Millenniaalinaisten hyökkäys

Kirkon tutkimuskeskus on onnistunut tunnistamaan väestön joukosta arvaamattoman vaikutusvaltaisen mutta aiemmin hyvin vähälle huomiolle jääneen kohortin, jonka tekemistä valinnoista riippuu kirkon tulevaisuus Suomessa. He ovat niitä, jotka päättävät lasten kastamisesta, opettavat iltarukouksen ja patistavat kerhotoimintaan. Heidän varassaan on kristillisen tradition välittyminen tuleville polville.

 

Kirkko on kohdannut vastustajan, jonka kanssa kamppailemiseen sillä ei ole keinoja. Tuo uhkaava olento on nimeltään millenniaalinainen.

 

Siltä varalta, että joku luulee minun liioittelevan, siteeraan kirkon nelivuotiskertomuksen johtopäätöksiä:

 

”Erityisesti nuorten naisten haluttomuus identifioitua uskonnollisiksi tulee heijastumaan nopeasti kristillisen perinteen välittymiseen Suomessa.” (Uskonto arjessa ja juhlassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019, s. 253; raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä.)

 

Tähän kohtaan voi kuvitella posterin elokuvasta Jättiläisnaisen hyökkäys (Attack of the 50 Foot Woman); sen missä valtavan kokoinen vähäpukeinen naishahmo seisoo hajareisin ruuhkaisen moottoritien yllä, toisessa kädessään auto ja toinen käsi valmiina tarttumaan pakoon juokseviin ihmisiin. En ole elokuvaa nähnyt, mutta kun ajattelee sen ensi-iltavuotta 1958, sen voi kuvitella heijastelevan aikakauden pelkoja naisten asemaa koskevia muutoksia kohtaan. Kun naiset eivät enää tyytyneet rooliinsa kodin hengettärenä, he muuttuivat yhteiskunnan marssijärjestyksen kannalta uhkaaviksi.

 

Jotain samaa on ilmassa nyt, kun kirkossa havahdutaan siihen, että evankelis-luterilaisen kirkon toiminta ei voisi nuoria naisia vähempää kiinnostaa. Kyse ei siis ole kirkkoa kohdanneesta aggressiosta vaan jostain vielä pahemmasta – välinpitämättömyydestä.

 

Miten käy Goljatin, kun Davidia ei edes kiinnosta kivien linkoaminen?

 

Ennustan, että seurauksena on runsaasti nuoria naisia koskevaa huolipuhetta. Lukemattomissa toimi- ja neuvottelukunnissa tullaan vielä murehtimaan nuorten naisten sieluista. Ongelmana tulee kuitenkin olemaan se, että huolipuheen kohteilla on taipumus saada kontolleen niitä ominaisuuksia, joiden lisääntymisestä ollaan huolissaan. Heidät siis määritellään ensisijaisesti juuri tuon huolen kautta. Siksi onkin syytä miettiä laajemmin, miltä kirkko näyttää milleniaalinaisten silmissä. Sitä ehdotti kirkolliskokouksen puheenvuorossaan pappisedustaja Kirsi Pohjola:

 

”Mitä tarttumapintaa esimerkiksi seurakuntien nettisivut tarjoavat nuorille naisille, kun niiden kuvitus painottuu lapsiin, perheisiin ja ikäihmisiin. Nuorille naisille tämä heijastanee niitä arvoja, sitä aikakauden luonnetta, jota he ovat lähteneet murtamaan, kun hakevat omanlaista tapaansa elää. Kyse ei ole sen enempää kirkosta kuin suomalaisesta kulttuurista, vaan globaalista muutoksesta. Mihin nuorilla (naisilla) on kaipuu? Mistä vastaus kysymykseen, kuka minä olen, mitä voin olla? Onko esikuvia, joista hakea rohkeutta ja suuntaa?”

 

Ratkaisu tähän ongelmaan on niin helppo, että sitä tuskin keksitään missään kysymykseen varta vasten paneutuneessa hätäpalaverissa: päästetään nuoret naiset ääneen, kuunnellaan mitä heillä on sanottavaa ja otetaan heidän esittämänsä kritiikki vakavasti. Ja jos korviaan oikein höristää, näitä ääniä voi jo kuulla. Esimerkiksi marraskuisessa kirkolliskokouksessa aiheesta piti puheenvuoron itsensä millenniaaliksi esitellyt Anna Lintunen. Hän kuvailee ikäluokkaansa tinkimättömiksi ihmisten välisen tasa-arvon suhteen:

 

”Minun sukupolvelleni on myös tyypillistä, että kyseenalaistamme rohkeasti auktoriteetteja. Kunnioitus ja pätevyys on ansaittava, sitä ei sanele asema tai arvo. Sama koskee tietoa ja kirkon oppia – suhtaudumme tietoon kriittisesti, emme purematta niele. Ja tähän haasteeseen kirkon olisi rohkeasti vastattava.” (Lintusen puheenvuoro löytyy kokonaisuudestaan täältä.)

 

Kirkon haaste ei siis suinkaan ole tuo uhkaavan jättiläisen hahmon saanut nuori nainen vaan kirkko itse: sen paikoilleen pultatut rakenteet ja jumiin jämähtäneet käytänteet, kaikki se mitä ihminen on kaikessa viisaudessaan rakentanut kirkon julistaman ilosanoman ympärille. Kun niiden kimppuun jonain päivänä päätetään toden teolla käydä, strategiapalavereihin kannattaa varustautua tsekkaamalla yhteiskuntatieteen oppikirjoista käsitteen patriarkaatti merkitys.

 

Olli Löytty

kirjoittaja on tamperelainen kirkolliskokousedustaja

25 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Tässä olikin hyvää asiaa.

    Nuoret, koulutetut naiset, eivät niinvain ole mukana kirkon mysteereissä tai katsomassa aineiden muuttumista yhdenlaisella alkemialla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

    Naisten mukana kulkevat heidän mahdolliset lapsensa jolloin äidit katsovat koulutettuina mitä lapsilleen äidinmaidossa haluavat antaa, eikä tähänkään tarvita liittoa aviossa.

    Naisilla kaverisuhteet ovat myös vaikuttava voima jolloin yhteistä todellisuutta jaetaan uskoakseni paremmin kuin miesten kohtaamisissa. Miten näissä katsotaan kirkon puhuttelua.

    Vielä kun muistutetaan pienen lapsen perisyntisyydestä taitaa kirkon ovet olla joltisen matkan päässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Ehdottomasti iso kiitos Olli Löytylle tästä ilo- anteeksi surutykityksestä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kun haluamme nuorten naisten vähenemisessä kirkkomme jäseninä asiaa olevan huomata kyse olevan henkien taistosta pitää voida kysyä mistä edellinen syntyisi.

    Nainen kuukautissiirrossaan aiemmin katsottiin kykenemättömättömäksi tiettyihin asioihin.

    Onko kuukausittainen uudistuminen naisessa miehen haluun yhä ”stympöli” minkä ylitse ei haluta päästä tai mennä ali, saati ymmärtää. Toki, nainenkin haluaa yhtä lailla.

    Näin on kyse fokuksesta mitä keskimäärin meidän ei ylipäänsä haluta ymmärtävän. Kyse on kuitenkin elämämme jatkuvuudesta.

    No, otappa tähän perisyntikäsitys ohjenuoraksi, haluttaaako ennää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      No, vielä hitunen , kirkkomme teologien ajatuksenjuoksua seuraten en ole tietoinen seuraako perisynnin substanssi juuri äitipuolta katsoen.

      Luulisi kirkkomme selväntävän asiaa koska merkittävästä asiasta on kysymys.

      Toki voi olla kysymys kummanki sukupuolen yhteisestä rikkomuksesta mutta kyllä kirkon pitäisi antaa vastausta tähänki asiaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Koivisto sanoo:

    Kiitos ajatuksia herättävästä blogista. Mietin vain, että mikä on se ”patriarkaatti”, kun seurakuntien toiminta ja työyhteisöt ovat äärimmäisen naisvaltaisia. Ja tässä nyt toivoisin laajempaa näkökulmaa kuin todennäköisesti pikkuhiljaa naisistuva piispajoukko.

