Milloin saamme omat asunnot ?

Hätämajoituksen keskusteluissa kuultua: "milloin saamme omat asunnot, jotta voimme kutsua perheemme tänne".

Ministeri Orpo tuossa eilen arveli ehkä noin 15000:n turvapaikanhakijan saavan jäädä maahan. Entäpä kun kukin saa sen jälkeen myös vaimonsa ja lapsensa tänne. Lukuun voi silloin lisätä milteipä yhden nollan lisää. Siinä vaiheessa ei enää ole kyse siitä miten he kotoutuvat tänne. Silloin kyselemme sitä, miten me sopeudumme muuttuneeseen kulttuuriin. Selvää on että joillakin asuinalueilla pääosa asukkaista on silloin maahanmuutajia. Kirkollisessa kentässä aviolitto ja homojutut jäävät silloin ihan sivuraiteelle. Silloin joudumme aidosti kyselemään sitä onko enää sijaa kristillisillä uskolla  siinä yhteiskunnassa. Tulijat tuovat mukanaa oman arvomaailmansa ja meidän on sopeuduttava aikanaan siihen.

Nyt on tärkeää osata eroittaa yksilöt ja ideolgiat toistaan. Rakkauden laki velvoittaa meitä rakkaudellisesti kohtelemaan jokaista tulijaa. Sensijaan Jeesuksen sovitustyön kieltävää idelogiaa ei tule omaksua.  Vaikuttaa siltä, ettei näitä  oikein osata eroittaa ja ollaan hyväksymässä molemmat. Tajuamatta ollenkaan arvomaailmojen vastakkainasettelua.

14 kommenttia

  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Pekka, kai he tietävät, että perheenkokoaja ei aina saa perhettään luokseen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.