Matka sisäänpäin on matka Jumalaan päin (rukouskirja-arvostelu)

b2ap3_thumbnail_rukousten-kirja_20130422-143538_1.jpg

 

Moni muukin kuin Ruttopuiston rovasti tuntee Pirjo Kantalan, Pekka Y. Hiltusen, Jaana Räntilän ja Olli Valtosen yhdessä tai erikseen. Tuomas-messu ei ole minun juttuni (en ole jatkuva epäilijä), mutta tämän pappikvartetin tunnen sillä tavalla, että jokaista voisin heittää kivellä. Ei siksi, että haluaisin heidät kivittää, vaan siksi, että jokainen heistä työskentelee oman seurakuntani alueella,  siis kiven kantaman päässä Ruttopuistosta.

 

Kun tutut ihmiset sitten lyövät viisaat päänsä yhteen ja tekevät rukouskirjan, odotukset nousevat korkealle. Tiedä häntä, vaikka tekijöillä itselläänkin rima olisi ollut pilvissä.

 

Kun otin kirjan ensimmäisen kerran hyppysiini, niin oli pakko todeta, että graafikko Liisa Holm on tehnyt hienon kannen, joka houkuttelee lukemaan.  Aikaisemmin en ole yhdestäkään kirjasta ajatellut, että se voisi olla kaunis kuin koru. Mutta tämä on. Punaisen lukunauhan olisin vielä suonut kirjan välistä pilkottavan.

 

Takakansi mainostaa kirjaa matkaevääksi hengellisen tien kulkijalle tai pieneksi aarrearkuksi, josta löytyy rukouksia vuodenkiertoon ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Monenlaista evästä löytyykin hengellisen matkan eri vaiheissa oleville. Aarrearkku on vähän liiankin runsas, ikään kuin saumoistaan repeilevä matkalaukku, jota ei ole maltettu pakata riittävän huolellisesti.  Jää vaikutelma, että kvartetti tässä esittelee varsin itsenäisesti sellaisia rukousnäkökulmia, joiden parissa itse kukin on parin viime vuoden aikana työskennellyt. Esimerkiksi Pekka Y. Hiltusen osiosta (Kristillinen meditaatio ja mietiskelyharjoituksia) PYH olisi voinut vaikka laatia ihan itsenäisenkin opuksen.

 

Eri yhteyksissä olen näiltä kouluttajilta imenyt itseeni paljon vaikutteita asioista, joista tämä kirja kertoo. Hyvä, että ei enää tarvitse säilytellä kaiken maailman epämääräisiä muistiinpanoja ja prujuja, vaan kaikki on nyt nätisti yksissä kansissa.

 

Tällaista kirjaa en ainakaan minä osaa lukea pelkästään omaksi hartaudekseni. Sen sijaan olen käyttänyt joitakin rukouksia ja ideoita erilaisissa puhetilaisuuksissa, esimerkiksi pääsiäisenä ja omassa syntymäpäivämessussani (väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että synttärini osuivat juuri keskiviikkoon, jolloin olin aamumessun toimitusvuorossa). Jatkossa tulen käyttämään kirjan rukouksia kasuaalitoimituksissa joko sellaisinaan tai tilanteeseen paremmin sopivaan muotoon muokattuna.

 

Kirjan johdannossa sanotaan, että rukous on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Kun alat rukoilla, huomaat vähitellen, että rukouksesta tulee osa olemistasi niin, että sinun ei tarvitse edes ajatella sitä. Rukous on enemmän olemista kuin tekemistä tai suorittamista. Rukous on paljon enemmän olemassa olevan todellisuuden vahvistamista kuin uuden etsimistä. Meissä jokaisessa on salainen jumalallinen rukous, jolla ei ole alkua ja joka jatkuu meissä ikuisesti. Tämä rukous on yhteyttä Jumalan kanssa. Kun Jumala tuli ihmiseksi hän teki meille tiettäväksi, että hän on olemukseltaan vuoropuhelua, rukousta.

 

Tuliko lukija tästä määritelmästä hullua hurskaammaksi? Pitääkö olla tuomasmessulainen, että saa tästä jotakin tolkkua? Lieneekö asia naisille selkeämpi kuin meille miehille, jotka emme oikein kunnolla ole sisäistäneet rukouksen perusideaa? Jos Jumala tietää ja tuntee meidät läpikotaisin, niin miksi meidän pitäisi häneltä mitään pyytää? Sen kun ollaan ja möllötellään tässä vaan…

 

Seuraavalla sivulla on onneksi Fenelonin "miehekäs" rukous: Herra, en tiedä, mitä minun pitäisi pyytää sinulta. Siinä yksin tiedät mitä tarvitsen. Sinä tunnet minut paremmin kuin minä itse tunnen itseni. Isä, anna lapsellesi sitä mitä hän ei arvaa pyytääkään. Opeta minut rukoilemaan. Rukoile sinä itse minussa.

 

Minulla käy sellainen hytinä, että tämä opus jostakin kumman syystä tulee vain paranemaan vanhetessaan. Tuomasmessulaisillahan tämä on tietysti jo kirjahyllyssään…

 

5 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Mitä taas tuohon kivien heittelyyn tulee, niin VT:n Saarnaaja oli sitä mieltä, että sillekin on aikansa. Lukion äidinkielenopettajani TR:n mukaan kaikki tiiliskiveä pienemmät stenun viskelyt ovat rakkautta…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Hyvät ihmiset sentään: Kaikkein parhaimmassa turvassa blogiteksteihini tekemänne kommentit pysyvät täällä blogin alakerrassa. Tähän ei kukaan ole tohtinut mielipidettään pistää, mutta työsähköpostiini ja FB-sivulleni niitä on tullut.

    Luvan perästä julkaisen yhden arvion tässä nimettömänä:

    ”Olen juuri aloittanut seurustelun tämän kirjan kanssa. Arvostan kirjan niin ulkoista kuin sisäistäkin kauneutta. Syvällisyyttä. Kohtaavuutta. Kirjan kanssa on hyvä hengittää. Rukoukset kuljettavat lukijaa kiehtovasti vuoden aikojen ja elämän merkittävien hetkien ja tapahtumien ketjussa… Toiminnalliset osiot tuovat tuoreutta ja vaihtelevuutta. – Tätä kirjaa ei voi lukea ”loppuun” -se tulee kulumaan käsissä! Lämpimät kiitokset kirjoittajakvartetille.”

    Yhdessä sähköpostiviestissä innostuttiin niin, että kun kaupat aukeavat, yksi kappale Rukousten kirjaa saa heti uuden kodin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Wallentin sanoo:

    Eipä tunnu sun kirjas kovin montaa kiinnostavan. Haitanneeko tuo mittään???

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Riippuu mittarista, Kimmo. Lukukertoja 600, tykkäämisiä 46. Pari spostin lähettäjää sanoi ostaneensa ko. kirjan esittelyn perusteella, yksi innostui liittymään kirkkoon. Vaan haitanneeko tuokaan paljon mittään…?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Odottelet kommentteja. Siispä kerron, mitä kaikkea pohdiskelua tämä postauksesi sai aikaan:

    Matka sisäänpäin on matka Jumalaan päin

    Minulle matka ulospäinkin on matka Jumalaan päin. Onko matka siis tärkeintä?

    pieneksi aarrearkuksi, josta löytyy rukouksia vuodenkiertoon

    Sain toista viikkoa sitten osallistua keskustelusaarnaan ja tehtäväkseni tuli myös lukea yleinen esirukous. Sain käyttööni Mikko Himangan Kirkkovuosi rukoillen- kirjan, josta rukoilin kyseisen pyhän rukouksen pienillä lisäyksillä. Minulle se kirja oli aarrearkku. Onneksi sain sen myös itselleni.

    Eri yhteyksissä olen näiltä kouluttajilta imenyt itseeni paljon vaikutteita

    Ystävältämme PYHiltä opin aikoinaan nelijaon, jossa uskoa katsottiin neljästä suunnasta, etiikasta, mystiikasta, opista ja jumalanpalveluksesta/palvonnasta. Siis, jos en osaakaan innostua kaikesta mystisestä, osaan jo paremmin iloita siitä, että toiset innostuvat..

    Siis lopuksi. Mukava kun esittelit tämän kirjan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121