Viimeaikaisissa kirkollisissa puheenvuoroissa on aiheellisesti kysytty avioliittokäsitysten perusteluja. Alla lyhyt perusteluni sille, miksi meidän aikanamme avioliitto kuuluu myös samaa sukupuolta oleville pareille.
Avioliitto on Jumalan luomisessa asettama järjestys, ja oikeus sen solmimiseen on jumalallista oikeutta. Koska luominen on jatkuvaa, avioliittokaan ei ole staattinen, vaan muuttuva instituutio.
Luomisen alaan kuuluvana avioliitto on järjen tavoitettavissa olevan yleisen ilmoituksen asia, ja sitä säätelee luonnollinen moraalilaki, jonka varsinainen sisältö on rakkauden käsky ja kultainen sääntö (esim. Matt. 7:12). Ne edellyttävät asettumista lähimmäisen asemaan, jotta voi tietää, mitä lähimmäinen tarvitsee – myös avioliitolta. Avioliitto on ihmisiä varten, eikä toisinpäin.
Kristityillä järjen ja affektin näkökulmaa avioliittoon täydentää uskon näkökulma: avioliitto on uskon koulu, ja ihminen on kutsuttu toimimaan avioliitossakin Jumalan edessä ja hänen hyvän työnsä välineenä. ”Minä ja minun perheeni palvelevat Herraa.” (Joos. 24:15).
Avioliitto syntyy puolisoiden välisellä sopimuksella, mutta se on annettu yhteiskunnan hallintaan. Kirkon tehtävänä on kaunistaa avioliitto esirukouksin ja siunauksin ja vihkiäkin, jos pyydetään.
Maallinen regimentti on, ihmiskäsityksen muututtua, tulkinnut luonnollista moraalilakia ja avannut avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille. Kirkko on kutsuttu yhtymään tähän rakkauden tulkintaan ja kehottamaan pappeja vihkimään ja siunaamaan parit sukupuolesta riippumatta.
Onko esivallan tekemä rakkauden lain tulkinta oikea? Hedelmästään puu tunnetaan. Koska kahden miehen tai kahden naisen avioliitto edistää rakkauden toteutumista sekä asianosaisille, heidän lapsilleen että koko yhteisölle, se on oikein ja toivottavaa.
Kansankirkossa on mahdollista elää sovitetussa erilaisuudessa ilman, että avioliiton sukupuolista vallitsee yksimielisyyttä. Lähimmäisen asemaan asettumisen tulee ohjata kirkkoa ja sen jäseniä tässäkin asiassa.
Vesa Hirvonen
Kun kyse on yhteiskunnallisesta instituutiosta, jonka asioita käsitelevät eri-ideologiset ja -tasoiset virkamiehet, on tärkeä ettei liitosta käytetty nimi aseta aviopareja ja yksilöitä valmiisti eriarvoiseen ja eritavoin arvotettavaan asemaan.
”Avioliitto on Jumalan luomisessa asettama järjestys, ja oikeus sen solmimiseen on jumalallista oikeutta. Koska luominen on jatkuvaa, avioliittokaan ei ole staattinen, vaan muuttuva instituutio”
Johtopäätöksesi ei nojaa luterilaisen luomiskäsityksen koko kuvaan. Ensinnäkin sivuutat syntiinlankeemuksen Jumalan alkuperäisen luomisprosessin ja Jumalan elämää ylläpitävän jatkuvan huolenpidon välillä. Jälkimmäiseen liittyy myös Jumalan sallimus sille, ettei kaikki maailmassa ja elämässämme ole Jumalan hyvän tahdon mukaista. Avioliiton alkuperäinen ihanne malli tukeutuu Jumalan alkuperäiseen luomistekoon. Lutherin mukaan Jumala loi erikseen miehen ja naisen juuri avioliittoa varten. Tästä ei seuraa ettei edellä kuvattuun avioliittoon kelpaamattomia ihmisiä olisi taikka ihmisiä, joille edellä kuvattu avioliittomalli ei olisi sopiva.
