Seurakuntien metsäomaisuuden hoito on vajaatehoista. Tuloja jää paljon saamatta.
Pääsääntöisesti seurakuntien metsätulot ovat reilusti alle sen, mikä olisi mahdollista. Valtakunnalliset hoito-ohjeet ja siten myös seurakuntien metsäsuunnitelmat on tehty ajastaan jäljessä olevien Metsäntutkimuslaitoksen kasvumallien pohjalta. Metsäsuunnitelmissa hakkuohjelma on lisäksi yleensä, aivan perusteettomasti, mitoitettu reilusti virheellistäkin kasvuarviota pienemmäksi. Harvassa seurakunnassa on edes tavoitteena maksimoida metsän arvokasvu ja tuotto.
Puut kasvavat nyt paljon nopeammin kuin joku vuosikymmen sitten suuremman lämpösumman ja lisääntyvän typpilaskeuman johdosta. Lisäksi metsänhoidossa yleensä, kaikkia kasvua rajoittavia tekijöitä ei pyritä tehokkaasti selvittämään ja minimoidaan. Mahdollisimman kannattavassa metsätuotannossa tuotetaan ja myydään maksimimäärä n. 60 € /m:3 hintaista tukkia ja minimimäärä n.15 €:n paperipuuta. Käytännössä tämä tavoite yleensä unohtuu tai toteutuu muuten huonosti.
Suomen metsätalous yleensä, seurakunnissakin, on lähempänä laajaperäistä luontaismetsätaloutta (tekisi mieli sanoa keräilytaloutta) kuin tehokasta puun tuottamista. Todisteena siitä on valtakunnan metsien inventointitulokset ja silminnähtävät ryteiköt ja muutenkin heikosti hoidetut metsät kaikkialla. Tässä ei ole mitään kunniakasta, arvokasta eikä luontoa suojelevaa. Hyvin hoidetussa talousmetsässä viihtyvät puiden lisäksi ihmiset, eläimet, marjat ja sienet paremmin kuin hoitamattomissa ryteiköissä. Talousmetsän ei tarvitse näyttää tylsältä puupellolta. Lisäksi niissäkin voidaan toteuttaa moninaiskäyttö erinomaisesti ja biodiversiteetti kohtuullisesti talouden kärsimättä.
Otetaan esimerkiksi 1000 ha, monelle seurakunnalle tyypillinen metsäala. Laajaperäisellä ja harvennuksissaan hieman ”myöhästelevällä”, ”rauhallisella” eli laajaperäisellä hoidolla kasvaa ja korjataan ehkä 6 m:3 / ha josta 50 % on paperipuuta ja loput tukkia. Silloin metsän arvokasvu on 225 €/ha/v ja 1000 ha alalta siis 225.000 €. Siitä pitää vähentää vielä tavanomaiset metsänhoitokulut (n. 30.000 €) ja verot joten voitoksi jää n. 130.000 €.
Tehokkaasti hoidettuna ja maan koko tuottokyky käytettynä, puuta voidaan saada tuoreella kankaalla ainakin 10 m:3 / ha, josta optimaalisesti ajoitettujen harvennusten ja väljennysten takia jopa 75 % on tukkipuuta. Tuotoksi keskimäärin tulee 487 € / ha eli 487 000 € / v.
Bruttotuotossa ero laajaperäiseen hoitotapaan on siis 262.000 €. Metsänhoitokulut nousevat lisää hyvällä hoidolla ehkä 60.000 joten voitoksi laajaperäiseen viljelyyn verraten verojenkin jälkeen jää suuruusluokkaa 135.000 €.
Tarpeetonta sanoakin, että tällainen vuotuinen tulojen lisäys olisi merkittävä tai jopa ratkaiseva monelle pienelle seurakunnalle. Resursseja olisi toimintaan aivan uuteen malliin.
Monissa seurakunnissa on varovaisen metsähoidon tuloksena myös syntynyt melkoiset määrät hakkuusäästöjä. Niiden nopea purkaminen kartuttaisi kassaa merkittävästi ja nopeasti ja lisäksi ylitiheät nuoret metsäkuviot virkistyisivät kasvamaan välittömästi 4 x paperipuuta arvokkaampaa tukkia.
