Mielivaltaisia ja mielettömiä kirkkoherranvaaleja

Olen huolestunut kirkossamme toteutettujen välillisten kirkkoherranvaalien tasosta.

Kerron muutamia esimerkkejä Uudenmaan alueen yli 10 000 jäsenen seurakuntien vaaleista viimeisten vuosien ajalta. Minulla ei ole tarvetta nostaa seurakuntien ja henkilöiden nimiä esille. Mutta esimerkit ovat todellisia, ja toki pienellä googletuksella selviää, mistä seurakunnista ja kenestä henkilöistä on kyse. Tarkoitukseni on kuitenkin herättää keskustelua ilmiöistä eikä yksittäisistä henkilöistä tai prosesseista.

---

Yhden seurakunnan kirkkoherranvaaliin luottamuselin (en kerro oliko valtuusto vai seurakuntaneuvosto) määritteli kuusi asiaa, joita kirkkoherranvirka tässä seurakunnassa erityisesti vaatisi.

Sähköisessä hakujärjestelmässä ehdokkaita pyydettiin kuvaamaan osaamistaan viiteen kuudesta asetetusta kriteeristä. En tiedä loppuiko järjestelmästä kentät vai miksei kuudetta kysytty.

Kuudenteen valintaperusteeseen liittyviä kysymyksiä ei missään prosessin vaiheessa kysytty. Haastattelussa hakijoilta kyllä kysyttiin, miten hakijat arvioivat täyttävänsä viran erityiset tarpeet. Haastattelussa en muistanut ulkoa kaikkia kriteerejä. Olin lukenut työhakemukseni ennen haastattelua, joten muistin suunnilleen viisi kuudesta kriteeristä.

Jälkeenpäin tiedustelin, miksei prosessissa selvitetty hakijoiden osaamista kuudennen valintaperusteen valossa. Prosessia vetänyt luottamushenkilö perusteli asiaa minulle sähköpostitse: ”Viran erityiset tarpeet arvioitiin haastattelussa siten, että emme auttaneet hakijaa mikäli hän ei kaikkia kohtia muistanut.”

Hallintolain 31§ mukaan viranomaisen tulee huolehtia hallintoasian ”riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.”

Ihmettelenkin, miksi luottamuselin asettaa kirkkoherranvaaliin kriteerin jonka perusteella hakijoiden osaamista ei edes yritetä selvittää prosessin aikana. Ehkä siksi, ettei hahmoteta valintakriteerien ja haastattelukysymysten ja tehtävien linkkiä.

Usein vaikuttaa myös siltä, että valintakriteereitä asetettaessa laaditaan monessa seurakunnassa toivomuslista asioista, joiden perusteella hakijoiden tosiasiallinen vertailu on erittäin haastavaa.

---

Toisen seurakunnan kirkkoherranvaaliin viran erityiseksi tarpeeksi määriteltiin: ”Edellytämme kokemukseen perustuvaa hyvää henkilöstöjohtamisen taitoa.”

”Edellytämme” merkitsee hakuilmoituksessa kelpoisuusehtoa, ominaisuutta tai osaamista jota ilman hakija ei ole kelpoinen hakemaansa virkaan. Lisäksi työnantaja voi ”toivoa”, ”lukea eduksi” tai ”pitää tärkeänä” jotain osaamista. Mutta edellytys on edellytys.

Kirkkoherranviran kelpoisuusehdot määrätään kirkkojärjestyksessä. Seurakunta ei voi asettaa viran kelpoisuusehtoja korkeammalle tai matalammalle.

Tiedän yhden hakemista harkinneen, kirkkojärjestyksen 6:10§ perusteella kelpoisen henkilön. Osaamista hänellä olisi varmasti ollut, mutta ei kokemukseen perustuvaa, mitä seurakunta virheellisesti ”edellytti” eikä ”lukenut eduksi”. Tuli syrjityksi, kun ei voinut edes hakea. Tieto syrjinnästä ei päätynyt seurakunnan tietoon, ainakaan mitään virallista reittiä.

---

Kolmannessa seurakunnassa hakijoilla teetettiin useita erilaisia tehtäviä, jotka olisivat tarjonneet hyvän määrän dataa ehdokkaiden arviointiin. Valintakriteerien hyödyntäminen ehdokkaiden vertailussa jäi kuitenkin lievästi puolitiehen:

”Kaikki hakijat ilmaisivat näkemyksen siitä, että verkostoitumis- ja yhteistyötaidot sekä viestintätaidot ovat kirkkoherran viranhoidon oleellisia osa-alueita. Hakijat ilmaisivat valmiutta ja motivaatiota viestinnälliseen yhteistyöhön [X seurakunnan] viestintätiimin kanssa sekä motivaatiota alueelliseen verkostoitumiseen ja vuoropuheluun eri toimijoiden kanssa.”

On turhaa teettää hakijoilla ehkä 5-8 työpäivää vastaava määrä erilaisia tehtäviä, jos hakijoiden vertailussa ei arvioida todellisia taitoja, ja ehdokkaita ei aseteta sopivuusjärjestykseen vertailun perusteella.

---

Vaalit ovat aina jänniä ehdokkaille. Yhden seurakunnan vaalipaneeli oli erityisen jännä. Kirkossa pidetyssä ja striimin kautta jaetussa paneelissa juontaja pyysi jokaista hakijaa kommentoimaan asioita, joita oli hakenut ehdokkaasta Googlella.

Yhdeltä ehdokkaalta kysyttiin hänen saamastaan varoituksesta, toiselta harrastuksesta, kolmannelta sateenkaaritoiminnasta ja neljänneltä oman esihenkilön häirintäkohuun reagoimisesta. Viidenneltä, miksi oli hakenut niin monia paikkoja lyhyen ajan sisällä. Kuudennesta ei juontajan mukaan google löytänyt oikein mitään. Minun pikaisen googletukseni perusteella löytyi kyllä jutun juurta tästäkin ehdokkaasta.

Tarina ei kerro, miksi ehdokkaita kohdeltiin niin eri tavoin. Osa ehdokkaista sai kiemurrella kunnolla ja toisilta kysyttiin mukavia asioita.

Mutta kunnolla kiemurrella kuuluisi lähinnä tuomiokapitulin määräämän vaalin valmistelijan ja seurakunnan johtavien viranhaltijoiden. Suomen laki on voimassa myös tämän seurakunnan rekrytoinneissa.

Kun kirkkoherrakandidaatit osallistuvat työnhakijan roolissa työnantajan järjestämään paneeliin, heitä suojaa laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Yksityiselämästä, esimerkiksi harrastuksista, ei hakuprosessissa saa kysyä, ellei ole osoitettavissa että vaikkapa harrastukset nimenomaisesti vaikuttavat työssä suoriutumiseen. Tietoja hakijasta ei saa ilman hakijan nimenomaista suostumusta hankkia kuin työnhakijalta itseltään.

Googletuskiellon pitäisi olla itsestään selvä, mutta ehkä paneelikeskusteluja ei mielletä rekrytointitilanteiksi samalla tavalla kuin työhaastatteluja. Ehkä paneelin vetäjä ei mieltänyt itseään työnantajan edustajaksi.

Luottamushenkilöltä tai vapaaehtoiselta ei voidakaan olettaa lainsäädännön tuntemusta, vaan virkavastuulla toimivan vaalin valmistelijan tai seurakunnan johtavien viranhaltijoiden tulisi ohjata prosessia tai viimeistään katkaista tilanne, ennen kuin ensimmäiseltä ehdokkaalta kysytään googletetuista asioista.

---

Pakilassa ollaan prosessissa jo loppusuoralla ja aloittamassa jälleen alusta. Ehdokkaita ei vertailtu riittävästi. Marraskuussa 2018 käydyn välillisen kirkkoherranvaalin tulos kumottiin hallinto-oikeudessa.

---

Yhdessä seurakunnassa luottamushenkilö kertoi vaalin jälkeen, että heidän ryhmänsä oli kaikki äänestänyt yhtä ehdokasta. Tietenkään suljetussa lippuäänestyksessä ei voi varmuudella sanoa, kuka oikeasti äänesti ketä. Mutta äänestystulos ja vaalin liepeillä käyty keskustelu tukee ajatusta, että vaali käytiin ”liberaalien” ja ”konservatiivien” kärkiehdokkaan välillä.

Ylipäätään hämmästelen sitä, että välillisessä kirkkoherranvaalissa äänestetään. Nähdäkseni valinnan tulisi olla useimmiten yksimielinen, koska ehdokkaita vertaillaan seurakunnan itse asettamien kriteerien valossa. Jos vertailu on tehty huolellisesti, voidaan aineistoperusteisesti osoittaa, että kriteerin x valossa vahvimmat ehdokkaat ovat a, b, c tässä järjestyksessä, kriteerin y valossa ehdokkaat b, a ja c, ja niin edelleen.

”Kokonaisharkinta” merkitsee näiden yksittäisten valintakriteerien summaamista ja tarvittaessa painottamista niin, että viran tärkeimmät kriteerit saavat vertailussa eniten painoarvoa. Viranomaisen on perusteltava valintapäätös ja osoitettava, että paras hakija tulee valituksi.

”Kokonaisharkinta” ei ole sitä, että erotellaan hakijoiden joukosta muutama paras, valintakriteerit heitetään romukoppaan ja sitten luottamushenkilöt äänestävät miellyttävää ehdokasta. Tällöin on riski, että ääniä annetaan ehdokkaan sukupuolen, tuttuuden, herätysliikesidosten tai sen perusteella, miten ehdokas asemoituu kirkon avoliittokiistassa.

Poliittiset ja kirkkopoliittiset virkanimitykset rikkovat aina hakijoiden oikeusturvaa ja perustuslakia. Oikeusperiaatteista poikkeava ”maan tapa” on korruptiota.

---

Jokainen seurakunta vastaa itse omista rekrytoinneistaan ja niiden laillisuudesta. Mutta kirkon järjestelmät eivät kaikilta osin tue rekryjen laillista järjestämistä.

