MARIA M JEESUKSEN VAIMO?

Väitämäni on, että Jeesuksella ja Maria Magdaleenalla oli intiimi suhde. Minun indisioni ovat seuraavat: Maria Magdaleenassa puhutaan ihmisestä, jota Jeesus on suudellut u s e i n suulle, jota Jeesus on rakastanut ’enemmän kuin muita naisia’, jota on kutsuttu Jeesuksen kumppaniksi sanan kumppani tarkoittaessa myös sukupuolikumppania, joka on avannut hiuksensa Jeesuksen edessä (hiukset sai avata vain aviomiehen edessä) ja kuivannut niillä tämän jalat, ja joka olisi ’sytyttänyt Jeesuksen tuleen’ ja joka rientää ensimmäisenä haudalle ja jota Jeesus puhuttelee sanalla gyne, joka voi tarkoittaa myös aviovaimoa ja joka (Maria siis) pysyttelee aviovaimolta edellytettyyn tapaan suruaikana sisällä miehensä ollessa ulkona (Lasarus-kertomus)

Johanneksen evankeliumin mukaan Maria Magdaleena tuli ’viikon ensimmäisenä päivänä’ Jeesuksen haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. Hän haki paikalle Simon Pietarin ja Johanneksen. Sisään mentyään he näkivät käärinliinan ja hikiliinan, joka oli käärittynä erikseen, mutta ruumis oli kadonnut Maria kysyy luultavimmin essealaisilta terapeuteilta (enkeleiltä), että mihin he ovat panneet hänen Herransa. Kun nainen käyttää Herra sana possessiivisuffiksin kanssa voi hän tarkoittaa myös aviomiestään. Kyrious sana omistettiin näet myös vaimonsa raskaaksi tehneelle miehelle, ja se tuleekin kreikan sanasta kyo eli siittää. Siten: Maria ei puhu ruumiista vaan Herrastaan kuin kuin elävästä henkilöstä. Siksi hän myös antaa ymmärtää voivansa viedä tämän mukanaan.

”Jeesus sanoi hänelle: ’Maria!’ Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hepreankielellä: ”Rabbuuni!” se on: opettaja. Jeesus sanoi hänelle: ”Älä minuun koske (haptomai), sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.” (Joh. 20:14-17).

Jeesuksen suhde Mariaan näkyy nyt tässä mm. verbin haptoo kautta, sillä se merkitsee myös eroottista koskemista. Edelleen Jeesuksen jalat pessyttä ja hiuksillaan ne kuivannutta naista pidetään sangen yleisesti Maria Magdaleenana. Nainen ei taatusti voinut kuivata miehen jalkoja tuolloin hiuksillaan, ellei ollut hyvin läheisessä suhteissa mieheen, sillä tuolloin ei käytetty alusvaatteita ja naisen kumartuminen jalkoja kuivaamaan oli erittäin intiimi toimi. Lisäksi Nag Hammadin evankeliumeissa Jeeuksen sanotaan suudelleen Mariaa u s e i n suulle. Tämä ’usein’ erottaa suudelman ns. initiaatiosuudelmasta varsinkin kun Mariaa samalla kutsutaan Jeesuksen kumppaniksi sanan kumppani (koinion) voidessa tarkoittaa myös sukupuolikumppania.

Novum sanakirja hakusanoista haptomai ja haptoo (628,629): ”Klassisessa kreikassa haptoo merkitsi kiinnittää, tarttua, sytyttää tuli. Medium-muotoa haptomai käytettiin monissa erilaisissa yhteyksissä. Paitsi jonkin koskettamista sana saattoi ilmaista syömistä, jonkun kimppuun käymistä tai naiseen kajoamista seksuaalisessa mielessä. ”

Joh: 20:16 käyttää tarkasti ottaen tätä mediummuotoa, jota myös Paavali käyttää 1 Kor. 7 jakeessa 1: ”…Parempi on olla naiseen ryhtymättä”.

Näin Ut käyttää ko verbiä myös sukupuolisesti ja sillä Novumin ja Paavalin mukaan on myös sukupuolinen merkitys. Kun arvostellaan, miten se ko. Joh. kohdassa tulisi kääntää, muistettakoon, että siinä a) haptomai esiintyy miehen ja naisen välillä b) tuota naista sanoo mies gyneksi, joka kääntyy myös aviovaimoksi c) tuota naista sama mies on suudellut usein suulle d) tuota naista kutsutaan miehen kumppaniksi ja kumppani kääntyy myös sukupuolikumppaniksi. e) gyne/vaimo ei saa sytyttää miestä, koska mies ei ole käynyt ’isän luona’.

