Miljoonien kertomusten kirkko
Laulussa leivolta kysytään, miksi tämä lentää keväällä Suomeen ja laulaa. Leivo osaa vastata vakuuttavasti. Suomi on kaunis maa, ja hyvähän siinä on laulaa, kun kannel soi. Leivo tuntee motiivinsa ja elää niiden mukaan.
Niin arkikokemus kuin tutkimukset – kirkon nelivuotiskertomus Haastettu kirkko yhtenä niistä – puhuvat suomalaisen todellisuuden mosaiikkimaisuudesta. On kyseenalaista, onko suomalaista yhtenäiskulttuuria koskaan ollut olemassa. Nyt sitä ei ainakaan ole. Yhä useammin kokemus painaa valinnoissa enemmän kuin tapa ja perinne. Tämä näkyy myös syissä kuulua kirkkoon. Tavan tai perinteen sijaan astuvat henkilökohtaiset, punnitut syyt. Tämä johtaa persoonalliseen moninaisuuteen. Jokaisella on oma tarinansa.
Ihmisten kokemukset kirkon toiminnasta ovat kyselyjen mukaan hyviä. Kerhot, leirit, musiikkiryhmät, jumalanpalvelukset, toimitukset ja keskustelut ovat merkityksellisiä. Kun ihmisten suhteet kirkkoon ohenevat, näitä myönteisiä kokemuksia syntyy harvoin. Niinpä motiiveja jäsenyyteen haetaan paitsi omista kokemuksista myös toisten sanallisista ja sanattomista kertomuksista. Osa kertomuksista kuunnellaan passiivisesti, mutta syiden kertomiseen myös haastetaan entistä rohkeammin.
Jokaisella kirkon jäsenellä on oma, ajan myötä kehittyvä kertomuksensa syistä elää kirkon yhteydessä. Nämä persoonalliset kertomukset ovat yhteisen tulevaisuuden keskeinen rakentaja. Kuinka tietoisia olemme näistä kertomuksista? Kenen kertomukset saavat tilaa? Millaisia motiiveja jäsenyyteen niissä on? Mitä itse vastaamme, kun meiltä kysytään?
2 kommenttia
Timo-Matti.Omassa blogissani viittasin äsken sinuun ja näihin blogikirjoituksiisi:+1088 ”Kenen kertomukset saavat tilaa?”
Omassa henkilökohtaisessa kertomuksessani kirkkomme tämänhetkinen oleellinen kysymys on tässä lausuttu hyvin:
Kenen kertomukset saavat tilaa?
Alkaa näyttää siltä, että kaikkien kertomukset eivät tähän kirkkoon mahdu. Ja myös siltä, että monikaan ei tuosta kysymyksestä piittaa.
Ilmoita asiaton kommentti