Kirkkohr –järjestelmässä on yksityisyydensuojaan liittyvä jännä täppä. Kaikissa rekryissä tätä ei käytetä, mutta monessa rekryssä hakija voi vastata kyllä tai ei kysymykseen ”Annan suostumuksen kysyä lisätietoja tuomiokapituleilta ja tähänastisilta työnantajilta”.

Itse olen siis antanut suostumuksen kysyä minua koskevia tietoja Mikkelin, Helsingin ja Tampereen tuomiokapituleilta, joiden alaisuudessa olen työskennellyt. Enkä vain heiltä, vaan ”tuomiokapituleilta” yleensä. Rekrytoija voisi siis soittaa vaikka kaverille Oulun kapituliin ja kysäistä kaverilta, mitä tiedät Tuomaksesta. Toki käytännössä kiire estää tällaisen laajemman soittokierroksen.

Kun työnhakija täyttää lomakkeen, piikki on siis auki kysyä keneltä tahansa mitä tahansa. Tai sitten ehdokas kieltää kaiken ja miettii, miten kieltämistä tulkitaan.

Työkokemuksen tietoja järjestelmään syötettäessä työkokemuksen tyypiksi voi valita määräaikaisen tai vakinaisen viran tai työsuhteen. Armon vuonna 2021 seurakuntien laajasti käyttämään rekryjärjestelmään ei siis ole mahdollista syöttää tietoja toimimisesta yrittäjänä. Tietojärjestelmä asettaa siis hakijat eriarvoiseen asemaan jo heidän täyttäessään lomaketta.

Sitäkään en ymmärrä, miksi hakulomakkeella toisinaan kysytään, onko hakija aikaisemmin työskennellyt kyseisen organisaation palveluksessa.

---

Luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten ei tarvitse tuntea lainsäädäntöä. Heidän oikeutensa on saada riittävää ohjausta niissä tehtävissä, joihin heitä pyydetään. Virkavastuulla toimivan tuomiokapitulin määräämän valmistelijan ja seurakunnan johtavien viranhaltijoiden tehtävä on huolehtia prosessin lainmukaisuudesta.

Pykäliä säätäessä on haluttu, ettei väistyvä kirkkoherra ohjaa seuraajansa valintaa. Samalla kuitenkin menetetään valtava määrä hallinnollista osaamista ja rekrytointiosaamista. Määräaikainen kirkkoherranviran hoitaja vastaa seurakunnan hallinnon laillisuudesta oman viranhoitonsa aikana siinä missä vakkarikin. Mutta vaatimus on lyhytaikaiselle sijaiselle aivan kohtuuton, jos seurakunnan hallintokulttuuri ja rekrytointikäytännöt eivät tue hyvää hallintoa.

Olen ollut itse virkaurani aikana pari kertaa rekrytoimassa rekrytointikonsultin avulla. Ammattitaitoinen rekrytoija osasi esittää kysymyksiä, joiden avulla erinomaiset hakijat erottuivat hyvistä. Rekrytointikonsultti tulkitsi hakijoiden vastauksia valintatyöryhmälle ja avasi merkityksiä, joita itse en nähnyt.

Itse kirkkoherrana vetäessäni rekrytointiprosesseja tulkitsen usein haastateltavien sanomisia valintatyöryhmän jäsenille. Toki arvioin omia tulkintojani, jottei oma tulkintani tai mahdollinen asenteeni liikaa värittäisi hakijoiden sanomisia tai ohjaisi valintaa väärillä tavoilla. Mutta mitä vaativampaan tehtävään ollaan palkkaamassa työntekijöitä, sitä tärkeämpää on, että rekrytointiprosessin vetäjällä on ammattitaitoa sanoittaa todellisia eroja hakijoiden osaamisessa.

Kirkkoherranvaalin hakijat ovat yleensä kaikki niin kovatasoisia, että osaavat puhua kuin ruuneperi mistä tahansa asiasta pari minuuttia uskottavan kuuloisesti. Sitten valintaa perustellaan sillä, että "kaikkihan te olitte hyviä".

Jos kirkossamme jatketaan välillisiä vaaleja, tulisikin ehdottomasti löytää tapoja joilla luottamushenkilöitä ja vaalin valmistelijoita ei saateta oman osaamistason ylittäviin prosesseihin. Kirkkoherranvaalin valmisteluun pitäisi siksi löytää henkilö, jolla on riittävää rekrytointiosaamista, kompetenssia arvioida hakijoiden substanssiosaamista, ja vielä aikaa hoitaa prosessi alusta loppuun huolellisesti.

---

Joku voi ajatella, että tämä blogi on vaalien häviäjän katkeraa vuodatusta. Voihan se olla sitäkin. Eniten toivoisin, että joku osoittaisi minun olevan väärässä ja hävinneen vaalit reilun ja tasapuolisen prosessin jälkeen. Menettäisin mieluummin uskoni omaan arviointikykyyni kuin siihen, että kirkkomme rekrytoinnit hoidetaan asianmukaisesti.

Mutta kaikki yllä mainitsemani esimerkit ovat suurista seurakunnista, joilla on henkilöstöhallinnon ammattilaisia, hallintosihteereitä tai –pastoreita ja osalla myös yhtymän juristeja ja hr-osastoa. Pienissä kuihtuvissa seurakunnissa osaaminen on usein yhden henkilön varassa, ja tästä henkilöstä riippuen osaaminen voi olla mitä tahansa huippuluokan tai katastrofaalisen välillä.

Joku voi ajatella myös, että tämä blogi on omaan pesään p*skantamista. Miksi nostaa esille epäkohtia ja vanhoja juttuja toisten organisaatioista?

Siksi, että uuden oppiminen perustuu usein virheistä oppimiseen. Elämme ja toimimme yhteisössä, jonka perustajan mukaan Totuus tekee vapaaksi.

Siksi, että organisaatioiden valtaapitävät eivät tarvitse suojeluamme. Kirkkoherra tai tuomiokapitulin määräämä vaalin valmistelija ei ole haavoittuvassa asemassa. Hän hoitaa virkaansa virkavastuulla ja hänelle maksetaan siitä että hommat hoituvat laillisesti. Luottamushenkilöiden, poliittisten puolueiden ja kirkkopoliittisten ryhmien hyväsisaruskerhot ovat korruptiota.

Hyvä hallinto turvaa ihmisten perusoikeuksia. Huono hallinto, osaamattomuus tai mielivaltainen hallintokulttuuri helpottaa valinnan tekemistä sukupuolen, herätysliiketaustan, neuvoston enemmistölle sopivan vihkikäsityksen tai tuttuuden perusteella.

Hinnan huonosta hallinnosta maksaa aina heikommassa ja haavoittuvassa asemassa oleva. He tarvitsevat suojelua tilanteissa, joissa rekrytoivalla organisaatiolla on valta-asema ja ylivertainen tietomäärä suhteessa työnhakijaan. Järjestelmän tehtävä on suojella uhria, ei syyllistä.

Hinnan huonosta rekrytoinnista maksavat seurakuntalaiset. Epäonnistunut kirkkoherran valintapäätös rampauttaa seurakunnan toimintaa pitkäksi aikaa. Tai useimmiten toki saadaan hyvä kirkkoherra, kuten näissäkin esimerkkivaaleissa on saatu. Jokaisella papilla on paljon vahvuuksia joilla palvella seurakuntaa. Mutta onko saatu paras tarjolla olevista, sitä ei tiedä jos arviointi on tehty puutteellisesti tai mielivaltaisesti.

Hinnan huonoista rekrytoinneista maksaa koko kirkko. Työnhakijoilla on usein pelissä ammatillinen tulevaisuus ja joskus koko perheen muutto työskentelypaikkakunnalle. Mitä huonompia kokemuksia osaavilla ammattilaisilla on seurakuntien rekrytoinneista, sitä enemmän heitä hakeutuu yksityiselle sektorille, kuntien ja järjestöjen palvelukseen. Seurakunnat kamppailevat tulevaisuudessa yhä enemmän rekrytoidakseen sekä hyvän että pysyvän työntekijän, ja mielellään samassa persoonassa.

29 kommenttia

  • Jorma Hentilä sanoo:

    Tuomas Hynyseltä tärkeä teksti, jonka yksityiskohtia en tietystikään pysty kommentoimaan. Mutta voin kuvata omaa kokemustani suuren seurakunnan kirkkoherran valintaprosessista.

    Seurakuntaneuvosto asetti valintaryhmän ja päätti valintakriteereistä yksimielisesti. Ryhmän vetäjäksi ei tullut neuvoston suurimman ryhmän, Tulkaa kaikki -liikkeen, edustaja, vaan Tk-liikkeen esityksestä pienempään ryhmään kuuluva.

    ’Tuomiokapitulin lausunto sopivimmista ehdokkaista vastasi sitä, mistä ehdokkaiden hakupapereista oli luettavissa. Osaille valintaryhmän jäsenistä useat/useimmat hakijat – myös tuomiokapitulin karsimat – olivat ennalta tuntemattomia, osalla taas oli tuntemusta eräiden aikaisemmasta toiminnasta pappisvirassa. Kuuluin tähän joukkoon.

    Tässä on ensimmäinen kompastumisen mahdollisuus, varsinkin, jos joku hakijoista on läheisempi tuttava. Tällaisessa tilanteessa on pystyttävä työntämään ennakkokäsitys hakijasta siinä määrin sivuun ja taka-alalle, että kykenee arvioimaan hakijoita yhdenvertaisesti asetettujen kriteerien pohjalta. Itse tunsin jollakin tavalla kaikki kolme tuomiokapitulin ehdolle asettamaa hakijaa, mutta en ketään läheisemmin.

    Hakijat lähetettiin testiin, jonka tuloksia valintaryhmä käsitteli perusteellisesti. Sain niistä osaltani vahvistusta arviolleni, jonka mukaan hakijoista kaksi erottuu selvästi edukseen. Tämä oli yleisempikin arvio valintaryhmässä.

    Koko seurakuntaneuvosto pääsi arvioimaan ehdokkaita tilaisuudessa, jossa kaksi neuvoston jäsentä tenttasi kaikkia kolmea hakijaa samoilla, valintakriteereihin perustuvilla tai niitä sivuavilla kysymyksillä.

    Valintaryhmä päätyi varsin perusteellisen keskuetelun jälkeen yksimieliseen esitykseen seurakuntaneuvostolle, joka niin ikään yksimielisesti päätti kirkkoherran valinnan.

    Oman arvioni mukaan prosessi sujui siinä mielessä hyvin, että hakijoita kohdeltiin ja arvioitiin asiallisesti ja yhdenvertaisesti. En ole kuullut tästä moitteita jälikäteen. Tehtävässä edesauttoi tuomiokapitulin nimeämän vaalivalmistelijan – arvioni mukaan – sitoutuminen tehtäväänsä sekä hänen asiantuntemuksensa sekä kirkon sisäisistä menettelytavoista että rekrytointiin liittyvästä juridiikasta. Hyötyä oli myös eräiden valintaryhmän jäsenten siviilityössään hankkimasta kokemuksesta rekrytoinnissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Nykyisessä kaksijakoisessa valintajärjestelmässä on perustavanlaatuinen ristiriita. Kun valinta suoritetaan yleisellä vaalilla, siis aiemmin yksinomaisesti käytetyllä tavalla, voi vaalin voittajaksi tulla kuka hyvänsä tuomiokapitulin päteväksi arvioima eikä vaalituoksesta voi pätevyysperusteella valittaa. Valituksi tulee siis äänioikeuttaan käyttäneille mieluisin henkilö. Mutta kun yleistyneellä luottamuselinvalinnalla kirkkoherra valitaan, tuleekin perustekksi pätevyys ja sopivuus, siis tavallisen virantäyttö prosessin tapaan, jolloin pätevimmän sivuuttaminen voi tulla kumotuksi valituksella tuomiokapituliin ja jopa hallinto-oikeuteenkin, siis aivan maallisen viranomaisen ratkaistavaksi. Tällöin seurakunta voi joutua ottamaan vastaan potentiaalisesti epämieluisankin henkilön. Tämä ei käsittäkseni liene kuitenkaan alun perin ollut tarkoituksena, kun valintaa rationalisoitiin siirtämällä valinta luottamuselimen tehtäväksi

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuomas Hynynen sanoo:

      Yrjö, jos tyrkyllä on ”potentiaalisesti epämieluisa henkilö”, tämä täytyy pystyä osoittamaan.

      Silloin hakijoita pistetään erilaisiin testeihin. Järjestetään kahvitilaisuus, jossa seurakuntalaiset saavat kohdata ehdokkaita, ja arvioidaan ehdokkaiden toimintaa. Järjestetään keskustelutilaisuuksia, työnäytteitä, annetaan tehtäviä. Arvioidaan hakijan yhteydenpitoa työnantajan edustajiin prosessin aikana.

      Kysytään suosittelijalta (jonka kanssa voi kommunikoida hakijan suostumuksella), että kun kandidaatista syntyy hakuprosessissa kulmikas kuva, vastaako tämä kuva hakijan toimintaa aiemmassa työyhteisössä? Arvioisiko suosittelija, että hakijaa on aiemmassa työpaikassa pidetty miellyttävänä työtoverina?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Erittäin hyviä huomioita, Yrjö Sahama. Toisaalta Suomessa on myös (pieniä) seurakuntia, joissa ei ole aikoihin pidetty varsinaista kirkkoherranvaalia, koska viranhakijoita on ollut (enintään) yksi.

      Olen seurannut etäämmältä hiukan merkillistä kirkkoherranvaalia. Luottamushenkilöt anoivat välillistä vaalia, mutta tuomuokapituli määräsi suoran vaalin omista suosituksistaan poiketen. Perusteena tuore seurakuntaliitos. Ensimmäisellä hakukerralla ei ollut yhtään hakijaa. Toisella kierroksella oli yllättäen kaksi. Valinta ratkesi selvin luvuin, mutta se poiki mm. kirkosta eroamisia ja syvää katkeruutta sekä lukuisia palavereita valitun henkilön ja luottamushenkilöiden kesken jo ennen virkaan astumista. Kunnallispolitiikassa ansioitunut henkilö oli kuulemma organisoinut vaaliuurnille toisen ehdokkaan äänestäjiä sillä seurauksella, että seurakunnan toimintaan muuten osallistumattomat ratkaisivat vaalin. Sivusta seuraavasta näyttää siltä, että useampi taho oli junaillut asioita kulisseissa. Julkisuudessa esitetyt selitykset kuulostivat tarkoitushakuisilta. Tällaiset prosessit eivät ole kunniaksi eikä eduksi kenellekään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Marko nostaa esiin erään ”kansanvaalin” vaaratekijän, joka kylläkin puoltaa luottamuselimen tekemää valintaa, nimittäin kun kirkollisvaaleissa äänestysprosentti on yleensä hyvin alhainen, on olemassa suuri mahdollisuus junttaukseen, joka sekin voi johtaa vähemmän sopivan henkilön valintaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Seurasin 1970-luvulla läheltä, kun erään pohjoisen seurakunnan kirkkoherraa valittaessa syntyi laaja poliittinen rintama Skdl:stä kokoomukseen kansankirkollisen ehdokkaan taakse. Toisena ehdokkaana oli vanhoillislestadiolainen, jota pääosa keskustalaisista tuki. Ensin mainittu voitti. Tässä kirkkopolitiikka ja puoluepolitiikka löivät kättä. Ei ole ainut kerta kirkon historiassa.