Kysymys siitä, voisiko olla olemassa jokin toisenlainen avioliittomalli, joka soveltuisi näille alkuperäisen ”muotin” mukaiseen avioliittoon soveltuville paremmin, on täysin oikeutettu. Asia pitää kuitenkin ratkaista muulla tavoin kuin viedä ”muuttuneen ihmiskäsityksen” myötä merkitys ihmiskunnan jaosta miehiin ja naisiin, siis uroksiin ja naaraisiin, joiden olemassa oloon koko ihmiskunnan jatkuvuus perustuu.
Nykyisessä kirkkomme katekismuksessa todetaan: ”Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.” Tässä otetaan erikseen kantaa nimen omaan miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Onko ihmiskäsitys tältä osin muuttunut? Toivottavasti ei.
Onko avioliiton ihannemallin säilyttäminen siinä kuvauksessa, jonka Jumala luomiskertomuksessa ihmiselle asetti jotenkin pois, niiltä ihmisiltä, joiden parisuhde ei jostain syystä vastaa juuri tätä ihanne mallia. Mielestäni ei ole. Koska kaikki ei koskaan saa kaikkea, eikä kukaan ole koskaan täydellinen, ei myöskään ihanteiden ja todellisuuden ristiriita ole keneltäkään pois.
Kysymys ei myöskään ole siitä että jotkut vihittäisiin A avioliittoihin ja toiset B avioliittoihin. Kysymys on vain siitä, että ihmisen sukupuolella on merkitystä hänelle itselleen, hänen kumppanilleen ja muulle yhteiskunnalle. Lisäksi on otettava huomioon ero sisäisen kokemuksen ja ulkoisten havaintojen välillä. Olisi siis kyettävä saman aikaisesti tunnistamaa perinteisestä miehen (cis) ja naisen (cis) parisuhteesta poikkeavien parisuhteiden erilaisuus, että samanaikaisesti kunnioittamaa näihin parisuhteisiin kuuluvia ihmisiä juuri sellaisina kuin he ovat. Ihmisen arvoa Jumalan kuvana ei mittaa se minkä muotoinen hänen parisuhteensa on ta onko sitä lainkaan.
Niin o l i s i, mutta tuo konditionaali sisältää juuri sen realismin, että todellisuudessa jako A ja B avioliittoihin tulisi käytännössä näkymään ihmisten asenteissa, jotka nyt ovat etenkin fundamentalistien piireissä sitä mitä ovat.
”jotka nyt ovat etenkin fundamentalistien piireissä sitä mitä ovat.”
-Mitä ne sitten ovat?
Ihminen ei ole aina eikä vain sitä mitä sanoo ja tekee vaan ennen kaikkea sitä mitä ja miten ajattelee. No sanat ja teotkin kertovat havaintokykyiselle paljon joten kuljet vain Sari silmät ja korvat auki.
”kuljet vain Sari silmät ja korvat auki.”
-Kyllä kyllä, mutta toisten ihmisten sanoja, tekoja ja eleitä voidaan tulkita joskus väärin. Erityisesti jos olisi pääteltävä niistä ihmisen asenne johonkin.
Tuosta ”fundamentalisti” -sanasta on ollut aiemminkin puhetta että mitä sillä oikein tarkoittaa. Riippuen tulkinnasta ja asiayhteydestä, jokainen on varmaan fundamentalisti jossakin asiassa, samoin konservatiivi.
”Johtopäätöksesi ei nojaa luterilaisen luomiskäsityksen koko kuvaan.”
Eikä luterilainen luomiskäsitys nojaa Tanachin luomiskertomusten koko kuvaan…
Kyllä me tiedämme mitä ja keitä funkuilla tarkoitamme silloin kun homoista puhutaan…
Seppo, keskustelu on nähdäkseni koskenut avioliittoa. Ja sitä mikä se kristillisessä ja teologisessa viutekehyksessä on. Keskustelu homoista ja homoudesta on oikeastaan erikseen.
