Mietin usein asioita, jotka eivät minulle kuulu. Useimmiten juuri niitä.
Tänään lueskelin sähköpostiini tulleita uutisia Suomen Raamattuopiston 75-vuotisjuhlilta. Päätöspäivän lähetysjuhlassa oli puhunut Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä. Raamattuopisto ei ole lähetysjärjestö. Lähetysyhdistys Kylväjä on toiminnallisesti ja teologisesti lähellä sitä.
Raamattuopistolla oli vuosikymmenien ajan vahva side Suomen Lähetysseuran kanssa. Se merkitsi varsinkin osallistumista Israelissa tehtyyn lähetystyöhön. Nyt taitavat olla melko kylmenneitä molemmat: sekä yhteys Lähetysseuraan että vanhakantainen juutalaislähetystyö.
Mietin, mikseivät Kylväjä ja Raamattuopisto yhdisty. En puutu nyt toiminnallisiin etuihin ja pieniin säästöihin vaan suureen kuvaan. Sikäli kun suomalaisessa hengellisessä kansalaisjärjestökentässä kovin suuria kuvia enää on.
Yhdistymisessä Kylväjä saisi taakseen herätysliikkeen, jolla on kotimaassa joltisenmoista kannatusta. Ja Raamattuopisto saisi toimintansa kokonaiseksi. Nythän se on vähän sellainen puolikas: kristillinen yhteisö ilman omaa lähetystyötä.
Käsittääkseni molempien taustajoukoissa ja kannattajakunnassa on samoja ihmisiä, eikä yhteisöillä ole keskinäisiä ristiriitoja tai hiertäviä kohtia. Edustavat hienosäätöjä myöten samanlaista hengellisyyttä.
Pieniä etuja tulisi varmaan viestintään, hallintoon ja toimitilojen tehokkaampaan käyttämiseen.
Kristillisten järjestöjen kulta-aika näyttäisi olevan takanapäin, ellei jotain mullistavaa tapahdu. Tukijoukot eivät ole enää kovin suuria, ja pienentynyt joukko kannattaa monia järjestöjä. Jos jotain mullistavaa tapahtuisi, se ei välttämättä merkitsisi vanhojen järjestöjen elpymistä vaan uusien yhteisöjen syntymistä. Sitähän tapahtuu pienessä muodossa nytkin. Joka tapauksessa onnittelut Raamattuopistolle näistä 75 vuodesta.
Pöh. Taisin vahingossa ilmoittaa yhden Teemun kommentin asiattomaksi. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun ilmoitin asiattomaksi jotain, mitä ei ollut tarkoitus. Olisi ehkä hyvä, että tulisi joku varmistuskysymys, ennen kuin ilmoitus lähtee. Oletan, etten ole ainoa, jollen näin on käynyt.
No kerrankos minun kommenttini olisi asiaton ollut. Ehkä pitäisikin olla nappi, jolla voisi ilmoittaa jonkin kommentin asialliseksi.
Tuli vaan mieleen, että mitä niillä kummallakaan tehdään? Siis kirkkomme kannalta.
SRO hoitaa kirkkomme henkilöstön ja vapaaehtoistyöntekijöiden opetustehtävää sekä siälähetystehtävää.
Kylväjä hoitaa kirkkomme ulkolähetystehtävää.
Noita hommiahan hoitaa jo ainakin 6 muutakin yhdistystä. Ja tietenkin seurakunnat, joita on monta sataa, paitsi ulkolähetystä vain järjestöjen maksumiehenä.
Kysyit Osmo mitä SRO:lla tai Kylväjällä tehdään. Mikset kysynyt mitä niillä kuudella muulla tehdään?
Jukka. Sama vastaus niiden kuuden muunkin osalta. Mitä kirkko niillä todella tekee? Muuta kuin maksaa.
Miltä maistuu kalakeitto ilman suolaa?
Samalta kuin kansankirkko ilman herätyskristillisyyttä.
Mulle kyllä tulee enempi ruodot mieleen; kurkkuun jäävät ja meinaa tukehtuu. Ilman mitään herätysliikkeitä on ollut hyvät keitot.
Kirkko ilman herätysliikkeitä on kuin paketti alaskanseitiä. Mutta eri kalojen ruotoisuudella on eroja. Mitä herätysliikkeitä kuvaisivat särki, ahven ja siika?
Miltä maistuu herätyskristillisyys ilman kansankirkkoa? No kalakeitolta ilman suolaa.
Vaarini oli muromalainen. Oli jo vanha mies, lapset hiukan häntä pelättiinkin, mutta hän taisi vain olla vanha. Kuoli samoihin aikoihin kuin Muromakin. Muroma perusti Raamattuopiston.
Urho Muroman kaltaista julistajaa ei kirkossa ole toista ollut.
Minunkin isoisäni suhtautui Muromaan varsin kunnioittavasti. Isäni taas oli pojan, Uolevi Muroman ystävä.
Kun vaari tuli lähes sokeaksi, hän kerran pyysi meitä lapsia lukemaan vanhaa fraktuurakirjaimista Raamattua. Aika hyvin se sentään onnistui, mutta jossain ehkä jouduimme fuskaamaan, eikä vaari sitten pyytänytkään. Mutta minulla on tuo v. 1845 painettu Biblia nyt omassa hyllyssäni.
Herätysliikkeillä oli ennen vahvoja johtajia. Nykyisistä en muista edes nimiä, vaikka olen tehnyt työurastani pääosan seurakunnassa. Ehkä se kertoo jotain muutakin kuin huonosta muististani.
Tuli jostain syystä mieleen Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys niinä aikoina, kun siihen ihastuin. Halpa armo oli tarjolla meile kaikille. Rapeli oli johtajana. Mutta hänen jälkeensä palkattiin viisi johtajaa hänen töitään hoitamaan. Ja kalliit mersut kaikille (vai oliko Volvot?). Rapelin aikana oli vallalla iloinen evankeliumi ja Siionin Kanteleen ihanat laulut. Nyt soivat kirkon vastaiset kommentit SLEY:ssä. Rapeli kääntyy haudassaan. Appiukkoni Toivo Salomaa oli evankelinen koko sydämestään. Hän ei hyväksynyt evankeliumiyhdistyksen nykylinjaa. Hän meni alttarille naispapin kanssa. Isäni oli körtti ja Toivon rakas ryötoveri Lieksan seurakunnassa. En ihastu nykyevankeliumiyhdistykseen. Se on kirkkoamme vastustava liike. Pysykää siitä kaukana.
Olen ymmärtänyt, että ELY vastaa aika lailla entistä evankelisuutta. Mutta en halua enää siihenkään kuulua, koska epäluuloni kirkkoa vastustaviin liikkeisiin kasvaa koko ajan. Mihin tarvitaan ns. ”liikkeitä”?. Miksi kirkko ei riitä?