    Oman kokemukseni mukaan montaakaan ei kirkossa kiinnosta se, millaisena kirkko näyttäytyy nuorille tai vanhoille miehille. Sen sijaan nyt, kun yhtä naisryhmää ei kirkko näytä kiinnostavan, alkaa kova vouhkaaminen. Koko ajan vahvistuu näkemys, että minun lisäkseni kovinkaan montaa kirkon aktiiveissa ei miehet (ehkä maahanmuuttajia lukuun ottamatta – heistä on paljon puhetta), ei kiinnosta. Olisiko teillä tähän näkökulmaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Löytty sanoo:

      On totta, että naisten määrä seurakuntien työntekijöissä kasvaa. Mutta patriarkaatti (siinä merkityksessä kuin sanaa käytin) viittaa pikemmin tietynlaisiin rakenteisiin, jotka suosivat miehiä. Totta sekin, että kirkon toiminta vetää puoleensa kovin harvoja ryhmiä. Oma kokemukseni on, että seurakunnan ohjelmakartassa ei ole paljoakaan puoleensavetävää tarjottavaa kaltaiselleni akateemisesti koulutetulle ihmiselle, paitsi ehkä erilaiset vapaaehtoistyön muodot.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Koivisto sanoo:

      Kiitos vastauksesta. Voisitko tarkentaa, mikä patriarkaalinen rakenne tarkalleen ottaen suosii miestä? Oma kokemukseni on päinvastainen: elän matriarkaatissa ja koen sen miehiä syrjivänä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Kirkko näyttäytyy ulospäin patriarkallisena, mutta sisimmältään sen toiminta on feminiinistä. Patriarkaalisuus näkyy papiston asemassa. Tavallinen tallaaja näkee papit käyttämässä hengellistä valtaa pönisemällä pöntöstä tavallisen kansan yläpuolella. Tätä ei muuta miksikään naisten kasvava osuus papistossa. Sillä naiset omivat aivan saman papillisen ja jopa maskuliinisen roolin. Ulkoapäin kirkko näyttää hyvin turvalliselta ja vankalta rakennelmalta ulkoapäin tarkasteltaessa.

      Feminiinisyys näkyy halussa pysyä vanhoissa turvallisissa toimintatavoissa. Riskien ottoa ja yhteistyötä vältetään , jottei vain syntyisi mitään hankaluuksia. Seurakunnan työntekijä on oikeasti monin tavoin, hyvin haavoittuvassa asemassa. Muodollisuudet ovat kirkossa tärkeämpiä kuin todellinen sisältö. Vanhaa pyritään säilyttämään ja uutta ei haluta ottaa vastaan. Kirkko on oikeasti hyvin turvallisuushakuinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      ”Sen sijaan nyt, kun yhtä naisryhmää ei kirkko näytä kiinnostavan, alkaa kova vouhkaaminen. ” (Jussi K.) Ymmärrän tätä jonkun verran, vaikka itse en ole vienä nähnyt mitään kovaa vouhkaamista. Kirkolliskokouksen keskusteluissa asia tuli esille, koska se sisältyi nelivuotiskertomukseen. Oma arvioni on se että miesten loitontumiseen on vuosikymmenien aikana jo totuttu ja nostettu kädet pystyyn, mutta nyt kun näyttää siltä että voi kamalla naisetkin! Ja vielä juuri ne naiset jotka eivät sitten tuo lapsiaan kasteelle!!! Onko tämä jo lopun alkua?! Tarkoitan että ehkä ei niinkään nuorista naisista olla huolissaan kuin kirkon jäsenyyden laskusta.

      ”strategiapalavereihin kannattaa varustautua tsekkaamalla yhteiskuntatieteen oppikirjoista käsitteen patriarkaatti merkitys.” (Olli L.) Wikiperdian isänvalta yms. puhuvat jotain rakentellisesta miehisyydestä, puhtaimmin ortodoksisen kirkon patriaraatti eli hiippakunta. Mutta mitä erityistä sinulla Olli on mielessä sieltä yhteiskuntatieteen oppikirjoista?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Löytty sanoo:

    Kiitos kommenteista. Yritän miettiä vastauksia huomenna, kun pää taas (toivottavasti) toimii.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antto Hautamäki sanoo:

      Olli Löytty: Minuakin todella kiinnostaa, miten kirkon rakenne suosii miehiä? Oma kuplani TAMPEREELLA on varsin naisvoittoinen, naislähikirkonjohtajaa myöten…. Ja miesten pitäminen ”etuoikeutettuna” on väärin sellaisia miehiä kohtaan, jotka kohtelee naisia yksilöinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Löytty sanoo:

    Pitkään mietin, että ryhdynko itse nyt kaivelemaan niitä mainostamiani yhteiskuntatieteen oppikirjoja patriarkaattia määritelläkseni, mutta päädyin nyt kuitenkin tässä vain laventamaan blogitekstissä sanomaani. Kirkon nelivuotisraportissa puhutaan enemmän mielikuvista, joita nuoret naiset kirkkoon liittävät, mutta nehän voivat toki olla paikkansapitämättömiä. Ehkä kirkko ei käytännössä ole niin partiarkaalinen kuin ulospäin näyttää, mutta silloin ongelmaksi nousee tuosta julkikuvasta eroon pääseminen. Mitä kirkon pitäisi tehdä, jotta se ei vaikuttaisi niin patriarkaaliselta instituutiolta? Onko kirkolla halua tehdä sellaisia tekoja jotka murtavat tuota mielikuvaa? Mitä taas kirkon työ- ja toimintakulttuuriin tulee, olen toisen käden tiedon varassa, sillä en ole koskaan työskennellyt kirkossa. Mutta käymieni keskustelujen perusteella näyttää kovasti siltä, että kirkossa suositaan ns. mieserityisiä taitoja ja osaamista, eli että tuo patriarkaalisuus on nimenomaan ajattelun ja toiminnan rakenteissa. Toisin sanoen ei välttämättä ole suinkaan kyse siitä, mitä sukupuolta papit ja muut työntekijät ovat. Ja sen vielä lisään, että kyllähän kirkossa aika syvään piispojen suuntaan kumarrellaan, ja piispainstituutio on kahdesta naispiispasta huolimatta kovin… noh, patriarkaalinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Löytty sanoo:

    Kaksi asiaa tuli vielä mieleeni: suosittelin yhteiskuntatieteen oppikirjoja siitä syystä, että patriarkaattia ei ymmärrettäisi ainoastaan pappis- tai isänvaltaa tarkoittavaksi käsitteeksi vaan että sillä on laajempi käyttöalue. Ja toinen asia: mitä tulee naispappien kuulumisentunteisiin kirkossa, erinomainen lähde on Kati Jansan gradu ”Peskää heidän jalkansa, sillä he ovat juosseet paljon.” Pappisnaiset, kirkon työ ja kysymys kuulumisesta, joka löytyy netistä vapaasti luettavaksi: https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20201271/?fbclid=IwAR3tsaxLQjkmHNSM2Q1XilRclh9MN9lWoRZKeg8PT-vxC4I1QB12E-1iWLk

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Hautala sanoo:

    Jatkan muutamalla huomiolla Olli L:n ja Hannu P:n pohdintaa patriarkaalisuudesta. Nyt ei ehkä voi tai kannata korostaa, että kirkko olisi jotenkin (tietoisesti) erityisen patriarkaalinen tai että nyt tarvittaisiin ei-patriarkaalista kirkkoa. Mielestäni kyse on vain hiljaisesta ja vähittäisestä kulttuurisesta siirtymästä patriarkaalisesta elämänmuodosta JÄLKIpatriarkaaliseen. Siirtämäään ovat vaikuttaneet monet asiat: naisasialiike, feminismi, ihmisoikeudet, pohjoismainen hyvinvointivaltio, sekularisaatio yms.

    Olen pohtinut tätä siirtymää Kotimaan vierasblogissa käyttäen esimerkkinä avioliittokysymystä: https://www.kotimaa.fi/blogit/jukka-hautala-tulkinta-paradigman-muutoksen-vaikutuksista-kirkon-avioliitto-opetukseen/.

    Kirkon ongelma mielestäni on se, ettei se teologisessa reflektiossaan ja monissa käytännöissä ole riittävästi ottanut huomioon tätä siirtymää. Ehkä siis enemmän kuin se, että kirkko olisi kovinkaan patriarkaalinen (milleanninaisille!), se on ensisijassa merkityksetön, stagnaattinen. Se ei puhu tärkeistä asioista ja jos puhuu, se puhuu tavalla, joka työntää luotaan.

    Toivon tietysti, etten nyt menisi tällä kommentoinnilla ”mansplainaamaan”. Millenniaalit – kaikki sukupuoleen katsomatta – jatkakaa keskustelua ja esittäkää pointtejanne!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Kettunen sanoo:

    Unohtuu vaan kysyä ja lukea, mitä Taivaallinen Isä on asiasta sanonut. Kristikunnalle se ei koskaan ole ollut ongelma, maailmalle kylläkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Eikö tässä vaan voisi puhua jonkun ikäisistä nuorista henkilöistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tulkaa Kaikki

    Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.