Olenko minä muuten fundamentalisti? Miten? 🙂
Kiitos, Jukka, pohdinnoistasi. Minusta on siis realistinen ajatus, että kirkossa voisi elää rinnakkain kaksi jossain määrin toisistaan poikkeavaa avioliitto/vihkikäsitystä. Toisen mukaan avioliitto olisi tarkoitettu vain miehelle ja naiselle ja kirkko voisi vihkiä vain miehen ja naisen, ja toisen mielestä avioliitto sopisi kaikille sukupuolesta riippumatta ja kirkko voisi vihkiä parit sukupuolesta riippumatta.
Tämä ei kuitenkaan voisi merkitä sitä, että kirkossa olisi voimassa kaksi avioliittoinstituutiota, naiselle ja miehelle mahdollinen avioliitto A ja muille (tai kaikille) mahdollinen avioliitto B (joka mahdollisesti lähestyisi jotain joskus esitettyä pariliittoa tai jopa rekisteröityä parisuhdetta).
Tällöinhän kirkko kaappaisi avioliiton määrittelyvallan valtiolta, mikä on perin epäluterilainen ajatus. Fakta on se, että on vain yksi parin solmima ja yhteiskunnan säätelemä avioliittoinstituutio. Se on nyt sukupuolineutraali, ja sen mukaiset avioliitot piispainkokous on jo vuonna 2016 tunnustanut avioliitoiksi.
Avioliittokäsityksistä (siitä, kenelle avioliitto on tarkoitettu) ja vihkikäytännöistä voi sen sijaan olla kirkossa erilaisia kantoja ja menettelyjä. Näiden käsitysten ja käytäntöjen perusteluista olisi nyt syytä keskustella.
Fundamentalisti-termihän otettiin käyttöön kun tyypit kyllästyivät leimaavaan konservatiivi-nimitykseen ?
Mutta muuten, mitä perua on tuo ajatus että cis-aspekti olisi avioliiton edellytys? Tiemmä ainakin meidän kirkossa avioliiton mysteeriosta pääsevät osallisiksi mies-nais-pariskunnat riippumatta siitä, ovatko cis vai trans.
”Fundamentalisti-termihän otettiin käyttöön kun tyypit kyllästyivät leimaavaan konservatiivi-nimitykseen ?”
-Tuollaisesta en ole kuullutkaan… Itse olen kuitenkin konservatiivi, ennemmin kuin fundamentalisti, mielestäni.
Tosin, jos fundamentalistilla ei tarkoiteta Raamatun kirjaimellista tulkintaa ja sanainspiraatioon uskomista vaan uskon ydinkysymysten säilyttämistä, niin olen fundamentalisti. Mutta niin varmasti liberaalitkin.
En oikeasti ymmärrä miksi ”konservatiivi” olisi leimaava termi. Jokainenhan on konservatiivinen jossakin asiassa. Avioliitto itsessään on konservatiivinen instituutio. Konservatiivisuus vaatii tietysti vastavoimaksi liberaaliuden. Mutta jos katsotaan että mikä tahansa asia, mistä on olemassa liberaali kanta, kuten vaikka seksuaalisuhteista, niin jos haluaa pitäytyä uskollisessa, elinikäisen sitoutumisen käsittävässä parisuhdemallissa ja priorisoi sitä, niin on konservatiivi.
Missä asioissa sinä olet konservatiivi, Tenka?
Sori tuo viimeinen lause, josta tuli turhan koukeroinen. 🙂
Pyytäisin, että keskustelu säilyisi avioliittokäsitysten perusteluissa.
Aivan, Vesa Hirvonen.
Minusta kuitenkin tässä jatkuvasti tunnutaan puhuvan toisten ohi. Kovasti on perusteltu puolin ja toisin, mutta ymmärretäänkö oikeasti mitä vastapuoli on yrittänyt sanoa? Mitä ovat ne perustelut?
Liian helposti on heitelty termejä kuten ”homovastainen” tai konservatiivien puolelta syytetty luopumuksesta ja suorastaan saatanan puolelle ajautumisesta.
Uskon, että olet omassa kannassasi vilpitön, ja kiitos asiallisuudesta.
Totta puhut, ohi on puhuttu ja leimoja lyöty. Ehkä nyt olisi asiallisten perustelujen aika. Olen niitä tässä blogissani pyrkinyt esittämään. Mielihyvin kuulisin täsmälliset ja kompaktit kommenttisi esittämiini perusteluihin.
Kiitos Vesa palautteesta. Itse ajattelen, että sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö on nimenomaan yhteiskunnallinen asia irti eri uskontokuntien opillisista käsityksistä. Samalla huomautan perheoikeutemme ei ole täysin sukupuolineutraali, koska biologinen äiti ja biologinen isä eivät ole oikeuksiltaan täysin yhdenvertaisia edes pikkuvauva iän jälkeen. Tänä ei kuitenkaan liity blogisi aiheeseen, joten ei siitä tämän enempää.
Ajatus kahdesta rinnakkaisesta avioliitokäsityksestä kirkossa on mahdollista vain, jos rajataan tarkastelun ulkopuolelle sellaiset fundamentit jotka väistämättä poissulkevat toisen käsityksen.
Tällöin siis sivuutetaan kysymys siitä onko homoseksuaalinen kanssakäyminen syntiä vaiko ei ole. Hyväksytään se että asiasta vallitsee erimielisyys, eikä asiaa oteta avioliittokannan perustaksi.
Toisaalta tulee hyväksyä että kirkon jäsenten keskuudessa on ”perinteisen” ihmiskäsityksen kannalla olevia, joille miehet ovat selkeästi miehiä ja naiset ovat selkeästi naisia, molemmat jumalan kuvia ja keskenään tasa-arvoisia, toki munkinlaisia ihmisiä on, mutta he edustavat poikkeuksia. Toisaalta tulee hyväksyä että osa kirkon jäsenistä on omaksunut ”modernin” ihmiskäsityksen, jonka mukaan sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja ihmisen itse kokema sukupuoli-identiteetti on ensisijainen tapa määritellä hänen sukupuolensa.
”Muuttunutta ihmiskäsitystä” ei siten oteta kirkon avioliittokäsityksen ratkaisun pohjaksi, koska hyväksytään etteivät kaikkia jaa sitä.
Jäljelle jää malli, jossa eri vihkikäytäntöjä perustellaan eri raamatunkohdilla ja hyväksytään se, että toisen avioliittokäsityksen omaksuneet viittaavat sellaisiin raamatunkohtiin ja sellaiseen liturgiseen perinteeseen jota ei voida soveltaa kaikkiin nykylain sallimiin avioliittoihin.
Tästä mallista voi yksittäisille pariskunnille syntyä sisäkehä-ulkokehä kokemus, mutta kirkollisen ykseyden säilyttämiseksi hyväksytään mahdollinen toiseuden tunne tässä yksittäisessä kysymyksessä. Tähän liittyy myös se realismi, ettemme voi mitenkään välttyä siitä, etteikö ihmiset kokisi toiseudentunnetta monissa asioissa elämänsä varrella.
Jukka, kirjoitat: ”Itse ajattelen, että sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö on nimenomaan yhteiskunnallinen asia irti eri uskontokuntien opillisista käsityksistä.” En tiedä muista uskontokunnista, mutta luterilaisen teologian mukaan yhteiskunnan ja kirkon avioliittokäsityksillä on lähtökohtaisesti vahva yhteys: regimenttiopin mukaan avioliitto on valtion säädeltävissä, ei kirkon.
Valtio voi tietenkin hoitaa tehtäväänsä väärin, ja niin se ilmeisesti on joidenkin kirkon jäsenten mielestä tehnyt avatessaan avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille.
