Yllätin itseni tutkimasta miten suola tulee mauttomaksi? Kaikkia suoloja en ehkä ole maistanut, mutta syötäväksi tarkoitetuista en ole vielä mautonta löytänyt. Mieleeni tuli lapsuudesta kalisuola, jolla kasvatettiin isoja perunoita, jotka useimmiten maistuivat pahalta. Sitä en ole maistanut. Toinen oli glaubersuola, jota jouduin kooklelta kysymään, että mitä se on? Sitäkään en ole maistanut, koska se on paastoon valmistava suolentyhjennysaine. Olen kyllä paastonnut, mutta tästä esivalmistelusta en tiennyt mitään.
Kun Raamattu puhuu mauttomaksi tulleesta suolasta, niin ehkä selitys löytyy hengellisen elämän alalta. Jossain olin kuulevinani, että suolan maku on rakkaus. Ei tehnyt tutkimustani mitenkään helpoksi, kun kuulin eräässä tilaisuudessa rakkautta olevan kolmea sorttia. Jokaisella oma vaikutusalansa ja tarkoituksensa. Jokainen joskus rakastunut tietää, että on olemassa eros-rakkaus, joka vaikuttaa ihmisen ikävän toisen ihmisen luo. Jos se ei vaikuta elämänikäistä parisuhdetta, jossa on mahdollisuus Jumalan säätämyksestä saada lapsia, niin se menee mauttomaksi, varsinkin jos se vaikuttaa pieninä palasina siellä ja täällä.
Filia-rakkaus oli seuraava, joka vaikuttaa kaikissa ihmissuhteissa joihin ei perinteisesti kuulu erotiikka. Se on hyödyllinen asia, joka pitää yhteisöjä koossa ja vaikuttaa montaa hyvää asiaa ihmisten keskuudessa. Viimeisenä ja tärkeimpänä on Agape-rakkaus, joka palvelee pyytettömästi Jeesuksen tavoin. Rakastaa silloinkin, kun ei ole mitään rakastettavaa näköpiirissä. Kun suuomenkielessä on yksi sana kaikelle tälle, ei ole ihme, että sekaannusta tulee. Kaikkea rakkauden sateenvarjon alla tapahtuvaa pidetään melko yleisesti Jumalallisena toimintana. Tähän kuuluu myös diakonia, jos siinä vain huolehditaan fyysisitä tarpeista. Poistetaan nälkää ja vilua. Ensin voi avustuksen kohde tuntea kiitollisuuttakin. Pian kuitenkin havaitaan Raamatusta käsin, että laupeudentyöhän on uskonnollisen yhteisön tärkein työ. Kaikki hyväksyvät ihmisen luonnollisen hädän poistamisen, mutta miten sieluparan käy, jos on ollut osallisena vuosikausia siitä laupeudesta eikä koskaan Jeesus ole pysähtynyt kohdalle tehden kysymystä: Mitä tahdot, että Minä sinulle tekisin. Sellainen toiminta ei maistu enää rakkauden palvelukselta, vaan asiakas tietää, että noiden kuuluu käyttäytyä näin. Onko silloin rakkaus muuttunut filiasta mauttomaksi, kukin tekee mitä pitää tehdä???
Jassoo. Lisääntyyköhän näiden ympäristöpäivien myötä kirkonkin ”syväekologinen tietoisuus”, jonka mukaan mm. ”Ihmiselämän ja kulttuurin kukoistus edellyttää ihmispopulaation olennaista vähentämistä. Ei-inhimillisen elämän kukoistus vaatii tätä vähennystä.”?
Greenpeacesta: Hyväkään asia ei oikeuta ihmishenkien vaarantamista ja omaisuuden tuhoamista julkisuuden saamiseksi omille mielipiteille. Semmoinen mielipide, joka ei saa kannatusta sanan voimalla tyytyköön tappioonsa. Sanan valta ja äänestyslippu ovat ainoat hyväksyttävät polittiikan toimintakeinot.
Linkolasta: Ihmisviha ja ihmiskunnan väkiluvun väkivaltainen harventaminen ovat niin kaukana kristillisestä arvomaailmasta kuin suinkin on mahdollista. Onko tarpeen marssittaa vihollinen näin näkyviin?
Jos joku tunkeutuu useampaan kertaan luvatta aitojen toiselle puolen vakaumuksensa vuoksi ja saa siitä toiminnasta lakiin perustuvia tuomoita, häntä nimitetään siis aktivistiksi. Jos joku toinen ottaa puolestaan luvatta haltuun toisten ajoneuvoja ja jättää ne sitten tankki tyhjänä tien poskeen, häntä nimitetään taparikolliseksi. Henkilökohtaisesti en näe noissa lain rikkojina juurikaan eroa ja nimittäisin molempia siksi taparikollisiksi. Ja tällaisia kutsutaan nyt näemmä Kirkon ympäristöpäiville puhujiksi.
Kyllä minä näen noissa selvän eron: Aktivistin teot ovat lähimmäisenrakkauden periaateen mukaisia (tulevat sukupolvet, ketään ei vahingoiteta kun tunkeudutaan aidan toiselle puolen), autovarkaan teot puolestaan eivät.
Eli tarkoitus pyhittää keinot – toisissa tilanteissa saa lakia rikkoa vai?
Yleensä, jos koskaan, lakia ei saa minunkaan mielestäni rikkoa, mutta joissakin tilanteissa tämä on vaikea kysymys, joka oli tapetilla muistaakseni viimeksi kun Räsäsen Päivi puheli siihen tyyliin että tilanteissa, joissa laki olisi kristillisen vakaumuksen kanssa pahassa ristiriidassa, lakia saisi tosiaan rikkoa. Kysehän oli siitä että voiko lääkäri, jonka vakaumus kieltää abortit, kieltäytyä lainvastaisesti tekemästä aborttia. No, Päivihän taisi sitten vähän vedellä sanojaan takaisin.
Greenpeacen aktivisteilla on motiivina perusteltu huoli tulevaisuuden elinympäristöstä, ja he tietääkseni suunnittelevat tempauksensa niin, ettei ketään vahingoiteta eikä ulkopuolisia vaaranneta, eikä (tietääkseni) mitään rikota. Tarkoitushan on lähinnä päästä uutislähetyksiin jotta ympäristöuhat tulisivat mahdollisimman monien ihmisten tietoisuuteen.
No, en tiedä tarkkaan että miten Greenpeace on onnistunut siinä että ulkopuolisia ei vaaranneta tms. mutta tempauksilla on ollut tietääkseni aina tietty moraalinen oikeutus. Siis ne eivät ole olleet yksikäsitteisesti pahoja tekoja, koska ne tahot joihin tempauksilla on ”isketty”, eivät tee yksikäsitteisesti pelkkää hyvää asiaa.
Vastapuolten ero on myös suhteeton: Suuri öljy-yhtiö vs. muutama hassu aktivisti. Tai ydinaseita testaavat Ranskan asevoimat vs. muutama aktivisti pikkuruisella vanhalla purtilolla (Rainbow Warriorin tapaus).
Täten moraalinen ero on mielestäni selkeä verrattuna rikolliseen, jonka motiivit ovat täysin itsekkäät ja joka tuottaa kärsimystä uhrilleen.
Jos puhutaan siitä että ”tarkoitus pyhittää keinot – toisissa tilanteissa saa lakia rikkoa vai”, niin siinä tulee sekin seikka että lait ovat eri maissa erilaiset. On helppo kuvitella esimerkkejä että lain X rikkominen maassa Y on meidän suomalaisten mielestä hyvä teko.
Tutustukaa kunnolla Linkolan tai Saarelan toimintaa ynnä Greenpeacen ja kertokaa, miten lakia on rikottu?
Näilläkin sivuilla saamme lukea, että luonnon kustannuksella tässä loppuvuosi eletään. Sitä vastaanhan yllä mainitut taistelevat, jottas jotenkin jatkossakin homma hoituisi globaalisti.
Nythän pohjoisen jengi elää överiksi etelän kustannuksella. Pelkistetysti sanoen. Ei tartte ihmetellä jatkossa suurempiakin kansainvaelluksia tähän suuntaan.
Mutta ei kun kulutetaan vaan, räplätään kännykkää (kai tiedätte, mistä niiden materiaali tulee?) tai rötkötetään telkun edessä ja vaaditaan talouskasvua ynnä sätitään niitä, jotka yrittävät kertoa, että meininki alkaa tulla tiensä päähän.
Taannoin Venäjä-retkensä aikaan oli päivälehdessä Sini Saarelan rikosrekisteristä tietoja, joiden mukaan hänet on useaan kertaan tuomittu oikeudessa vastaavista toimista mm Suomessa. Linkolasta en ole kuulut enkä väittänyt, että hän olisi mihinkään laittomuuksiin ryhtynyt.
KIRKKOKANSA SAA SIRKUSHUVIA ja kirkon johto luulee, että jäsenmäärä sillä kasvaa.
Kuka tämmöiset Kirkon ympäristöpäivät on järjestänyt, kun uutisesta ei oikein käynyt ilmi? Tietääkö joku?
Kiinnostuin Osmo Kauppisen kysymyksestä. Eipä meikäläinen löytänyt muuta tietoa, kuin että kirkkohallituksesta löytyy vastuuhenkilö ja sitten hiippakunta näyttäisi hoitavan muuten.
Siis yhtä sekavaa kuin muutkin hallintoasiat kirkossa. Ilmeisesti asiasta ei ole päätetty missään kirkon elimessä. Auranen puhuu kirkon ”johdosta”. Mikä se sellainen johto tässäkin asiassa sitten lienee?
Lauri
Kiitos jutusta.
Omalta osaltani olen kertonut kahdesta näkökulmasta:
Ensinnäkin juutalainen maasuola, missä suola oli maa-aineksen joukossa. Kun tuo aines pantiin veteen niin suola liukeni veteen. Kun vesi sitten kuivui niin vedestä jäänyt suola jäi alustalle. Loput maa-aineksesta, missä ei enää ollut suolaa heitettiin menemään.
Toiseksi varsinainen suola ei menetä suolaisuuttaan. Yhtä itsestään selvää on siis että kristitty tuottaa hyviä hedelmiä ilman että siinä olisi jotain erikoista. Se vain tulee yhtä luonnostaan kuin suolaisuus suolalle.
Vielä kerran. Kiitos tekstistäsi.