Me, joita ei ole
Ymmärrän, että on ikävää olla piispana kirkolliskokouksen kyselytunnilla, kun edustajat ovat kyselleet sitä ja tätä tulevan avioliittolain muutoksen vaikutuksista kirkkoon. Aihe on karsein mahdollinen. Avioliitto saa tunteet kuohumaan, pelot ja pahat puheet nousemaan. Kaiken yllä uhkana leijuu avioliittopsykoosi-niminen mielentilan sekavuus, joka määrittää kaikki asiat ja ihmiset vain yhden kysymyksen kautta.
Ymmärrän kyllä tilanteen raskauden, istuinhan siellä kyselytunnilla minäkin. Ymmärrän, että vastaajiksi joutuviin kohdistuvat kovat paineet kaikilta suunnilta. Samasukupuolisia avioliittoja ja niiden siunaamista vastustavista edustajista innokkaimmat koettavat sommitella piispoille juonikkaita kysymyksiä. Niiden avulla ”kirkon kantoja” saataisiin muotoiltua järeiksi aseiksi, joilla voisi sitten murjoa siunausta pyytäviä homoja. Kaikkien avioliittojen siunaamista kannattavat edustajat taas ovat pettyneitä, jos tai kun etupenkin piisparivistä ei irtoa riittävästi rakkautta, ymmärrystä ja asennetta.
Kirkolliskokouksen keskiviikkoisella kyselytunnilla piisparivi työnsi tuleen Björn Vikströmin. Björn, ymmärrän sinua ja ymmärrän paineesi. Silti arvostaisin sitä, että te siellä etupenkissäkin edes yrittäisitte muistaa, että kyseessä ovat ihmiset. Seurakuntalaiset. Kirkon jäsenet. Me, joista ja joiden elämästä te puhutte ja joiden siunaamisesta tai siunaamatta jättämisestä te päätätte.
Sanankäyttönne, parahin piisparivi edustajanaan tällä kertaa Björn Vikström, viittaa siihen, että meitä ei ole asiassa olemassakaan. Te puhutte siitä, mitä seuraamuksia eli rangaistuksia voi tai ei voi aiheutua papille, jonka me pyydämme elämämme tärkeään perhejuhlaan. (Te ette vielä osaa ottaa rangaistuksiin kantaa.) Te puhutte siitä, miten tärkeää on, että ”pappeja on kohdeltava tasavertaisesti hiippakunnissa” eli rangaistuksen määrä tai laatu ei saa vaihdella piispoittain ainakaan paljon. (Asiassa on keskeistä pappien kärsimys.) Te puhutte, miten nyt on keskityttävä siihen, että ”näitä vihkimisiä ei tapahtuisi”. Virke on samaa tyyliä, jolla puhutaan muidenkin vakavien rikosten ennaltaehkäisystä.
Toisaalta ainakin jotkut teistä ovat sitäkin mieltä, että papin pitäisi voida käyttää omaa harkintaa ja sitten "hyvällä omallatunnolla" osallistua nais- tai miesparin juhliin. Hyvä. Mutta onko papin "hyvä omatunto" teistä ihan normaali ja asiaan kuuluva pohdinnan aihe myös heterohäitä suunniteltaessa?
Te valmistelette ”yhteistä ohjetta siitä, miten nyt sovelletaan parisuhderukousta” (sitä, jossa tiukasti varotaan siunaamasta liittoa, vaikka voidaankin vähän "yksityisesti" rukoilla osapuolten puolesta erikseen) tilanteessa, jossa "rekisteröity parisuhde" on pian käytöstä poistunut käsite. Toinen kiva idea voisi olla miettiä, miten ruumiinsiunauksen kaava sopisi samaan tilanteeseen. Sehän on se siunaus, joka meille olisi ongelmattomasti tarjolla, jos vain ymmärtäisimme kuolla sen sijaan että aiomme mennä naimisiin. Anteeksi nyt, että meistä on vielä elossa olevina näin paljon harmia kirkollemme.
