Mielipide: Jo on kristittyjen aika herätä unesta
Viimeisten viikkojen aikana mediaa ovat täyttäneet kaksi kristittyjen mielipiteen, uskonnon ja myös sananvapautta rajoittamaan pyrkivää uutisointia: Ulkoministeri Timo Soinin ja Porin Jazzin toimitusjohtajaksi valitun Aki Ruotsalan tapaukset. Molemmat ovat saaneet aikaan someraivon ja jälkimmäinen jopa somelynkkauksen, jonka johdosta vasta nimitetty toimitusjohtaja irtisanottiin.
Suomessa ihmisillä on yhdenvertainen oikeus uskonnon, sanan ja mielipiteen ilmaisuun. Tämä oikeus koskee yhtä hyvin konservatiivisia kristittyjä arvoja kannattavia politiikkoja kuin liberaaleja ei kristillisiä asioita ajavia. Valitettavasti silloin, kun kristilliset arvot joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, puolustajat ovat harvalukuisia.
Kristittyinä elämme tässä yhteiskunnassa ja oikeutemme ja velvollisuutemme on puolustaa todeksi elämiämme arvoja. Liian usein tyydymme huokailuun ja voivotteluun, sen sijaan että rohkeasti ilmaisisimme mielipiteemme ja asettuisimme tukemaan kristillisiä arvoja tai kristittyjä henkilöitä.
Vuosia sitten työskennellessäni eräällä itäsuomalaisella koululla kouluterveydenhoitajana, välitunnin opettajainhuone keskustelussa pohdittiin koulukiusaamisen mekanismia. Eräs opettaja aprikoi asiaa laajemmin ja puki sanoiksi ajatuksen: ” Niin kiusaamista kuin muutakin epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa ruokkii suuren yleisön vaikeneminen ja hiljainen hyväksyntä. Lähihistoriassakin on tästä pelottavia esimerkkejä”.
Nyt on kristittyjen aika nousta vastustamaan tätä kehitystä!
Rukous on voimakkain aseemme, mutta Jumala uskoi evankeliuminkin levittämisen ihmisen tehtäväksi. On aika kristittyjen herätä kantamaan vastuuta yhteiskunnassa! Kaikkien ei tarvitse kirjoittaa lehteen tai nousta barrikaadeille, mutta kansalaisoikeuksiin kuuluviin oikeus on äänestää vaaleissa.
Vaaleja on tulossa ryppäässä ensi vuonna: Tutki ehdokkaita, heidän arvojaan ja heidän kannattamien puolueiden arvoja ja ohjelmia. Tee viisaita valintoja ja vaikuta!
Satu Melkko
Liperi
44 kommenttia
Monet ovat mielestään oikein hyviä kristittyjä, kun ajavat hyviä asioita. Harmi vain että keinoista ei välitetä mitään. Kahdeksannen käskyn rikkomista ei pidetä minään. Toisen maineen tuhoamista sen sijaan pidetään tärkeänä tavoitteena.
Sanoiko Aki noin? Tuo on hänen sanomiensa vääristelyä.
Ei tässä koneen ääressä voi sentään ihan aina olla. Akin puheesta on tarkoitushakuisesti jätetty osa pois, jolloin paino on tullut tuolle mainitsemallesi osalle. Samaan tapaan kuin kerran jossain keski Euroopassa, joku piispa meni vierailulle naapurimaahan. Toimittaja joka pääsi ensimmäisenä piispaa haastattelemaan lentoasemalla kysyi: mitä mieltä piispa on bordelleista? Seuraavan päivän lehdessä luki isoin kirjaimin: Saavuttuaan maahamme, piispa kysyi ensimmäiseksi: ”onko täällä bordelleja?
Ei siinäkään toimittaja mitään valehdellut. Hän vain toisti juuri sen mitä piispa oli sanonut.
Googletin Akin. Sieltä lueskelin.
Tuo piispaa koskeva juttu on kaiketi tapahtunut jokseenkin noin. Eli ei ole mikään hauska vitsi.
Salme toi esiin kiusaamisen. Risto Korhonen laittoi meille linkin. Sen luettuaan voi aivan hyvin pitää Aki Ruotsalan epäasiallista kohtelua oikeutettuna. Tuonkaltainen henkilön leimaaminen on juuri tyypillistä kaikissa kiusaamistapauksissa. Kiusaamisessa pyritään aina siihen, että kiusattuun kohdistetut toimenpiteet ovat oikeutettuja.
Ilmoita asiaton kommentti