Valtion on aiemminkin katsottu tehneen väärin avioliittosäätelyssään, esim. salliessaan avioerot kaikenlaisista syistä ja kaikille eronneille oikeuden uuteen avioliittoon. Kannattaa huomata, että kun asiasta kirkossa väiteltiin, juuri kukaan ei vaatinut, että kirkko kieltäytyisi pitämästä vääristä syistä eronneiden uusia avioliittoja avioliittoina, mutta sen sijaan monet vaativat, ettei kirkko itse vihkisi kyseisiä ihmisiä. Tässä lienee analogiaa nykytilanteeseen.
– Esität huomionarvoisia pohdintoja kahden avioliittokäsityksen edellytyksistä.
> Pyytäisin, että keskustelu säilyisi avioliittokäsitysten perusteluissa.
Se on yhdenlaista trollaamista, että takerrutaan johonkin yksittäiseen sanaan ja aloitetaan loputon jankkaaminen sen ympärillä tavalla, joka ei mitenkään edistä itse asiasta keskustelua.
Tietysti se, että minäkin siihen tässä reagoin rohkaisee jatkossakin ohjaamaan keskusteluja sivuraiteelle. Järkevämpää olisi jättää trollaaminen omaan arvoonsa. Blogisteillahan on jopa mahdollisuus poistaa kommentteja, jotka karkaavat aiheesta.
Sari, Raamatun suhteen näyt minulle opportunistina (termiä vapaasti käyttääkseni) joka on tarpeen mukaan fundis ja tarpeen mukaan liberaali.
”Se on yhdenlaista trollaamista, että takerrutaan johonkin yksittäiseen sanaan ja aloitetaan loputon jankkaaminen sen ympärillä tavalla, joka ei mitenkään edistä itse asiasta keskustelua.”
-”Mikko Nieminen”, juuri edellä oli puhetta leimaamisesta. Mitä syytä sinulla on enää tarttua tähän keskusteluun, kun blogisti jo asiallisesti ja aiheellisesti huomautti siitä että se alkoi mennä sivuraiteelle.
Ja se meni juuri siksi kun jotain sanaa käytettiin leimaustarkoituksessa.
Minua saa aivan vapaasti pitää trollina jos niin kokee. Mutta olisi syytä myös varoa tiettyjen sanojen käyttämistä liian kevyesti ja yleissyyllistävästi. Kuten tuota edellämainitsemaani ”homovastainen” ja ”öyhöttäjä” ym.
Toisaalta on aivan paikallaan mielestäni pyytää näihin tarkennusta, varsinkin kun niitä viskellään sinne ja tänne, antaen ymmärtää, että jokainen eri mieltä oleva on tällainen tai tuollainen. Ei se kovin asiallista ole.
Ei siihen muuta syytä olisi tarttuakaan kuin se leimaaminen…
”Sari, Raamatun suhteen näyt minulle opportunistina (termiä vapaasti käyttääkseni) joka on tarpeen mukaan fundis ja tarpeen mukaan liberaali.”
-No huh huh. Mitähän tämä mahtoi tarkoittaa? ja minkä ”tarpeen” mukaan?
Se on varmaan totta, että voin monille konservatiiveille joissakin asiassa näyttää liberaalilta ja liberaaleille joissakin asioissa konservatiivilta. Mutta olen kyllä sitä mitä olen aivan rehellisesti.
Mutta nuo eivät kuitenkaan ole nähdäkseni vaihtoehtoja, sen paremmin kuin toistensa vastakohtiakaan. Mutta ei jatketa siitä tässä. Oli vain pakko kysyä, kun tämä jaottelu usein on aika karkeasti vedetty, ja mielestäni epäreilu. Me ja nuo toiset.
”Ehkä nyt olisi asiallisten perustelujen aika. Olen niitä tässä blogissani pyrkinyt esittämään.”
-Olet perustellut asiallisesti, ja blogistasi ymmärrän kantasi. Asiallista keskustelua tässä on moni toivonut ja kaivannut, ilman leimaamista, syyttelyä ja vinoilua.
