Mikä koulussa on vikana?
Miksi pojat eivät pärjää yläkoulussa tytöille? Suomen muita Euroopan maita parempi PISA-menestys on tuudittanut siihen, että koulujen opetus on kohdallaan. Vähemmälle on silloin jäänyt se, että kouluviihtyvyyden ja työrauhan osalta rämmimme Euroopan häntäpäässä.
Samoin poikien tyttöjä huonompi koulumenestys on asia, jota on ryhdytty katsomaan hieman tarkemmin. Runsas viikko sitten uutisoitiin, että pääsykokeiden perusteella parhaimmiksi lukioiksi luokiteltavien lukioiden oppilaista selvä enemmistö on tyttöjä. Tämä heijastuu myös yliopisto-opiskelijoihin. Tyttöjä alkaa olla jo kohta kolme neljästä oikeustieteen ja lääketieteen opiskelijoista.
Lukioiden rehtoreilta kysyttiin HS:ssa kantaa asiaan. Oululaisen lukioin naisrehtori, jonka koulussa poikaoppilaita oli 18 prosenttia ja siis tyttöjä 82 prosenttia, ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa. Pojat pärjäävät yläkoulussa huonommin. Siis tytöt valtaavat jatko-opintopaikat. Ovatko siis pojat heikkolahjaisempia? Vai onko syytä järjestelmässä? Näkevätkö jotkut opettajat pojassa lähinnä levottoman häirikön ja hänen osaamisensa jää huomaamatta kun on arvioinnin paikka?
Itse muistan omalta kansakouluajaltani naispuolisen johtajaopettajan, joka jakoi keväällä omalla päätöksellään hymytyttöpatsaan luokan huolellisimmalle tytölle ja hymypoikapatsaan luokan toiseksi huolellisimmalle tytölle. Pojat eivät yltäneet samaan siisteyteen ja kiltteyteen. - Nehän puuhasivat välkällä sammakonkudun kanssa ja heittelivät käpyjä.
_ _ _
Nykyisin lapset kasvavat vielä enemmän naisten huomassa kuin 40 vuotta sitten. Voiko se vaikuttaa oppimiusympäristöön? Päivän Hesarissa asiantuntijat sanovat, että olisi tuettava yksilöitä. Poikien opetuksen pitäisi perustua enemmän ongelmanratkaisuun ja tekemiseen. Panin merkille koulutuksen arviointikeskuksen erityisasiantuntijan ajatuksen, että "peruskoulujen arkipäivän seuraaminen on pöyristyttävää: Kun koe alkaa, puolella ei ole kynää. Tähän on ajauduttu lapsilähtöisyydessämme."
Muiden maiden kouluissa opettajalla on vielä auktoriteettia. Se näkyy koulurauhassa ja koulutyön rutiineissa. Väitän, että järjestys ja selkeys ovat vahvuus, kun pojat tulevat armeijaan. Heikostikin koulussa menestynyt poika oppii 6-12 kuukaudessa omat sodan ajan tehtävänsä. Muualla maailmassa hämmästellään suomalaisten varusmiesten omaksumiskykyä vaikeiden tietojen ja taitojen oppimisessa. Se perustuu luottamukseen , mahdollisuuden antamiseen, tekemisen kautta oppimiseen, porukan kannustukseen.
75 kommenttia
Jotenkin ajattelin, että kenttäpiispa ottaisi ennemminkin kantaa alaansa viittaavaan uutisen: http://www.hs.fi/kotimaa/a1441597314428 . Voikohan tuosta(kin) naisia syyttää?
Arvioita peruskoulusta ja koulun vaikutuksesta kasvaviin lapsiin Alkumatka 3/81 -lehdessä:
Erkki Aho, kouluhallituksen pääjohtaja: ”Ilmeistä kuitenkin on, että tämän hetken peruskoulun ihmiskuvassa on teknisen yhteiskunnan mekaanisen ihmiskuvan piirteitä. Koulu korostaa liiaksi passiivisuutta, irrallisen asiatiedon mieleen painamista ja oppilaiden keskinäistä kilpailua.”
Professori Matti Bergström kasvatuksesta: ”Kun siis kasvatamme lapsia yksinomaan ottamaan vastaan tietoa, laiminlyömme heidän kokonaisvaltaisen, ymmärtävän ja oivaltavan toimintansa kasvatuksen. Jotta voisimme heissä kehittää korkeita psyykkisiä toimintoja, olisi opetuksessa annettava sijaa valinnaisuudelle ja omatoimisuudelle. Tätä päämäärää palvelevat sellaiset aineet kuin taiteet, käsityötaidot, filosofia, kirjallisuus ja uskonto sekä historia (oikein opetettuna). Pienemmillä lapsilla ajaa kasvatuksessa samaa asiaa satujen ja legendojen kuuleminen ja käsittely. Juuri tämänkaltainen opetus on nykyisin joutunut taka-alalle samalla kun tietoaineita on lisätty. Samanaikaisesti luodaan kasvatettaville käsitys, että tiedon totuusarvo on ehdoton, so. että sitä ei voi kritisoida.”
Matti Bergström arvioi kirjoituksessaan, että peruskoulu tulee kasvattamaan yhteiskuntaan jäseniä, joiden ”arvokapasiteetti jää vajaaksi”, kun annettua tietoa ei saa asettaa arvojärjestykseen eikä sitä opita kritisoimaan. Bergströmin mukaan ”Täten tietokoulumme kasvattavat arvoinvalidien sukupolvia, jotka eivät kykene arvostelemaan käyttäytymistään tehokkaasti. – – Arvoinvalidiyhteiskunnassa ainoat arvot ovat tieto ja voima, käyttäytymisohjauksemme alimmat tasot. Jos menemme itseemme, voimme todeta, että juuri näin on tapahtumassa tänään.”
Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka v. 2002 hyväksytystä peruskoulun opetussuunnitelmasta, jonka mukaan ”Perusopetuksessa eri oppiaineiden opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnustuksetonta.”:
”Suuri osa koulussa opetettavista asioista on sellaisia, että niihin liittyy maailmankatsomuksellisia ja uskonnollisia taustaoletuksia. Koska nämä sitoumukset ovat läsnä itse oppimateriaalissa, seurauksena vuoden 2002 opetussuunnitelman perusteissa olevasta ohjeesta on vain, että nämä uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset sitoumukset salataan, mikä estää oppilaita suhtautumasta niihin kriittisesti.
Niinpä tämä ohje johtaa käytännössä siihen, että oppilaat johdetaan julkilausumattomiin maailmankatsomuksellisiin ja uskonnollisiin sitoumuksiin, jotka ovat vallitsevien tieteellisten teorioiden taustalla. Samalla estetään sellainen keskustelu, joka tekisi nämä sitoumukset julkisiksi ja tarjoaisi niille vaihtoehtoja.” (Rakas lapsemme –lehti 1/09)
Erich Fromm on kirjassa ”Rakkaus on elämä” kuvannut isän- ja äidinrakkauden ilmenemistä ja jos ”kuvattelu” sallitaan, voi varmaankin sanoa, että Frommin kirjassaan kuvaama isänrakkauden polarisoitu ”ideaalityyppi” arvostaa valtiota, lakia, abstrakteja käsitteitä ja se on vertikaalista kuten esim. ristin pystysuora puuosa ja äidinrakkaus puolestaan sosiaalisia ihmisten välisiä siteitä arvostavana on horisontaalista vaakasuoran puuosan tavoin. Toisiaan ymmärtämättöminä ja toistensa kanssa ”sukupuolten välisestä tasa-arvosta taistelevina” ne voisivat kuvata myös kahden ryövärin ristiä Golgatan keskimmäisen ristin molemmilla puolilla. Valitettavasti näiden kahden keskenään taistelevan polarisaation jalkoihin jääneinä liian monet lapset ovat vaurioituneet ja päätyneet lopulta sille keskimmäiselle ristille.
Opetushallitukselta löytyy koulun suhtautumisesta poikiin ja tyttöihin mm. linkin takana oleva tutkimus Koulu – Sukupuoli – Oppimistulokset jo vuodelta 2004, jonka johdannossa tulee asian ydin esille.
http://www.oph.fi/download/30193_koulu_sukupuoli_oppimistulokset.pdf
Perusopetuksen päättyessä sukupuolten välillä ei ole enää tilastollisesti merkitsevää eroa ajattelun kehitystasossa, joten molemmilla sukupuolilla pitäisi olla yhtä hyvät valmiudet toisen asteen opintoihin. Kuitenkin lukioon ja ammatillisen koulutuksen tietyille vaativille aloille pääsee suhteessa paljon enemmän tyttöjä kuin poikia. Poikien riski jäädä lukion edellyttämän kes- kiarvorajan alapuolelle on kaksinkertainen tyttöihin verrattuna. Scheinin epäileekin tutkimusaineiston perusteella, että suomalainen koulutusjärjestelmä ei kohtele tyttöjä ja poikia tai naisia ja miehiä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.
Hienoa, että kenttäpiispa ottaa kantaa aiheeseen, sillä pojat ja miehet liittyvät hyvin kiinteästi hänen ammattiinsa.
Tuula 04.08 kommetti oli hyvä!
Suomessa pitäisi pian herätä katsomaan tausta peiliin ja varsinkin miettiä mitä on tapahtunut Suomalaisessa arvokehityksessä viimeisen 40v. aikana. Väitän, että vielä 70 luvulla perheet olivat yhtenäisiä ja avioerot suht, harvinaisia, Suomi putosi puusta kuten laulussa sanotaan… Olemmeko aivan varmoja, että meidän suunta on oikea kaikessa mitä nyt ajamme takaa? Taloudellisen vaurauden lisääntyminen on kasvattamassa eriarvoisuutta samaan aikaan, kun huudamme lisää vapauksia, yhtälössä on jotain pielessä. Olemme ymmärtäneet vapauden väärin, jos sen mittana pidetään lasten kasvattamista ilman selkeitä ja määrätietoisia Kristillisiä arvoja. (pidän Kristillisen elämän katsomuksen murentumista pahimpana onnettomuutena Suomen historiassa)
Meidän valintamme tekevät meistä pian arvohylkiöitä Eurooppalaisten kansojen suuressa joukossa. Keskieurooppalaiset kulttuuri maat ovat vuosituhansia vanhoja, mutta heidät on vedetty kölin alta jo niin monesti, että tietävät mistä ei ainakaan kannata luopua. Se on Kristillisenuskon ja sen mukanaan tuoma arvopohja, rauha ja kaikille elikeinon vakaus. Meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että isämme ovat aikaansaaneet Kristillisen maan, jossa on ateistinkin turvallista elää ja tehdä töitä.
Tiedän että moni on erimieltä, mutta maamme on tällä hetkellä tyhjentymässä menneistä sukupolvista ja uusien on pian aika ottaa ohjat. Jos Kristityt häviää hautoihin nykyistä menoa, niin olemme pian heitteillä kansojen meressä.
Suomalainen yhteinäiskulttuuri on rakentunut VAHVASTI Kristitnuskosta nousevaan arvopohjaan, jossa on selkeitä ja uskon kautta voimassa pysyneitä käsitteitä, joita ei ole tarvinnut kyseenalaistaa kansalaisista hehkuvan uskon tulen tähden. Nyt on alkamassa aika ja on jo, kun ”Kaikki maailman kuninkaat antavat vallan yksimielisesti pedolle”
Taloudellisten interessien tullessa ensisijaisiksi prioiriteeteiksi päätöksiä tehtäessä, me olemme jo menettäneet kansan vallan periaatteen. Kansan arvopohja muokkaa ihmisten asenteet, jo lapsesta lähtien ja se alkaa nyt näkymään jo selvästi Suomessa.
Toivotaan ja rukoillaan, että Suomessa alkaa pian suuret herätykset ja varsinkin miehet palaavat runsain määrin kirkon penkeille rukoilemaan. Tämän pyytäminen tosin tietää vaikeita aikoja Suomen kansalle.
Aika pitkään olen ruohonjuuritasolla opetusalaa seurannut. Minusta keskustelu menee aivan harhapoluille, jos poikien usein heikompaan oppimismotivaation lähdetään etsimään syitä siitä, mitä opettajalla on jalkojen välissä.
Koulun tasoa ja tuloksia laskevat eniten monessa koulussa huonosti kieltä osaavat ja erilaisesta kulttuurista tulevat koululaiset. Hyvin konkreettista tietoa opettajilta on tästä aiheesta saatavissa runsaasti.
Seija toi esiin heikon oppimismotivaation, joka on koko koulu kysymyksen ytimessä. Kyse on nimenomaan siitä mitä on oppilaiden jalkojen välissä on, ei siitä mitä opettajien. (poikien ja tyttöjen erillaisuutta ei siis oteta huomioon, ja vuosikymmenet on menty ikäänkuin neutralisoiden sukupuolet. Nuorista tytöistä on kasvatettu feministejä samaan aikaan, kun pojista on kitketty miehistymisen vapaus.) Nyt on vain käynyt niin, että joku taho ei ymmärrä että nykyinen opetusilmapiiri ja sen suuntaukset eivät ruoki poikien oppimismotivaatioita samoin kuin tyttöjen. Jos syyllisiä pitää etsiä, niin niitä pitää etsiä miehistä ja isistä, jotka ovat jättäneet poikien asiat hunnigolle. Kouluihin ja lasten arkeen tarvittaisiin isiä ja miehiä runsain mitoin nykyistä enemmän. (onneksi pientä muutosta on havaittavissa nuorissa isissä) Tämä nykyinen kehitys ei ole naisten syytä, naiset ovat hoitaneet kunnioitettavasti opetustehtäviä ja koko sosiaalitointa, miehet ovat vain olleet pupujusseja ja loistaneet poissa olollaan ja se näkyy jo koko yhteiskunnassa. Miehiä kaivataan kipeästi nuorten, sekä tyttöjen, että poikien kasvatusvastuuseen.
Tämä on minun mielipiteeni.
Harmittaa niin vietävästi, että näissäkin yhteiskunnan ”taloustalkoissa” tärkeimmäksi asiaksi ohi pakolaisten inhimillisen hädän ja lasten- ja ihmisoikeuksien näyttää nousevan korporatismin pyhä lehmä eli palkansaajien ”saavutetut edut”.
Aamun ESS:n mukaan ”palkansaajien keskusjärjestöt suunnittelevat järjestävänsä suuren mielenosoituksen vapaan sopimusoikeuden puolesta ensi viikolla”. Ruotsin ja Saksan kaltaista vapaata sopimusoikeuttahan pienyrityksetkin ovat vuosikausia turhaan odottaneet. Noissa maissa paikallinen sopiminen on käytäntö, sanoo aamun ESS:ssa taloustieteen professori Vesa Kanniainen. ”-Toivon todella, että meillä on uudenlainen tie edessä. Todellisuudessahan Suomi ei ole ollut mikään sopimus- tai konsensusyhteiskunta, koska järjestelmä on jatkuvasti kävellyt pk-sektorin yli.” professori Kanniainen toteaa haastattelun lopuksi, eikä todellakaan voi olla asiasta muuta kuin sataprosenttisesti samaa mieltä. [(ESS 246(31365)].
Kirjoittaja
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Kangasniemen seurakunnan vt. kirkkoherra ja ehdokas Mikkelin piispanvaalissa, jonka ensimmäinen kierros käydään 25.5.2023. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.
Opettajista suurin osa on naisia. Heidän asennoitumisensa poikiin on usein suojeleva. Pojilta ei vaadita samaa kuin tytöiltä. Tällöin tytöt kehittyvät itseohjautuviksi ja pojat ukoaohjatuvuuteen. Poikein taipumus vastuun pakoiluun helpottuu ja he alkavat luottaa menestymiseensä ilman lukemistakin.
Ilmoita asiaton kommentti