Miksi Luther-säätiötä ei voi enää erottaa kirkosta?

Ruotsalainen yhdistys hankki itselleen piispan. KG Hammar sanoi siihen, että se on pikkuisen sopimatonta. Talvella 2005 Missionsprovinsen vihki ensimmäisen pappinsa Niko Vannasmaan Suomeen. Vihkimistä ennen vihittäville tehtiin jonkinlainen ”testi”. Kaikki olivat ns. ”muodollisesti päteviä”. Silloinen arkkipiispa Jukka Paarma totesi ykskantaan, että Vannasmaan tapaus ei kuulu hänelle, koska Suomen ev.lut. kirkossa Vannasmaa on ainoastaan maallikko. Tähän asti Luther-säätiön papit ovat olleet ruotsalaisen hiippakunnan alaisia pappeja ja lähetystyössä Suomessa.

Sitten tuli maaliskuu 2010, ja luthersäätiöläiset vihkivät oman piispansa, viidesläisen Matti Väisäsen. Syntyi termi ”postimyyntipiispa”, kun arvuuteltiin, Hobby Hallistako ne pannumyssyt ja piispansauvat on tilattu. Väisänen menetti oikeutensa pappina Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.

Väisäsen piispuus oli luonteeltaan vähän sama kuin vaikka körttiläisten Herättäjä-Yhdistys vihkaisisi toiminnanjohtajansa Simo Juntusen itselleen piispaksi. Ajatus naurattaa tyhmempääkin, mutta se havainnollistaa kahden eri tradition erilaisuuden. Toiset ovat matalalla, toiset pitävät kekkereitään sauvat ja hiipat heiluen.

Vajaan 15 vuoden ajalta täytyy sanoa, että luthersäätiöläiset ovat pikkuisen kovia poikia vedättämään. Piispa Olavi Rimpiläisen aikaan nuo ns. synodin miehet menivät Ouluun saadakseen sukuelinsertifioidun pappisvihkimyksen. Ja ennen kuin ”Rimpi-Ollikaan” jäi edes eläkkeelle, perustettiin kiireesti säätiö, jonka papit olivat evankelisluterilaisen kirkon vihkimiä. Tällä konstilla Tunnustuskirja-mafia koetti lyödä evankelisluterilaiseen kirkkoon sukuelinsertifioidun kiilan. Sitten he alkoivat hankkia sukuelinsertifioituja pappeja ostamalla laivaliput Ruotsiin. Että kun kenialaisen LML:n jäsenkirkon piispa on Ruotsissa vihkinyt, niin kuka uskaltaa kiistää sen vihkimyksen pätevyyden, sitä argumenttia jäbät käyttivät. Tätä tunnelia pitkin oli tarkoitus marssittaa kasvavan säätiön turvaamana lisää kaftaanit kovina kulkevia kirkasotsaisia koppalakkiluterilaisia pastoreita.

Torstaina, helmikuun 17. päivänä vuonna 2005 kirjoitin Vannasmaa-keissistä kommentin lehteen:

”Kysymyksessä on siten Suomeen perustettu uusi lähetyskirkko, jonka tuore pastori tekee lähetystyötä Suomessa, aivan kuten Luther-säätiön dekaani Juhana Pohjola on itse sanonut. Kiista naispappeudesta siirtyy siten kahden eri kirkon väliseksi ekumeeniseksi neuvonpidoksi.

Ongelma ei ratkenne tähän, sillä kumpikin osapuoli sanoo edustavansa aitoa luterilaisuutta. On vain ajan kysymys, milloin mainittu lähetyskirkko kastaa lapsia. Millainen asema säätiön kastamalla on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa? Pahimmassa tapauksessa jostakusta pienokaisesta tehdään kirkkopoliittinen pelinappula.”

Pian se aika koitti, ja muutama Luther-säätiössä kastettu vauveliini liitettiin ev.lut. väestörekisteriin. Mutta evankelisluterilainen inkvisitio oli jossain kalatorilla, ja näin ollen Suomen ev.lut. kirkko tekikin Luther-säätiön toiminnasta evankelisluterilaisen kirkon toimintaa.

Vaan sitten tullaan syyskuuhun 2008. Piispainkokous antoi yksiselitteisen ohjeen. Luther-säätiön kasteet ovat piispainkokouksen mukaan kirkkolain ja kirkon järjestyksen vastaisia. Säätiössä kasteita toimittaneilla ei yksinkertaisesti ole lupaa tehdä niin. No, kastaa ei tarvitse uudelleen, mutta kirkkoherrojen piti ottaa käyttöön kirkon yhteyteen ottamisen kaava. Mitään ongelmaa ei siis ole ollut kohta viiteen vuoteen.

Täysin ulkopuolinen kysyy jo, mitä hiiskatin väliä on sillä, roiskiiko H2O:ta kirvespappi vai Väätäisen Kalle. Ja millä sanamuodolla. Nämä ovat tämmöisiä koukeroita, valtapeliäkin. Niin kuin se, kun piispa ekskommunikoitiin Mellunkylässä 2004. Ymmärrän siis vähän Antti Kylliäistäkin tässä, että ”kaikki käy”. Millään ei ole väliä. On joskus aivan järkevä ajatella, että ainakaan kovin monella asialla ei ole väliä. Mutta tämä venkoilu totuudenomistamisessa on ruvennut nyppimään niin, että minusta on ihan mukava, että tuo omasta mielestään muita niin paljon parempi porukka pystyttää nyt kunnolla sen oman kirkkonsa.

Siispä on hienoa, että sedät saivat vihdoin perustettua oman hiippakuntansa. Luther-säätiö on hallintorakenteiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan amerikkalaistyyppinen luterilainen kirkkokunta, jossa ehkä on myös joitain piirteitä Saksan maakirkoista. Säätiöläisten omalla hiippakunnalla ei ole mitään tekemistä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Se ei ole milloinkaan saanut penninjeniä ev.lut. kirkolta. Eikä Amerikasta, vaikka sellaisesta huhuttiin parisen vuotta sitten. Selvitin asian tilaamalla Patentti- ja rekisterihallituksesta säätiön tasekirjat. Hirmuisen varovaisella riskillä oli sijoituksia ja kauheasti myyty patalappuja. Pari aika messevää testamenttiakin oli.

Luther-säätiötä ei voi erottaa ev.lut. kirkosta, koska ei ole mitään erotettavaa.

Yksittäisiltä papeilta kyllä voidaan ottaa ja onkin otettu pappisoikeudet Suomen ev.lut. kirkossa. Sitten siellä on muutama, joka edelleen toimii ev.lut. piispan alaisena, vaikka onkin varmaan kirjoittanut mielipidekirjoituksen, jossa marttyyrin juhlavalla äänenvärinällä kerrotaan, että ”me sanoudumme irti piispoista”.

Itsekin monta kertaa päivässä sanoudun irti piispojen mielipiteistä. Niin ikään vastustan jyrkästi joitakin ajatuksia, joita itse olen esittänyt. Kiistän biologisen neitseestä syntymisen ja lääketieteellisen henkiinheräämisen. En usko, että kaikkien olemassa olevien olioiden joukossa on persoonallinen olio, jonka nimi on Perkele. En ole varma, lähteekö Henki Pojasta. Minusta olisi kiva joskus tavata henkilö, joka ehdottoman varmana tietäisi, mistä Henki lähtee. Martinillahan se lähtee.

Tässä käy nyt niin, että lopuiltakin ev.lut. papeilta Luther-säätiössä viedään papinoikeudet. Säätiön miehet ovat tässä asiassa antaneet nyt siihen oikeasti tilaisuuden, kun yhdistys hahmottuu kirkkona.

Joten toivon vain niin kuin mallikelpoinen liberalisti välinpitämättömän ystävällisesti uudelle kirkkokunnalle menestystä patalappujen kanssa.

Säätiötä kannattavat Suomen ev.lut. kirkon jäsenet voivat edelleen luonnollisesti osallistua säätiön tapahtumiin samalla tavalla kuin luterilaiset voivat maksaa kausikortin hathajoogaan tai mennä Valamon luostarin retriittiin ja ostaa sieltä marmeladia, ikoneita ja makoisaa marjaviiniä. Samat jäsenet voivat käydä Vermon raveissa ja Puuhamaassa. Omasta puolestani he voivat omaksua buddhalaisen hengittämisen ilman, että siitä tarvitsee ensin tehdä kristillistä hengittämistä. Joku havaitsee, että Kylliäisellä on tässä pointsinsa. Ainoa ongelma on ns. ”suvaitsemattomuuden suvaitseminen”. Miten se on. Ehkä joku suvaitsee sitä, että väkivaltainen mies naapurissa ei suvaitse vaimoaan.

Mutta onko muuten niin, että Luther-säätiö miellyttää ihmisiä, jotka haluavat itselleen jonkun auktoriteetin, jonka alle voi juosten kiiruhtaa alistumaan? Saattaa säätiöläisten kannalta olla jännittävää, että tämä säätiö seuratessaan Nokia Missio Churchin tietä katkaisee nyt historiallissosiologiset siteensä Kekkosen ajan Suomeen. Siitä varmana alkaa jännittävä taival. Vaan eipä hätää mitään, muut ovatkin jo tehneet saman. Ja hyvin menee. 50 000 meni rikki että heilahti.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”…näissä asioissa mulla itselläni vaa’assa painaa psykiatria ja aivotutkimus enemmän kuin …”
    Näinpä. Molemmat ovat hyvästä Aivotutkimus tosin antaa mulle joteskii enempi eväitä ymmärtää itseäni. Näin siis tätä nykyä. On helpottavaa ymmärtää omia aatos- ja yllykekuvioita, kun alkaa tajuta niiden vuosimiljoonaiset pohjat. Ja tämä antaa enemmän myös älyllistä virittyneisyyttä kuin kaikenkarvaiset menneiden vuosisatojen arvauxet ihmisen (ja/tai hyvyyden, pahuuden) nk. luonnosta. Kulttuurihistoriallisesti nämä arvaukset on mielenkiintoisia ja hyvä tuntea, mutta niiden painoarvo ihmisyyden selittäjänä alkaa olla mun todellisuudessa aika kevyttä kamaa tätä nykyä.

    Avaruus- ja aivotutkimus, ne ne on nannaa.

    Mutta mun Clash of Clans höökiporukka näyttääkin olevan jo valmis, niin että palaanpa taas aidosti tärkeisiin asioihin. Hyökkäykseen, yeaaaargh!

  2. Matti Pulkkinen,

    ei mikään mun nähdäkseni ole muuttunut. Kirjoitin, että ”Luther-säätiötä ei voi erottaa ev.lut. kirkosta, koska ei ole mitään erotettavaa”, mikä pitää paikkansa, ja kirjoitin, että ”yksittäisiltä papeilta kyllä voidaan ottaa ja onkin otettu pappisoikeudet Suomen ev.lut. kirkossa”.

    1600-luvulla tämä koko jupakka olisi johtanut Luther-säätiön pappien maastakarkotukseen, sillä kyseessä olisi ollut laiton virkavallan anastaminen. 2000-luvulla tälle vain nauretaan, mitä ihmettä aikuiset ihmiset kekkuloivat sauvoineen ja pannumyssyineen ja pitävät sitä elämän ja kuoleman asiana.
    Siis ulkopuolisen kannalta lähin viitekehys lienee larppaaminen eli live acting role play, jossa aikuiset ihmiset leikkivät jotain keskiaikaista ritaria.

    Eskot kaikki hoi! Maailma muuttuu!

Kirjoittaja

Huttunen Juhani
Huttunen Juhani
Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.