Missä menee sukupuolen itsemääräämisen rajat – lasten kasvurauha , perhe ja kirkkohallituksen transteologia

Yksilön itsemääräämisoikeuden ensisijaisuus on länsimaisen liberalismin kovaa ydintä. Transsukupuoliset ovat viimeisin ryhmä pitkässä juoksussa, jossa sukupuoli -ja seksuaalivähemmistöjen asemaa pyritään korjaamaan identiteettipoliittisilla laeilla ja ohjelmilla, joissa psykologiset  käsitteet  sekoittuvat juridisten käsitteiden kanssa ja tekevät järkevän tosiasioiden huomioon ottamisen vaikeaksi.

Eduskunta saa tällä viikolla translain vihdoin päätökseen. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltialan mielipiteet ovat herättäneet paljon tunteita puolesta ja vastaan. Itse olen kuullut Kaltialan puheenvuoroissa paljon transsukupuolisia nuoria kohdanneen ammattilaisen viisaan äänen. Näin translain aattona tekee mieli vielä alleviivata sitä, mitä hän on sanonut lasten kasvurauhasta ja perheen roolista sukupuolen korjauksissa. Lisäksi teen irrallisia huomioita kirkkohallituksen translakilausunnosta.(tästä) Kaltialan lainaukset perustuvat Hesarin (27.1.) ja Seurakuntalaisen (26.1) julkaisemiin artikkeleihin.

Missä menee itsemääräämisen rajat?

Kaltiala on pitänyt tärkeänä, että juridisen sukupuolen korjauksen alaikärajaa ei lasketa alle 18 v., koska ”nuoruusiässä identiteetin rakentaminen on vasta käynnissä eikä kehityksen lopputulos ole tiedossa, ei myöskään nuorella itsellään”. Vaikka nuori voi itse olla ehdoton ja varma omasta transidentiteetistään, niin identiteetti on silti sirpaleinen ja tilannesidonnainen.

Myös Lastenlääkäriyhdistys, Lääkäriliitto ja Psykiatriyhdistys suosittivat rajan laittamista 18 vuoteen samasta syystä.

Kaltialan mukaan, neljä viidestä transkokemuksia tunteneesta lapsesta samaistuu murrosiässä jälleen biologiseen ruumiiseensa. Siksi on viisasta seurata tilannetta, antaa lapselle kasvurauha ja hoitaa perheen ahdistusta sekä mahdollisia liitännäisongelmia.

Myös Englannin terveysviranomaiset (NHS) Tavistock -klinikan kriisin seurauksena suosittavat, että nuorempien lasten hoidoissa otetaan huomioon se, ”että useimmissa tapauksissa sukupuolten välinen ristiriita ei jatku murrosikään asti”. Lääkäreiden tulisi siksi olla tietoisia siitä, että kyseessä saattaa olla ”lyhytaikainen vaihe”.(tästä) 

Seta ja Trasek ovat toista mieltä. Ne ovat jo pitkään halunneet myös lapset ja nuoret juridisen sukupuolenkorjauksen piiriin, viimeksi tässä kannanotossaan (tästä).  Ministeri Maria Ohisalon mukaan myös Vihreät tekevät työtä, että alaikäiset lapset ja nuoret saadaan translain piiriin ja kolmas sukupuoli lainsäädäntöön.(tästä). 

***

Kysymys itsemäärämisoikeuden rajoista on tietenkin sukupuolenkorjausten ikärajoja laajempi. Mutta missä menee itsemäärittelyn raja? Kirkkohallitus pitää lausunnossaan itsemääräämisoikeuden vahvistamista hyvänä. Kirkkohallituksen teologinen käsitys sukupuolesta jää arvailujen varaan. Sen varjoon jää myös monia perustavia kysymyksiä ihmisyydestä, joita transsukupuolisuus ja sateenkaariliike kirkolle nykyisin esittää. 

Tiedossa on, että sateenkaariliikkeessä yleisesti katsotaan, että sukupuoli on täysin itsemäärittelyasia ja jatkumo. ”Sukupuolia eivät siis ole vain mies ja nainen, vaan ihminen voi olla molempia yhtä aikaa, jotain siltä väliltä tai jotain ihan muuta. Joillakin taas ei ole sukupuolta lainkaan.”  Seta (tästä ) 

Voimmeko kirkossa ajatella, että sukupuoli on vain itsemäärittelyasia? Voimmeko sanoa, että joillakin ihmisellä ei ole sukupuolta lainkaan? Kuuluuko sukupuoli  ihmisyyteen? Entä voiko ihminen olla asukupuolinen, kaksisukupuolinen tai neutri? Näiden kysymysten jälkeen on edelleen kysyttävä: onko sukupuolen ’korjaaminen’ ylipäänsä mahdollista?