Kaikki edellinen mahdollistaa Jeesuksen gyne- käytön (Vaimo älä minuun koske…) myös Marian yhteydessä aviovaimona. Miksi Jeesus ensin puhuttelisi rakkainta opetuslastaan, jota u s e i n suuteli , lämpimästi nimellä Maria ja sitten vaihtaisi puhutelun yhtä-äkkiä etäiseksi yleisnimeksi ’nainen’? Gyne nimeomaan samassa lauseessa haptomain kanssa muodostaa parin, joka huomioiden muun Mariasta ja Jeesuksesta sanotun, viittaa parin aviosuhteeseen. Miksi tavallisen koskettamisen sallimiseksi Jeesuksen pitäisi käydä ensin Jumalan luona? Varsinkin kun muut naiset saavat kuitenkin kohta koskettaa Jeesusta? Oikea tulkinta on tietenkin se, että juutalaisen käytännön mukaan vaikeasti sairas tai haavoittunut ei saanut ’koskettaa’ aviokumppaniaan ennen kuin oli näyttänyt itseään ’isälle’ eli ylipapilleen. Jeesus ei siis tässä tarkoita isällä välttämättä Jumalaa vaan luultavimmin essealaista ylipappia, joka oli myös therapeutti ja kykeni arvioimaan Jeesuksen vammojen vakavuuden ja paranemisen. Ei ole sattuma, että seurueeseen sitten kuului myös lääkäri Lucius.

Tosiasia on, että Jeesusta ja Mariaa kutsutaan a) kumppaneiksi, b) että Jeesus rakasti Mariaa e n e m m ä n kuin muita opetuslapsia, c) suuteli Mariaa u s e i n ja d) kielsi tätä ’koskemasta’ itseään e) salli Marian kuivata jalkansa hiuksillaan f) kutsui tätä aviovaimoksi g) ja että juutalaiset miehet pääsääntöisesti olivat naimissa d) rabbi-nimitystä käytettiin pääsääntöisesti vain naimisissa olevista miehistä
Myös sakraaligeometria yhdistää Marian ja Jeesuksen, miten? Sen olen näyttänyt samaniheisessa blogissani aiemmin.

54 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    ”Suunanto” on varmasti perinne itäisillä mailla, mutta eikö suulle suuteleminen ole kuitenkin vain harvojen kanssa harrastettava rakkauden osoitus, kuitenkin normaalisti naisen kanssa. Tai en tiedä heillä, joiden rakkaus suuntautuu miehiin, Se voi hyvinkin olla myös miesten välinen.

    Erään tulkinan mukaan synti ja kuolema tulivat maailmaan koska Eeva irtautui Aadamista ja heistä tuli kaksi sukupuolta. Kerrotun mukaan Jeesus on toinen Adam, joka korjaa tämän virheen, hän ei kajoa naiseen . Naisia ei ikäänkuin tarvita.

    Tuomaan evankeliumi : Kun Pietari sanoi; ” Maria saa mennä pois joukostamme, ei naisista ole perimään elämää. ” Jeesus vastaa: ” Minä johdatan häntä ja teen hänestä miehen. Sitten hänestäkin tulee elävä henki, teidän miesten kaltainen . Jokainen nainen joka tekee itsensä mieheksi, pääsee sisälle taivasten valtakuntaan. ” Tässä on todennäköisesti ensimmäinen sukupuolenkorjaus ihmetekona, eli johdatuksena.

    Tuomas kilvoittelijan kirja : ” Voi teitä, jotka himoitsette naisen läheisyyttä, saastaista yhteiselämää naisen kanssa. ”

    Tästä johtuen ja tämän seurauksena, kun raamattu puhuu vesasta, joka versoo, niin emme voi sitäkään kohtaa soveltaa Jeesukseen liityväksi Jesajan kohdaksi, koska Jeesus ei versonut, hänellä ei ollut jälkeläisiä. Samoin Jesaja 53, jossa sanotaan mm. -” , saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan,” -ei mitenkään voi kertoa jeesuksesta, koska jeesus ei nähnyt jälkeläisiä. Viiniä juomalla ei voi muuttua Jeesuksen jälkeläiseksi, vaikka kuinka uskoisi sen Jeesuksen vereksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Sitä minä en tietenkään tiedä, mitä taustalla on tapahtunut ja mikä ei ollut sopivaa kaanoniin liitettäväksi. Tai mitä kaikkea ei ole edes kirjoitettu, onhan sanottu, että kaikesta mitä Jeesus teki tulisi monta kirjaa.

