Ei yleensä tarvitse kauaa olla jutunjuurena Israel ja sen lähialueet ennenkuin joku lipsauttaa sanan kaksoisstandardi. Sillähän siis halutaan tuoda ilmi sellaista että ihmiset arvioivat Israelia eri standardein kuin ympäröiviä maita. Tämä on tietenkin totta, ei siitä ole epäilystäkään. Myös uutisoinnin sanotaan olevan yksipuolista, joka taas ei ole niinsanotusti totta, ainakaan siinä mielessä jossa uutisia pääsääntöisesti nykyisessä läntisessä maailmassa tehdään. Niitä tehdään silloin kun mies puree koiraa.
Niistä standardeista. Israelia ei tosiaan arvioida samoin standardein kuin vaikkapa Irania tai Syyriaa. Tai minä en ainakaan arvioi, ja olisi mielestäni outoa jos joku niin tekisi. Syykin on varsin yksinkertainen. Israel on itse asettanut itselleen standardit, jotka ovat toisenlaiset kuin sen naapureilla. Sitähän suorastaan hoetaan, jatkuvasti kuulee kuinka Israel on alueen ainoa demokratia. On hupaisaa kuinka ihminen joka niin sanoo jo kohta hyökkäävästi ilmaisee että Israelia arvioidaan eri standardein kuin lähialueita, vaikka on itse juuri sanonut sen syyn. Se on se demokratia. Olisi outoa arvioida demokratiaa samoin kriteerein kuin teokratiaa, diktatuuria tai vaikka terroristijärjestöä. Kun länsimainen demokratia antaa afrikkalaisille siirtolaisille pitkäkestoisia ehkäisyrokotteita sen kummemmin kyselemättä, mies puree koiraa. Toisessa länsimaisessa demokratiassa, Suomessa, syntyy hirmuinen äläkkä jo siitä että joku kehtaa ehdottaa lapsilisien leikkaamista jottei ”heikompi aines” lisääntyisi niin paljoa. Siihen nähdenhän Israelin toimet on suorastaan vaiettu mediassa, vaikka kyse on paljon pidemmälle menneestä asiasta kuin kokoomusnuorten suusammakoista.
Samaan aikaan Egyptissä silvotaan naisten sukupuolielimiä. Se, että koira puree miestä, ei kuitenkaan ole ”breaking news”. Ja ehkä on myös liian lyhyt aika siitä, kun sivistyneessä Euroopassa silpomista käytettiin hoitona lesbouteen.
Informaatiovirta on eri asia kuin uutisointi. Tasaisena virtaava informaatio on saattanut kansan tietoisuuteen muun muassa sen, että lähes päivittäin kassam-raketteja ammutaan kohti Israelia, niin siviili- kuin sotilaskohteisiinkin. Silloin koira puree miestä, eikä synny etusivun uutista. Israel tuhoaa vastaiskussaan sairaalan, mies puree koiraa, uutinen.
Pohjois-Korean vankileirit ovat yleistä tietoutta, mutta niitä ei uutisoida päivittäin. Koira puree miestä. Se ei tarkoita sitä, että ne hyväksyttäisiin. Uutiset voivat syntyä siitä, kun ne ensi kertaa näkyvät Googlen karttakuvapalvelussa tai sitten siitä, kun joku onnistuu pakenemaan. Siitä kun mies puree koiraa.
KUA:n alkuperämerkintäkampanja on saanut hirveästi mölyä aikaan. Sitä pidetään niin kauhian epäreiluna ja mustamaalaavana. Samaan aikaan EU on asettanut talouspakotteita useammallekin Israelia lähellä olevalle maalle, ja sellaisten asettamista Israelia vastaan pidetään erittäin epätodennäköisenä. Kyseessä ei ole kuitenkaan uutinen, koska koira puree miestä. Kun KUA kampanjoi alkuperämerkintöjen puolesta ja ottaa kantaa siirtomaapolitiikkaan, joka osin on Israelin omienkin lakien mukaan laitonta, mies puree koiraa.
Ehkä tosiaan on niin että Israelia arvioidaan kaksoisstandardein. On olemassa ihimsiä, joiden mielestä Jumalan luvattu kansa ei oikeastaan voi tehdä asioita väärin, ja kyseenalaiset asiat tulee selittää parhain päin. Raamatusta voi kuitenkin lukea millaisiin kuvioihin sellainen asenne on johtanut. Sitten on olemassa ihmisiä, joiden mielestä olisi vähintäänkin kohtuullista arvioida Israelia samoin kriteerein kuin esimerkiksi Irania, mutta ei Ruotsiakaan arvioida samoin kriteerein kuin Pohjois-Koreaa, eikä varsinkaan uutisointi lähde samankaltaisesta kontekstista.