Teologisesti merkittävä kysymys on, kuuluuko transsukupuolisuuteen jo oletuksena, että meidän ei tarvitse vastaanottaa sitä, mitä Jumala luo, vaan voimme muovata itsemme uudelleen miten vain haluamme?

On hyvä myös muistaa, että mitkään ihmisoikeussopimukset eivät edelleenkään edellytä, että henkilö saisi itse määritellä juridisen sukupuolensa tai velvoita kirjaamaan lakiin sukupuolen itsemäärittelyä. Olisin mielelläni säilyttänyt lääketieteellisen lausunnon edelleen ehtona juridisen sukupuolimerkinnän vaihtamiselle. Tämä suojelee transsukupuolista itseään.

Älä kiellä ruumista, älä kiellä kokemusta, äläkä leimaa liian nopeasti identiteetiksi 

”Tärkeää on hyväksyä lapsi omana itsenään,” Kaltiala neuvoo. Jos hänen kokemuksensa tai fyysinen kehonsa kielletään, niin lasta ei hyväksytä kokonaisena. Jos pojan käsketään olla kuten pojan kuuluu, kielletään kokemus. Jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö, kielletään keho.

Kaltiala psykiatrina varoo transkokemuksen liian nopeaa patologisoimista tai ihmisen identiteetiksi leimaamista. ”Hyväksymistä on sanoa, että olet siis poika, josta tuntuu että olet tyttö. Se on ookoo ja saat olla mitä olet ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu.” 

Pitää siis edetä psykologisesti yksi kehitysvaihe kerrallaan eikä kiirehtiä asioiden edelle. Vaikka osa sukupuolivähemmistöihin kuuluvista näkee asian toisin, niin tämä on kehityspsykologisesti perusteltua.

***

”Kirkkohallitus pitää tärkeänä, että lain uudistamisen yhteydessä kuullaan monipuolisella tavalla heitä, joita asia koskee henkilökohtaisesti”, sanotaan lausunnossa. Onko näin toimittu?

Yleisesti on tiedossa se, että transsukupuoliset usein katsovat itseään ja sukupuoltaan mies-nainen -mallin mukaan. Tämä herättää kiusallisia kysymyksiä edistyksellisille seksuaali- ja sukupuoliteoreetikoille. 

Jos ajattelemme modernia sukupuoliteoriaa – esimerkiksi Judith Butleria, niin performatiivisuus on tärkeä käsite. Se merkitsee sitä, että sukupuoli on jotakin täysin itse rakennettua, jonka kautta ihminen toimii.  

Ei niin, että sinulla on biologinen sukupuoli, jonka huomioit ja jota toteutat elämässäsi, vaan paljon radikaalimmin kukin itse rakentaa sukupuolensa. Butlerilaisuus on yksi ilmentymä sukupuolen epäterveestä irtautumisesta biologisista realiteeteista. 

Mielenkiintoista kuitenkin on, että monen transsukupuolisen käsitys itsestä on edelleen säilynyt varsin perinteisenä. Vastoin Judith Butlerin näkemyksiä monet transsukupuoliset ovat haluneet olla jotakin alkuperäistä, sitä mitä he ovat aina tunteneet olevansa. Performatiivisuus sopii myös huonosti yhteen rajun sukupuolidysforian kanssa, jota jotkut transsukupuoliset kokevat.

Sukupuoli ei ehkä olekaan niin itserakennettavissa  kuin mitä uskotellaan. Kysymys ei myöskään ole siitä, että sukupuoli olisi jollakin hämärällä jatkumolla, vaan transkokemuksen mukaisesti syntyjään väärä. Jospa, vastoin Simone de Bevoiria, nainen onkin syntynyt naiseksi ja mies mieheksi.

Perinteinen kaksijakoinen transsukuopuolisuus todistaa ihmisten psykosomaattisesta yhtenäisyydestä, biologisen sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin tiiviistä suhteesta, joka on aina ollut osa kristillistä ihmiskuvaa.

