Oulun yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden järjestö joutui poistamaan kokoustilansa seinältä C.G.E. Mannerheimin kuvan. Yliopiston sosiologian professori oli loukkaantunut kuvaan ja pyysi poistamaan sen.
Sähköpostissaan opiskelijoille ja yliopiston henkilökunnalle hän sanoo näiden ”ryhtyneen kritiikittömästi marsalkka Mannerheimin suosijoiksi” ja kysyy: ”Oletteko tietoisia siitä, että Mannerheim oli rotuajattelun kannattaja: talvisodan päättymisen jälkeen antamassaan päiväkäskyssä hän kutsuu venäläisiä vieraaksi roduksi…”.
Hän viittaa myös Mannerheimin rooliin Sisällissodan vankien kohtelussa ja pyytää: ”Toivon, että poistaisitte Mannerheimin kuvan tiloistanne … Yhden teloitetun sukulaisena toimintanne on minusta hyvin loukkaavaa ja häpäisee teloitettujen ihmisten muistoa.” Kyseinen professori on Rovaniemellä vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kuulunut aiemmin Suomen kommunistiseen puolueeseen. (YLE Uutiset 19.11.2019).
_ _ _
Professorilla on iso savotta edessään, mikäli hän haluaa Mannerheimin kuvat pois opettajien ja koululaisten silmistä. Tasavallan presidenttien valokuvat on nimittäin ripustettu riviin varsin monien koulujen seinille – joukossa Mannerheim (valtionhoitajana 1918-1919, Tasavallan kuudentena presidenttinä 1944-46).
Lisäksi Mannerheimin voi kohdata pronssiin valettuna vielä ainakin toistaiseksi Helsingissä, Lahdessa, Mikkelissä, Tampereella, Seinäjoella ja Turussa.
Uusi aika ja uudet tuulet ovat ennenkin kaataneet suurmiesten kuvia. Leninin patsaita on enää aika vähän pystyssä. Pohjoismaissa sentään ainakin Kotkasta ja Turusta sekä Barentsburgin hiilikaivoskylästä Huippuvuorilta löytyy vielä Lenin, sekä tietysti Leninpuisto Helsingin Kalliosta.
Tämän vallankumousjohtajan ”kritiikittömät suosijat” voivat olla kohtuullisen tyytyväisiä tilanteeseen: Lenin oli sen verran kovan luokan ihmisoikeuksien polkija, että monilla on ollut aihetta loukkaantua hänen kuvistaan.
_ _ _
YLE:n mukaan professori ei ”tarkentanut, kenen muun henkilön kuvan hän olisi poistattanut.” Tämä onkin kysymys, jolle voi uhrata muutaman ajatuksen. Professorin esittämin perustein Tasavallan presidenttien rivistä voisi nimittäin pudota Mannerheimin lisäksi muitakin, joihin saattaa liittyä kyseisellä ajatussuunnalla henkilökohtaista loukkaantumista?
Tässä muutamia ehdotuksia:
– Kyösti Kallio (Tasavallan presidenttinä 1937-1940) ei taipunut Neuvostoliiton aluevaatimuksiin, minkä vuoksi Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan 30.11.1939.
– Risto Ryti (Tasavallan presidenttinä 1940-1944) allekirjoitti sitoumuksen kesäkuussa 1944, että Suomi pysyy Saksan rinnalla sodan loppuun saakka ehtona Saksan sotilaalliselle avulle. – Jonka vuoksi hänelle rätkäistiin sotasyyllisenä 10 vuotta kuritushuonetta. Terveydellisistä syistä hän suoritti kuitenkin vain osan rangaistusta.
– J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen (Tasavallan presidentteinä 1946-1956 ja 1956-1982) venkoilivat omalla linjallaan idän ja lännen välillä, eivätkä liittyneet itäleiriin.
– Mauno Koivisto (Tasavallan presidenttinä 1982-1994) kulki kaukopartiomiehenä rajan takana Degtjarjov-pikakiväärinsä kanssa tekemässä vahinkoa Puna-armeijalle.
_ _ _
Palaan vielä Mannerheimiin. Voisiko tämä kautta aikojen merkittävimmäksi suomalaiseksikin äänestetty sotilas, valtiomies, tiedemies ja tutkimusmatkailija, humanitaarisen työn edistäjä, valokuvaaja, ratsastaja, ravintoloitsija, pankkimies – herättää myös sellaisia myönteisiä ajatuksia – ilman kritiikittömyyttä – että hän saisi vielä säilyttää paikkansa koulujen seinillä?
Suomen historiaa vähänkään tuntevalle tehtävän ei pitäisi olla vaikea. Mannerheimin johdolla Suomi säilytti kolme kertaa itsenäisyytensä, kun se oli vakavasti uhattuna 1918, 1939-40 ja 1941-46.
Kun tämä itsestään selvyys kuitenkin näemmä kiistetään Talvisodan 80-vuotismuiston alla, ei kyse ole faktojen tuntemisesta, vaan postmodernista identiteettipolitiikasta, jossa oma kokemus ohittaa muut perusteet.
_ _ _
Entä jos Mannerheimia ja muita isänmaan puolustajia ei olisi ollut 1918 sekä 1939-1945? Silloin koulut ja yliopistot olisivat säästyneet repiviltä kuvakiistoilta ainakin vuoteen 1990 asti. Seinillä olisi ollut vain yksi kuva – pääsihteerin, kommunistisen puolueen pääsihteerin kuva?
Miten käy kansakunnan, jolla on hävettävä historia`? Sama historia, joka on ollut sankarillinen ja Jumalan siunaama. Kansa, joka turvautuu Jumalaan hädässä ja unohtaa hyvinvoinnissa, on horjuvalla pohjalla.
Aika monet ”suurmiehet” ovat pudonneet jalustoiltaan myöhemmän tiedon valaisemina. Se, onko joku ihminen suuri tai pieni, on mielipidekysymys. Koulussa tietysti opetettiin yhteistä kansallista suurmiesideologiaa. Kaikkien piti omaksua se.
Myöhemmin, kun oma tieto kasvoi, ideologia saattoi sortua.
Kohtelias kysymys : eikö sinulla ole oikeita töitä ?
Charlotta Lindfors: ilman muuta historia ja henkilöt ovat jälkipolvien arvioitavina ja niin tuleekin olla. Henkilöihin on varmasti eri näkökulmia ja heidän elämässään on myös kritisoitavaa. Suomen valtiollisen historian näkökulma on kuitenkin vallitseva silloin, kun ratkaistaan jonkun henkilön pysyvää merkitystä.
Hheheh… Jep, jep.
Hämmästyttää, että Kotimaa24 hyväksyy kaikaenlaiset kirjoitukset sivuilleen kuten tämä ja jalkapallokirjoitukset jne. Olen itse saanut käsityksen, että sivusto on hengellisen uskomusten kirjoitusten keskustelupiiri.
Mannerheim on numero yksi itsenäisyydessämme. Rohkenen sanoa, että Väinö Tanner on lähellä numero kahta.
Väinö Tanner on ilman muuta kovien aikojen keskeisiä poliitikkoja ja suurmiehiä
Lauri Lehtinen: ”Miten käy kansakunnan, jolla on hävettävä historia?”
Useimmilla kansakunnilla lienee jotain hävettävää historiassaan. Se, miten kansakuntien käy ei siksi ole kiinni niiden historiasta vaan siitä, miten ne suhtautuvat tulevaisuuteen.
Ankea 1970-luku tuntuu tulevan takaisin, kun punaiset mielipidesantarmit hakevan revanssia Neuvostoliiton kukistumisesta. Ja onhan Putinin Venäjälläkin käynnissä Stalinin ”kunnianpalautus”. Mutta surullista on että vuosikymmenien sitkeä työ kansalaissovun parantamiseksi vedetään tällä tavoin alas viemäristä.
Kiitos Yrjö kommentista. Yhteinen hyvä ja kansalaissopu ovat tärkeitä vaalittavia asioita. Eri mielipiteitä saa olla. Samalla asiapohja säilyttäen. Kuvien kieltäminen – kuten Oulun tapauksessa – sivuaa sananvapautta.
Olen Särkiön kanssa samaa mieltä, että professorin ilmeisen poliittinen kannanotto oli omituinen ja edusti huonoa harkintakykyä. Mielestäni professorin asemaa ei pitäisi käyttää henkilökohtaisen agendan ajamiseen, varsinkin kun otetaan huomioon, ettei Mannerheim ole yleisesti kiistanalainen hahmo.
Löydämme historiasta vaikka kuinka paljon henkilöitä, joiden toiminta ei vastaisi tämän päivän moraalinormeja. Mielestäni kunkin ihmisen tekoja tulisi peilata ensisijaisesti siinä kontekstissa jossa hän on elänyt.
Amen!
Juurikin näin.Ja ihmine sa merkityksensä siinä mitä hän on tehnyt oiein eikäsiitä mitän onmahdolisesti tehnyt väärin. Ja tsääs sumauksessa vaaka kalistuu Mannerheimin hyväksi:
Jos haluatte tutustua Mannerheimiin ja myös hänen vaiettuihin aatehistorialisiin taustoihinsa ja yksityishenkilöönsä hieman tarkemmin, niin suosittelen kirjaani Mystinen Mannerheim, missä on paljon hänen yksityistä kirjeenvaihtoaan. Hän mm. piti yleistä asevelvollisuutta ihmiskunnan suurena onnettomuutena ja ilmaisi 1. maailmansodan kauheuksien vuoksi häpeävänsä ammattiaan. Välittömästi sisällisodan jälkeen (2 viiikoa) hän matkusti ulkomaille hankkimaan itsenäiselle Suomelle myötätuntoa ja viljaa. Saman aikaan vankileirikurjuuksista oli vastuussa lähinnä Svinhuvud. M. kutsuttiin ulkomailta korjailemaan epäonnistunut kuningasseikkailu ja hän tuli Turkuun yhtäaikaa viljalaivojen kanssa: valtionhoitajana hän nyt allekirjoitti Suomen tasavaltalaisen hallitusmuodon. http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-81-0528-2
Alku uusiksi:
Juurikin näin.Ja ihminen saa merkityksensä siitä mitä hän on tehnyt oikein eikä siitä mitä on mahdollisesti tehnyt väärin. Ja tässä summauksessa vaaka kallistuu Mannerheimin hyväksi: Jos haluatte tutustua Mannerheimiin ja myös hänen vaiettuihin aatehistoriallisiin taustoihinsa ja yksityishenkilöönsä hieman tarkemmin, niin suosittelen kirjaani Mystinen Mannerheim, missä on paljon hänen yksityistä kirjeenvaihtoaan.
Olisimmeko edes pohtimassa, jos Mannerheimia ei olisi oli ollut? Kansamurhahan suomea uhkasi Talvisodassa ja jos vuosi -18 oiisi päättynyt toisin, niin se olisi tullut jo aiemmin.
Mielenkiintoista että tällainen episodi on edelleenkin mahdollinen . Takavuosian Mannerheim-viha oli laajaa ja ”lahtarikenraalista” sai kuulla yhtä ja toista. Nyt on jälleen kerran kyse tunteen voimasta joka estää näkemästä ja tunnustamasta tosiasioita. Sellainen ilmiöhän kuuluu arkipsykologiaan.
Professorilta olisi odottanut parempaa historian tietoisuutta . Hän elää tässä asiassa siinä käsityksessä , että jos tosiasiat ovat hänen käsitystään vastaan ,niin on sääli tosiasioita kohtaan.