä on lakiin perustuva virkavelvollisuus syyteen ajamiselle.
Itselleni on vieras sellainen ajatus, että syyttäjä toimii väärin ajaessaan syytettä, joka ei johda tuomioon. Mielestäni sivistynyt yhteiskunta puolustaa vähemmistöjä joutumasta vihapuheen kohteeksi. Ja mielestäni sivistynyt yhteiskunta jättää syytetyn tuomitsematta silloin kun tuomioistuin kattoo, että rikoksen tunnusmerkit eivät täyty.
Täytyy muistaa, ettei ole syyttäjän tehtävä päättää kuka on syyllinen ja kuka ei ole. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan osan Päivi Räsäsen kirjoituksista homoseksuaaleja loukkaaviksi. Mielestäni syyttäjällä oli peruste ajaa syytettä vaikka se ei käräjäoikeuden käsittelyssä menestynytkään.
Tuskin tämä on ainoa syyte, joka ei tänä vuonna menesty. Itseasiassa toivon, ettei se ole. Se osoittaa, että syyttäjälaitos ja tuomioistuinlaitos ovat itsenäisiä ja myös rikoksesta tuomitun oikeusturva toteutuu.
Ilmoita asiaton kommentti