Juridinen sukupuolimerkintä on vahva psykologinen ja sosiaalinen interventio

Juridisen sukupuolimerkinnän muuttaminen nuoruudessa ei ole Kaltialan mukaan muodollisuus, jossa vain todetaan tosiasia, vaan vahvaa psykologista ja sosiaalista puuttumista, joka ohjaa nuoren kehitystä. ”Se on viesti siihen suuntaan, että tämä on sinulle oikea tie.”

Myös Englannin NHS:n raportti painottaa, että kyseessä ei ole neutraali teko. Tosiasiassa sillä arvellaan olevan pitkäaikaisia ja merkittäviä vaikutuksia nuoren psykologisen hyvinvoinnin kannalta. Sen vuoksi lääkäreiden ei tulisi rohkaista nuoria vaihtamaan nimiään ja pronominejaan ilman diagnoosia sukupuolidysforiasta.(tästä)

Nuorilla on monenlaisia identiteettikokeiluja, jotka eivät kuitenkaan muodostu pysyväksi identiteetiksi. Ympäristön ei pitäisi sitoutua identiteettikokeiluihin tavalla, joka saattaa tehdä suunnan muuttamisen myöhemmän ahdistavaksi.

Kaltiala tuntee transhoitojen historian. Hän on nähnyt muutoksen , siinä miten sukupuoleen liittyvien identiteettikokeilujen vahvistamista on alettu suosia ja pitää jopa välttämättömänä. Miksi näin?

Kaltialan mukaan palveluita ei avattu nuorille nuorisopsykiatrian aloitteesta, vaan tahto tuli poliitikoilta, järjestöiltä ja aikuisten kanssa toimivilta lääkäreiltä. Kyse on samasta identiteettipoliittisesta painostamisesta kuin mitä kaikissa läntisen euroopan maissa on tapahtunut ja jonka seurauksista suurimman hinnan maksavat lapset ja perheet. 

***

Kirkkohallituksen on varmasti vaikea hyväksyä tällaista näkemystä. Lausunto puhuu niin kauniisti, Setan narratiiviä seuraten, sukupuolen moninaisuudesta ja luotettavan tiedon jakamisesta, jotka vaikuttavat sateenkaarinuorten mielenterveysongelmiin, parantavat heidän hyvinvointiaan ja tukevat sateenkaarinuoria, joita oma perhe tai taustayhteisö ei tue. 

Antaako translaki kirkkohallituksen mielestä sukupuoli-identiteettiään etsivälle nuorelle oikean viestin ihmisen ruumiin merkityksestä? Ohjaako se sukupuoliahdistuksesta kärsivien nuorten kehitystä ja ratkaisuja oikeaan suuntaan?

Setan tarkoitushakuista vaikuttamista ja propagandaa   

Kaltiala pitää järjestöjen (kuten Setan) levittämää väitettä harhaanjohtavana, että alaikäiset transnuoret tarvitsevat lisääntyneen itsemurhariskin tähden pikaisesti hormonihoitoja ja mahdollisuuden juridiseen sukupuolen korjaukseen. ”Se on tarkoitushakuista disinformaatiota, jonka levittäminen on vastuutonta”, Kaltiala sanoo.

Hänen mukaansa samaan voivat syyllistyä myös ne aikuiset, jotka ovat itse saaneet apua sukupuolen korjaamisesta ja ovat halunneet lähteä pelastamaan lapsia ja nuoria. Mutta heiltä puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen.

Itsetuhoiset ajatukset ja käyttäytyminen liittyvät sukupuoltaan pohtivilla nuorilla usein samanaikaisiin psyykkisiin häiriöihin. Terveet nuoret, jotka kokevat sukupuolensa biologisesta kehostaan eroavalla tavalla eivät ole automaattisesti itsetuhoisia.

Kaltialan mukaan itsemurha on hyvin harvinainen tapahtuma sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuneiden nuorten joukossa. Sensijaan ruotsalaisessa laajassa tutkimuksessa itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurentunut sukupuolen korjaushoitoja saaneiden aikuisten joukossa.

***

Onko kirkkohallituksessa tehty faktan tarkistusta Setan julkaisujen kohdalla? Näyttää siltä, että molemmissa organisaatioissa postmoderneista sukupuoli- ja seksuaaliteorioista on tullut transsukupuolisuutta selittäviä käyttöteorioita ja jopa lähes maailmankatsomuksia.

Ne selittävät kuitenkin huonosti transsukupuolisten vaikeita kokemuksia ja sitä, miksi vain harvat kokevat eron ruumiin ja sukupuoli-identiteetin välillä. Jos Butlerin performatiivisuus on niin yksilöllinen prosessi, miksi se  kuitenkin 98%:sti tuottaa saman tuloksen ts. sukupuoli-identiteetin ja ruumiin yhdenmukaisuuden?

