Piispat pitivät viimesyksyisessä selonteossaan samaa sukupuolta olevien avioliittoa avioliittona. Sen puolesta todettiin voitavan rukoilla päiväjumalanpalveluksessa. Näin siitä huolimatta, että avioliiton osapuolina eivät ole kirkon perinteisen käsityksen mukaisesti mies ja nainen. Tästä peruslähtäkohdasta samaa sukupuolta olevia pareja vihkivät papit ja heidän esimiehensä, piispat, ovat samaa mieltä.
Mistä vihkipapit sitten ovat piispojen kanssa eri mieltä? Piispainkokous katsoi, että samaa sukupuolta olevien parien puolesta ja kanssa voidaan rukoilla. Selonteossa hahmoteltuihin rukousohjeisiin ei (toisin kuin rekisteröidyn parisuhteen tapauksessa) sisältynyt kieltoja käyttää avioliittoon liittyviä rukous- ym. erityiselementtejä. Erimielisyys koskee sitä, voidaanko samaa sukupuolta olevat parit vihkiä tai siunata virallisesti käyttäen kirkkokäsikirjan kaavoja.
Jos asia menee aikanaan oikeuteen, oikeus ei siis ratkaise, pitääkö kirkko samaa sukupuolta olevien avioliittoja avioliittoina. Kyllä pitää. Oikeus ratkaisee, onko samaa sukupuolta olevilla pareilla kirkon järjestyksen mukaan oikeus käsikirjan mukaiseen viralliseen toimitukseen vai ainoastaan vapaamuotoiseen rukoukseen.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Jukka Kivimäki, kuten tiedät, oikeudellisen tilanteen (kirkkolain/kirkkojärjestyksen) muuttaminen kirkolliskokouksessa mihinkään suuntaan edellyttää 3/4:n määräenemmistöä. Aloitteen mahdollinen kaatuminen ei vaikuta lailliseen oikeuteen saada vihkiminen. – Nyt kaikkien kirkon parasta ajattelevien olisi pantava iso vaihde päälle, jotta löydettäisiin jonkinlainen kompromissi. Ymmärrän, että kirkossa on sellaisia konservatiiveja, joiden mielestä minkäänlainen kompromissi ei ole mahdollinen. Heitähän oli edelliselläkin kerralla, silloin kun kirkolliskokouksessa käsiteltiin parisuhderukousta. Ns. perinteisen vain mies-nainen avioliittokäsityksen kannattajissa on kuitenkin myös sellaisia, jotka näkevät jonkinlaisen kompromissin mahdolliseksi tässä asiassa. Vastaavasti uudistusmielisissä sattaa olla niitä, jotka eivät ole halukkaita minkäänlaisiin kompromisseihin. On kuitenkin myös paljon sellaisia, jotka pitävät jonkinlaista kompromissia mahdollisena. Kompromissihalukkaiden molemmilta puolilta kannattaisi nyt yhdistää voimansa ja alkaa etsiä jonkinlaista ratkaisua. Yhteisellä mielikuvituksella varmaan löydettäisiin polku.
Vesa Hirvonen
Asiassa voidaan etsiä yhteistä linjausta, mutta ratkaisu edellyttää aina joidenkin tulkintojen pois rajaamista. Emme voi esimerkiski luopuo kirkon identiteetistä uskonnollisena yhdyskuntana, emmekä luterilaisesta vanhurskauttamiskäsityksestä. Myös asioiden periatteellinen jako luomisen mukaisiin ja lankeamuksen seurakuseen pitää säilyttää. Toki siitä voidaan keskustella, mikä nimenomainen asia on luomisen mukaista ja mikä lankeamuksen seurausta. Seikka, että ihminen on ollut syntymästään saakka jotakin, ei riitä perusteeksi luomisen mukaisuudesta, eikä ihmisen tarvitse voida olla ”ylpeä” kaikesta siitä mitä hän on syntymästään saakka ollut.
Siitä ole samaa mieltä, että löytyy ihmisiä jotka eivät ole valmiit mihinkään ”kompromisseisin”. Nähdäkseni sekä Kai Sadinmaa että Árpád Kovács kuuluvat omien vastineidensa perusteella heihin. Ei siis ole mielekästä vaatia, että välipäätökseksi tavoiteltavaa ns. linnarauhaa tavoitellaan juuri heidän ehdoillaan.
Nähdäkseni selkein kompromissi ratkaisu olisi, ettei kukaan vihkisi luvatta, eikä toisaalta kiisteltäisi esirukoushetkien sanamuodoista, ellei niitä sitten asianomaisten pappien toimesta erikseen huudeltaisi turuilla tai toreilla. Status quo pysyisi siis samana, johon päädyttiin jo ennen 1.3.2017.