Metodistien matkassa

Olen ottanut tutkijavierailuni tavoitteeksi tavanomaisen yliopistoelämän lisäksi tutustua Alabamassa paikalliseen uskonnolliseen elämään. Näinpä sitten lähdin minua isännöivän professorin vaimon kanssa paikallisen metodistikirkon jumalanpalvelukseen. Kyseessä on Grace United Methodist Church. Tähän kirkkokuntaan kuuluu myös Suomen Metodistikirkko.

Metodismin tausta on pietismissä. Se perustuu 1700-luvulla eläneen englantilaisen John Wesleyn elämään ja kirjoituksiin. Wesley koki voimakkaan herätyksen 1730-luvun lopulla ja ryhtyi julistamaan omaa näkemystään kristinuskosta. Kuten arvata saattaa, haastaessaan vakiintuneita käytäntöjä, instituutioita ja niiden asetuksia Wesley seuraajineen aiheutti närkästymistä muun muassa Anglikaanisen valtionkirkon piirissä.

Suomen Metodistikirkko määrittää itsensä seuraavasti: ”Yksinkertaistaen metodistikirkon voi mieltää herätyskristilliseksi liikkeeksi helluntailaisuuden ja luterilaisuuden välimaastossa. Kirkkokunnan oppi löytyy tiivistettynä John Wesleyn kirjoittamista 25 uskonkappaleesta, jotka perustuvat anglikaanisen kirkon artikloihin. Seurakunta ei vaadi jäseniltään erityistä uskonoppia, vaan henkilökohtainen uskontunnustus riittää. Jokaisella on käytännössä vapaus muodostaa oma näkemyksensä opillisista asioista.”

Kyseessä on siis luterilaisuutta astetta enemmän henkilökohtaisuutta korostava suuntaus; muun muassa lapsikaste ja yleinen pappeus sen sijaan kuuluvat myös metodismiin. Luterilaisuutta enemmän metodismi taas näyttäisi korostavan tekojen merkitystä henkilökohtaisen uskon hedelminä. Predestinaatio puolestaan ei kuulu metodistiseen teologiaan. Asiaan enemmän vihkiytyneet korjannevat, jos olen mennyt pahasti metsään.

Mukavat metodistit

Metodistikirkko ei sijaitse keskustassa, vaan hieman syrjempänä asumalähiöiden ja koulujen keskellä. Rakennus on tiilinen, suhteellisen uusi, piha puolestaan on hyvin hoidettu. Kirkossa on varsinaisen jumalanpalvelustilan lisäksi muun muassa useita seminaarihuoneita, lastenhoito- ja leikkihuoneita, musiikkitilat bändille sekä liikuntasali. Käytävien seiniin on maalattu Raamatun jakeiden innoittamia kuvia. Löytyypä eräältä käytävältä juoma-automaattikin. Suomalaiseen silmään kyseessä on enemmän toimintakeskus kuin perinteinen kirkko.

Tulijoita on varmaankin enemmän kuin keskimääräisessä suomalaisessa jumalanpalveluksessa, vaikka kuulemani mukaan tavanomaista vähemmän. (Myös aikaisemmin aamulla oli ollut jumalanpalvelus.) Ihmiset vaihtavat kuulumisia hymyillen, ja lapset juoksentelevat käytävillä. Istuimet ovat pehmustetut. Alttarin keskiössä on kynttilöiden ympäröimä iso Raamattu, jonka vieressä oleviin kulhoihin voi jättää esirukouspyyntöjä. Hieman sivummalla, samassa tasossa on niin sanottu puhujanpönttö. Taaempana ovat rummut ja flyygeli, niiden takana kuoro. Ylhäällä keskellä on suuri risti, jonka molemmin puolin on suurehkot tyhjät tilat, joihin heijastetaan dataprojektoreilla virsien sanoja, Raamatun tekstien ja saarnan keskeisiä kohtia. Tilan takaosassa on ääni- ja videomiehen työskentelypiste.

Jumalanpalvelus alkaa alkusoitolla (Jumala ompi linnamme) ja kuoron laulamalla johdannolla (introit). Ennen varsinaisen jumalanpalveluksen alkua pappi pyytää kirkkoväkeä laittamaan nimensä kiertäviin listoihin ja täyttämään niin sanottu ensikertalaisen ilmoitus. Kirkolla on oma työryhmänsä, joka käy ensikertalaisten luona pienen lahjapussin ja kiitoksen kera. Tässä vaiheessa käydään läpi yleisiä ilmoituksia ja uutisia. Eniten aikaa pappi käyttää kirkon taloudellisen tilanteen selvittämiseen. Tarkat summat ja tavoitteet tulevat kirkkoväenkin tietoon, ne löytyvät myös painettuina jumalanpalvelusohjelmasta. (Edellisen sunnuntain ”saalis” oli kaikkiaan n. 12 000 dollaria.) Lahjoituksia tarvitaan kipeästi, koska koko vuoden tavoitteesta ollaan jäljessä n. 30 000 dollaria.