Monille kristityille LGBTQ -identiteetit ovat vaikeita heidän uskonsa vuoksi. Mutta ne aiheuttavat ongelmia myös feministeille, jotka eivät perusta uskosta tai uusimmista queer-teorioista. Esimerkiksi Germaine Greer on suututtanut sateenkaariaktivistit toteamalla, että juridiset kirjaamiset tai sukupuolielinten korjaaminen eivät alkuunkaan riitä tuomaan naiseutta. (tästä) 

Voisiko transsukupuolisten ihmisten tunnustamista, osallisuutta ja erityispiirteiden huomioimista edistää kirkossa ilman, että koko sukupuolijärjestelmä romutetaan ja korvataan toisella, mikä on sateenkaariliikkeen agenda?

Sukupuolimerkinnän vaihtamisen vaikutukset perheessä: mikä on lapsen etu?

Mietittäessä vanhempien mahdollista sukupuolen korjaamista, Kaltiala pitää ongelmana sitä, että translaissa on ajateltu asiaa pääasiassa vain vanhemman kannalta. Keskustelussa ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota siihen, mitä merkitsee lapsen kannalta, jos hänen henkilöhistoriaansa muutetaan niin, että isä muutetaan juridisesti äidiksi tai päinvastoin. On selvää, että tällä on vaikutusta lasten identiteettikehitykseen.

Tiedetään, että perhesalaisuuksien säilyttäminen on lapsille psyykkisesti myrkkyä. Jos me haluamme ajatella, että kaikki sukupuoli-identiteetit ovat luonnollisia ja niissä ei ole mitään salattavaa ja hävettävää, miksi pitäisi rakentaa turvajärjestelmiä sille, että asiaa pystyy salaamaan, Kaltiala kysyy.

Pitäisikö lapsen asiakirjoissa näkyä hänen vanhempiensa alkuperäinen sukupuoli? Kaltialan mukaan lapsen omaan historiaan pitäisi jäädä se, mitkä vanhemmat hänellä on alun perin olleet. 

***

Kirkkohallituksen translausunnossa näkyy viraston uusi sukupuolineutraali perheihanne, jossa äitejä ja isiä ei enää esiinny.  ”Lapselle on tärkeintä, että hänen lähellään on aikuisia, jotka kykenevät asettumaan suhteeseen lapsen kanssa ja antamaan tilaa hänen tarpeilleen.” 

Hedelmöityshoitolausunnossaan (2006) kirkkohallitus vielä pitäytyi kirkon sukupuolittuneessa perhekäsityksessä, jossa lasten oikeudet tulee asettaa ensisijaiseksi; lapsella tulee olla elämänsä lähtökohtana oikeus sekä isään että äitiin; ihanteena on miehen ja naisen välinen elinikäinen avioliitto; isättömyyttä ei pidä lailla lisätä.

Tuolloin kirkkohallitus piti tärkeänä myös, että vanhempien vakaumus ja eettiset näkemykset otettiin ratkaisuissa huomioon ja jopa arvosteli repivää seksuaalikulttuuria. Nyt perhe nähdään uusin silmin.

Vaikka kirkossa tuetaan kaikenlaisissa parisuhteissa ja perheissä eläviä, niin sukupuolen juridisen korjaamisen jälkeen tilanne kieltämättä muodostuu kristillisen ihmiskäsityksen kannalta oudoksi. Transmies voi edelleen synnyttää ja transnainen voi tulla isäksi. 

Lopuksi

Kirkkohallituksen lausunto puhuu ”luterilaisesta ihmiskäsityksestä”, mutta sen luterilaisuutta on vaikea tunnistaa. Siitä puuttuu tärkeä maallisen ja hengellisen regimentin välinen erottelu, arviointi ja dialogi. Sen vuoksi teologinen ja eettinen kysymys, miten oppi ja etiikka kuuluvat yhteen, jää auki. Tämän vuoksi opista irrallinen antropologia ja seksuaalietiikka alkaa elämään omaa elämäänsä ja yhteiskunnallisen kulttuurielämän todellisuus hallitsee niitä. Kun näin käy, niin kuva luterilaisesta ihmiskäsityksestä vääristyy.

Ilkka Kurjenmäki

pari -ja perheterapeutti (ET,YET)

Oulu