”Monien – etenkin monoteististen – uskontojen luomiskertomukset sisältävät tärkeän väitteen: ihminen on luotu paremmaksi kuin muut elolliset olennot.”

Hesarin lauantaiesseessä pohdittiin sielun olemassaoloa ja ihmisen asemaa maailmassa, suhteessa muuhun luomakuntaan: http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005299168.html.

”Mutta: mitä harvempi uskoo kreationismiin, sitä useampi uskoo evoluutioon, eli tieteeseen. Ja tämä puolestaan johtaa siihen, että yhä harvempi uskoo kuolemattomaan sieluun.”

Kirjoittajan mukaan ihmisen ylivertaisuuden on ajateltu perustuvan ihmisen omaamaan kuolemattomaan sieluun, jota ei muulta luomakunnalta löydy. On kuitenkin osoitettu, että ”Sielua ei, nimittäin, tieteen silmissä ole olemassakaan.”

Kyllähän kai joku aikoinaan on uskonutkin, että sielu saattaisi löytyä jostakin ihmisen ruuansulatusjärjestelmän uumenista, mutta mutta… olipa näistä sieluteorioista ja kreationismilla mehusteluista mitä mieltä hyvänsä, kirjoittaja nostaa esille hyviä kysymyksiä ihmisen ja luonnon suhteesta.

Ihminen on kieltämättä suhtautunut luontoon monin paikoin aika ylimielisesti. Luonto saa lähes poikkeuksetta väistää talouskasvun tieltä, ja broileria täytyy saada aina joka paikasta. No niin, se siitä. Ihmeellinen asia on se, että ihminen kokee usein niin perustavaa erillisyyttä suhteessa luontoon. Joku saattaa innokkaasti ”harrastaa” luontoon liittyviä asioita. Mistä sekin kertoo? Emmekö ole osa luontoa, siis, eikö ihminen ole luontoa? Jos kokisimme syvästi olevamme osa luomakuntaa, tuhoaisimmeko ympäristöämme yhtä vauhdikkaasti? Synnin ja lankeemuksen käsitteillä voisi olla paikkansa tässä, mutta ne teoriat jäävät Lauantaiesseessä väliin.

Entäpä tämä:

”Vielä merkittävämpi askel on, että muutaman viime vuoden aikana on virinnyt varsin mittava kiinnostus eläinkunnan ulkopuolelle. Voisivatko kasvit, kotipihan koivut ja voikukat, kokea jotain sellaista, jonka me ihmiset voimme tunnistaa omasta kokemusmaailmastamme?”

Mitä Jeesus sanoisi? Hän kehottaa luomakunnan kruunua tuijottamaan kukkia:

"Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!”

Lauantaiesseen uskonnottomasti virittäytynyt viesti on se, että ihmisen sieluttomuuden tunnustaminen ohjaa hänet oikealle paikalleen suhteessa muuhun maailmaan. Itse, jokseenkin uskonnollisesti virittäytyneenä, haluaisin katsoa asiaa päinvastaisesta näkökulmasta. Ihminen on lankeemuksestaan johtuen erehtynyt aliarvioimaan muun luomakunnan merkityksen ja tehnyt siitä oman hulluutensa välineen. Tosiasiassa sekä eläimet että kasvillisuus edustavat hyvin pitkälti samaa elämää kuin me ihmisetkin. Me vain olemme poikkeuksellisen kehittyneitä. Vai kehittymättömiä? Vaikea päättää.