Kun 36 vuotta sitten aloittelin työrupeamaani pappina keskellä Helsinkiä, iloitsin siitä, että työtilamme olivat savuttomia eikä niissä tarjoiltu alkoholia missään muodossa. Kahvia, teetä ja mehua tyrkytettiin, totta kai.
Kun nyt olen Helsingin keskustassa lopettelemassa työrupeamaani, ovat työtilamme edelleen savuttomia, mutta eivät enää raivoraittiita. Lähinnä pitopalvelut järjestävät hieman iloa tylsiin kirkollisiin juhliin, sampanjaa ja viiniä. Kohtuus tietysti kaikessa. Paitsi kahvinjuonnissa. Sitäkään en muuten oppinut vuosikymmenien kuluessa juomaan.
Ohessa joukko ristiriitaisia ja sekavia haja-ajatelmia, jotka eivät millään suostuneet järjestäytymään riviin. Ehkä kommentoijat onnistuvat asiassaan paremmin?
- Jeesus aloitti julkisen toimintansa Kaanan häissä, joissa viini loppui kesken. Juhlat olivat kestäneet useita päiviä. Jeesus päätti vähän avittaa noloon tilanteeseen joutunutta nuorta hääparia lahjoittamalla heille 600 litraa hyvää viiniä. Jeesuksen viini oli juomanlaskijan mukaan jopa parempaa kuin se, mitä ensiksi tarjottiin. Ja täytyihän Jeesuksen itsensäkin varmasti maistaa tuota uutta viiniä. (Vähän rajaa, Jeesus!)
- Luther loi pohjan protestanttiselle kirkkokaljaperinteelle, jota onkin Saksassa vaalittu pieteetillä näihin asti. Ja Suomessa tämä perinne on elänyt ainakin Turussa, nyt näemmä Helsingissäkin. (Uskonpuhdistajalta taisi luostarista jäädä mieleen vain olut, josta ei hennonnut luopua pistäessään kaiken muun uusiksi)
- Mutta ei se vielä mitään: 80-luvulla häämatkallani näin, miten Kreikassa huivipäämummot tempaisivat liturgian jälkeen kirkko-ouzot tuosta vain huiviinsa. Oli sekin näky! Mutta mummoilla alkoivat silmät suorastaan loistaa! (Saavatko kahvittelevat vanhukset meillä riittävästi tarvitsemaansa potkua kofeiinista?)
- Kirkolliseen käyttöön on viime aikoina pyritty valjastamaan idea viini- ja virsi-illoista, vai oliko se nyt toisinpäin. Ja tavaksi on tullut kertoa ulkopuolisille vain se, miten monta virttä laulettiin. (Jos säästösyistä pitäisi jommasta kummasta luopua, niin kummasta mahtaisi viinivirsikansa irrottaa otteensa, virsikirjasta vai viinilasista?)
- Viini on viisasten juoma, sanotaan. Apostoli Paavalikin suositteli sitä tilkan vatsavaivoihin. Paavali muistutti, että pieni määrä viiniä ilahduttaa mielen, mutta jos se pelkkä tilkka ei riitä, niin siitäpä seuraakin sitten sangen rietas meno. Ilmeisesti tuo loppukaneetti oli tarkoitettu meille suomalaisille, joita ei ole koskaan kehuttu kovin kohtuullisiksi alkoholin käyttäjiksi. Humalahakuisuus tuntuu enempikin olevan se Meidän juttu. Humala mieluummin kuin Jumala. (Jumalasta juopuminen ensimmäisenä helluntaina sai ulkopuoliset päättelemään, että apostolit ovat umpihumalassa, makeaa viiniä täynnä.)
- Tätä nykyä kastejuhlassa pruukataan skoolata vauvalle, ripillepääsyn yhteydessä konfirmoidulle, häissä hääparille ja lopulta muistotilaisuudessa vainajalle. Kuka kertoisi minulle, miksi? Mikä lisäarvo? (Onko ilo ilman viiniä tai olutta muka teeskentelyä? Emmekö voisi teeskennellä mieluummin hyvin haudutetun teen voimin?)