Piispat, te siellä eturivissä. Teidän näkökulmastanne avioliittokeskustelun osapuolia ovat nyt ennen kaikkea papit, joista muutamat saattavat langeta ”rikkomaan kirkon säädöksiä” eli tekemään avioliiton siunauksen kaltaisia kirkkorikoksia. Toinen osapuoli ovat ne hurskaat kristityt, joita loukkaa ajatus, että joku nais- tai miespari jossain menee naimisiin ja kirkkorikollisuuteen sortunut pappi vihkii ja/tai siunaa liiton. Kolmas osapuoli olette varmaan te itse ”kirkon ykseyden” vaalijoina. Muita osapuolia ei ole.
En nyt jaksa kysyä teiltä, mikä tai kuka se ”kirkko” muuten on. En jaksa, en jaksa.
Johanna Korhonen
kirkolliskokousedustaja
Vantaa
39 kommenttia
Johanna Korhonen: ” Mutta onko papin “hyvä omatunto” teistä ihan normaali ja asiaan kuuluva pohdinnan aihe myös heterohäitä suunniteltaessa?”
Hyvä kysymys. Vaikka en ole piispa, vastaan silti: on toki. Se on jo lähtökohta. Vain kirkon oman avioliitto-opetuksen mukaisen avioliiton siunaaminen voi olla sellainen, jossa papilla voi aidosti olla “hyvä omatunto”. Ainakin, jos papille on tärkeää pysyä pappislupauksessaan.
Minusta tämä oli erinomainen kirjoitus. Kun puhutaan homoista, tulisi muistaa, ettei kyse ole esineen kaltaisista vailla normaaleja inhimillisiä tunteita olevista objekteista. Mitäpä jos minä olisin homo? En ole, mutta olen aika ajoin yrittänyt harrastaa sellaista ajatusleikkiä, että olen kuvitellut olevani. Se on kuulkaa aikamoisen hyistä mentaalista mutapainia – eikä tarvitse edes olla niin masokisti, että lukee kristillisiä keskustelupalstoja – ihan piispalliset kannanototkin monasti riittävät tuomaan vähintään vaivautuneen, useimmiten lähes oksettavan olon.
Hieno kirjoitus Johannalta!! Valitettavasti siinä kerrotut asiat ovat totta!!!
Kun kirkossa puhutaan homoista, ollaan yleensä paljon huolestuneempia ihan muista asioista, kuin homoista. Esim. siitä, ettei kirkossa riideltäisi. Ja usein myös siitä, mitä ekumeeniset kumppanit ajattelevat, ja muut mielipidetahot ajattelevat.
Tyyliin: “kun nyt vaan saataisiin jonkunlainen tasapainotila aikaiseksi niiden osapuolten kesken, joilla on mielipiteitä homoista. Niin sitten ei enää tarvitsisi riidellä asiasta”.
Homoja ei tämäntyyppisessä keskustelussa ole olemassa, ihmisinä.
Johanna Korhonen nostaa esiin tärkeän kysymyksen, siitä miten kohdata seurakunnassa erilaiset ihmiset ihmisinä. Tämä liittyy edellisen kirkolliskokouksen selontekopyynnön teemaan: jokaisen ihmisen luovuttamattoman ihmisarvon korostaminen.
Arvioidessaan piispa Vikströmin puheenvuoroa, Korhonen jättää kuitenkin huomiotta että Vikström vastasi siihen mitä piispoilta oli kysytty. Kysymykset eivät koskettaneet teemaa jokaisen ihmisen luovuttamattoman ihmisarvon korostamisesta.
Kirkossa jokaisen ihmisen luovuttamattoman ihmisarvon korostaminen on täysin ristiriidatonta sen kanssa, että avioliitto on yhteiskunnallisen lain muutoksesta riippumatta edelleenkin kirkossa miehen ja naisen välinen. Kummastakaan asiasta ei ole kirkossa epäselvyyttä. Molemmille asioille on opilliset perusteet ja niiden ymmärtäminen selventää miksi ristiriitaa ei ole.
Ristiriitaa ei ole jos hyväksymme, että heteroseksuaalisuus on Jumalan luomisjärjestykseen perustuva vallitseva normi, ei pelkästään ihmisten keskuudessa, vaan koko luomakunnassa sekä toisaalta, että homoseksuaalisuus on Jumalan sallima poikkeama tästä norminmukaisuudesta. Ei ole sattumaa että valta osa ihmisistä on heteroseksuaaleja, vaan Jumala on ihmiset alun perin heteroseksuaaleiksi tarkoittanut.
Seikka että luomisen teologiaan nojaten pidämme vain miehen ja naisen välisiä avioliittoja raamatullisina, ei vielä ratkaise suhtautumistamme niihin yhteiskunnallisiin avioliittoihin, jotka kirkkomme opin mukaisesti ovat epäraamatullisia.
Jälkimmäisten suhteen tulee pohdittavaksi hyväksymmekö samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteen vaihtoehtoina niille, jotka ovat homoseksuaaleja. Jos hyväksymme, kyse ei ole “toisen luokan aviolitoista” vaan vaihtoehtoisista avioliitoista niille jotka ovat raamatulliseen liittoon kelpaamattomia. Jos taas emme hyväksy samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteita, meidän tulee kuitenkin hyväksyä tosiasia; että niitä on ja rakentaa ihmisten kunnioittaminen tälle pohjalle.
Piispat voisivat sieltä eturivistä myös kertoa kirkkomme opin mukaisesti, että vaikka he ja kaikki maailman piispat, konsiilit ja vanhimmistot siunaisivat homoliittoja sydämensä kyllyydestä, Jumala ei tule niin tekemään.
Samalla voisitte todeta kirkkomme opin mukaisesti, että TK-liikkeessäkin, Johanna Korhonen mukaan lukien, kaikkien on tehtävä parannus.
Teologisessa aikakauskirjassa 2/2016 on Elina Hellqvistin & Auli Vähäkankaan artikkeli koskien tätä parisuhdekeskustelua.
He viittaavat muun muassa piispainkokouksen selvitykseen “Parisuhdelain seuraukset kirkossa (2010) Tuossa selvityksessä todetaan muun muassa:
“..erilaisista painotuksista huolimatta kaikkia kirkon kannanottoja yhdistää kaksi teologista perusperiaatetta.Ensimmäinen perusperiaate on, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siksi jokaista ihmistä on kohdeltava kunnioitavasti ja jokaisella on yhtäläinen ihmisarvo. Toinen periaate on käsitys avioliittosta Jumalan asettamana liittona, joka perustuu ihmisen luomiseen mieheksi ja naiseksi. Kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen liittoa ei voida pitää avioliittona.”
Piispainkokouksen selvitys esittelee asiantuntijaseminaarien pohjalta kyllä sukupuoli-ja seksuaali-identiteetin muotoutumista, mutta ei ota juurikaan kantaa siihen, mikä on niiden suhde luomisteologiaan. Miksiköhän?
Edelleen tuossa artikkelissa todetaan: “Työryhmän mietintö esittelee laajasti sekä rekisteröityyn parisuhteeseen myönteisesti suhtautuvien, että siihen kielteisesti suhtautuvien perusteluja kannalleen. Perusteluissa pohditaan, ovatko homoseksuaaliset parisuhteet tai rakkaus Jumalan tahdon mukaisia ja voidaanko niitä pitää Jumalan hyvinä luomistekoina?” Näinköhän tosiaankin on?
Edelliseen liittyen kirjoittajat toteavat: “jos näin ajatellaan, silloin mietinnön mukaan kirkon tulisi tukea seksuaalisuuden toteutumista vakiintuneessa parisuhteessa (avioliitto/rekisteröidyssä parisuhteessa) “lääkkeenä syntiä vastaan.”
Tämä on kirjoittajien tulkintaa rekisteröidystä parisuhteesta. Positiivista on se, että tässä yhteydessä mainitaan sana synti. Sitäkin on olemassa tässä maallisessa paratiisissa.
Ajatuksena siis on, että kirkon pitäisi muuttaa avioliittokäsitystään muuksi kuin mitä Paavali siitä toteaa (1. Kor. 7:2)
Kosti Vasumäki :” Positiivista on se, että tässä yhteydessä mainitaan sana synti. Sitäkin on olemassa tässä maallisessa paratiisissa. ”
Niinpä, kun jopa sana “raamatullinen” yhdessä lehti-ilmoituksessa nostattaa samanlaisen myrskyn kuin 70-luvulla aiheutti se, kun sarjakuva Aku Ankka olisi pitänyt kieltää, koska hänellä ei ollut alushousuja ja Punahilkka-sadussa ei olisi saanut tappaa sutta, joka laskelmoiden ja uhriutuen teki itsensä pienen Punahilkan isoäidiksi.
Sanaa “synti” ei ollut olemassakaan, kun vasemmistolainen “jumalan teatteri” heitteli ulosteita yleisön päälle tai tölsyssä näytettiin “livenä” yhdyntä pianon päällä.
Sorry nyt vaan yhteiskunnan arvopohjan ja uskon Jumalaan parhaan kykynsä mukaan vain omaksi poliittiseksi hyväkseen rikkonut poliittinen valtaeliitti, mutta menneiden vuosikymmenten aikana verovaroilla kustannetun Ylen kautta tulvinut “pöksylähetys” saa nyt kertakaikkiaan riittää. Ajattelen niitä 90-luvun nuoria, joiden kaverit ja luokkakaverit 90-luvun lamassa tappoivat itsensä, kun arvoinvalidissa yhteiskunnassa “Rahan ei pitäisi olla elämässä tärkeintä, mutta siitä on tehty sellainen. Nuoret itse asiassa kärsivät siitä, että raha näyttää ratkaisevan kaiken. Nuoret luottavat liikaa siihen, että toimenpiteet mitä heille tehdään, ovat heidän parhaakseen. Kaikessa vaikuttaa kuitenkin raha.”
Ongelman ydintä taitaa olla ajattelu, että synnymme tänne “nauttimaan elämästä”, joka tuntuu olevan jokaisen huulilla. Ne joille elämä ei ole nautinto, vaan raskas taakka, ymmärtävät monesti parhaiten Raamatun ilmoitusta, joka antaa selvästi ymmärtää, että ihminen syntyy langenneeseen tilaan, josta seuraa, ettei meistä kukaan luonnostaan vihaa sitä syntiä, vaan rakastaa sitä, vaikka se on saattanut ihmisen kadotettuun tilaan. Se mikä on sanottu Raamatussa vääryydeksi, on edelleen vääryys, enkä puhu tässä mistään yksittäisestä teosta tai tekemättä jättämisestä, vaan epäuskosta, (perisynti) jonka tähden tulee jokaiselle tuomio, joka pitää halpana Herran Sanaa, eikä usko Hänen laupeuden työtään Kristuksessa. Ei minun synti häviä sillä, että puolustan vääryytäni inhimillisellä järjellä ja maallisella oikeudella, vaan sillä, että tunnustan sen Jumalan ja ihmisten edessä. Jos sydämmeni syyttää minua, niin Jumala on kuitenkin Vanhurskas ja tietää kaiken ja antaa syntini anteeksi, kun turvaan kaikessa Häneen, joka voi vanhurskauttaa jumalattoman Kristuksen kautta, johon olen toivoni asettanut, kun uskon.
“Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” Joh.3
Kuka vielä muistaa sen ajan kun kirkossa tosin väiteltiin mutta ei ollut yhtään ryhmää jonka ainoa tarkoitus oli riidellä ja tuhota. Näin oli ennen TK-liikkeen syntyä.
Kirjoittaja
Tulkaa Kaikki
Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.
Johanna Korhonen :”Me, joita ei ole.”
Älä puhu soopaa. “Teitä” on kyllä mielestäni ollut kuluneiden vuosikymmenien aikana enemmän kuin rittävästi.
Ilmoita asiaton kommentti