Israel on kohtuullisen helppo kohde. Samaa voi sanoa mistä tahansa demokratiasta, ja mitä liberaalimpi sen helpompi kohde. Yhdysvallat on lähinnä eurooppalaisten intelligentsioiden sylkykuppi, josta puuhtaan tyhmyyden ja ylimielisyyden tiivistymänä, joka romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Siksi on helppoa kritisoida myös sen miljardiluokan Israelille antamaa asetukea. Yhdysvallat on valtio jota on helppo kritisoida ilman fatwan pelkoa, ja se on asia joka on Yhdysvalloille kunniaksi. Samoin Israelille on kunniaksi se, että sitä voi kritisoida ilman pelkoa. Siinä on samankaltainen kuvio kuin siinä, että kristinuskolle on kunniaksi se, että Jeesuksesta voi piirtää halventavia pilakuvia ilman pelkoa henkensä menettämisestä, että Jari Tervo voi heittää Raamatun olkansa yli lattialle eivätkä radikaalikristityt lähde siitä hyvästä hirttoköysikauppaan.
Sellainenkin käsitys on olemassa, että Israelille esitetään vaatimuksia mutta toiselle osapuolelle ei. Herää sellainenkin kysymys että mikä se on se toinen osapuoli? Onko se joku epämääräinen käsite kuten ”islamin valtapiiri”? Onko se Palestiina? Iran tai Syyria? Hamas tai Hizbollah?
Oletetaan vaikka että vuorollaan nuo kaikki. Islamin valtapiirille on vaikea asettaa vaatimuksia, koska ei oikein ole mitään tai ketään kenelle sen esittäisi. Miten esimerkiksi esitettäisiin jokin vaatimus kristinuskon valtapiirille? Jos oletetaan että sillä tarkoitetaan juuri ns. länsimaisia demokratioita, joka on hyvin elitistinen käsitys asiasta, niin kyllähän vaatimuksia esitetään aivan jatkuvasti. Yhdysvalloilta ja EU:lta penätään koko ajan kaikenlaista isoa ja pientä. Laajempana käsitteenä asia on vaikeampi, sillä standardeja on niin monia. Sama koskee ”islamin valtapiiriä”, johon teräväkieliset laskevat jo Iso-Britanniankin.
Mietitään Irania ja Syyriaa. Niille esitetään jatkuvasti vaatimuksia, uhkasellaisiakin. Niitä vastaan on asetettu lukuisia taloudellisia pakotteita, ja sekä USA, YK, NATO että EU, eli nuo valtaapitävät kirjainyhdistelmät, ovat tuominneet kyseisten valtioiden toimet suoraan. Niitä uutisoidaan koko ajan.
Tai sitten Palestiina. Kyseessä ei edes ole valtio, eikä siinäkään ”palestiinalainen” tarkoita vain yhtä asiaa. Poliittisten järjestelmien kannalta Palestiina on itsehallintoalue, jolla on demokraattisesti valittu parlamentti. Vallan suhteen onkin vähän niin ja näin. Vaatimuksiahan sille toki voi esittää, elikkä asettaa vastuuta, mutta kun sillä ei ole samassa suhteessa valtaa, ja kasvaville lapsillekin opetetaan että valta on vastuun pari.
Entäpä Hamas tai Hizbollah? Kyseessä on kaksi terroristijärjestöä. Onko Al-Qaidalle asetettu vaatimuksia? Millaisia ne ovat? Lopettakaa terrori-iskut heti?
Israelilla on standardeja, ja sille asetetaan niitä lisää ulkopuolisten toimesta. Esimerkkinä kristillinen siionismi ja harmageddonin odotus ja niihin liittyvät oletetut ennusmerkkien toteutumiset. Sitten kun Israel ei noudata niitä standardeja jossain kohdassa, vedotaan kummallisella tavalla niihin samoihin standardeihin. Irael teki niin, mutta se on demokratia. Israel teki noin, mutta se on Jumalan valittu kansa. Ei pitäisi olla muttaa siinä, pitäisi olla vaikka. Tai sitten Israelia verrataan niiden ympäröivien alueiden standardeihin. Että Israel teki noin, mutta Iran teki myös.
Kun Yhdysvallat tappoi Osama Bin Ladenin, syntyi voimakas keskustelu siitä, saako terroristin tappaa. Oliko silloin kyse kaksoisstandardeista? Tai kun Mossad eliminoi terroristijohtajia maansa rajojen ulkopuolella, onko silloin kyse kaksoisstandardeista? Jos israelilainen tai vaikka ruotsalainen poliitikko murhataan, puhutaan aina terroriteosta ja vähintään murhasta. Onko silloin kyse kaksoisstandardeista? Vai siitä, kun mies puree koiraa?
Israelin ystävien tulee olla huolissaan silloin, kun Israelin politiikan epäkohtia ei enää kritisoida tai niistä ei uutisoida. Silloin nimittäin Israelin tekemistä vääryyksistä on tullut koira joka puree miestä. Niitä ei huomata, ne ovat piilossa paljoudessa. Jumala varjelkoon Israelia, omaisuuskansaansa, sellaiselta kohtalolta.
Jopas olisi voinut luulla, että tässä blogissa mies olisi sen verran puraissut koiraa, että keskustelu kävisi jo kuumana.
Kiinnostavaa kaikki tyynni ja monessa suhteessa vastaanpanematonta kyllä.
Vastaanpanemattomuudesta en tiedä, mutta epäilen salaliittoa. Täytyi tehdä jotain joka kiinnittäisi huomion pois tästä globaalisti merkittävästä blogista, ja hätäratkaisuna siihen Paavi erosi ja Pohjois-Korea teki ydinkokeen. Sikamaista.
Ällistyttävä hiljaisuus! Kai tämä täytyy sitten tulkita niin, että kaikki ovat samaa mieltä kanssasi, Pauli, etkä onnistunut puremaan koiraa??
Siltähän se vähän näyttäisi että koira pääsi karkuun.
Pauli Lindeberg on ymmärtänyt kaksoisstandardin väärin. Sillä ei tarkoiteta sitä, että Israelia arvioidaan eri kriteereillä kuin sen lähialueita, vaan sitä, että Israelilta arvioidaan eri kriteereillä kuin demokratiota jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa. Kaksoisstandardin mukaisesti Israelilla ei ole muiden suvereenien demokratioiden tavoin oikeutta puolustaa kansalaisiaan voimatoimin terrorismia vastaan tai sen toimet leimataan lähtökohtaisesti ylimitoitetuiksi. Mitä KUA:n kampanjaan tulee, niin sen ongelma ei ole Israelin siirtokuntien laillisuuden kritisointi tai tuotteiden merkintä sinänsä, vaan se, että alkuperämerkinnällä väitetään Länsirannan olevan lähtökohtaisesti palestiinalaisaluetta. Vaikka kansainvälinen oikeus on tuominnut miehityksen ja siirtokunnat laittomina, mikään kansainvälisen oikeuden, YK:n tai EU:n päätös ei ole ottanut kantaa kenelle tuo alue lopulta kuuluu ja miten se tulee jakaa. Kaksoisstandardia on siis sekin, että jokin taho – tässä tapauksessa KUA – edellyttää kannattamassaan tuotemerkinnässä, että Israelin tulisi luopua sille annetusta oikeudesta neuvotella aluejaosta. Kuinkahan moni demokratia olisi tällaiseen ”neuvotteluasetelmaan” valmis?
Risto Auvinen, kuvaamallani tavalla tuota kaksoisstandardia on minulle käytetty. Olen samaa mieltä siitä että se on ymmärretty väärin. Hankalaksihan asian tekee se, että mikään muu demokratia ei oikein ole vastaavassa tilanteessa.
Esimerkiksi Yhdysvaltojen ympäri palloa käymää ”terrorismin vastaista sotaa” taas arvostellaan erittäin railakkaasti ja kovin sanankääntein. Jos kaksoisstandardi tarkoittaa tosiaan sitä että Israelia arvioidaan eri kriteerein kuin muita vastaavia (liberaaleja) demokratioita, niin voi esittää kysymyksen että suhteessa mihin valtioon nuo eri kriteerit sitten ovat voimassa.
Enkä muuten ole koskaan törmännyt väitteeseen jonka mukaan Israelilla ei olisi oikeutta puolustaa kansalaisiaan voimatoimin terrorismia vastaan. Kritiikkiä syntyy (siirtokuntapolitiikan ohella) siitä miten se tehdään.
KUA:n tukemassa EAPPI-kampanjassa Alkuperä Merkkaa käytetään tosiaan sanavalintaa ”Siirtokunta / palestiinalaisalue”. Sanoisin että aika pienestä se äläkkä sitten syntyy kun pitää sitä lähteä kovasti vastustamaan. Palestiinalaisalue on sitäpaitsi varsin usein ja usean tahon käyttämä termi. EAPPI-kampanjan kanta on toki selvä, ja se on se, että siirtokunnat, jotka kansainvälisen oikeuden lisäksi osin myös Israelin omien lakien mukaan ovat laittomia, ovat rauhanneuvotteluiden esteenä.
Siirtokunnat ovat toinen mielenkiintoinen juttu. Teräväkielisenä voisi sanoa, että Israel on rakentanut laittomia siirtokuntia joihin se on asuttanut kansalaisiaan, ja sitten kun sanotaan että laittomia siirtokuntia ei saisi rakentaa ja ne pitäisi purkaa, niin puhutaankin etnisestä puhdistuksesta. Että tulipahan tehtyä nämä, minkäs teette, me tehdään niitä lisääkin vielä. Ja sitten sitä vielä kutsutaan aluejaosta neuvottelemiseksi.
Mutta se menee jo vähän sivuun. Kuten sanottua, minusta on Israelille kunniaksi että sitä ja sen politiikkaa voi kritisoida pelkäämättä.
Muutama huomio Paulin blogista ynnä seuranneesta keskustelusta:
1) Pauli kirjoitti: ” Yhdysvallat on valtio jota on helppo kritisoida ilman fatwan pelkoa, ja se on asia joka on Yhdysvalloille kunniaksi. Samoin Israelille on kunniaksi se, että sitä voi kritisoida ilman pelkoa.” Näin saattaa asia Suomessa ollakin, muttei missään nimessä USA:ssa, jossa Israeliin kohdistuva kritiikki automaattisesti yhdistetään antisemitismiin ja Israelin kritisoija antisemitistiksi. Tämä on täysin tuhonnut Israelia koskevan mielekkään debatin maasta. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Norman Finkelstein, jonka uraa Noam Chomsky esittelee seuraavassa artikkelissa. Näin käy kun kritisoi väärää tahoa. (N. Chomsky: The Fate of an Honest Intellectual, http://www.chomsky.info/books/power01.htm) Israel-kritiikin ja antisemitismin välistä linkkiä yritetään kuitenkin uuterasti rakentaa myös eurooppalaisessa debatissa. Siksi on syytä olla varuillaan myös meillä.
2) Pauli kirjoitti myös: ”Sellainenkin käsitys on olemassa, että Israelille esitetään vaatimuksia mutta toiselle osapuolelle ei.” Totta, tällainen käsitys on olemassa. Verratkaamme sitä todellisuuteen. Israel on toistuvasti pyrkinyt ja onnistunut vetäytymään vakavista neuvotteluista palestiinalaisten kanssa sen argumentin varjolla, että hyväksyttävää neuvottelukumppania EI ole OLEMASSA, sillä Gazaa hallitseva Hamas ei ole halukas tunnustamaan Israelin oikeutta olemassaoloon (Israel’s right to existence). Samalla tavalla on huomautettu, että vasta Israelin tunnustuksen JÄLKEEN palestiinalaisvaltio on hyväksyttävästi olemassa. Risto Auvisen yllä esittämä ajatus vastaa tätä propagandalinjaa.
Kyse ei ole siis tasavertaisuuden unohtamisesta, vaan propagandasta, jonka mukaan osapuolet ovat niin erilaisia, ettei kahta osapuolta ole ylipäänsä olemassa: Hamas terrorisoi vs. Israel puolustaa kansalaisiaan, Israel on demokraattinen valtio vs. Hamas terroristijärjestö ja täten ei kelvollinen neuvottelukumppani, Israel haluaa rauhaa vs. Hamas ei tunnusta Israelin oikeutta olemassaoloon, jne, jne. Mikäli tahoja oikeasti vertailtaisiin, tulos olisi perin epäkelvollinen Israelille. Pohtikaamme esim. n. 50/1 ”tapposuhdetta” tai laittoman siviiliväestön terrorisoinnin määrää. Tuskin mikään muukaan kansainvälisen oikeuden normistoon perustuva vertailu tuottaisi Israelille millään tavalla mairittelevaa statusta suhteessa esim. Hamasiin. Tämän takia vertailut täytyy KIELTÄÄ mitä erinäisimmillä (kvasi)metafyysisillä barrikaadeilla. Tilan rajoitusten vuoksi tyydyn tutkimaan tarkemmin erästä erityistapausta (Israel’s right to existence) alla.
Kiistaton kv-oikeudellinen tosiasia on, että palestiinalaishallinto on kansainvälisen oikeuden puitteissa tunnustettu toimija täysin riippumatta Israelin käsityksestä. (Tunnustuksen käsitteestä lisää Israel’s right to existence problematiikan avaamisen yhteydessä alla.) Mitä tulee Risto Auvisen mainitsemaan ”Israelin oikeuteen neuvotella”, koko kysymys loppukädessä kilpistyy siihen, otetaanko neuvotteluiden pohjaksi kansainvälinen oikeus ja sitä auktoritatiivisesti tulkitsevat tahot, kuten YK:n ”Kansainvälinen tuomioistuin”, joka yksiselitteisesti velvoittaa Israelia vetäytymään vuoden 1967 rajoille vai vahvemman oikeus. Auvisen tapa samastaa toisiinsa vahvemman vallan varassa toteutuva laittomuus ja ”Israelin oikeus neuvotella” edustaa jopa omassa lajissaan poikkeuksellisen häikäilemätöntä propagandaa.
Israelin oikeudesta neuvotella pääsemmekin käsittelemään Israelin salaperäistä oikeutta olla olemassa. Tässä kyse ei ole niinkään kaksoisstandardista, vaan täysin uniikista standardista, jonka Israel on itselleen myöntänyt. Myös tässä havaitsemme pyrkimyksen kieltää neuvotteluosapuolen olemassaolo. Katsokaamme, miten se tapahtuu. Huomionarvoista on, että kyseistä ilmaisua ”oikeus olemassaoloon” ei käytetä minkään muun tuntemamme aluekonfliktin yhteydessä, joita esiintyy maailmassa lukuisia. Voimme kiistellä, kenelle Abhasia kuuluu, muttemme törmää keskusteluun Abhasian oikeudesta olemassaoloon. Miksi?
Kansainvälisessä oikeudessa on totuttu operoimaan vastaavissa tilanteissa käsitteiden de facto ja de jure tunnustus avulla. Maan tunnustaessa toisen de facto hyväksytään tosiasiana tietyn hallinnon kontrolli tietystä alueesta. De jure tunnustus tarkoittaa tämän lisäksi, että hyväksytään tietyn ryhmän (moraalinen ja juridinen) oikeus tietyn alueen hallintaan.
Kansainvälisen oikeuden tunnustettujen peruskäsitteiden käyttö auttaisi etenemään kohti Palestiinan kriisin ratkaisua. Jopa Hamas on lukuisissa yhteyksissä ilmaissut olevansa halukas aloittamaan neuvottelut Israelin kanssa de facto tunnustuksen pohjalta. Aivan samalla tavalla Suomi onnistui rakentamaan toimivat suhteet Neuvostoliittoon hyväksymällä de facto Baltian maat osana Neuvostoliittoa, muttei koskaan de jure, sillä maat otettiin Neuvostoliiton haltuun oikeudettomasti. (Täysin päinvastaisella tavalla Palestiina on saanut kansainväliseltä yhteisöltä de jure tunnustuksen, muttei de facto tunnutusta, sillä Israel tekee kaikkensa, jotta Gazan väestön elinmahdollisuudet tuhotaan (esim. saartopolitiikan avulla).)
Oli miten oli, näiden tunnustettujen kv-oikeudellisten käsitteiden avulla tapahtuva operointi on toiminut monien muiden aluekriisien ratkaisun taustana. Miksi emme voi soveltaa niitä Israelin ja palestiinalaishallinnon välisessä konfliktissa? Israel tietää hyvin, ettei Hamas tai mikään muu Palestiinan kansan silmissä uskottava hallinto voi harkita Israelin tunnustamista de jure sen takia, että palestiinalaisten mielestä Israel myös v. 1967 rajojen puitteissa on yhtä oikeudeton miehittäjä kuin Neuvostoliitto Baltiassa. Israelin propagandan tavoitteena on esittää, että kaikki neuvottelut ovat mahdottomia palestiinalaisten asenteen takia. Tämän vuoksi on luotu käsitehirviö ”Israelin oikeus olemassaoloon”, sillä perinteisten kansainvälisen oikeuden käyttämien käsitteiden puitteissa kaikille on päivänselvää, mikä asetelma tulisi ottaa neuvottelujen lähtökohdaksi: Israelin tunnustaminen de facto v. 1967 rajojen puitteissa.. Toistaiseksi tämä ei sovi Israelin poliittisiin tavoitteisiin, sillä neuvottelujen tuloksena mitä varmimmin olisi muun muassa luopuminen laittomista siirtokunnista.
Edellä sanottu vaatii pienen tarkennuksen. Toki sen esittäminen, ettei vertailu ole mahdollista edustaa itsessään vertailemista. (Vertailun kieltäminen siis toteuttaa INKLUUSION EKSKLUUSION välityksellä.) Tarkoitin edellä kuitenkin lähinnä sitä, että sellaiset vertailut kielletään, jossa vertailtavat kohteet asetetaan YHTEISEN NIMITTÄJÄN alle, kuten laiton siviiliväestön tappaminen tai terrorismin harjoittaminen. Kuten ed. toin esiin, kumpikaan tällaisista vertailuista (joissa toimijat laitetaan yhteisen nimittäjän alle) eivät ole Israelille mairittelevia.
Vertailun kieltäminen tarkoittaa siis yhteisen nimittäjän kieltämistä. Esim. Israelin sumeilemattomat potlach-tyyliset joukkoteurastukset Gazassa eivät edusta terrorismia, vaikka kaikki yleisesti hyväksytyt standardit täyttyvät, sillä toimijoiden oletetun metafyysisen eron johdosta myös toiminta määrittyy eri tavalla, kuten ”omien kansalaisten puolustamisena”. Filosofian parlancessa tällaista ajattelumallia on osuvasti kutsuttu myös reifikaatioksi eli oliollistamiseksi. Israel ei voi terrorisoida, vaikka tekisi mitä, koska Israel ei ole terroristi-järjestö, vaan demokratia. Näppärää ehkä, mutta rationaalisen keskustelun perspektiivistä sanomattoman typerää.
Antti Kukkonen kirjoittaa: ”Mitä tulee Risto Auvisen mainitsemaan ”Israelin oikeuteen neuvotella”, koko kysymys loppukädessä kilpistyy siihen, otetaanko neuvotteluiden pohjaksi kansainvälinen oikeus ja sitä auktoritatiivisesti tulkitsevat tahot, kuten YK:n ”Kansainvälinen tuomioistuin”, joka yksiselitteisesti velvoittaa Israelia vetäytymään vuoden 1967 rajoille vai vahvemman oikeus.” Luonnollisesti hyväksyn, että kv.oikeutta noudatetaan, ja Israelin *hallinta-alue* määritellään vuoden 1967 rajojen mukaan, mutta se ei lähtökohtaisesti tarkoita siirtokuntien tyhjentämistä tai maan siirtymistä automaattisesti palestiinalaisten omistukseen. Jos Israel vetäytyisi siirtokunta-alueiden hallinnosta ja niiden asukkaiden turvallisuudesta tulisi vastata jonkun muun toimijan (esim. YK), kunnes aluekiistassa päästään sopuun. Kv-oikeus ei ole ottanut mitään kantaa kenelle Länsiranta kuuluu tai miten alue on jaettava. Väite, jonka mukaan po. alue kuuluu kokonaisuudessaan palestiinalaisille on yksinkertaisesti laiton. Toki tällaista voi vaatia – samoin kuin sitä että alue kuuluisi kokonaisuudessaan Israelille – mutta kumpaakaan kantaa ei voida perustella kv-oikeudella tai YK:n päätöksillä.
Terve Antti. Tyydyn nyt nostamaan pari juttua tuolta kommenteistasi, ja lisäämään yhden.
Tämä on totta. Olen törmännyt siihen itsekin usein. Jos Israel-kritiikkiä esittää, ennen pitkää tulee esille antisemitismiargumentti. Minulta on täällä kysytty mm. vihaatko konservatiiveja yhtä paljon kuin juutalaisia, ja kysytty iloitsenko sitten jos Israel häviää sodassa vihollisilleen.
Totta. Tässä lisään jotain: Hamasia kritisoidaan ns. ihmiskilpien käyttämisestä. Siirtokunnat ovat poliittinen ihmiskilpi.