      Herätysliiketaustalla on ymmärtääkseni vaikutuksensa tämänkin päivän valintoihin. Myyrmäen herättäjäjuhlilla jokin vuozi sitten vähän aikaisemmin pohjanmalaiseen seurakuntaan välittömällä vaalilla valittu pappi, nainen, kertoi käyneensä tiukan kisan vanhoillislestadiolaisen miehen kanssa. Ratkaisevia tekijöitä olivat heätysliiketausta ja sukupuoli.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      ”Epämieluisa” on tietenkin aika epämääräinen ilmaisu, mutta viittaa usein johtamiseen lliittyviin ominaisuuuksiin, joista cv ei kerro mitään. CV voi pullistella koulutusta ja pitkää kokemusta, mutta työyhteisön johtamisessa ja ihmisten kohtaamisessa henkilö onkin täysin onneton. Siksi se ”mieluisa” voi johtaa hyville jäljille. Sillä mitä se seurakuntaa hyödyttää, jos valitaan pätevä, mutta täysin v-mäinen kirkkoherra? Tutkintoja ja Järvenpään kursseja on salkku pullollaan, mutta alaiset vaihtavat pian työnantajaa ja kansa kaikkoaa kirkosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kimmo Jaatila sanoo:

      Perustuslain mukaan julkiseen virkaan nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

      Pätevyys on siis muutakin kuin koulutusta ja Järvenpään kursseja. Se on myös työkokemuksen (ja luottamustehtävien) kautta tulevaa varmuutta hoitaa tehtävää – ja Teemun mainitsemia henkilökohtaisia ominaisuuksia.

      Viranhakuilmoituksessa tulee esitellä viran erityisvaatimukset ja hakijoita tulee verrata suhteessa näihin. Sitä kutsutaan ansiovertailuksi. Valitettavasti tämä on lapsenkengissä monessa virkavalintaa tekevässä viranomaisessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    > Yhden seurakunnan vaalipaneeli oli erityisen jännä. Kirkossa pidetyssä ja striimin kautta jaetussa paneelissa juontaja pyysi jokaista hakijaa kommentoimaan asioita, joita oli hakenut ehdokkaasta Googlella.

    Tämä särähtää minun korvaani aika pahasti. Tässä on ehkä ollut vilpitön tarkoitus tehdä tästä jonkinlainen politiikasta lainattu vaalitentti, mutta tässä kohtaa vähintään seurakunnan viranhaltioiden olisi tullut ymmärtää, ettei työhaastatteluun kuulu minkäänlainen työnhakijoiden googlettaminen.

    Vaikka kirkkoherra onkin rivipappia julkisempi rooli, olisin itse silti järjestänyt tämän paneelin hieman toisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kanttorinvaalit voivat myös olla mielenkiintoisia Rauhanyhdistysläisen kirkkoherran katsomana.

    Valintaryhmä kyllä perustetaan, Rauhanyhdistysläisen kanttorin johdolla, tehtäviä voidaan antaa näyttöä varten, mutta harvoin siellä on Jumalanpalveluksen musiikista huoliminen mikä kait olisi tärkeintä.

    Tuttuni aikanaan pyysi valitusta sanailemaan ja kyllä katsoin hieman kun yksi hakijoista sai lisäpisteen kun ilmoitti lukevansa hengellistä kirjallisuutta.

    Näin kanttorinvaalissa hyvin sopivin tulee valituksi, ja siittä on huono valittaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      On sitten yksi kanttorin vaali mielessä missä neuvosto ei toisesta hakijasta tiennyt mitään.

      Kirkkoherra myönsi todeksi että paperit toisen hakijan kohdalla olivat vielä lähtemässä Oulun Kapitulista, mutta valituksen asiaan Hän totesi pidettävän uusi kokous missä asia menisi kuin nyt oli katsottu. Samalla Hän muistutti haasteesta katsoa uutta virkaa.

      Kyseinen henkilö kirkkoherrana yleni sitten kirkkohallitukseen asti kynää käyttämään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Kaikki tuntemani vanhoillislestadiolaiset kanttorit, ja heitä on paljon, ovat musiikillisesti erinomaisia. Se tarkoittaa paitsi henkilökohtaisia taitoja, myös seurakunnan musiikkitoiminnan järjestämistä, monipuolisuutta ja innostavuutta. Lisäksi aivan erinomaisia työtovereita. Kanttorin valinnassa mitkään paperit eivät lähde Oulun eikä muistakaan kapituleista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kyllä paperit haussa vuoteen 2013.ta asti kapituleista lähtivät seurakuntiin ennen muutosta kirkkolaissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Jorma H, veikkaisin, että tarkoittamissasi vaaleissa lopputulokseen ovat olleet vaikuttamassa myös paikalliset tekijät, ts. se, miten tiukkaa seurakuntaoppia ja sen soveltamista paikkakunnalla on harjoitettu.

    Tiedän myös kirkkoherranvaalin, joissa suoralla kansanvaalilla valittu ja muodollisesti pätevä kirkkoherra erosi hyvin nopeasti työssä aloittamisensa jälkeen. Niin ikään välillisen vaalin, jossa luottamushenkilöt muistaakseni yksimielisinä valitsivat selvästi vähemmän kokeneen kahdesta ehdokkaasta. Juorun mukaan seurakunnan käyttämä johtamistaidon testi olisi osoittanut kirkon mittareilla selvästi ansioituneemman jokseenkin johtamistaidottomaksi… Voin myös arvella, että taustalla oli myös hengellisiä kysymyksiä. Syvä ristiriita seurakuntalaisten – kirkkoherran ja/tai luottamushenkilöiden ja kirkkoherran välillä ei ole kenenkään etu. Eivätkä pelkät lakipykälät auta, jos ristiriita on tarpeeksi syvä.

    Niin tai näin, nykyinen vaalisysteemi ei siis näytä estävän konflikteja eikä täydellisiä epäonnistumisia. Vaikka monissa tapauksissa systeemi toimii hyvin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Marko, 1970-luvun valinnassa paikalliset tekijät olivat ratkaisevia. Haluttiin ”lisää ilmaa” seurakunnan toimintaan ja kirkkoherraksi pappi, jolla on kykyä ja tahtoa myönteiseen muutokseen. Sikäli kuin tiedän, valinta oli onnistunut, ja vastaan haranneetkin – siis vanhoillislestadiolaiset – pääosin palailivat myös seurakunnan toimintaan eivätkä sulkeutuneet rauhanyhdistykseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Jorma, paikalliset tekijät vaikuttavat edelleen. Mutta on mielestäni ikävää, että yksi herätysliike nostetaan taas ”tikun nokkaan”. Mainitun liikkeen piiristä kun on tullut myös iso liuta arvostusta nauttivia kirkkoherroja ihan vaaleissa valittuina.

    Tämä kysymys poliittisten puolueiden ja muiden eturyhmien/liikkeiden tai herätysliikkeiden vallankäytöstä seurakuntien virkanimityksissä on todellinen ja monipiippuinen asia. Se ei todellakaan ole ongelmaton. Yhtäältä siksi, että se tapahtuu kulisseissa ja toisaalta siksi, että niin eri herätysliikkeet kuin vaikkapa tulkaa kaikki -liike ajavat omia toisia agendojaan. Ujuttamalla sekä somea käyttämällä. Ja pelissä voittaa se, joka pelaa pelin taitavimmalla tavalla. Pienissä seurakunnissa kaikkea tätä tapahtuu tietysti myös kylä- ja klaanipolitiikan puitteissa.

    Loppukevennys: Joskus pohdin, kannattaisiko simonia ja nepotismi laillistaa. Ne kun voisivat toimia ihan hyvinä paikallisina ratkaisuina protestanttisessa ympäristössä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Kun hiljattain keskusteltiin kirkkoherran virkanimikkeestä, moni tarjosi vaihtoehdoksi ”johtava pappi”. Siinä osutaan yhteen kalliiksi tulevaan epäkohtaan. Miksi johtavan työntekijän pitää olla pappi?

    Parempi olisi, jos kirkkoherraksi vaadittaisiin ylempää korkeakoulututkintoa, koulutuksella ja kokemuksella hankittua kirkollisen toiminnan hyvää tuntemista ja kirkon jäsenyyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hieno provokaatio (?), Teemu! Reformoiduissa kirkoissa ja ns. vapaissa suunnissa seurakuntaa johtaa käsittääkseni vanhimmisto ja pastori(e)n pitää nauttia näiden luottamusta. Se taitaa sopia vähän huonosti suomalaiseen perinteeseen ja uskonpuhdistettuun katolisuuteen, jota luterilaisuus pohjimmiltaan taitaa olla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Tuominen sanoo:

    Hyvä kirjoitus Tuomakselta. Itseni on ollut vaikea ymmärtää sitä miksi tämä välillinen vaali ylipäänsä on tehty mahdolliseksi? Toki suorassa vaalissa on ongelmansa, mutta kuten tämä kirjoitus osoittaa, niin niitä riittää välillisessäkin vaalissa.

    Paljon on eri yhteydessä valitettu kirkollisen demokratian ohuutta. Siksi tämä ilmiö, jossa välillinen vaali on tulossa käytännöksi, on todella kummallinen. Minusta neuvostot ovat tehneet suoranaisen vallankaappauksen seurakuntalaisilta.

    Jos välillistä vaalia perustellaan matalalla äänestysprosentilla, niin kirkolliset vaalit voisi lopettaa kokonaan. Ja sitäpaitsi onhan esimerkkejä myös siitä, että erityisesti 4. vaalisijan oltua kyseessä, on ylletty todella korkeisiinkin lukuihin. Toki ne ovat olleet poikkeus, enkä edes tiedä onko 4. vaalisijalle asettaminen enää mahdollista.

    Olen kirjoittanut tästä ennenkin ja aina saanut vastauksia tyyliin ”lauluääni ratkaisee”, ”liian vaativa rekrytointi kansan päättää”, ”tuomiokapitulin haastattelu lyhyt ja ylimalkainen”. Jos viimeksimainittu pitää paikkansa, niin silloin on kehitettävä nimenomaan tuomiokapitulin osuutta ehdokkaiden asettamisessa. Sen asia on huolehtia siitä, että epäpäteviä ehdokkaita ei pääse vaalisijalle. Mutta loppu on annettava seurakuntalaisten haltuun.

    Suora kirkkoherran vaali on hieno tilaisuus osallistuttaa seurakuntalaisia. Sen yhteydessä tuleva kirkkoherra voi tehdä itseään tunnetuksi tulevassa seurakunnassaan. Myös piispamme Teemu Laajasalo on tuonut esiin sen, että mahdollisuus välilliseen vaaliin oli tarkoitettu poikkeukseksi, ei pääsäännöksi. Mutta koska mahdollisuus on kääntynyt päälaelleen, on mielestäni syytä luopua välillisestä vaalista kokonaan ja palata vanhaan. Itse olen ylepä siitä, että Helsingin hiippakunnan kaksi edellistä suoraa vaalia käytiin omassa seurakunnassani ja että itse sain olla mukana vaikuttamassa, että valittiin mielestäni ainoa oikea vaalitapa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tähtinen sanoo:

    Kiitos Tuomas blogistasi, jossa tuot esiin ajatuksiasi aina ajankohtaisesta aiheesta rekrytoinnin kehittämiseksi. Kirjoituksesi antaa kuitenkin aihetta myös kriittiseen palautteeseen. Ongelma kirjoituksessasi on se, että rekrytointiprosessi on aina laaja-alainen kokonaisuus, johon sisältyy monia eri vaiheita ja arviointikriteereitä. Pienen yksityiskohdan esiin nostamisella luot sen käsityksen, että juuri kyseinen rekrytointiprosessi olisi erityisen epäonnistunut. Koska tunnistin kirjoituksestasi johtamani rekrytointiprosessin ja taidat jopa siteerata minua, avaan hieman tarkemmin esiin nostamaasi yksityiskohtaa. Joku muukin on saattanut tunnistaa mistä seurakunnasta esimerkissäsi on kysymys tässä kohdin ja vastaavasti mistä seurakunnasta on kysymys jonkin toisen esittämäsi esimerkin kohdalla. Haastatteluissa pyritään testaamaan monin eri tavoin hakijoiden kyvykkyyttä, soveltuvuutta, motivaatiota ja jopa tilannetajua. Tuo esitetty kysymys viran erityisistä tarpeista ” mittasi” siten muutakin kuin vain hakijan omaa arviota siitä, miten hän täyttäisi seurakunnan asettamat kriteerit. Tuossa tilanteessa osa hakijoista muisti kaikki kriteerit, osa muisti osan niistä ja joku sanoi: ”minulla on ne tässä muistiinpanoissa ylhäällä, hetki vain…”. Etukäteen oli siis sovittu, ettei tuossa kohden auteta hakijaa vaan kysymykseen sisältyy myös arviointia siitä, miten hakija on valmistautunut haastatteluun. Ikävää ettet muistanut kaikkia. Minusta viittaamasi kohta Hallintolain 31 pykälään ei minusta kovin hyvin sovellu käyttämääsi esimerkkiin. Se ei huomioi tuota kuvaamaani kokonaisuutta haastattelujen tavoitteesta. Saimme muuten hakijoilta paljon kiitosta hyvin toteutetusta ja mielenkiintoisesta rekrytointiprosessista vaikka emme päästäneet hakijoita helpolla. Toivon Sinulle menestystä tuleviin rekrytointiprosesseihin!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuomas Hynynen sanoo:

      Kiitos Tapio. Kuten tiedät, olen muutamia kertoja pyytänyt keskustelemaan tästä prosessista, ja hienoa että vihdoin kommentoit asiaa.

      Minusta mainittu hallintolain kohta soveltuu tähän tilanteeseen erinomaisesti. Kyseisessä prosessissa ei faktisesti selvitetty hakijan osaamista kuudennen kriteerin osalta.

      Perustelethan, miten osaamista ”hyödyntää nykyaikaisia viestinnän eri kanavia” voidaan asiallisesti arvioida sillä perusteella, mitä hakija muisti tai miten oli haastatteluun valmistautunut?

      Miksi seurakunta asetti tällaisen valintakriteerin kun nykyaikaisen viestinnän eri kanavien osaamista ei prosessin yhteydessä selvitetty?

      Kuten blogissani kirjoitan, kokonaisarvointi ei voi olla asetetuista valintaperusteista irrallinen.

      Kaikissa kuvaamissani rekryprosesseissa on ollut valtavasti hyvää ja arvokasta. Mutta prosessien puutteet ovat nähdäkseni erittäin merkittäviä.

      Kerro sinä, Tapio, minkä arvosanan itse antaisit seurakuntasi luottamushenkilöille prosessin läpiviennistä? Arvioitko että valinta tapahtui yksinomaan ja puhtaasti asiallisten valintakriteerien perusteella? Onko jotain mitä tekisitte toisin, tai onko jotain mitä opitte prosessista?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja