Ymmärrän, että on ikävää olla piispana kirkolliskokouksen kyselytunnilla, kun edustajat ovat kyselleet sitä ja tätä tulevan avioliittolain muutoksen vaikutuksista kirkkoon. Aihe on karsein mahdollinen. Avioliitto saa tunteet kuohumaan, pelot ja pahat puheet nousemaan. Kaiken yllä uhkana leijuu avioliittopsykoosi-niminen mielentilan sekavuus, joka määrittää kaikki asiat ja ihmiset vain yhden kysymyksen kautta.

Ymmärrän kyllä tilanteen raskauden, istuinhan siellä kyselytunnilla minäkin. Ymmärrän, että vastaajiksi joutuviin kohdistuvat kovat paineet kaikilta suunnilta. Samasukupuolisia avioliittoja ja niiden siunaamista vastustavista edustajista innokkaimmat koettavat sommitella piispoille juonikkaita kysymyksiä. Niiden avulla ”kirkon kantoja” saataisiin muotoiltua järeiksi aseiksi, joilla voisi sitten murjoa siunausta pyytäviä homoja. Kaikkien avioliittojen siunaamista kannattavat edustajat taas ovat pettyneitä, jos tai kun etupenkin piisparivistä ei irtoa riittävästi rakkautta, ymmärrystä ja asennetta.

Kirkolliskokouksen keskiviikkoisella kyselytunnilla piisparivi työnsi tuleen Björn Vikströmin. Björn, ymmärrän sinua ja ymmärrän paineesi. Silti arvostaisin sitä, että te siellä etupenkissäkin edes yrittäisitte muistaa, että kyseessä ovat ihmiset. Seurakuntalaiset. Kirkon jäsenet. Me, joista ja joiden elämästä te puhutte ja joiden siunaamisesta tai siunaamatta jättämisestä te päätätte.

Sanankäyttönne, parahin piisparivi edustajanaan tällä kertaa Björn Vikström, viittaa siihen, että meitä ei ole asiassa olemassakaan. Te puhutte siitä, mitä seuraamuksia eli rangaistuksia voi tai ei voi aiheutua papille, jonka me pyydämme elämämme tärkeään perhejuhlaan. (Te ette vielä osaa ottaa rangaistuksiin kantaa.) Te puhutte siitä, miten tärkeää on, että ”pappeja on kohdeltava tasavertaisesti hiippakunnissa” eli rangaistuksen määrä tai laatu ei saa vaihdella piispoittain ainakaan paljon. (Asiassa on keskeistä pappien kärsimys.) Te puhutte, miten nyt on keskityttävä siihen, että ”näitä vihkimisiä ei tapahtuisi”. Virke on samaa tyyliä, jolla puhutaan muidenkin vakavien rikosten ennaltaehkäisystä.

Toisaalta ainakin jotkut teistä ovat sitäkin mieltä, että papin pitäisi voida käyttää omaa harkintaa ja sitten "hyvällä omallatunnolla" osallistua nais- tai miesparin juhliin. Hyvä. Mutta onko papin "hyvä omatunto" teistä ihan normaali ja asiaan kuuluva pohdinnan aihe myös heterohäitä suunniteltaessa?

Te valmistelette ”yhteistä ohjetta siitä, miten nyt sovelletaan parisuhderukousta” (sitä, jossa tiukasti varotaan siunaamasta liittoa, vaikka voidaankin vähän "yksityisesti" rukoilla osapuolten puolesta erikseen) tilanteessa, jossa "rekisteröity parisuhde" on pian käytöstä poistunut käsite. Toinen kiva idea voisi olla miettiä, miten ruumiinsiunauksen kaava sopisi samaan tilanteeseen. Sehän on se siunaus, joka meille olisi ongelmattomasti  tarjolla, jos vain ymmärtäisimme kuolla sen sijaan että aiomme mennä naimisiin. Anteeksi nyt, että meistä on vielä elossa olevina näin paljon harmia kirkollemme.

Piispat, te siellä eturivissä. Teidän näkökulmastanne avioliittokeskustelun osapuolia ovat nyt ennen kaikkea papit, joista muutamat saattavat langeta ”rikkomaan kirkon säädöksiä” eli tekemään avioliiton siunauksen kaltaisia kirkkorikoksia. Toinen osapuoli ovat ne hurskaat kristityt, joita loukkaa ajatus, että joku nais- tai miespari jossain menee naimisiin ja kirkkorikollisuuteen sortunut pappi vihkii ja/tai siunaa liiton. Kolmas osapuoli olette varmaan te itse ”kirkon ykseyden” vaalijoina. Muita osapuolia ei ole.

En nyt jaksa kysyä teiltä, mikä tai kuka se ”kirkko” muuten on. En jaksa, en jaksa.

Johanna Korhonen

kirkolliskokousedustaja

Vantaa