Seuraavaksi ovat vuorossa virsi ja apostolinen uskontunnustus sekä Kunnia isälle. Sitten pappi kehottaa kirkkoväkeä kättelemään ja tervehtimään kaikkia lähellä istuvia sekä vaihtamaan muutaman sanan heidän kanssaan (Passing the peace). Miellyttävä kokemus. Seuraavaksi pappi lukee päivän raamatuntekstit (Kol. 3: 8–9; Jaakob 1: 19 ja Kol. 3: 12–13, 15) ja yksi seurakuntalaisista tulee esilukemaan Isä meidän -rukouksen. Sitten lauletaan virsi.

Virren jälkeen on lapsille suunnattu oma osuutensa. Lastenohjaaja pyytää paikalla olevia lapsia ympärilleen alttarin eteen ja selittää heille lyhyesti päivän Raamatuntekstien sanoman. Samalla muistutetaan lelujen hankkimisesta puuhapusseihin, joita ollaan lähettämässä Afrikkaan. Lapsilla tuntuu olevan oikein hauskaa. Kuorolaulun jälkeen on saarnan aika.

Pappi Bryan Sisson saarnaa hyvin aiheesta sanojen valta: sanat voivat satuttaa tai ne voivat antaa elämän. Sanat ovat voimakkaita tekoja. (Aihe sopii melkoisen hyvin myös kotimaiseen poliittiseen keskusteluun!) Edellisellä viikolla aihetta oli käsitelty julkisuuden näkökulmasta, nyt oli vuorossa koti ja perhe.

Sisson puhuu suurimmaksi osaksi ulkomuistista. Hän heijastaa ylös kirkkokansan nähtäville aiheeseen sopivan kuvan omasta elämästään sekä saarnan keskeiset kohdat. Saarnatyyli on keskusteleva, vitsikäskin. Sisson kietoi sanomansa kolmen puheteon ympärille: "minä rakastan sinua", "olen pahoillani" ja "annan sinulle anteeksi". Ne ovat rakentavan puheen kulmakiviä, kuten yllä mainituissa raamatunkohdissa sanotaan. Sanat ovat kuin luonnonvoimia, jotka puhdistavat, ravitsevat, rauhoittavat tai nostattavat tuhoisan myrskyn, pastori maalailee taitavasti.

Saarnan jälkeen kolehtikulho kiertää. Osa ei laita mitään tai hyvin vähän – kuulemma suositumpi tapa on ryhtyä kuukausilahjoittajaksi, jolloin ”kolehti” menee suoraan tililtä. Samalla pianisti soittaa Bachin kantaatin numero 29 erittäin taidokkaasti. Sitten lauletaan loppuvirsi ja sanotaan päätössanat.

Rahaa ja kivaa – amerikkalainen yhteiskunta?

Ranskalainen Alexis de Tocqueville reissasi 1830-luvun alussa ympäri Amerikkaa ja tutustui paikallisiin oloihin. Tuloksena syntyi Demokratia Amerikassa, nykyään klassikkoteos. Ranskassa uskonnon ja vapauden ”henki” olivat kulkeneet eri suuntiin, kun taas Amerikassa ne hallitsivat maata yhdessä, Tocqueville havainnoi. Uskonto luo psykologisen pohjan demokraattiselle poliittiselle kulttuurille, jossa keskeisiä arvoja ovat muun muassa yksilönvapaus, yhteiset, julkisesti läsnä olevat moraaliperiaatteet sekä toivo paremmasta tulevaisuudesta. Yksilönvapaus sekä poliittinen tasa-arvo ovat osa uskonnollista uskoa, Jumalan lahjoja.

Samalla uskonto on tärkeä materiaalisia intohimoja hillitsevä moraalinen voima, Tocqueville näki. Uskonnon julkinen rooli puolestaan on yhteisöllinen vastapooli individualismille. Myös suhteessa valtioon eri uskontokunnat ovat samanlaisessa asemassa: sen näkökulmasta minkään tietyn kirkkokunnan totuudella ei ole monopolia totuuteen, mikä on tärkeää sekä kirkkojen että kansalaisten vapauden kannalta. Tocquevillen mukaan hän pystyi ymmärtämään yhteiskunnan luonnetta vasta käytyään jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa tapahtumissa.

Omalta vierailultani jäi päällimmäiseksi mieleen kaksi asiaa: raha ja ystävällisyys. Raha oli läsnä alusta asti, kirkon taloudesta kannettiin yhdessä huolta myös jumalanpalveluksessa. Se ei tuntunut olevan minkäänlainen tabu vaan asia, jonka oletettiin koskettavan jokaista. Tämä on ymmärrettävää, koska sillä ei ole verotukseen kytkettyä tulovirtaa. Toisaalta Yhdysvalloissa kirkkojen ei käsittääkseni tarvitse maksaa veroa hankkimistaan tuloista. Myös vapaaehtoistoiminnan uskonnollisesta merkityksestä muistutettiin usein.

Ilmapiiri puolestaan oli miellyttävän tuttavallinen ja epämuodollinen. Jumalanpalveluksen aikana esimerkiksi tiedusteltiin, onko jollain läheisiä, joiden puolesta koko kirkkoväen haluttaisiin rukoilevan. Muutoinkin läsnäolijoita pyrittiin osallistamaan eri tavoin. Kyseessä oli yhteinen tapahtuma, ei pelkästään papin ja kanttorin ”show”. Saarna tuli yleisön kanssa melkeinpä samasta tasosta, ei ylhäältä saarnastuolista. Pappi jutusteli kirkkoväen kanssa ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen.

Päällisin puolin kaikki oli kivaa ja mukavaa. Ongelma on kuitenkin siinä, että kyseinen kirkkokin joutuu olemaan hyvin pitkälle asiakaspalvelija: ”asiakkaiden” on viihdyttävä, koska muutoin he vievät rahansa muualle. Jos vähän ilkeilee, niin tämä asettanee väkisinkin rajoituksia myös sille, mitä ja miten saarnassa sanotaan. Asiakashan tunnetusti on aina oikeassa. Käsittääkseni mammonasta sanotaan myös jotain kriittistä Raamatussa…

Kirkkojen rooli näyttäisi kuvaavan hyvin yhteiskunnallisen elämän rakennetta. Yksilöt kuuluvat sankoin joukoin erilaisiin järjestöihin, seuroihin, kirkkoihin ja muihin yhteenliittymiin, ja tämän myös annetaan näkyä ja kuulua. Harvassa ovat esimerkiksi autot, joissa ei ole minkäänlaista merkkiä kuulumisesta johonkin porukkaan, yhteisöön tai siitä, ketä tukee presidentinvaaleissa. On osoitettava, mihin sijoittuu urheilun, politiikan ja uskonnon suhteen – ja mihin rahansa laittaa. Vastaavasti puhtaasti anonyymi ja rahan ympärillä pyörimätön julkinen tila ja toiminta ovat vähemmistössä.

Lopuksi

Olemme nähdäkseni perustavanlaatuisen dilemman edessä. Ilman kytköstä julkiseen valtaan kirkot ovat vapaita toimimaan parhaaksi katsomallaan tavalla (lain ja teologian rajat tietysti huomioon ottaen). Niillä ei myöskään ole paineita esimerkiksi valtion lainsäädännön suunnalta tapahtuvan maallistumisen suhteen, toisin kuin vaikkapa Suomessa. Toisaalta taas kirkkojen vapaus tapahtuu paljolti markkinoiden ehdoilla. Niiden on osattava markkinoida ”tuotettaan” houkutellakseen ”kuluttajia”. Voidaankin kysyä, onko tällainen kirkko materiaalisten intohimojen hillitsijä vai edistääkö se kaupallista ajattelutapaa.

En tiedä, mikä olisi ihannetilanne. Olen itse sillä kannalla, että on olemassa yhteiskunnan sektoreita, joiden olemukseen markkinaehtoisuus ei oikein sovi. Mielestäni näitä ovat ainakin kirkot, sairaalat, koulut ja yliopistot. Kaikissa niissä on kysymys asioista, joita ei voi mitata kvartaaleilla, suorituksilla tai ylipäätään rahalla. Kaikissa niissä joudutaan joskus myös tilanteisiin, joissa ”asiakas” ei ole oikeassa. Markkinat tarvitsevat vastavoimansa. Kapitalismi on niin tehokas helvetinkone, ettei niitä kuitenkaan ole enää paljoa jäljellä.

1 kommentti

  • Seppo Heinola sanoo:

    Aivan liian monet uskonnot ovat lähinnä johtajilleen erinomaisen mukavia työpaikkoja ja korkeaa elintasoa tarjovia elinkeinoja. Erään eufistisen pomon ker(j)äyspuhe radio xxxx:ssä kohosi tänään retoriikan yleviin sfääreihin

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Tilli
    Jouni Tilli

    Tutkin työkseni poliittista ja uskonnollista vallankäyttöä. Blogissani pohdiskelen tähän liittyviä aiheita erityisesti retoriikan näkökulmasta.