    Apostolien toissa on henkilö nimeltään Barjeesus, eli Poika Jeesus, tai Jeesus Poika, joten kuka tietää vaikka poika olisi jäänyt Paavalin hoitoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kyllä tämä ajassansa tapahtuva ylösveto on katsomisen arvoinen. Löytyykö Raamatusta Uudesta Testamentista selitys epäonnistuneelle ajatukselle. Aika on toki suhteellinen huomaaminen mutta erehtyikö Jeesus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Seppo

    Tekstissäsi on iso joukko näkökohtia, jotka voitaisiin mennä kohta kohdalta läpi ja osoittaa niiden ongelmallisuus. Se että rajoitun vain pariin kohtaan on aivan käytännöllinen juttu, en halua aloittaa mielettömän pitkää keskustelua, jossa jokaista kohtaa näyttää monelta kannalta, jotta sen virheellinen kytkentä tulisi riittävän selkeästi esille.

    Useimmat noista esille nostamistasi virheistä tulisi korjatuksi, jos malttaisit lukea Marjasen kirjan, jossa hän on mennyt kaikki vanhan ajan vähääkään merkittävät Magdalan Mariaa koskettavat Nag Hammadin tekstit läpi ja kohta kohdalta luo terveen pohjan historialliselle tarkastelulle, jollainen valitettavasti sinun tekstistäsi puuttuu.

    Mikäli haluat tutkia Nag Hammadin tekstejä alkukielellä, niin Marjasen tekemä oppikirja on tähän tarkoitukseen oikein hyvä. Suosittelen.

    Otetaanpa tähän sitten näytteeksi eräs toinen sinun perusteluistasi.

    Läntisessä perinteessä on vanhan ajan loppupuolelta alkaen alettu sotkemaan useampia naisia yhdeksi ainoaksi Jeesuksen jalkoja voitelevaksi naiseksi ja tämä on samaistettu Magdalan Mariaksi. Itäisen kirkon puolella moista yhteen niputtamista ei ole tehty, vaan jokainen tapaus otetaan erillisinä tapauksina.

    Panenpa tähän hakuosoitteen, josta voit todeta että Magdalan Mariaa ei kertaakaan mainita Jeesuksen jalkojen pesijänä. Vuoden 1938 käännöksessä Maria Magdaleena. Huom. Ei kertaakaan!!!

    https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=maria+magdale&kaannos=fi-38&kirjat=kr

    Luetteloa voisi jatkaa, mutta omalta puoleltani lopetan keskustelun tässä ketjussa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Olen lukenut Marjasen erään työn jo ennen sen varsinaista ilmestymistä ja keskustelut asiasta myös Marjasen itsensä kanssa. Juudaksen evankeliumin suhteen hän ei selittänyt osiota Adamas ja Taivaan valot. Myös muut tutkijat ohittavat tämän Ilmeisen kiusallisen osion. Jeesuksen ihokkaan alle nähnyt nainen , ja hänet voidellut nainen, vaikka nimeä ei suoraan mainitakaan (ei muuten mainita käsitettä kolminaisuuskaan…) on monien tutkijoiden mukaan ilman muuta Maria Magdalena. Tunnetuin on kansainvälinen best-Seller ”Women with the Alabaster Jar”) Betanian Maria ja Maria Magdaleena samaistetaan varsin yleisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Juuri näin, ei kertaakaan!!! Joten Sepon lähteet perustuvat kioskikirjallisuuteen. Salatiedettä, uushenkisyyttä, teosofiaa, lista on loputon. Gnostilaisuus kokee ylösnousemuksen. Kirkolle riittää kolmiyhteys, ristin kautta maailma on sovitettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Ajattelin jo lopettaa keskustelun tässä ketjussa, mutta koska mielestäni käytät virheellisesti sanaa ”kiusallinen”, niin teenpä pienen huomautuksen.

      Kirjoitat mielestäni väärin värittäen seuraavat sanat: ”Juudaksen evankeliumin suhteen hän ei selittänyt osiota Adamas ja Taivaan valot. Myös muut tutkijat ohittavat tämän Ilmeisen kiusallisen osion.”

      Mielestäni Marjasen reaktio oli aivan luonnollinen. Miksi alkaa keskustelemaan asian vierestä menevästä kohdasta. Eihän taivaankansien ylistyksellä ole pienintäkään kosketuskohtaa Marjasen teokseen Magdalan Mariasta.

      En tiedä mistä olet temmannut sanat ”Jeesuksen ihokkaan alle kätketystä naisesta”, koska sellaista sanontaa ei tuossa esille nostamassasi teoksessa ole. Ainakaan kukaan alkukieltä osaava tutkija ei menisi moista väittämään. Se olisi yhtä päätöntä kuin väittää että Gaussin planeettojen ratoja koskevien teosten tekstissä olisi kuvaus kuningas Kustaa II Adolfin tyttärestä kuningatar Kristiinasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Johanneksen evankeliumi samaistaa Betanian Marian Jeesuksen jalat pesseeseen naiseen, joka kirkonkin traditiossa usein samaistettiin Magdaleenaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Paajanen, Margaret Strabird ei ole kioskikirjailija. Ymmärrän kyllä jos sinä et erota esim. Seitsemää Veljestä Jerry Cottonista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Betanian Maria

      e i

      o l e

      Magdalan Maria.

      Maria -nimi seuraa myöhemmin masoreettien Mirjamiksi vokalisoimaa Mooseksen sisaren varhaisempaa vokalisointia ja nimi oli erittäin yleinen Jeesuksen aikana.

      Nimien sekoittaminen on yhtä lailla mieletöntä kuin pelkän etunimen perusteella väittää, että Matti Vanhanen ja Matti Nykänen muka olisivat saman henkilön ilmauksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Juuri näin kuten Matias kirjoittaa. Seppo Heinola on niin jumittunut näihin teosofisiin salatieteisiin, että on turha keskustella ei siitä tule mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias, tiedät varsin hyvin, etteivät perustelut Betanian ja Tornin Marian samuudesta jää yksi nimien samankaltaisuuteen. Tuommoinen selekiivinen argumentointi Sinulta on taas vain vaikuttamista palstan monostatoksiin.

      NYT:

      ”Johanneksen evankeliumin tutkiminen tekee lähes mahdottomaksi kieltää Betanian Marian identiteetin Maria Magdalenan kanssa. ”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Juuri näin kuten Matias kirjoittaa. Seppo Heinola on niin jumittunut näihin teosofisiin salatieteisiin,”

      Kysymys Betanian Marian ja Maria Magdaleenan mahdollisesta samuudesta ei kulu sen paremmin teosofian kuin salatieteiden piiriin. Kun kumpaakaan käsitettä et näköjään ymmärrä etkä osaa käyttää niitä oikeissa yhteyksissä olisi ehkä parempi ja lukijaystävällisempää että pysyisit vain motiiveissa jotka jotenkin bonjaat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Jotenkin vaikuttaa, että olet juuttunut paikoillesi, kun et osaa erottaa eri Maria nimisiä naisia toisistaan.

      Ilmeisesti sinulle siis Ahti Saarelainen, runouden hahmo, on sama ihminen kuin Ahti Karjalainen poliitikko.

      Tai sikoinssnn elänyt Karjalan ihana runolaulaja Maria Luukka on sama henkilö kuin Maria Jotuni. kirjailija.

      Tai kirjallisuushistoriamme Juhani Aho on sama ihminen kuin pitkäaikainen kansanedustaja Juhani Leppälä.

      Etkö erota paikkakuntien nimien vaikutusta Magdalan Maria ja Betanian Maria toisistaan.

      Sen vielä voi ymmärtää, että joku Muhammed on sekoittanut Mooseksen sisaren Mirjamin ja Jeesuksen äidin Marian toisiinsa, koska tuolloin vielä masoreettien tekemä vokaalinmuutos ei ollut levinnyt Arabiaan asti eikä Raamattua vielä ollut käännetty arabiaksi.

      Mutta että sinäkin sekotat Marian ja Marian ….

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Jäikö Matias tämä viestini lukematta:

      ”Matias, tiedät varsin hyvin, etteivät perustelut Betanian ja Tornin Marian samuudesta jää yksin nimien samankaltaisuuteen. Tuommoinen selekiivinen argumentointi Sinulta on taas vain vaikuttamista palstan monostatoksiin.”

      Huonot puujalkavitsisi Ahti Saarelaisesta ja Ahti Karjalaisesta uppoavat varmaan Sami Paajaseen ja Mika Rantaseen, mutta tuskin juuri kehenkään muuhun Monostatokseen palstalla. Ja Sistonen mahtunen porukkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Piti olla ”— aikoinansa elänyt Karjalan ihana runolaulaja —-”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Ongelmasi on siinä että menet 300 -luvulla keksittyjen tarinoiden mukaan ikään kuin ne olisivat alkuperäistä todisteaineistoa. Vapaan mielikuvituksen sepittelyllä ei ole todistusarvoa historiallisen totuuden löytämisessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias. Maria Magdaleenan suhteen tulkitsen myös ja eniten Ut:n omia tekstejä. Annat jatkuvasti muita lukijoita varten vieteistäni harhaanjohtavia kuvauksia. Ei reilua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Miksi Jeesukselta on kielletty lisääntyminen? Miksi on niin äärimmäisen tärkeää, että hän ei saanut koskea naiseen. Liittyykö se yleisemmin juutalaisiin, että heidän ei haluttu lisääntyvän. Olisko heidän pitänyt kuolla sukupuuttoon kuten Jeesuksen dynastialle kävi ?

