Metsäkirkon ääni on Jaa

ja muita kannanottoja. Naiset tulevat kirkkoon ja miehet menevät metsään. Maalaisseurakunnan kirkkoherralle tämä tilanne tuli niin usein eteen, että asiaa oli ryhdyttävä selvittämään

Tarkistin myöhemmin isältäni, että lauloivatko Ylämaan miehet metsässä? ””Kylhä se nii ol. Niihä miekii tein.” Nämä miehet, jotka ihmisten ilmoilla tuskin saivat suuta auki edes puhuakseen – he lauloivat metsässä.

Selvää tietenkin on, että jossainhan jokaisen ihmisen on saatava äänensä kuuluville. Nykyisin äänen kuuluville saaminen tarkoittaa useimmiten julkisuutta, ainakin somepäivitystä. Vanhoille Säkkijärven ja Ylämaan miehille riitti metsä. Metsä ei kuitenkaan ollut näille miehille vain pakopaikka. Metsä tervehdytti, tyynnytti ja rohkaisi. Ja oli ankaran työn paikka. Muistan isän, jolla pakkasessa oli vain aluspaita päällä ja sekin hikisen märkä.

Metsän parantava vaikutus on nykyisin jo aika hyvin ymmärretty ja aiheesta on kirjoitettu kirjoja. Minun ”Metsäkirkon polku” olkoon yksi niistä. Koen metsäkirkon tukijanani.

Kohtasin omassa nuoruudessani kärjekkäästi esiintyneitä uskon edustajia. Vuosikymmeniksi jäin siihen tilaan, että henkilökohtainen usko on heidän joukossaan tunnustettu ja heidän tavallaan ilmaistu usko. Nyt ajattelen, että henkilökohtainen usko on minun omakohtainen uskoni. Omakohtainen usko on läsnä oleva usko kuten Kristus Mataleenan edessä Karjalan koivikossa.

Meidän sielunmaisemaamme sopiikin tuo Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1890, Kristus ja Mataleena. Maalauksen pohjana on Kantelettaren runo Mataleenan vedenhakumatkasta. Tuohivirsut Kristuksen jalassa viestivät, että suomalaisessa metsässä kohdataan jotain muutakin kuin puita, kasveja ja eläimiä. Vanhentunut tuo maalauksen asetelma toki on mutta auttaa kyllä polun päähän. Ehkä nykypäivän Kristus kohdataan trangian äärellä istuskellen ja sydämensisäisesti jutellen.

Sanallisesti tunnetuin metsäkirkon fraasi lienee Immi Hellenin runon säe metsästä kirkkona. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täällä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit, soikaa! Mun kirkkon' katto on korkeella, ja yks' on ystävä seurana, Hän kyllä muistavi poikaa, paimenpoikaa.” (Immi Hellén 1861-1937).

Säkkijärven ja Ylämaan miehille metsä on edustanut hyväksyvää, hiljaista huminaa, jolle saa purkaa kaiken, mitä sisällä on. Metsä on sielunhoidon jumalallinen näyttämö, jonka sielunhoitajana on Paimenpoika runon ”yks on ystävä seurana”. Metsä kyllä muistaa, ottaa vastaan, hyväksyy yhteyteensä.

Se, mitä naiset kokivat kirkossa tai miehet metsässä ei tietenkään ole kaikki eikä valinta ole joko kirkko tai metsä. Kirjoitan tätä blogia viestiäkseni, miten kirkkomme voisi löytää tien eteenpäin. Yksi asia on päivänselvä: metsän oppia kannattaa kuunnella, vaikka joskus kuuluu vain ”hiljaista huminaa” (1.Kun 19:12). Humina peittyy kaikenlaiseen sanalliseen sapelinkalisteluun opillisen oikeassa olemisen toivossa. Onhan kirkossamme onneksi toki edelleen myös ”huminan ystäviä”.

