Minun taivaani

 

Aika pienenä tyttönä jo arvelin, että minun taivaassani saa olla sylissä. Lapsuudenkodissa meitä syliin pyrkijöitä oli kahdeksan lapsen verran, joten lievää tunkua ja kilpailua oli. Mutta sitten on lopulta paikka, jossa kaikki on hyvin. Vaikkapa sylissä saa olla niin kauan kuin siltä tuntuu.

Kuolema tuli lähelle aluksi lemmikkieläinten kautta. Koiria ja kissoja saateltiin. Alkoi tuntua siltä, että ei ole reilua erota rakkaista noin vain. Jospa vielä olisi mahdollista kohdata? Lapsen mielikuvitus rakensi myös esim. koirien taivaan, jossa oli maukkaita, maassa muhineita luita, paljon tilaa kirmailla ja hyviä hajuja, mitä nuuhkia. Ja paljon kavereita. Koirien taivas alkoi välillä jopa kiehtoa enemmän kuin kerhossa kuullut kuvaukset valkoisista vaatteista ja harpunsoitosta.

Myöhemmin järkytyin lukiessani Ilmestyskirjasta, että "ulkopuolella ovat koirat." Vei aikansa ennen kuin tajusin, että nuo koirat eivät olleet nelijalkaisia ja lämpimällä turkilla varustettuja, vaan tietynlaisia ihmisiä.

Lähiomaisten kuolemat ovat opettaneet elämän rajallisuuden. On se taivas tullut jotenkin lähemmäksi, kun ajattelen siellä toivottavasti kohdattavia tuttuja.

Aikuisten tylsempään ja abstraktimpaan maailmaan siirtyminen teki konkreettisesta taivaasta olotilan tai suhteen. Silti jotakin lapsuuden ajatuksista on säilynyt. Saa sitten aikanaan nähdä!

Kun ajattelen Raamatun usein vaikeaselkoisia taivaskuvia, yritän ymmärtää niitä siinä valossa, että kuvataan sanoin kuvaamatonta, jotain sellaista, mikä ei meidän käsitteillemme alistu. On vaikea sanoa, missä kuvaus alkaa ja loppuu, mikä on vertausta - vai onko kaikki?

Kaikki on toisin ja paremmin. Moni asia on kääntynyt päälaelleen. Ei ole nälkä, ei tarvitse itkeä, aika ei lopu kesken. Taivasta siis kuvataan sen valossa, mitä se ei ole.

Mitä se sitten on? Sitäpä ei kai silmä ole nähnyt eikä korva kuullut, se ei ole ihmisten ajatuksiin astunut. Se on jotakin niin käsittämättömän paljon enemmän ja toisenlaista kuin mihin pienen pääni tuumailu pystyy kurottumaan.

Mutta eiköhän siellä saa taputella koiran lämmintä turkkia ja tuntea tutun lipaisun kädessään. Olla sylissä. Olla lähellä tuttuja ja rakkaita. Ja lopultakin pystyn laulamaan aivan puhtaasti...

Tai sitten vielä parempaa?

 

2 kommenttia

  • Timo Juntunen sanoo:

    Lämmintä pohdintaa.

    Minulle taivas merkitsee täyttä elämää. Varmaan siihen liittyy oikea levon ja aktiviteettien suhde:) Mutta myös rauha. Tulevaisuus ilman pelkoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Raamatussa Jeesus sanoo, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Kun olimme lapsia, elimme ”nyt-hetkissä”, joita saattoi olla se, kun isoisämme kantoi meidät pakkasillassa tähtikirkkaan taivaan alla lammasturkkinsa sisään kiedottuina saunasta lämpimään tai pujotimme metsämansikoita heinänkorteen tai kastoimme isoäidin leipomaa vesirinkeliä pienessä alumiinimukissa, jonka kyljessä oli tumma jälki siinä, mistä valkoinen osa oli karissut pois.

    Kuuntelin joskus pappia, joka pyysi meitä miettimään, missä sanoisimme maapallon olevan, jos katsoisimme sitä vaikkapa kuusta. Mielestäni sanoisimme, että maapallo on taivaassa ja uskon, että taivaaseen lopulta päättyy myös tämä maanpäällinen ”ekskursio”, joka mielestäni olisi ollut ainoastaan pimeä matka pimeällä pallolla – jos minulla ei olisi ollut rakkautta [agapé].

    https://www.youtube.com/watch?v=0xf3VctNP3k

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja-Sisko Aalto

    Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit