Nyt on keskusteltu paljon siitä, millä tavoin kirkko osallistuu talouskeskusteluun. Aivan loistavaa! Luin aiheesta kiintoisat kirjoitukset täältä Kotimaasta Mikko Malkavaaralta, Juho Romakkaniemeltä, Miika Aholalta ja kirkon blogista Elina Hellqvistiltä. Kirjoituksissa käsiteltiin mm. oikeudenmukaisuuden filosofiaa, Katekismusta ja Suomen piispojen Kohti yhteistä hyvää -kannanottoa (1999).

Sitä jäin vielä miettimään, että mitähän Luther sanoisi verovälttelystä ja tästä kansalaisjärjestöjen 430-kampanjasta, jos eläisi meidän aikanamme. Koskei Luther ollut mikään askeetikko, arvelen että hän luultavasti omistaisi kohtuullisen älypuhelimen, jolla twiitata menemään mielipiteensä tai "twaarnansa" pienpanimo-oluensa ääreltä sunnuntai-iltana. Tämä tietysti, mikäli sanoma Suomen kirkon talouseettisen linjan etsiskelystä olisi kantautunut Saksaan asti, ja miksipäs ei olisi kantautunut globaalimaailmassa.

Varmaankin Lutherin twiitissä puhuttaisiin tavalla tai toisella kultaisen säännön etiikasta. ”Raha ei ole paha, mutta ajattele myös naapurisi hyvää – kohtuus kaikessa”, voisi kenties olla hänen viestinsä. Sävy voisi olla groteskimpikin. Kenties hänen viestinsä saisi ristiriitaisen vastaanoton. (Arvelen, että Lutherilla saattaisi olla perhetaustansa puolesta Twitter-kavereissaan joitain elinkeinoelämän ydinhenkilöitä - olihan hän varakkaan perheen vesa - ja nyt saattaisivat jotkut tuttavat ärähtää ”Lutherus, have a break! Älä paasaa taas!”).

Noin vakavammin ottaen, jos kaipaa tiivistystä Lutherin taloudellisista kannanotoista, kannattaa lukaista Esa Mangelojan kirjoitus Lutherin talousetiikasta Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa. 

Luther ei pelännyt soveltaa kultaisen säännön etiikkaa konkreettisiin tilanteisiin ja osallistuikin ahkerasti talouskeskusteluun, mammonan palvontaa parjaten. Väkivaltaisiksi yltyneisiin talonpoikien mellakoihin hän ei lähtenyt mukaan, mitä myöhemmin arvosteltiin yhteiskunnallisesti passiiviseksi käytökseksi.

Kohtuudesta tässäkin keskustelussa on viime kädessä kyse. Kirkon talousetiikasta on viimeksi laajemmin ja piispojen kannanottona, julkaistu vuonna 1999. Sen jälkeen on talouskeskusteluun ilmestynyt kokonaan uusia ilmiöitä, kuten vaikkapa tulonmuunnos tai vakuutuskuoret, joista ei pieni ihminen välttämättä ole kovinkaan vahvasti perillä. Talouden pyramidin huipulla olevien superrikkaiden varallisuus on lisääntynyt huimasti niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin. Suomessakin 7 henkeä omistaa yhtä paljon kuin 40% vähävaraisimmasta kansanosasta yhteensä. Mitä teologisia, eettisiä tai ihmiskuvaan liittyviä kysymyksiä tällaisiin ilmiöihin liittyy? Tällaisista asioista pitäisi voida keskustella vapaasti osana kirkon yhteiskunnallista työtä ja diakonista perustehtävää.

Nykyaikaisessa mediaympäristössä keskustelu etenee nopeasti ja kirkon ääni ei ehkä enää ole koottavissa yhteen yhteiseen julkilausumaan, kuten vielä 20 vuotta sitten. Kirkon talousajattelua tänään voi kuvastaa vaikkapa piispa Jolkkosen lyhyt viesti Twitter-pikaviestipalvelussa: 430-kampanjan viesti ”ei ole” kirkon viesti. Tai toisaalta piispa Hintikan haastattelu siitä, ettei kirkkoa voi estää puhumasta oikeudenmukaisuudesta.

Kirkollisten medioiden lukijalle piirtyy näistä lausumista näkökulmien mosaiikki. Ajattelen, että kirkon kannalta talousasioissa on pitkälti kyse oikeasta ja väärästä, ihmiskuvasta ja teologian soveltamisesta tähän päivään. Oikeudenmukaisten ratkaisujen ehdottaminen yhteiskunnallisiin ongelmiin on osa profeetallista diakoniaa. Profeetallinen diakonia muistuttaa kohtuullisuuden merkityksestä.

Kirkon erityisyys on siinä, että se ymmärtää että oikein tekeminen on vaikeata ja esimerkiksi ahneuden suhteen jakolinjat eivät kulje ihmisten välillä, vaan jokaisen ihmisen sisällä. Erehtymättömäksi tai saatika sitten "Jumalan ääneksi" ei kirkon edustajien pidä itseään kuvitella, mutta yhteiskunnallisen eettisen arvokeskustelun jatkaminen kannattaa ottaa vakavasti, kun siihen nousee tilaisuus.