Otan tähän pari nostoa Kotimaa- lehden sivuilta. Meri Toivanen poimi Näkökulmassa 12.11.2021 Tapio Tähtisen sanat siitä, että kirkolliskokouksessakin perustellaan uskoa juridisilla näkökulmilla. Ajattelen kyllä, että kristillis- yhteiskunnallisessa yhteisössä niin toki voisikin olla. Pitkään on kuitenkin jo sekä vedottu kirkon tunnustukseen että oltu siitä tietämättömiä – samojen ihmisten taholta.

Kuinka moni kirkolliskokousedustaja on lukenut läpi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat? Tai kuinka moni kirkon pappi? Olen jatko-opinnoissa tuon tenttinyt mutta sen sisällöstä kysyttäessä puhun kyllä aika pienillä kirjaimilla. Voi olla, että edustaja Tapio Tähtinen todellakin osui naulan kantaan huomauttaessaan, että nyt puhutaan juridiikasta teologian sijaan. Naulan kantaan hän ehkä osui myös puhuessaan luottamuksen puutteesta kirkossamme.

Mielipiteiden totuus on heissä, jotka ovat ympärilläni. Kirkolliskokouksessa se ei näytä tarkoittavan koko salia. En sano, että kirkon tunnustus pitäisi hylätä tai uusia. Sanon vain, että se pitäisi edes hiukan kokonaisvaltaisemmin ymmärtää. Vähän sama kuin, että tunnustus perustuu Raamattuun. Perustuu mutta ei ole yhtä kuin ääneen lukeminen.

Raikkaalta kuulosti myös Malmin uuden kirkkoherran, Elina Perttilän puheista nostettu slogani: Messu ei ole seurakunnan elämän keskus. No toki monella tapaa onkin muttei ehkä jokaisella ostaritorilla ja lähiökaksiossa. Mitä tunnustus sanoo meitä elämässämme eteenpäin vievistä armon ja anteeksiantamuksen välineistä, taivasmatkasta siis? Tunnustuksen juridisen paikan sijaan raikastusta kaipaisi se, mitä tunnustetaan ja miten. Hurskaimmilta kuulostavat sloganit taitavat olla pinnallisinta populismia – kirkossakin.

Metsäkirkon ääni on Jaa uskolle ja elämälle. On ehkä hyvä myöntää, että oikeassakaan oleva kirkko ei pääse taivaaseen. Ihmisille on tästä taivasaiheesta kyllä kerrottavaa.

 

 

 

2 kommenttia

  • Rauno Seppänen sanoo:

    ”Metsä on minun kirkkoni, / sinne pakenen maailman murhehuonetta, / sinne pakenen joutomaan unia / kitumaahan kitumaan, / suolle karhun kanssa tanssimaan. Kirjoitan pilvien kirjaa / Lintu korvassa.” (Seppo Järvinen)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitos kirjoituksestanne.

    Junnu Vainio aikanaan, muistaakseni salanimellä, kirjoitti laulun ”Ei Taivaasta varata voi pöytää”.

    Viimeinen säkeistö vapaasti muistellen kuuluu, ” Kun nyt killistelet siellä pilven päällä muista vanhaa hepulaa oot lähempänä tähtiä kuin me täällä pistä oven väliin pari palikkaa”.

    Näin vaikka uskomisen asioita jaetaan varovaisestikin on Ihmisten välillä usein enemmän yhteyttä kuin arjessa tunnistammekaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matti Perälä

    Teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja. Kirja Nuorten elämänkatsomus, Kirjapaja 1985. Ihmiskäsitys Pontus Wiknerin filosofis-teologisessa ajattelussa 1986 (väitösk.) Tulevaisuuden seurakunta, toimituskunnan pj 1993, E-kirja Muistoja Jumalasta, Mediapinta 2014. Metsäkirkon polku. Nuoruusmuistoista aikuisen ajatuksiin.. Väyläkirjat 2021.. Twitter: @MattiPerl. Blogeja myös Uusi Suomi Puheenvuoro ja Vapaavuoro sekä Lily. Kannanottoja ja elämäntarinaa: www.mattiperala.fi. Sivuillani on linkki PODCASTEIHIN: Elämänfilosofiaa Matti Perälä Podcast. Kuuntelemaan pääset myös tällä osoitteella: https://soundcloud.com/user-94130735