Vaikka seurakunta olisikin ulkoistanut metsänhoidon esim. metsänhoitoyhdistykselle, on täysin sen asia ja määrättävissä, miten tehokasta kasvatustapaa noudatetaan. Todennäköisesti monessa seurakunnassa tämäkin asia on urautunut joihinkin vanhoihin ja uneliaisiin uomiinsa eikä mahdollisuuksia ole tullut mietittyä eikä hyödynnettyä.
Tehokas puun ja arvokasvun tuotanto edellyttäisi pääsääntöisesti seuraavaa: tehokas maanmuokkaus uudistuksen yhteydessä, jolla kuntaan sitoutuneet ravinteet saadaan kiertoon. Lisäksi ojituksen päivittäminen ja jalostettujen taimien käyttö säästävällä taimimääränä 1200 – 1500 kpl/ha. Jos mahdollista vahinkoeläimet huomioon ottaen koivulle uudistaminen havupuun jälkeen, erittäin huolellinen ja valvottu istutus, oikea-aikaiset ja yhtään myöhästymättömät taimikonhoidot, mahdollisimman aikainen ensiharvennus, jonka jälkeen tiheys olisi koivulla 700 kpl /ha, kuusella 800 ja männyllä 900. Väljennys on noin 10 v. kuluttua ensiharvennuksesta. Silloin poistumasta jo huomattava osa on tukkia. Loppukasvatus tehdään ilman harvennuksia tai ehkä vielä yhdellä harvennuksella ja kasvatuksen viimeiselle 10 vuodelle annetaan kasvua lisäävä typpilannoitus. Kasvatusmetsästä raivataan myös valtapuuston kasvua hidastava, kanalintuja haittaava sekä marja- ja sienisatoja pienentävä aluskasvillisuusryteikkö pois. Päätehakkuu tehdään jo 40 / 50 / 60 iässä tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Tällainen hoitotapa torjuu myös tehokkaasti merkittäviksi yleistyviä myrsky- ja hyönteistuhoja.
Kaikki vähäisetkin boorinpuutteet entisillä kaski- ja laidunmailla ja muut ravinnevinoutumat etsitään analysoimalla ja oikaistaan lannoituksella viipymättä. Kosteikkojen tukkeutuneet ojat puhdistetaan nuorissa metsissä. Kettujen säästäminen sekä peto- ym lintujen pöntöistä huolehtiminen vähentää myyrätuhoja, punkkien määrää ja muita tuhohyönteisiä. Määrätietoinen yhteistyö hirviporukan kanssa pitää hirvet ja hirvikärpäset kurissa ja sopimus jonkin yhtiön kanssa varmistaa puukauppojen saannin ajallaan.
Ei tämä ole vaikeata ole, kun omistaja vaan ottaa ohjat, päättää, ulkoistaa, vaatii ja valvoo. Olisi järkevää että seurakunnassa olisi parin henkilön metsäasioista hyvin perillä oleva vapaaehtoinen työpari, joka valvoisi ja raportoisi omistajan edustajana luottamushenkilöille yhteisen metsäomaisuuden hoidosta. Jos sellaista ei löydy, Valvonta pitäisi ehdottomasti ulkoistaa. Metsänhoidon laadun valvonta on aivan liian arvokas asia annettavaksi metsätöiden organisoijalle. Eihän kirjanpitäjäkään tee tilintarkastusta.
Laajaperäinen metsänhoito kurjistaa toimintaa, kiihdyttää pakkoliitoksia ja aikaansaa jatkuvaa ruikutusta rahan vähyydestä. Sellaisessa seurakunnan taloudenhoidossa ei ole talousvastuullisesti eikä moraalisesti mitään puolustettavaa.
Metsätuloissa paljon kasvun varaa
Mainitaanko piispojen teeseissä Raamattua tai luterilaista tunnustusta? Puhutaanko mitään opillisesta yksimielisyydestä ykseyden edellytyksenä? Annetaanko ehdotuksia, millä tavoin teoriassa ja käytännössä toimitaan opillisten erimielisyyksien kanssa, jotta ykseys säilyisi, jos kerran oletetaan, että ”yhteyden uhkana eivät ole erimielisyydet vaan kyvyttömyytemme tulla niiden kanssa toimeen”?
Samat teesit sopivat vaikkapa kalastusseuran toimintaperiaatteisiin.
Mikä on seurakunnallisessa yhteydessä totuuden merkitys?
Miten sopivat yhteen uskova ja ei-uskova, Kristus ja saatana. valo ja pimeys?
Ei kai yhteys ole itseisarvo? Varsinkaan tekoyhteys…
Eipä kai se totuuskaan ole itseisarvo. Varsinkaan ”minuntotuuteni”…
Ai jaa, Vihervaara inttää muuallakin kuin homojutuissa. Vai ajatko kirkon yhteyttä homokysymyksessä?
Totuus on Raamatussa. Ja jos noudatanvRaamattua, olen totuudessa ja se on minun tottuuteni ilman lainausmerrkejä. Siitä voi tulla myös sinun totuutesi.. Ei se niin monimutkaista ole.
Raaamatun kanssa ristiriitaisella yhteydellä ei ole siunausta – varsinkaan seurakuntakuvioissa.
Minäkin elän Raamatun mukaan, mutta en välttämättä noudata Pekka Sahimaan tulkintaa Raamatusta.
Vihervaaralle.
Kuvitellaan, että tulet jalkapallojoukkueeseen ja pelaat toistuvasti käsillä. Sinulle huomautetaan asiasta, mutta jatkat käsillä pelaamista. Valmentaja tulee hyvin pian kertomaan sinulle, ettet ole jalkapalloilija.
Tai että olet töissä leimossa ja toistuvasti jätät pullataikinasta reseptin mukaisen hiivan pois. Työnantaja huomauttaa sinulle muutaman kerran asiasta. Jos jatkat hiivan poisjättämistä, saat lopputilin. Et ole pullanleipoja.
Et elä Raamatun mukaan, jos elämässäsi jatkuvasti rikot sitä vastaan. Valehtelet. Et pysy totuudessa. En halua olla yhteydessä kanssasi.
Pekka Sahimaa,
Sinä et ole minun elämäni jalkapallovalmentaja tai leipomon esimies, joten voit lopettaa kertomasta minulle, millainen vakaumus minulla tulisi olla jotta parhaiten miellyttäisin sinua.
Minun vakaumukseni on minun ja Jumalan välinen asia, jossa sinulla ei ole minkäänlaista roolia.
En ole asettunutkaan valmentaksesi tai leipomin esimieheksesi.
Olennaista kommentissani oli sääntöjen – jalkapallo ei ole jalkapalloa ilman jalkapallosääntöjä . ja ohjeiden – pullataikina ei ole pullataikinaa ilman hiivaa – noudattaminen.
Väitit valheellisesti eläväsi Raamatun ohjeiden mukaan.
On kuin heittelisin helmiä sialle. Se ei vaan ymmärrä.
Pekka Sahimaa,
Kuvitteletko sinä, että sinulla on jokin valta sanella säännöt tai ratkaista, kuka niitä noudattaa? Mielestäni minä noudatan sääntöjä. Jos olet eri mieltä, se on vain sinun mielipiteesi enkä katso, että sinun mielipiteelläsi on minun vakaumukseni kannalta mitään merkitystä. En pidä sinua minään auktoriteettina.
Tästä poistettiin seuraava kommenttini. En ymmärrä miksi.
En kuvittele.
Raamattu sanelee totuuden. Jokainen itse vastaa siitä, miten totuuteen suhtautuu. Mutta Raamattu kehottaa parannuksen tekemiseen kehottamiseen niitä
Yhteys ilman totuutta ja sen noudattanmista omassa elämässä on kuin tyhjä tynnyri. Valolla ja pimeydellä, elämällä ja kuolemalla ei ole tekemistä toistensa kanssa.
Sinä elät pimeydessä ja valheessa, kun väität elävävsi Raamatun mukaan, vaikka teet toisin.Tule ulos valoon ja totuuteen. Sen jälkeen olet valmiimpi ja uskottavampi puhumaan yhteydestä.
Minusta suurin ongelma viime aikoina on ollut lisääntynyt aggressiivisuus ja etääntyminen Jeesuksen sanoista, joiden mukaan autuaita ovat rauhantekijät. Mielenkiintoista, että yhteysteesit eivät mainitse rauhaa arvona, jota tulisi toteuttaa ja johon tulisi pyrkiä. Johtuneeko siitä, että kukaan ei siihen halua sitoutua kuitenkaan?
Konteksti, mitkä ovat tärkeimmät yhteyttä rikkovat tekijät ja konkreettisuus, että miten sitä yhteyttä kokonaiskirkossa ja seurakunnissa edistetään? Näitä kahta asiaa näiden sinänsä kauniiden ajatusten pohjalta jää kaipaamaan.
Noista ei käy ilmi, millaisesta yhteydestä on kyse. Odottaisi leimallisesti kristillistä (luterilaista), teologista ilmaisua yhteydestä. Uutisen lyhyessä muodossa nuo teesit melkeinpä paremmin sopisivat johonkin muuhun yhteisöön kuin kirkkoon, joka on tunnustusyhteisö. Ehkä oli tarkoituskin jättää sanan yhteys määritelmä ilmaan. Yleinen sietäminen/suvaitseminen?
Minusta tuo piispojen teesien kakkoskohta on silkkaa asiaa.
Turha kuvitella, että kirkko olisi vaikkapa sata vuotta sitten ollut yksimielisempi. Ei ollut. Mutta suvaitsevaisuus erimielisyyden suhteen oli parempi.
Voi olla, että virtuaalinen aikakausi ja kirkon jäsenkehitys/taloudelliset paineet ovat olleet omiaan puristamaan toleranssia pienemmäksi.
Mietin tässä, että kuinkahan moni juuri parhaillaan rikkoo ykseyttä ennakkoluuloisella nillittämisellä kuuden lauseen perusteella ilman, että ovat tutustuneet piispojen tekemään materiaaliin?
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/DE75D8AB63544FA6C2257D410029BD73?opendocument&lang=FI
Tuossa linkissä lisää tietoa ja linkkejä uutisen aiheeseen liittyen.
Hyviä kommentteja, jotka nostavat esille kysymyksiä siitä, minkä aiheiden ympärille yhteyttä rakennetaan. Mielestäni yhteyden perusprinsiippi on se, mikä sisältyy uskontunnustukseemme eli hengellinen/teologinen.
Kari-Matti, toivon sydämeni pohjasta, että dialogia käydään. Olen itse sitä harjoittanut henkilökohtaisella tasolla etenkin sellaisten henkilöden kanssa, joiden olen aavistellut jotenkin poikkeavan omasta kannastani. Kokemukset ovat olleet hyviä. Olen ollut myös viemässä eteenpäin joitain julkisia dialogiaaloitteita. Nyt kirkollisvaalien alla kannattaisi kuitenkin olla tarkkana sen suhteen, ketkä ainoastaan sanovat olevansa dialogisia, ja ketkä myös oikeasti sitä harjoittavat. Havaintojeni mukaan kun tähän näyttää liittyvän sellainenkin kummallinen mutka, että mitä enemmän henkilö sanoo tukevansa dialogia, sitä vähemmän hänellä on siihen valmiuksia.
Pitäisi tosiaan jaksaa ja ehtiä tutustua taustapaperiin. Toisaalta itse teesien kai pitäisi lyhyesti ja ytimekkäästi kertoa, mistä on kysymys.
Piispojen yhteysteesit voidaan sovelluttaa mihin yhteisöön tahansa. Niisä ei ole mitään, joka osoittaisi niiden juuri kuuluvan erikoisesti kirkon toimintaan vaan ne voidaan todella soveltaa mihin yhteisöön tahansa.
Koska kuitenkin kyseessä on kirkon piispojen kannanotto, niin kohtaan
” yhteys edellyttää tosiasioiden tunnustamista ja tahtoa dialogiin ”
kommentti.
Jumalan tahdon sanansaattajan Jeesuksen jälkeen meillä ihmisillä oli 300 vuotta yksi ainoa Korkein, Jumala. Sitten 300-luvulla me ihmiset valitsimme ensin Jeesuksen kaksiyhteiseksi Jumalaksi ja sen jälkeen Pyhän hengen kolmiyhteiseksi Jumalaksi. Rakennettiin oppi, joka oli ja on pääasiassa peräisin meidän ihmisten omista käsityksistä.
Maallisen loogisen ajattelun mukaan uskon, että Korkein , Jumala, ei ole ollenkaan innostunut, että me ihmiset valitsemme hänen sanansaattajan Jeesuksen Jumalaksi ja kerromme , että tämä valitsemamme Jumala antaa sitten valitsijoilleen ikuisen elämän taivaan paratiisissa.
Kertooko kirkkko piispoineen ja pappeineen nämä tosiasiat ihmisille ? Ei aihetta tässä enempää.