Meenan koulupäivä

????????????????????????????????????

12-vuotias nepalilainen tyttö Meena herää joka aamu puoli viideltä. Hän pesee kasvonsa vedellä, pukee koulupuvun päälleen ja juo kupin äidin keittämää teetä. Sitten onkin kiiruhdettava kouluun. Käveleminen on Meenalle vaivalloista, sillä hän on liikuntavammainen ja ontuu. ”Joskus ystäväni auttavat ja kantavat laukkuni”, Meena sanoo. Koulumatkaan kuluu puolitoista tuntia.

Meenan koulu on vaatimaton valtion kustantama koulu. Lapset istuvat pitkien pöytien ääressä peltikattojen alla. Jokaisella on repussaan omat tavarat; vihkoja ja kyniä. Opetus on yksitoikkoista ja oppilaiden on istuttava lähes koko ajan paikoillaan. ”Koulussa on mukavaa”, sanoo Meena kuitenkin. ”Paras hetki on lounastauko. Silloin rouskuttelen yleensä nuudelipussin, jonka äiti on laittanut reppuuni.”

Koulun jälkeen Meena ei voi jäädä ystävien kanssa leikkimään – kuten ei juuri kukaan mukaan. On taas kiiruhdettava: nyt takaisin kotiin auttamaan kotitöissä. Kotiin päästyään Meena tekee kuitenkin ensin läksyt. Ne on tärkeää tehdä heti, sillä jos ne jäävät iltaan, läksyt joutuu tekemään kynttilänvalossa. Meenan kotona on yksi aurinkokennolla toimiva sähkölamppu, mutta sen valosta kilpailevat iltaisin kaikki sisarukset. Pahinta on, jos läksyt jäävät kokonaan tekemättä. Silloin opettaja rankaisee. Toisinaan opettaja lyö kepillä sormille. Meenaa pelottaa eniten se, ettei pääse kokeista läpi ja joutuu jäämään luokalle. ”Myös ulosmeno pimeällä pelottaa, sillä joku henki voi tulla ja napata”, näin on Meenalle kerrottu. Sittemmin hän tietää, ettei niin voi tapahtua. Pimeässä yksinoleminen kuitenkin pelottaa.

Meenan tehtävänä on valmistaa yksin päivällinen koko viisihenkiselle perheelle. Tehtävään kuluu tunteja, sillä kaikki valmistetaan alusta alkaen käsin. Ruoka tehdään tulella. Meena on tyytyväinen osaansa. Hän saa olla kotona ja valmistaa ruokaa, kun muut sisaret ovat ulkona keräämässä polttopuita, leikkaamassa ruohoa tai kantamassa vettä. ”Päivän paras hetki on, kun ruoka on miltei valmis ja odotan muita kotiin. Silloin ehdin joskus lukea. Meillä on kotona muutama kirja”, kertoo Meena ylpeänä. Useimmiten Meena paistaa ruuaksi vihreitä kasviksia ja ohutta rieskamaista leipää, rotia. ”Kaikilla on illalla jo kova nälkä!”, Meena kertoo.

Meena pitää lauantaipäivistä, jolloin ei ole koulua. Silloin on paljon kotitöitä, sillä lauantaisin pestään muun muassa viikon pyykit, mutta lauantai-iltapäivisin Meena ehtii toisinaan ystävänsä kanssa leikkimään. ”Tai sitten menemme naapuriin katsomaan televisiota.”

Meenan äiti Maya ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Tarvittaessa hän painaa peukalonjälkensä allekirjoitukseksi. Meenan perhe on köyhä. ”Ilman kummitukea tuskin olisimme lähettäneet vammaista Meenaamme kouluun. Ajattelimme, että hän voi tehdä työtä kotona. Sillä koulupuku ja kouluvihot ovat kalliita. Myös jokaiseen kokeeseen osallistuminen maksaa”, kertoo Maya. ”Mutta olen hyvin iloinen ja ylpeä, että myös Meena on koulussa. Kukaan tyttäristäni ei päädy lukutaidottomaksi kuten minä.”

 

Anni Takko
Lähetysseuran kummityön koordinaattori ja tiedottaja Nepalissa

Kirjoittaja

Missioblogi

Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa.