Otsikon kielioppiharjoitus viittaa tietysti ajankohtaiseen aiheeseen eli lähestyviin seurakuntavaaleihin. Samalla se viittaa kirkon tämänkertaiseen vaaliteemaan, joka on #minun kirkkoni. Sen alateemat ovat: minun kirkkoni – uskoo, toivoo, rakastaa, on lähellä ja uudistuu.

Kokonaiskirkon vaaliteemat ja varsinkin vaalislogan #minunkirkkoni ovat herättäneet jonkin verran kriittistä keskustelua. Keskustelu on aina hyväksi ja hyvä, että kirkon sisällä toimivat pohtivat, mitä kirkosta halutaan näkyvän ulospäin.

Samalla vaaliviestintätyöryhmässä mukana olleena ja teemoja työstäneenä tulee tuntu, että kirkossamme kaikkien tai useimpien vaikea lähteä jonkin teeman taakse. Kirkossamme toimitaan tässä suhteessa hyvin toisin kuin vaikkapa muissa suurissa organisaatioissa tai yrityksissä. Niissä yrityksen johto tai sen valtuuttama taho lanseeraa vaikkapa markkinoinnin teemat ja kampanjat ja koko organisaatio tai yritys on niiden takana ja käyttää niitä.

Oman muistini mukaan kirkossamme mikään yhteisesti kirkkohallituksen taholta työstetty vaaliteema ei ole saanut kirkkomme väkeä varauksetta taakseen. Tässä suhteessa voisimme kyllä miettiä toimintaamme myös kriittisesti. Kampanjoinnissa syntyy aivan eri tavalla voimaa, jos kaikki voivat olla yhteisen teeman takana ja toimia siltä pohjalta. Yhteistä teemaa kritisoiden ja toimimalla monien eri teemojen pohjalta kirkkomme antaa kovin epäyhtenäisen kuvan. Ehkäpä se silloin antaa juuri totuudenmukaisen kuvan, joka on toisaalta totta ja toisaalta antaa viestin yhteisöstä, joka ei kykene toimimaan yhdessä.

Minun kirkkoni tai #minunkirkkoni teemassa huomio on kriittisissä kannanotoissa kiinnitetty paljolti siihen, että siinä on minä-sana. On tuotu esille, että kampanaja on ”minäkeskeinen” ja että kirkossa ei olisi hyvä korostaa yksilön kokemusta ja tarpeita. On aivan oikein tuotu esille, että kirkko on yhteisö ja että siinä keskiössä pitää olla Kristus ja evankeliumi, ei minä.

Kriittisesti pointit ovat sinällään aivan oikeaa asiaa. Toisaalta pitää muistaa, että kampanjan ei ole tarkoituskaan olla aukikirjoitus kirkosta ja sen teologisesta itseymmärryksestä. Kampanjan pointti ja tavoite ovat aivan muussa. Ne ovat vaikkapa siinä, että halutaan herätellä yksittäisiä ihmisiä miettimään, mitä minun kirkkoni on juuri minulle ja voisinko olla jotenkin mukana. Tavoitteena on mm. saada uusia ihmisiä mukaan ehdokkaiksi ja äänestäjiksi sekä se, että valittujen keski-ikä laskisi.

Jos kampanjan perusslogania selitetään Lutheruksen opein parhain päin, niin on hienoa, jos joku voi oivaltaa, että tämä riitelevä ja hajanainen ja vajavainen kirkko on myös minun kirkkoni. Kirkossamme suurimpia heikkouksia on osallisuuden ja omistajuuden puute. Heikkoutena on, että ne, joista kirkko muodostuu eli jäsenet, eivät tiedosta olevansa osallisia tai ”omistavansa” kirkkoa sanan oikeassa mielessä. Sillä mitä muuta kirkko on – myös teologisesti – kuin kastettujen jäsentensä yhteisö, Kristuksen ruumis!

Tätä viime mainittua tulisi vahvistaa ja siihen tarvitaan muutosta. Kirkko mielletään pappien, virkamiesten/-naisten ja uskovaisten kirkoksi. Kirkko mielletään toimistoiksi, kirkoiksi, seurakuntasaleiksi ja hautausmaiksi.

Kun joku mieltää, että kirkko on myös minun kirkkoni, hänellä avautuu toivottavasti oivallus, että se on myös sinun kirkkosi. Niin siunatuksi lopuksi tulee meidän kirkkomme, joka voikin sitten olla seuraavien vaalien teema ja slogan! Sitä kukaan ei sitten kritisoi, eihän!

Toivo Loikkanen