Olet oikeassa.
Oletko Vesa Hirvonen ymmärtänyt mitkä ovat perinteisellä kannalla olevien perustelut avioliitto- ja vihkimisasiassa?
Ulkopuolisista voisi tuntua aika oudolle, jos kerotoisin että kirkolla on kaksi täysin vastakkaista käsitystä ja että kirkon jäsenet hyväksyvät molemmat oikeina. Aika hoopona varmaan meitä pitäisivät.
Kahden samaa sukupuolta olevan henkilön avioliitto ei ole ”täysin vastakkainen” miehen ja naisen avioliitolle ja aika heikkoälyisinä pidät näitä ulkopuolisia, jos oletat että yhteiskunnan avioliittokäsitys tai sen aiheuttamat kiistat kirkossa olisivat heille tuntemattomia.
Olisin jopa niin rohkea, että arvelisin homoparien rajaamisen avioliiton ulkopuolelle tuntuvan ulkopuolisista vielä hoopommalta.
Tietysti ulkopuolisten hoopouden kokemus ei ole perustelu kirkon opille. Tuskin toki vieraantuminen muusta yhteiskunnastakaan ole itsetarkoitus.
Tulkaa kaikki???? Huh,Huh!
Me ihmiset synnymme tänne maailmaan ihmisarvoltamme tasa-arvoisina ja myös lähdemme pois täältä tasa-arvoisina, Meilla on itsekullakin päätäntävälta omaan elämäämme. Olemme samanarvoisia ihmisiä elämme me sitten avioliitossa, avoliitossa, yksinään, taikka missä tahansa lähimmäisen rakkaus suhteessa.
Uskonsuuntauksilla voi luonnollisesti olla omat käsityksensä kunhan ne vaan noudattavat valtion, yjteiskunnan lakeja.
Entä jos yhteiskunta, tarpeeksi kauan ”vihertyessään”, päättäisi kaikki suhteet kuten vaikka alaikäisten kanssa tasa-arvon nimissä yhtä arvokkaiksi, pitäisikö silloinkin vaan todeta kyllä kyllä? Sama tilanne on nytkin, kirkon ei tarvitsisi myöntyä yhtään sen omaa kestävää perustusta vastaan.
Mitä jos yhteiskunta tarpeeksi kauan ’sinimustuttuaan’ päättäisi ottaa takaisin kuolemanrangaistukset ja kidutuksen ja polttoroviot? Mites sitten suu pantaisiin?
Kettunen: ”Entä jos yhteiskunta, tarpeeksi kauan “vihertyessään”, päättäisi kaikki suhteet kuten vaikka alaikäisten kanssa tasa-arvon nimissä yhtä arvokkaiksi”
Jos isoäidillä olisi pyörät, hän olisi linja-auto. Jossittelussa voidaan mennä kuinka pitkälle tahansa, mutta loppujen lopuksi demokratiassa asioista päättää enemmistö.
Ei Kettunen, eikä enää – luojan kiitos – edes Kekkonen.
Todellisuudessa ei ole mitään väliä vihitäänkö vai ei vihitä, koska ajatus on tullut ja saanut äkkiä katsoen runsaasti kannatusta. Eli hyväksyntä on jo kirkon sisällä, jos se on synti, niin lankeemus on jo tapahtunut. Jos se on siunaus mitä me olemme sitä vastustamaan. Jokaista henkilökohtaisesti koskee oma asenne.
Kirkko on armon yhteisö. Mutta armo ei kumoa lakia. Armo merkitsee sitä, että lakia rikkonut vapautetaan lainmukaisesta rangaistuksesta. Synti on Jumalan lain rikkomista. Kaikki kristityt ovat syntisiä. Silti kirkko ei saa rohkaista ketään tekemään syntiä, vaan on kehotettava sitä varomaan. Voi olla, että poikkeaville on sallittava erivapauksia myös kristillisen etiikan soveltamisessa, mutta tämmöinen ratkaisu ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Siksi pitäisi pitäytyä tähänastisessa käytännössä kirkollisen vihkimsen soveltamisessa. Yhteiskunnan kannalta on ymmärrettävää ja oikeutettuakin, että samansukupuolisten liittojen oikeusasema rinnastetaan miehen ja naisen väliseen avioliittoon, mutta tämä voidaan aivan tyydyttävästi hoitaa siviilivihkimisellä, jossa ei vedota Jumalaan ja hänen sanaansa.
Yrjö Sahama, ymmärrän pointtisi kirkollisen vihkimisen eväämisestä. Samaa ratkaisua jotkut suosittelivat 1800- ja 1900-luvuilla eronneiden vihkimiseen: eronneita ei tulisi vihkiä ”Jumalan sanalla”, vaan heidän vihkimisensä tulisi jättää siviiliviranomaisille. Tätä ei kuitenkaan pidetty ongelmattomana, ja esitettiin mm. seuraavia vastaväitteitä: Jos jonkun avioliitto on väärin, ratkeaako asia, jos vihkiminen sysätään valtiolle? Tunnustaahan kirkko siviiliavioliitotkin. Onko tuomari ”alemmassa omantunnonasteessa” kuin pappi?
Valtion viranomaiset toimivat (toivottavasti) voimassaolevien lakien mukaisesti, ja tämä on heidän velvollisuutensa siinäkin tapauksessa, että henkilökohtainen vakaumus poikkeaisi lain säädöksistä. Lakia noudattava kristitty tuomari ja hallintoviranomainen toimii kristillisen etiikan mukaisesti täyttäessään virkansa velvollisuudet, vaikka henkilökohtaisessa elämässä tuleekin pyrkiä kohti kristillisiä ihanteita. Onhan paljonkin semmoisia asioita, jotka ovat kristitylle syntiä, mutta sekulaarin yhteiskunnan kannalta täysin sallittuja ja luvallisia.
Taustasta: Meillä voi olla 8 miljardia erilaista hienosyistä kokemusta sukupuolisuudesta, mutta on täysin biologian vastaista kvasitiedettä ja ”humanistista” huuhaata väittää esim. että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Ihminen on yksi eläinlaji ja ainakin 200 miljoona vuotta ihmiseen johtaneessa evoluutioketjussa lisääntyminen on perustunut naaras-uros dikotomialle. Sukupuolia on todellakin vain kaksi (marginaaliset poikkeukset eivät kumoa pääperiaatetta) ja eri kulttuurien erilaiset avioliittoinstituutiot ovat muodostunut juuri suvun jatkamisen ja uuden sukupolven tuottamisen ympärille. – Tämä on myös VT:n luomiskertomuksen yksi keskeinen pointti.
Syntiinlankeemuskertomuksessa ihminen janosi hybriksessään jumalallisuutta ja joutui ottamaan eettisen vastuun itsestään – se on kristityn kilvoitusta:
”Jeesus sanoi kaikille: `Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23)
”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24)
”Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: `Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Mar. 8:34).
Ei kristityn asenne voi olla: Näin sanoo kyllä Raamattu, mutta MINÄ sanon teille…
Markku Korteniemi, Jeesus sanoi todellakin nuo sanat, ja ne velvoittavat meitä. Oman edun jättäminen syrjään ja elämän vaikeuksien ja rajallisuuksien hyväksyminen eivät ole helppoja varmaan kenellekään. Jeesus antoi muitakin käskyjä, mm. blogissa mainitsemani kultaisen säännön: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Ja siitä hän jopa jatkoi: ”Tässä on laki ja profeetat.” (Matt. 7:12). Luterilaisuudessa tätä käskyä on tulkittu niin, että on kaikin voimin asetuttava lähimmäisen asemaan, jotta tietäisi, mitä lähimmäinen tarvitsee. Kuulisin mielelläni, miten sinä ymmärrät tämän käskyn.