- Entisaikaan kansainvälinen sanonta oli tätä mieltä: Kussa on Jumalan kirkko, siinä on Saatanan kappeli (=kapakka) vieressä. Tai: Risti rinnalla, piru sydämessä! Tätä nykyä kirkkokansalle voidaan aivan mutkattomasti ilmoittaa, että 7.9. vietetään jälleen kansainvälistä Tarjoa papillesi olut-päivää! (Voiko pappi pyytää olusensa rahana, etenkin jos tarjoajia riittää jonoksi asti?)
Olutpapin ehdotus: Kirkkokahvista kirkko-olueeseen: http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201503010150408_v0.shtml
Kirkkokaljat Helsingissä: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/425682-papin-voi-tavata-baarissa-ja-kirkossa-ladata-kannykan-jasenkato-pakottaa-etsimaan
Hmm. Rippijuhliin tai kasteisiin ei mielestäni alkoholi sovi. Viini- ja virsi-illoissa olen viihtynyt. Eihän niistä voi kumpaakaan ottaa pois – tai siis onhan meillä virsi-iltoja ilman viiniä ja viininjuontia ilman virsiä, mutta tässä on nyt vain kyse näiden kahden yhdistämisestä…
Jotain tekopyhyyttä vielä tämän asian tiimoilta on. Liekö syynä tiettyjen herätysliikkeiden vaatima absolutismi?
Rahana en lupaa, mutta jokaiselle tänne saapuvalle sokeripalakaulalle tarjoan omasta jääkaapista oluen. Saa vaihtaa myös vissyyn.
Minulla oli tänä kesänä ilo muutamaankin kertaan keskustella vanhoillislestadiolaistaustaisen, mutta nyttemmin liikkeestä eronneen nuoren neidon kanssa. Pakkohan meikäläisen oli tehdä tämä kysymys: Alkoholia ei saa käyttää, mutta tupakkia voi kyllä polttaa? Eikös se syöpäkääryle tuhoa sisällämme olevaa Pyhän Hengen temppeliä siinä missä alkoholikin.
No, ei, kuulemma. Missähän sekin on oikein määritelty tahi kirjoitettu?
En tajua vieläkään…
Tupakkaa ei mainita Raamatussa…
Elias puhuu suotta tietyistä herätysliikkeistä, kun tarkoittaa lestadiolaisuuden eri suuntauksia. Se liike alkoi yhtä jalkaa Ruotsin raittiusyhdistyksen kanssa ja aiheesta. Viinan juonti oli 1800-luvulla lappilaisten vitsaus. Leipävilja poltettiin viinaksi, porotilat velkaantuivat viinakauppiaille ja tappelut, tapot ja alkoholisairaudet tekivät pahaa jälkeä. Elämän parannuksen alkujuuri oli raitistuminen. Se oli tuhansille kodeille totisinta totta, jossa ei ollut sijaa tekopyhyydelle. Pohjoisen ihmisen mentaliteetti kun on sellainen kirveellä veistetty. Siitä puuttuvat kohtuukäytön hienosyyt ja hifistelyt. Mitä pohjoinen kristillisyys on jäänyt paitsi tästä syystä? Sanoisinpa, ettei yhtään mitään. Mikään uskonnollinen liike ei ole tuottanut niin paljon taidetta ja runoutta kuin lestadiolaisuus. Ilman viinin pisaraa.
Kiitos hienosta kommentistasi, kirkkohistorioitsija-Teemu. Harmi vain, että sen kohtalona on jäädä unohduksiin tänne keskelle kommenttijonoa…! En minäkään tätä olisi hoksannut, ellen olisi hiffannut, että yksi uusi kommentti on tullut…
En tarkoittanut Teemu pelkästään lestadiolaisia, vaan myös joitain viidesläisiä liikehdintöjä, joissa alkoholi on ollut kauhistus. Lapin tilanteesta olen kanssasi täysin samaa mieltä.
”Mikään uskonnollinen liike ei ole tuottanut niin paljon taidetta ja runoutta kuin lestadiolaisuus. Ilman viinin pisaraa.” Tästä olen eri mieltä sikäli, että lestadiolaisuus on tuottanut merkittävää taidetta juuri liikkeen vaikutusta vastaan kamppailevien kautta. Viinaa on tässä yhteydessä juotu pullokaupalla. Viittaan vaikkapa Tyko Salliseen, Timo K. Mukkaan ja Kalervo Palsaan.
Vedestä viiniä- kertomuksessa olen ymmärtänyt olevan kyse siitä, että Jeesus kaiken Luojana osoitti yltäkylläisen anteliaisuutensa ja avokätisyytensä sekä hääseurueelle että kaikille tarinaa myöhemmin lukeville sukupolville. Ihmisen omalla vastuulla on sitten, kuinka ja millä mitalla niitä antimia nauttii: Jumala kyllä on antanut mitä runsaimpia ja erilaisimpia lahjoja, mutta kaikkia ei ole tarkoitus syödä tai juoda kerralla…
Lea Maria: Sinun havaintosi (ei kaikkea kerralla) on varmasti viisaampi kuin mitä tuo tilanne Kaanassa: Vieraat alkoivat jo olla melkoisessa tuiterissa, kun Jeesuksen jättimäinen lisälähetys tuotiin tarjolle. Harva mukanaolija tuossa mitään vertauskuvallisuutta näki, totesipahan varmasti vain, että kappas, juhlat sen kun jatkuvat.
Kierkegaard sanoo mainiosti: Elämää on elettävä eteenpäin, mutta sitä voi ymmärtää vain taaksepäin. Eli mainitsemasi oivallus on syntynyt myöhemmin, vasta joskus juhlien jälkeen. Kun tapahtuma laitettiin papyrukselle, alkuseurakunta oli jo osannut tulkita sen kristillisesti.
Ehkä eivät kuitenkaan niin laitamyötäisessä, etteivät olisi tajunneet tarjoilun loppumista kesken. Jos niin olisi käynyt, olisi tuoreen hääparin elämä alkanut yhteisön kannalta varsin negatiivisissa fiiliksissä. Ajattelen tätä vähän samanlaisena eksegeettisenä kysymyksenä kuin kysymystä siitä, miksi Jeesus oli mies: toimien piti sopia sen ajan kulttuuriin.
Idea hääparin auttamiseen tuli Maria-äidiltä, jolla oli merkillinen varmuus siitä, että kyllä Jeesus jotakin keksii. Käski palvelijoitten tehdä niin kuin Jeesus sanoi.
Mutta, sanohan, eksegeetti-Elias: Jos Jeesus jäi kavereineen sinne myös joksikin aikaa bilettämään ja joi viiniä, niin ei herätysliikeabsolutismivaatimusta ainakaan tuosta Raamatunkohdasta ole kehrätty kasaan. Mistä sitten?
Hannu, tarinan yksi oleellinen opetus onkin ihmisen vapaa tahto ja sen mukana vastuu. Jeesus ei ruennut mitenkään estelemään vieraiden juomista, vaan mahdollisti sen tavan mukaisen avokätisen pitopalvelun. Mikään pihistely tai pakottaminen ei siis kuulu Jumalan toimintatapohin; lahjojen käyttö on ihmisen vastuulla…
Viinihän erityisesti on Raamatun symboliikassa elämän, runsauden, ilon ja Jumalan hyvyyden vertauskuva, pelastuksen ja sovituksen elementti. On merkillepantavaa, että Jeesus nosti ihmeteossaan esiin juuri viinin: tajusivat paikalla olijat sitä tai eivät, se antoi esimakua Uudesta liitosta ja sen monista siunauksista.