    Perustuuko Jeesuksen suuruus juuri siihen, että hän vältti luonnollisen lisääntymisen ja näin perisynti ei jatkunut, ja koska kukaan muu ei pysty samaan, piti kirkon kehittää eräänlainen rituaali, eli päälakipesu perisynnin karkottamiseksi. Mutta sillä ei ole vaikutusta, koska kaikki kuitenkin lankeavat.

    Jos Jeesuksella olisi ollut suhde naiseen, sehän todistaisi ainakin, että hän oli heteromies. Mutta kukaan ei halua, että hän olisi ollut todistettavasti hetero.

    Tässä ajassa heitä, jotka eivät koske naiseen, ei pidetä mitenkään pyhinä miehinä, päinvastoin. Mistä se johtuu ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Mikä on alkusanana Pyhä Henki ilmaisulle Kolminaisuusajatuksessa mikä synnytettiin opin täydellistämiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Helpottaakseni, eikö aikanaan syntynyt sanamuodostelma ollut nykykieleemme sanavastikemuodolma mikä sitten ajassa lyheni Pyhäksi Hengeksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Rabbiinijuutalaiset ovat ehkä seuranneet kehitystä jolloin tietoa löytyy milloin ja miten adoptionaalisesta dokmista luovuttiin, ja minkä jälkeen Jeesus ja Jumala olivat yhtä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Pekka

      Jo Vanhassa testamentissa Jumalan Henki on Pyhä Henki. On mahdollista pitää kokonaisen päivän pituinen seminaari Pyhästä Hengestä, joka liikkui vesien mukana luomiskertomuksessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Pyhästä Hengestä, joka liikkui vesien mukana luomiskertomuksessa.

    Tuo vesien (H2O mp 18, merkitys chaj =elämä)) yllä oleva henkäys kääntyy sanatarkasti ’puhdas tuuli’ ja viittaa ilmassa eli tuulessa olevan happeen (ap. 16, rucah, henkäys la 16) joka oli välttämätöntä elämän syntymiselle. Kaava menee näin elohjim 3,1415 x vesi 18= 5,65 eli HVH ja HVH on ’tulla elämään’. (J HVH!) ”In Hebrew, the word Chavvah is derived from “Havah” (HVH, #H-1934), which means existence. “Chavvah” is spelt “Chet-Vav-Hey” (ChVH) and derived from the word “chai/hai” (life or living), which means a Life Principle or “mother of all life”. … Yod/Yad/Yud is the initial minute mark of every Hebrew letter.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Bibeln 2000 on kääntänyt sen tuuli sanalla, mutta jos vähääkään osaat hepreaa niin voisit rehellisyyden nimessä mainita että sama sana tarkoittaa myös Jumalan Henkeä eli Pyhää Henkeä.

      Joten rehellisyyttä peräänkuulutan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Minä juuri sanoin, että tuo Pyhä Henki kääntyy sanatarkasti רוח קודש kodesh ruach ’puhdas tuuli’. Pyhä nimitäin on alkumerkityksessään puhdas. Tuulihan se alkumeren yllä puhalsi. On muuten erittäin mielenkiintoista että kaikki 3 Genesiksen henkeä tarkoittava sanaa ruach nephes ja neshmot saavat saman lukuarvo 16 eli siis hapenatomipainon. Ja happihan se elämää ylläpitää ja kun ihmisen sai sen juurikin sieraimiinsa eli nenän kautta keuhkoihinsa hänestä tuli elävä henki.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki O Auranen sanoo:

    Onpas Seppo keksinyt, ainakin omasta mielestään, hienon teorian. On se erikoista, että tällaisia väitteitä tai olettamia vielä tänä päivänäkin keksitään. Liekö liika kuumuus eli ilmastonmuutos tähänkin syynä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ehkä tämä E.O Auranen, jonka viisauden edessä nöyrästi kumarran, osoittaa minulle yksinkertaiselle, mikä tuossa ’teoriassani’ on väärin? Koko kristinusko on muuten yksi muinaisista tapahtumista ja niiden kuvauksista noussut suuresti epäjohdonmukainen tulkintateoria.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit