Miksi pojat eivät pärjää yläkoulussa tytöille? Suomen muita Euroopan maita parempi PISA-menestys on tuudittanut siihen, että koulujen opetus on kohdallaan. Vähemmälle on silloin jäänyt se, että kouluviihtyvyyden ja työrauhan osalta rämmimme Euroopan häntäpäässä.
Samoin poikien tyttöjä huonompi koulumenestys on asia, jota on ryhdytty katsomaan hieman tarkemmin. Runsas viikko sitten uutisoitiin, että pääsykokeiden perusteella parhaimmiksi lukioiksi luokiteltavien lukioiden oppilaista selvä enemmistö on tyttöjä. Tämä heijastuu myös yliopisto-opiskelijoihin. Tyttöjä alkaa olla jo kohta kolme neljästä oikeustieteen ja lääketieteen opiskelijoista.
Lukioiden rehtoreilta kysyttiin HS:ssa kantaa asiaan. Oululaisen lukioin naisrehtori, jonka koulussa poikaoppilaita oli 18 prosenttia ja siis tyttöjä 82 prosenttia, ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa. Pojat pärjäävät yläkoulussa huonommin. Siis tytöt valtaavat jatko-opintopaikat. Ovatko siis pojat heikkolahjaisempia? Vai onko syytä järjestelmässä? Näkevätkö jotkut opettajat pojassa lähinnä levottoman häirikön ja hänen osaamisensa jää huomaamatta kun on arvioinnin paikka?
Itse muistan omalta kansakouluajaltani naispuolisen johtajaopettajan, joka jakoi keväällä omalla päätöksellään hymytyttöpatsaan luokan huolellisimmalle tytölle ja hymypoikapatsaan luokan toiseksi huolellisimmalle tytölle. Pojat eivät yltäneet samaan siisteyteen ja kiltteyteen. – Nehän puuhasivat välkällä sammakonkudun kanssa ja heittelivät käpyjä.
_ _ _
Nykyisin lapset kasvavat vielä enemmän naisten huomassa kuin 40 vuotta sitten. Voiko se vaikuttaa oppimiusympäristöön? Päivän Hesarissa asiantuntijat sanovat, että olisi tuettava yksilöitä. Poikien opetuksen pitäisi perustua enemmän ongelmanratkaisuun ja tekemiseen. Panin merkille koulutuksen arviointikeskuksen erityisasiantuntijan ajatuksen, että ”peruskoulujen arkipäivän seuraaminen on pöyristyttävää: Kun koe alkaa, puolella ei ole kynää. Tähän on ajauduttu lapsilähtöisyydessämme.”
Muiden maiden kouluissa opettajalla on vielä auktoriteettia. Se näkyy koulurauhassa ja koulutyön rutiineissa. Väitän, että järjestys ja selkeys ovat vahvuus, kun pojat tulevat armeijaan. Heikostikin koulussa menestynyt poika oppii 6-12 kuukaudessa omat sodan ajan tehtävänsä. Muualla maailmassa hämmästellään suomalaisten varusmiesten omaksumiskykyä vaikeiden tietojen ja taitojen oppimisessa. Se perustuu luottamukseen , mahdollisuuden antamiseen, tekemisen kautta oppimiseen, porukan kannustukseen.
Oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden nimissä toimiminen yhteiskunnassa vaatii aina taakseen lainsäädännön jota työnantajan ja työntekijän on noudatettava. Tämä on yhteisön todelliseksi hyväksi ja osoittautunut monesti ainoaksi tieksi.
On laajalti esimerkkejä siitä, että yritysten saama kilpailuetu palkkoja laskemalla on siirretty suoraan omistajien taskuun.
Saksassa metalliteollisuudessa pudotettiin yhteisellä sopimuksella palkkoja n. 5% kymmenen vuotta sitten ja sillä saatiin hetkellisesti kilpalukykyä, nyt Saksassa ollaan taas sen edessä, että pitäisi taas pudottaa palkkoja 5%, että saataisiin kilpailu kykyä.
Tosiasia on, ettei kapitalisti pitäsi yhtään työntekijää töissä, ellei sen olisi pakko ja kapitalisti teettäisi työn mieluiten ilman palkaa, jos se vain olisi mahdollista. Japanissa on täysin automatisoituja tehtaita, joissa on vain muutamia huoltotekniikoita. Täysin vapaa palkka järjestelmä johtaa nopeasti tosi kurjaan tilanteeseen kaikkien kannalta.