Kiitos, Lea Maria. Sanoitit sanottavasi todella upeasti! Me like!
Haapalainen: Viinihän erityisesti on Raamatun symboliikassa elämän, runsauden, ilon ja Jumalan hyvyyden vertauskuva, pelastuksen ja sovituksen elementti.”
Raamatun symboliikassa mikä vain voi näköjään olla mitä vain, jos etyylialkoholi nimistä hermomyrkkyä sisältävä viini on elämän, ilon ja vieläpä Jumalan hyvyyden vertauskuva.
Paljon alkoholin käytön seurauksista kärsiviä nähneenä ihmettelen sitä kiivautta, jolla uskovien alkoholinkäyttöä puolustellaan. Resepti on ilmeisen vaikeaselkoinen, koska annostelu useasti pettää. Paavali antaa yhden määreen. Älkää juopuko! Poliisi tietää mikä on juopumisen raja, mutta uskoville se on häälyvä ilmeisesti.
Lauri, kommenttisi herätti mielessäni monenlaisia ajatuksia siitä, miten helposti mopo karkaa ihmisten käsistä.
1) Moni asia on hyvä renkinä, mutta huono isäntä. Mikä todella voi olla ihmisen hallinnassa, jos hän ei saa kuriin edes omaa kieltään, tuota pientä elintä, jolla voi sekä kiittää että kirota Jumalaa ja lähimmäisiä. Sillä voi pelastaa ihmishenkiä tai hukuttaa. Sanoillamme niin helposti sytytämme tuleen helvetin pyörän.
2) Riskaabeleja asioita rinnastetaan usein tulitikkuleikkeihin. Sananmukaisesti tulella leikkimistä oli Ylivieskan vanhan, arvokkaan puukirkon tuhopoltto, jonka valvontakamerat tarkasti dokumentoivat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001247082.html
Tuhopolttaja pelästyi itsekin tekoaan ja soitti hätäkeskukseen. Pelkäsi, että koko kylä syttyy palamaan. Apua tuli, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä. Pyromaani on varmastikin sairas, mutta tavallisilla pulliaisilla luulisi olevan edellytyksiä pohtia vielä tekemättömän tihutyönsä seurauksia.
3) Työurani alussa eräällä johtamallani rippikoululeirillä eräällä oppitunnilla aiheena olivat päihteet. Isoset ja kaikki opettajat olivat sillä mukana. Puhuttiin nuorten viikonloppukännäämisestä. Eräs isonen sanoi, että hän ei käytä alkoholia ollenkaan ja perusteli ratkaisunsa minun mielestni vallan mainiosti: Kristittynä hän kokee olevansa Jumalalle vastuussa tekemisistään. Kännissä hän ei pystyisi vastuutaan kantamaan.
4) Kun Juudas oli mennyt tekemään maailmankaikkeuden suurimman kolttosensa, hän tuli katumapäälle ja yritti palauttaa Jeesuksesta saamansa verirahat juutalaisten uskonnollisille johtomiehille. Tämän rajumpaa repliikkiä saa hakea: Mitä se meille kuuluu? Olisit itse katsonut eteesi!
Jeesus aloitti julkisen toimintansa Kaanan häissä, joissa viini loppui kesken. Juhlat olivat kestäneet useita päiviä. Jeesus päätti vähän avittaa noloon tilanteeseen joutunutta nuorta hääparia lahjoittamalla heille 600 litraa hyvää viiniä. Jeesuksen viini oli juomanlaskijan mukaan jopa parempaa kuin se, mitä ensiksi tarjottiin. Ja täytyihän Jeesuksen itsensäkin varmasti maistaa tuota uutta viiniä. (Vähän rajaa, Jeesus!)
Kaanaan ’häät’ eli vihkimys eli intiaatio oli vertauskuva kuten nautittu viinikin. Asian on erittäin pätevästi avannut teologian tohtori Barbara Thiering:
“The ‘wedding at Cana in Galilee’ was the occasion of the betrothal of Jesus to Mary Magdalene. He was not, however, the ‘bridegroom’ of the story. That was the title of the priest who conducted the initiations of Gentiles, expressed through marriage symbolism. Gentiles were equated with women, both belonging to the class of the uncircumcised. On this occasion, Jesus ‘turned water into wine’ by permitting Gentiles, previously given only baptism in water, to receive full membership, taking part in the sacred meal of bread and wine.”
– Dr. Barbara Thiering, former lecturer at the University of Sydney School of Divinity.
Taas jotain höpinää että kyseessä oli jotain muuta kuin tavalliset häät. Ja perusteena maailman ainoa teologi joka on tuota mieltä.
Toki Kaanan häitten viini-ihme oli tunnusteko, mutta ei tässä bloggauksessa ollut tarkoitus mihinkään sakramenttiteologiaan viitata. Ideana oli vain osoittaa, että ei Jeesus mikään absolutisti ollut toisin kuin pikkuserkkunsa Johannes Kastaja, joka
”ei syönyt eikä juonut” paitsi heinäsirkkoja ja vettä / maitoa, kai. Jeesusta taas syytettiin ”syömäriksi ja juomariksi” ja vieläpä kaiken maailman roskaväen kaveriksi.
Eli tämän bloggauksen tulkinnaksi olisi aivan hyvin tuolta osin riittänyt, että ”Jeesus ei sylkenyt lasiin” vai mistä ihmeen savikipoista viintä tuolloin ryystettiinkään. Well, Lutherin aikaan Jeesus olisi vissiinkin juonut olutta?
Mistä tiedät että hän on maailman ainoa teologi,joka on tuota mieltä? Et sinä osaa etkä voi kaikkien teologien ajatuksia lukea? Mitäpä jos vaihteeksi lukisit Thieringin tuotannon ja perustelut ja niiden ymmärtämisen vaaditavat muutaman tuhat sivua ajan uskontojen käytäntöjä ja kirjoitustapoja.
Haapalainen: ” ilon ja Jumalan hyvyyden vertauskuva”
Tuon ilon ja Jumalan hyvyyden vertauskuvan aikaansaannoksia voi jokainen lukea vaikkapa meidänkin maamme väkivallan ja perheväkivallan surullisista tilastoista. Ja tuskin kellekään täällä kkeskustelevalle on tarpeen kertoa, minkälaisia miljardikustannuksia ilon ja hyvyyden symboli aiheuttaa joka vuosi suomalaistenkin terveydelle ja hyvinvoinnille.
Alkoholin väärinkäytön synkät seuraukset mielessäni minäkin lähdin tätä postausta kirjoittamaan. Kaikella on kuitenkin puolensa. Silloin ollaan vielä hyvässä kohtuudessa, kun ”viini ilahduttaa mielen”, mutta rajansa kaikella. Itse en alkoholista perusta, mutta enhän minä, hyvänen aika, voi mennä toisilta sitä kieltämään vetoamalla siihen, että hei, en minäkään kuperkeikkalimunaatia mihinkään tarvitse, etkä tarvitse sinäkään!
Aika monta alkoholistia olen vuosikymmenten aikana hautaan saatellut, rappioalkoholisteista tuurijuoppoihin asti. Joukossa on niitäkin, jotka ovat läheisilleen sanoneet, että älkää puuttuko tähän, mutta minä aion juoda itseni hengiltä. Tällöin ei tietenkään ole kyse pelkästä viinin lipityksestä vaan jostakin miestä väkevämmästä.
Ns. sivistyneissä viinimaissa ei muuten paljon lyödä rumpua lasten maksakirrooseista…
Hiljattain luin jostakin suomalaisesta tutkimuksesta, että eläkeiässä alkoholi alkaa maistua monille sellaisillekin, jotka työuransa aikana eivät ole olleet tekemisissä ko. iloliemen kanssa. Saahan nähdä, kuinka Ruttorovastin käy, vaihtuuko 0-luokan colajuoma joksikin muuksi, kun aika koittaa…?
Hmmmm, voisin ehkä alkaa vapaaehtoistyöntekijänä pitää kotiseurakunnassani Tapiolassa ns. virsi- ja vitsi-iltoja! Mahtaisikohan sellaisille löytyä sosiaalista tilausta? Nyt ekana adventtina otetaan vitsi… korjaan virsikirjan lisävihko käyttöön. Luulisi siitäkin irtoavan uutta huumoria…
Kuulostaisiko Kirkollisen Kuoliaaksinaurattajan pesti hyvältä vai kiellettäisiinkö se kirkon jäsenmäärän kannalta arveluttavana yrityksenä?
Mutta, hei! Otsikon esittämään kysymykseen ei kukaan ole vielä vastannut! Siispä:
”Mitä erinomaista etua alkoholi tuo seurakunnan toimintaan?”
Eli ihan oikeasti tahtoisin tietää, mitä sellaista hyvää ja oikeaa tarkoitusta alkoholi ajaa, mikä ei muuten toteutuisi lainkaan seurakunnallisissa kuvioissa? Tapahtuuko tämä Jumalan suuremmaksi kunniaksi ja Kristuksen kirkastamiseksi. Onko tällä jotakin tekemistä Kristuksen sisällisen tuntemuksen kanssa?
Alkoholin ilmeiset haitat ovat tähän mennessä jo kommenteissa useampaan otteeseen tulleet kuitatuiksi. Nyt tahtoisin tietää ne kirkolliset edut!
Jos teillä, Kanalan Kari ja Heinimäen Jaakko, ei ole mahdollista vastata tällä palstalla, niin voisitteko vaikka sommitella ko. kysymyksen pohjalta esim. yhteisen bloggauksen, joka voitaisiin julkaista Kotimaa24:n Vierailevien bloggaajien palstalla?
Olis, meinaan, hienoo!
* * * * * * *
PS: Huomaan itsessäni lisääntyneen kriittisyyden monia nykykirkkomme ilmiöitä kohtaan. Ehkä krittiikki jotenkin alitajuisesti (nyt tosin jo tietoisestikin) palvelee eroprosessia, jota parhaillaan käyn. Ei kutsumustyön jättäminen ihan helppoa ole!
Ehkä pääsen tästä koko hommasta paremmin eroon, kun julistaudun eräässä mielessä eilispäivän kirkon kasvatiksi. Tiedän toki, että aikani on jo mennä, jättää virkavaljaat, mutta pesäeron teko lienee helpompaa, jos ja kun pääsen pieni pilke silmäkulmassa puuskahtamaan, että ”Pitäkää tunkkinne!” Terapiaa, nääs!
Onko nyt käynyt niin, että eilispäivän lähetyssaarnaajat ovat opettaneet eilispäivän kristinuskoa, josta uudet opettavat nyt pois. Pois oppiminen on vaikeaa, kysykää vaikkapa tupakoitsijalta, joka on plttanut vaikkapa 30 vuotta.
RR: ”“Mitä erinomaista etua alkoholi tuo seurakunnan toimintaan?”
En tiedä tuoko Valamon viskitehdas jotain etua ortodoksikirkolle/seurakunnille, mutta jos tuo, niin se on kyllä sitten ainakin luonteeltaan varsin maallista, perin kyseenalaisella tavalla hankittua mammonaa.
Tuon otsikon mukausen jysymyksen voisit esittää omalke piispallesi.
Piispat eivät järjestä seurakunnallisia tapahtumia!