Reformaation merkkihetkillä lienee paikallaan tunnustaa sellaista, joka monen mielestä ei sovi älykkään ihmisen tunnustukseksi (eli allekirjoittaneelle sopii hyvin). Modernimpaa olisi olla vähintään ortodoksi, tai edes kirkosta eronnut. Minä en. Olen nimittäin luterilainen. Ja ihan siksi, että ajattelen oleellisista asioista luterilaisittain. En ole – ainakaan pelkästään – kasvatuksen tulos tai liian laiska eroamaan. Jos joskus eroan, teen sen todennäköisesti kyllästyttyäni siihen, miten kirkko tumpeloi jossain käytännön asiassa. Miksi siis olen luterilainen? Ainakin seuraavaa kolmea asiaa arvostan:

1) Lapsikaste

Lapsikaste kertoo oleellisen uskosta. Se ei ole tietämistä, ei oikeassa oppia, ei valintaa. Se on sitä, että sinut puetaan valkoiseen kaapuun ja ainoa, mitä itse voit tehdä, on sätkiä ja parkua. Muut hengelliset ja henkiset pohdinnat ovat sitten tähän paluuta tai tähän etäisyyden ottamista. Kaste aikuisen valintana tai tietoisena ratkaisuna on toki sallittua niille, jotka sen omakseen kokevat tai jotka ovat kasvaneet sellaiseen uskoon. Uudelleenkastamista en ymmärrä: olisiko Jumala tällöin tehnyt ensimmäisen kasteen kohdalla virheen?

2) Sola Scriptura

Ajatus siitä, että jokainen saa lukea Raamattua itse, on vaarallinen. Tietämättömiä on paljon helpompi pitää tietämättömyydessä ja alistaa oman mielen mukaisella indoktrinaatiolla. Eikä kiellettyä ole sekään, että Raamattua lukiessaan tuntee negatiivisia tunteita. Onhan siellä kertomuksia, joiden äärellä tuntee vastenmielisyyttä. Mene tiedä, vaikka se olisi eräs niiden tarkoituskin. Toisaalta tarvitsemme tietoa, opetusta ja tutkimusta Raamatusta jatkuvasti. Ihmisen on myös lupa lukea Raamatun lupaukset omakseen: Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut.

Sola scripturaan kuuluu sekin, missä Jumala on kohdattavissa: sanassaan ja sakramenteissaan. Ei hurskaissa jorinoissa eikä ylimakeissa tunnelmoinneissa. Muistan vieläkin, miten innoissani olin luettuani Lutherin kommentin, että Pyhällä Hengellä elämöinti ilman sanaa ja sakramentteja on perkeleestä.

Kirkkoisät tekivät aikoinaan viisaan ja kauaskantoisen päätöksen, kun hyväksyivät Raamatun kaanoniin myös keskenään ristiriitaisia tekstejä. Raamatun neljä evankeliumia ovat tästä hyvä esimerkki.

3) Kahden regimentin oppi

Ymmärrän tämän kahdella tavalla: toisaalta ihmisen kaikki elämä, ei vain hengellinen elämä, on Jumalan vallan alla. Kaiken työn hyvin tekeminen on Jumalan ja lähimmäisen palvelemista. Toisaalta se tekee ihmisistä myös tasa-arvoisia: kaikki ovat armon tarpeessaan samalla viivalla. Ei ole hengellistä rälssiä, jolle johonkin ammattikuntaan kuulumisen tai oikeaan sukuun syntymisen takia olisi luvattu ohituskaista autuuden VIP-loungeen.

Kaikkien ammattien ja yhteiskuntaluokkien tehtävä on palvella yhteiskuntaa ja lähimmäistä. Tämän voisi muuten muistaa myös avioliittokeskustelussa. Pyhyys tulee Jumalasta, ei ihmisten paremmuudesta. Dogmaattinen tieto ja oikea oppi ovat tärkeitä, mutta nekin ovat syvimmiltään maallisia asioita: ihmisen palvelemista ja Jumalan luo johtavan tien viitoittamista. Kukaan ei selviä Vanhurskaan Tuomarin edessä muuten kuin turvautumalla armoon.
Sanottakoon vielä (siunatuksi?) lopuksi, että toivoisin lukevani samanlaisia kirjoituksia vaikkapa ortodokseilta, helluntailaisilta, adventisteilta… miksei ateisteiltakin. Uskoakseni oman mielipiteen kertominen on hedelmällisempää kuin toisen mielipiteen mitätöinti.