Tällä sivustolla on viime aikoina ollut mielenkiintoisia uutisia ja blogikirjoituksia kirkkomme ja sen seurakuntien tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Esillä on ollut se, että lähitulevaisuudessa kirkkoon kuuluu alle puolet kansastamme. Näin on nyt jo monissa Helsingin seurakunnissa. Lisäksi esille tuli se, kuinka pääkaupunkiseudun nuoret miehet jättävät kirkon. Edelleen esillä on ollut kasteiden määrän väheneminen ja kirkolliskokouksen aloite asiaan liittyen.

Hengen Uudistus kirkossamme toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen on kirjoittanut sekä uutisissa esittänyt vahvoja visioita messuyhteisöiden puolesta. Hannu Paavola on (kanssani) kirjoittanut etsien sanoitusta kirkon tehtävälle.

Arvostan Timo Pöyhösen esille nostamia ajatuksia siitä, että messuyhteisöt ovat kirkollinen ilmiö maailmalla ja että ne tulevat myös meille – ja osin ovat tulleetkin. Pöyhönen esittää minusta melko suoraviivaisesti, että kirkon tulevaisuus ratkeaa siihen, saadaanko messuyhteisöt meillä toimimaan vai ei tai siihen, miten niiden tuloon suhtaudumme.

Messuyhteisöiden merkitystä ei pidä väheksyä, mutta samalla pitää pohtia, mikä on meidän kirkkokäsityksemme. Pitää pohtia, mitä me haluamme tulevaisuuden seurakunnilta. Millaisia niiden tulisi ja mitä ylipäätään ajattelemme asiasta ”seurakunta”. Edelleenkin tulee olemaan niin, että paikallisseurakunnat tulevat jatkossakin muodostamaan kirkon ja uskon yhteyteen tullaan ja siinä ollaan seurakunnan kautta.

Messuyhteisöiden visiosta olen saanut sen kuvan, että messuyhteisön ajatellaan olevan yhtä kuin seurakunta. Tämä tuntuu luterilaisen käsityksemme mukaan kuitenkin oudolta tai vajaalta ajatukselta siitä, mitä seurakunta on. Tai sitten noissa visioissa ajatellaan jotenkin, että seurakunta voisi muodostua useista messuyhteisöistä.

Itse näen edelleen niin, että messuyhteisöjä tulee rakentaa, mutta samalla pitää vahvistaa visiota seurakuntayhteisöistä. Usko ei toteudu ja aktualisoidu vain siinä, että ihminen menee ja osallistuu messuyhteisöön vaan myös siinä, että ihminen elää kristittynä omassa elämänpiirissään. Toki visiot messuyhteisöistä sisältävät kaiketi sen, että yhteisöt vaikuttavat myös ihmisten kautta ympäröivässä elämässä. Messuyhteisön korostaminen voi tuoda sen mielestäni hieman harhaan vievän ajatuksen, että messuyhteisössä toteutuva toiminta on erityisemmin kristillistä kuin arjessa kristittynä eläminen.

Ennen kuin messuyhteisöt julistetaan kirkon pelastajiksi, pitää pohtia auki kirkkokäsityksemme. Miten vahva luterilainen kirkkokäsityksemme, jossa kirkko muodostuu kastetuista jäsenistään ja on kastetuissa jäsenissään, päivitetään tulevaisuuden tilanteisiin. Tai on pohdittava, onko sen perusajatuksessa mitään päivitettävää?

Ei siis ole asetelmaa messuyhteisö vai seurakuntayhteisö vaan asetelma: seurakuntayhteisö ja messuyhteisö.

Toivo Loikkanen