Kouluista vielä sen verran, että maailmalla on paljon yksityiskouluja, joissa on vain toisen sukupuolen edustajia, siis tyttö ja poika kouluja, näiden tuloksiin kannattaa tutustua. Yksityiskoulut tulevat Suomeenkin kovaa vauhtia, kunhan nykyiset julkiset rakenteet puretaan kilpalun ja markkina talouden tieltä.
USAn parhaita bisneksiä ovat yksityiset koulut ja sairaalat. Köyhillä niihin ei ole mitään pääsyä. Täydellisen vapaa kilpailu yhteiskunta on kaikille teoriassa mahdollisuus, mutta sen on todellisuus opettanut, että suurin osa ihmisistä jää rannalle, eikä heillä ole resursseja kilpailla joten he jäävät aina pohjille ja viimeisiksi kaikilla sijoituksilla mitattaessa. Hekin ovat kuitenkin ihmisiä, joten vahvojen tulee kantaa heikkoja, jos halutaa elää säädyllisessä ja sivistyneessä yhteiskunnassa. Sellainen Suomi vielä on, mutta näköpiirissä on havaittavissa muutoksia köyhille ja sairaille kovempaan suuntaan. Jospa kaikki olisivat terveitä, nuoria ja hyvin koulutettuja ja heillä olisi kiva duuni…
ismo malinen :”Tosiasia on, ettei kapitalisti pitäsi yhtään työntekijää töissä, ellei sen olisi pakko ja kapitalisti teettäisi työn mieluiten ilman palkaa, jos se vain olisi mahdollista.”
Tosiasia on, että esim. isäni aikoinaan johtaman elintarviketeollisuuden pienyrityksen työntekijät tulivat pyytämään, että myös heidän palkkojaan alennetaan, kun eivät laskusuhdanteessa hyväksyneet sitä, että kaikki revitään yrittäjän selkänahasta. He olivat läsnä myös isämme siunaustilaisuudessa, jossa he sanoivat isäni olleen aina ”yksi heistä”. Niin että revi siitä. Kuuntelin SAK:n kokouksensa jälkeen pitämää tiedotustilaisuutta, jossa oltiin ”pöyristyneitä”, kun yhteiskunnassa käytetään ”pakkokeinoja”.
Isäni kaltaiset duunari-yrittäjät eivät koskaan saaneet muuta nähdäkään, kuin suuryritysten palkansaajien pakkokeinoja olivatpa ”palkansaajat” sitten työnantajia tai työntekijöitä.
Tuula, poikkeus vahvistaa säännön. Ennen oli tehtaan patruunoita, jotka pitivät huolen koko kylän elivoimaisuudesta, mutta ne ajat ovat jo takanapäin ja ainoa oikea tapa pitää Suomilaiva kurssissa, on yhteinen sopiminen.
Nyt on sellainen tilanne, että Suomelle sanellaan muualta miten meidän tulee laivaa ajaa ja sen seurauksesta me saamme nyt sitä, mitä on tilattu.
Kouluista vielä. Peruskoulu tulee säilyttää ja sitä vahvistaa kehittämällä siitä hyvä ja ajanmukainen koulujärjestelmä.
Oppilaat ja opettajat eivät saisi olla koulussa samalla viivalla, koska auktoriteetti vahvistaa opitun asian hyväksymistä. Kaiken kyseenalaistava ilmapiiri ei oppimistilanteessa hyödytä ketään.
Jos oppilaat eivät luota opettajiin, niin tilanne on absurdi.
Tämä näkyy erityisen selvästi urheiluvalmennuksen puolella. On synnyttävä tilanne että valmentaja tietää miten homma toimii ja pelaajat luottavat siihen. Kyse opettamisessa on myös luottamuksesta mitä suuremmissa määrin.
ismo malinen :” ainoa oikea tapa pitää Suomilaiva kurssissa, on yhteinen sopiminen.”
Anteeksi nyt vaan, mutta mielestäni sopimista ei ole ollut eikä ole jatkossakaan se, että pienyritykset jätetään pois sopimuspöydistä, joissa heitä kuulematta sanellaan heille velvoitteita, jotka sitovat heitä. Nämä pakkosanelijat eivät tunne pienyritysten lattiatason todellisuutta ja leimaavat ne ”villeiksi yrityksiksi”. Pitäkää vaan huoletta mielipiteenne ja ”miekkarinne”, jossa hallitukselle näytetään, että ”valtaa ei anneta, vaan se otetaan” kuten diktatuurin perinteisiin kuuluu. Itselläni on tärkeämpääkin ajattelemista kuten esimerkiksi pakolaisten inhimillinen hätä ja myös tekemistä meidän ”villien” papereita selvitellessä.
”Kaiken kyseenalaistava ilmapiiri ei oppimistilanteessa hyödytä ketään.” Oppilaiden huoltajat murentavat usein opettajien arvovaltaa kyseenalaistamalla oppilaiden kuullen heidän ammattitaitonsa. Siitä se kaiken kyseenalaistaminen taitaa luokkahuoneeseenkin hiipiä.
Aiheesta poiketen vielä Tuula. Pienyrittäjän asema on harmillisesti jätetty hoitamatta, ymmärrän mitä tarkoitat. En vastusta ketään vaan pyrkimys on saada asialliset toiminta ympäristöt kaikille. Itse olisin aikonaan lähtenyt yrittäjäksi, mutta byrokratia kaatoi ja verotus käytäntö tappoi haaveet ja hyvät ajatukset. Suomessa ei saa menestyä liian hyvin ja sen esteenä ei ole työntekijöiden palkat vaan monet muut esteet.
Vielä koulumaailmasta, jota blogini aihe koski: en haikaile takaisin menneeseen, mutta poikakouluilla oli vahvuutensa, poikia kannustava ja opiskelemaan motivoiva työskentelytapa. Mm Englannissa ja Saksassa parhaat koulut ovat yksityiskouluja, kuten kirkon koulut. Myös uskonto-oppiaineen asemaa ei niissä kiistetä. Suomen peruskoulussa olisi ehkä mahdollista ottaa oppia näiden koulujen hyvistä piirteistä, ilman että tarvitsee antaa periksi yksityiskoulujen rantautumiselle. Onko Suomessa vaarana/ jo tapahtunut/ oppilaslähtöisyyden ylikorostuminen, jolloin opettajan rooliksi jää viittaaminen tiedon lähteille? Opettajakeskeinen opettaminen ja siihen oleellisesti liittyvä arvokasvatus, persoona ja auktoriteetti eivät nyt ole muodissa. Oppimaan motivoitumattomat/kykenemättömät ”oppijat” turhautuvat ja saattavat häiritä muiden oppimista tai hiljaa syrjäytyvät.
’Hyvät koulut’ ovat usein niitä, joiden oppilaat valikoituvat sosiaalisen taustansa perusteella. Mahtaako niiden työtavoissa olla mitään erityistä? Maassamme on nyt voimakas pyrkimys murentaa kaikille yhteistä peruskoulua ja palata rinnakkaiskoulujärjestelmään, jossa oppilaat valikoituvat ’parempiin’ ja ’huonompiin’ kouluihin. Jos pyrkimys toteutuu, sivistystasomme laskee ja eriarvoisuus keskenämme lisääntyy. Siihen se kilpailukykymmekin sitten taitaa hiipua.
Pekka Särkiö: ” Palkankorotukset Suomessa ovat ylittäneet samana aikana palkkakehityksen muualla Euroopassa, vaikka talouskasvu on hitainta Suomessa.”
Tämä on jännä ilmiö. Sellaiset ihmiset, joilla itsellä on suuri palkka, ovat ensimmäisinä puhumassa siitä, kuinka muiden ihmisesten palkkakehitys on ollut liian nopeata. Jos on tätä mieltä, voi palauttaa sen osan omasta palkastaan mikä ylittää palkkakehityksen muualla Euroopassa.
Juhani, totean olemassa olevan tosiasian Suomen palkkakehityksestä, jolla on negatiivista vaikutusta niin valtion velkaantumiseen kuin teollisuuden kilpailukykyynkin.
Pekka Särkiö,
Koulujärjestelmästä vielä sen verran, että nykyinen emeritaprofessori Lea Pulkkinen oli Alkumatka 3/81 -lehdessä huolissaan lukion kasvatustavoitteista: ”Se, että lukiolaisia ei enää tarvitse kasvattaa siveellisyyteen ja hyviin tapoihin tai antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja, osoittaa puuttuvaa käsitystä siitä, missä vaiheessa ihmisen eettinen kehitys varsinaisesti tapahtuu ja yhteisöelämään suuntautuminen alkaa.”
Tuula, olen samaa mieltä koulujen tehtävästä arvokasvattajina. Silloin olisi oltava selvillä myös arvot, joita halutaan pitää esillä. Miten esimerkiksi perinteiset arvot ahkeruudesta, kohteliaisuudesta, rehellisyydestä, perhekeskeisyydestä, kohtuullisuudesta, taloudellisuudesta, luonnon kunnioittamisesta sopivat aikaan, jota leimaa kulutus- ja nautintokeskeisyys sekä yksilöllinen vapauksien toteuttaminen? Ilman arvoja yksilö ja yhteisö eivät kuitenkaan kestä. Siksi arvokasvatusta ja siihen liittyvää opettajan auktoriteettia ei voi sivuuttaa.
Arvokasvatus onkin kaiken pohjalla ja lapsi omaksuu arvoja ensimmäisten elinvuosien aikana, yleensä arvot on opittu jo ennen kouluikää. Jos lapselle ei ole opetettu selkeitä oikean ja väärän käsitteitä, niin vaikeuksia on tiedossa. Myös opettajille.
Täsmälleen näin!
Niin ja Ismo, allekirjoitan myös kommenttisi ’Isyys on hyödyntämätön voimavara’ -ketjussa.
Nurinkurista minusta on, että kun vanhemmat eivät ota vastuuta lastensa kasvattamisesta, he työntävät vastuun koululle ja pahimmassa tapauksessa – kuten tässäkin keskusteluketjussa näemme – ammattiyhdistysliikkeelle.
”Itse muistan omalta kansakouluajaltani naispuolisen johtajaopettajan, joka jakoi keväällä omalla päätöksellään hymytyttöpatsaan luokan huolellisimmalle tytölle ja hymypoikapatsaan luokan toiseksi huolellisimmalle tytölle.” Kansakoulua ei ole maassamme ollut 38 vuoteen. Hymypopikapatsaan saaja on sitäpaitsi tarkoitus valita luokkatoverien äänestyksellä reilulle ja ystävälliselle oppilaalle. Yhden henkilön väärinkäytöksestä vuosia sitten tuskin voidaan vetää johtopäätöksiä tämän päivän koulussa vallitseviin asenteisiin.
Koulua koskee semmoinen jännä ilmiö, että jokainen – vaikka ajat sitten koulunsa lopettanutkin – pitää itseään koulutusasioiden asiantuntijana. Juuri tuolla periaatteella, että kerta minäkin olen koulua joskus käynyt, niin tiedän tämänpäivän koululaitoksestakin kaiken.
Martti, voisiko tuo – ei omalta luokaltani – oleva kaukainen kokemus kertoa kuitenkin joidenkin opettajien astenteista tyttöihin ja poikiin, jotka saattavat vaikuttaa edelleen tänään? Saman suuntaisesti puhuvat ne opetushallinnon edustajat, jotka ovat ehdottaneet kansallisia kokeita lukioon karsimiseksi. Näin poistuisi opettajan henkilöarvion vaikutus oppilaan arvosanaan, jonka on todettu vaikuttavan poikien kohdalla epäedullisesti.
Seija, jos tarkoitat minua, niin oma koulutusalan asiantumukseni ei nojaudu pelkästään kansakouluaikoihin. Tämän voin sanoa toimittuani yli 20 vuotta rippikoulun opettajana. Olen toiminut myös yliopistossa opettajana ja yhä luennoin ja koulutan nykyisessä virassani, vaikka dosentin tehtävääni en aktiivisesit hoidakaan.
En tarkoita Teitä henkilökohtaisesti, vaan viittaan keskusteluun koululaitoksesta yleensä.
Meillä molemmilla lienee pitkä kokemus koulutustyöstä. Ongelmallista näyttäisi siis olevan poikien oppimismotivaation vähäisyys. En vetäisi tästä kuitenkaan suoria yhteyksiä opettajan sukupuoleen, kuten olen edelläkin todennut.
Rippikoulu, niin tärkeä kuin se onkin, ei vertaudu muihin koulunomaisiin oppimistilanteisiin. Nimimerkki ”Kokemusta on” 🙂