Makuuhuoneet!
Kun silloin ja tällöin kysellään, miksi jotkut uskovat ovat niin kiinnostuneita toisten makuuhuoneiden tapahtumista. Pitänee vastata ainakin omalta kohdaltani. Vastaus on selkeä: Ei yhtään kiinnosta kenenkään yksilön makuuhuone, ketä siellä on tai mitä siellä tapahtuu. Ainoa mikä kiinnostaa on se: Miten Jumalan sanaa eli Raamattua niiltä tiimoilta käytetään. Tunnustaudummeko kaikki syntisiksi siellä ja muualla. Olemmeko täysin riippuvaisia Jumalan armosta ja Ristinveren voimasta.
Kun ihminen käy viimeiseen taisteluun täältä lähtiessään ja, kun hautajaisissa vainajaa saatamme, ei merkitse mitään kuinka monta ja minkälaatuista syntiä se maahan menevä keho on kokenut. Kyse on vain siitä, että yhteys armoistuimelle on ollut kunnossa. Siellä päässä ei koskaan ole niukkuutta. Jos elämä on niukkaa, niin vika on täällä alhaalla.Vaikeus tulee siitä, että emme tahtoisi antaa Jeesukselle hallintavaltaa koko elämämme kaikille osa-alueille.
Tärkeintä olisi, että antaisimme Jumalan sanalle sen kunnian, joka sille joka tapauksessa kuuluu. Tunnustaisimme Paavalin kanssa, että laki on oikea ja pyhä ja hyvä, vaikka meidän omat voimamme eivät sen seuraamiseen riitä. Synnin ja syntiongelman kanssa Jumalalla ei mene sormi suuhun, koska Hän on sen ratkaissut Pyhän Poikansa uhraamisella. Ongelma on läsnä heti, jos väitämme etteivät syntiset taipumuksemme ole syntiä. Koska se vie Jumalalta armahtamisen oikeuden, kun ihminen väittää, ettei ole mitään armahdettavaa. Siinä on ongelma ja tämä koskee kaikkea syntiä ei yksin makuuhuonetta. Tämä koskee kaikkia huoneita kodissamme, työpaikkojamme ja vapaa-ajanviettopaikkojamme. Se koskee isännättömän tavaran laitonta haltuunottoa ja sitä, että ihminen haalii elämässään ansaitsemattomia etuja, jos siihen avautuu tilaisuus. Muistetaan siis tämä: Syntisten kanssa Jumala tulee hyvin toimeen, koska Hänellä on keinonsa vieroittaa ihminen synninteosta, jos ihminen siihen vapaaehtoisesti suostuu.
104 kommenttia
Sari Weckroth: ”“Nekin arvostavat rauhaa ja sitä, että kukaan ei syö niitä tai jälkeläisiään.”
-Eläimet “arvostavat rauhaa”?
Eläin pyrkii selviytymään. Toisinaan juurikin syömällä omia, tai muiden lajien jälkeläisiä.”
Eläin pyrkii selviytymään aivan kuten me ihmisetkin. Ja myös me syömme muiden lajien jälkeläisiä. Kun eläimellä on tarpeet tyydytetty, eikä mikään uhkaa, sen stressitaso laskee. Stressitason laskeminen taas voidaan tulkita jonkinlaiseksi tyytyväisyydeksi myös eläinten kohdalla. En tiedä miten tulkitset, mutta kun meillä kissat on ravittu ja saavat levätä pehmeällä viltillä kehräten, niin itse väittäisin että ne kokevat tyytyväisyyttä.
Sekä ihmiset että eläimet turvautuvat radikaaleihin toimenpiteisiin selviytyäkseen. Harvalle lajille on silti lajityypillistä tappaa huvikseen, eikä se ole lajityypillistä edes ihmiselle. Sellaiseen tarvitaan tietynlaisia olosuhteita tai esimerkiksi jonkinlainen sairaus tai häiriö normaaliin käyttäytymismalliin nähden.
Sari Weckroth: ”Sanohan, jos eläimet “arvostavat rauhaa”, miksi eläinten kesken ei vallitse rauha?”
Eläinten kesken vallitsee saaliseläinten ja saalistettavien suhde. Jos eläimet saisivat ravintonsa muualta kuin toisistaan, vähemmän ne toisiaan söisivät. Mikäli eläimet olisivat saaneet ravintonsa evoluutionsa alusta saakka muualta, ne eivät söisi toisiaan ollenkaan. Silloin ei olisi kehittynyt saalistusviettiäkään.
Sari Weckroth: ”Mutta “selitys” ihmisen toiminnalle ei riitä. Jotenkin kaipaamme myös perusteita sille MIKSI jokin on oikein, ja jokin väärin.”
Mikä siinä itse asiassa on epäselvää ja kaipaa selitystä kysymykseen ”miksi”? Jos jokin toiminta aiheuttaa vahinkoa toiselle, ymmärrämme sen olevan väärin peilineuronien avulla.
Antero Syrjänen. Otetaampa kuvitteellinen asia. Jos pankinjohtaja täyttäisi vaikkapa kerran viikossa holvista muovikassin seteleillä. Olisiko se hyväksyttävää, kun siinä ei satuteta ketään. Olettaen, ettei hän ota omalta tililtään. Olen tavannut henkilön, joka toimitti viihdykeaineita jollekkin herraseuralle. Eli sillä välittäjän toimellaan mukavasti. Oliko oikein, että hän joutui lusimaan siitä. Hän omien sanojensa mukaan ei myynyt lapsille eikä ollut totuttanut ketään aineisiin.
Syrjänen. Eihän pankista ottaminen vahingoita ketään yksityistä henkilöä. Valtio myy viinaa, mutta ei salli kilpailua ainakaan aiemmin. Pontikkahommasta joutui linnaan. Miksi?
Antero, entä minun esittämäni kysymykset tuossa yllä…
”Jos me tarvitsemme ehdottomasti Jumalaa ymmärtääksemme, että muiden vahingoittaminen on väärin, miksi me vahingoitamme toisiamme usein myös Jumalalla ja uskonnolla?”
-En oikeastaan sanoisin, että tarvitsemme Jumalaa ymmärtääksemme että jokin on väärin. Vaan siksi, että Jumala on, jokin on ja voi olla Oikein tai Väärin. Muuten on vain kokemuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä (Tai jos ihan perusteisiin mennään niin ei niitäkään.)
Emme siis tarvitse USKONTOA ymmärtääksemme oikean ja väärän. Aavistus siitä, että on oikea ja väärä, on meissä sisäänrakennettuna. Tiedämme, mutta emme ymmärrä. Ehkä voi sanoa näin. Ja osaamme selittää ja perustella, hyväksi teoksi. Mitä tahansa, siis aivan mitä tahansa.
Antero Syrjänen: ”Olisiko niin, että myös kansallissosialistien mielestä yleinen näkemys Hitleristä on hyvinkin yksipuolinen?”.. ”Minulle tarina Jumalasta on kokonaisuus joss(a) teot ratkaisevat. Punnitsen Jumalaa ihan samalla puntarilla kuin meitä ihmisiä.”
Kansallissosialismin ja Raamatun fundamentalistisen tulkinnan rinnastaminen on mielenkiintoinen ilmiö. Tässä Syrjäsen kirjoituksessa ilmiö ei ole ensimmäistä kertaa esillä. Myös antropomorfinen (ihmisenkaltainen) jumalakuva on tuttu meille kaikille lapsuudesta. Jumala on niin kuin ”meidän faija”: osaa kaiken ja tietää kaiken – kunnes meistä tulee murrosikäisiä.
Lienee niin, että naiivi fundamentalismi ja historiaton näkemys Raamatusta johtaa valikoivaan Raamatun lukemiseen: joko teistiseen tai ateistiseen fundamentalismiin. Edellisessä (teistisessä) fundamentalismissa pitää nähdä Raamatun jumalakuva staattisena ja johtavan loogisesti myönteisen jumalakuvaan ja uskoon (josta on monta eri versiota). Jälkimmäisessä (ateistisessa fundamentalismissa) pitää myös nähdä Raamatun jumalakuva staattisena ja johtavan loogisesti kielteiseen jumalakuvaan (josta on myös monta eri versiota).
Edellisen jumalakuvan omaksuneet fundamentalistit (teistit) yleensä selviävät Raamatun äärellä uskonkriiseistään, jos heillä on turvallinen yhteisö, joka tukee heitä kriiseissä eikä tuomitse epäileviä tuomaita. Jälkimmäisen jumalakuvan omaksuneet fundamentalistit (yleensä vihaiset ateistit) eivät useinkaan selviä uskonkriiseistään Raamatun äärellä, koska heidän uskonyhteisönsä on kontrolloiva ja armoton epäilijöille.
Keskustelu näyttää myös junnaavan siinä, onko Raamatusta löytyvä fundamentalistinen ja historiaton jumalakuva Hitlerin näköinen vai päätyykö se silotellumpaan jumalakuvaan, joka muistuttaa lopulta ehkä enemmän Hitlerin vihollista, omilleen leppoisaa ja myhäilevää Churchillia.
Sitten jumitutaan vielä johonkin raamatunkohtaan, esim. argumentoimaan vedenpaisumuskertomusten kanssa: onko Jumala ilkeä ja moraaliton, kun nykymittapuilla Hän näyttää toimivan meille käsittämättömästi, vai voiko Hän jotenkin saada puhtaat paperit, kun katse käännetään muualle?
Fundamentalismin ansa on aina ja kaikkialla tämä: haetaan kritisoitavat / puolusteltavat tekstit vuosituhansien takaa ja moraali sekä tieteellinen maailmankuva nykymaailmasta – ja lopuksi pannaan tämä kaikki samaan pakettiin. Sitten vatkataan pakettia ja katsotaan, mitä tulee kunkin odotusarvon mukaan sieltä ulos. Ja tätä väitetään loogiseksi johtopäätökseksi.
No, voihan se näin toimia jollain sumealla fundamentalistilogiikalla, mutta lopulta se ei tee oikeutta sen enempää Raamatun teksteille, Jumalalle, moraalille, tieteelle kuin logiikallekaan.
Onko siis kyse niinkään logiikasta kuin sen puutteesta? Ja leppymättömästä tyytymättömyydestä / sovinnaisesta tyytyväisyydestä omaa fundamentalistista ja antropomorfistista jumalakuvaa kohtaan?
Kuka haluaisi rakastaa Hitleriä? Sen sijaan Churchill saa varmaan enemmän sympatioita, mutta hänenkin monia tekemisiään pitää silti selitellä. Mutta kuka viitsisi vihata miestä, joka lopulta kukisti natsit?
Tietysti on vielä muitakin mahdollisuuksia. Yksi mahdollisuus on nähdä Raamattu sekä Jumalan ilmoituksena itsestään että ihmisten käsityksenä Jumalasta. Raamattu ei ole monoliitti, kuten Martti Pentti huomautti. Se on kirjasto, jossa on erilaisia tekstejä tai jopa erämaa, jossa on kaikkea: vuoria, laaksoja, metsiä, rannatonta hiekkaerämaata, lähteitä, jokia, järviä, meri, saaria..
Minkä äärelle pysähdymme? Jumitummeko tuijottamaan vuorenseinämää tai kivierämaata tai viipyilemmekö vain lähteillä ja tyynillä vesillä ja väitämme, että siinä on kaikki?
Jos Raamatun Jumalassa ei olisi pimeää puolta, Hän olisi epäjumala. Ihmisen logiikalla hallittavissa ja inhimillisen järjen kokoinen.
Hänestä saisi helposti torjuttavan tai uskottavan ja jokaiseen käteen sopivan. Hänestä voisi kertoa satuja siitä, kuinka Jumala on vain ihmismielen heijastumaa ja evoluution oikku. Tai satuja siitä, kuinka Jumala toimii aina ja kaikkialla ihmisen parhaaksi, vaikka elämä on yhtä sotkua.
Jos kuitenkin Jumalan pimeä puoli olisi kaikki, mitä Hänestä voimme tuntea, Hän olisi edelleen epäjumala, joka karkottaa meidät luotaan ja tappaa meissä uskon yhtä varmasti kuin Hitler karkotti juutalaiset ja murhasi heidät.
Fundamentalistit (teistit ja vihaiset ateistit) tarvitsevat Raamatun särmikästä Jumalaa, saadakseen Hänestä yliotteen: joko vihatakseen Häntä ja torjuakseen Hänet kuin murkkuikäinen kaikkiosaavat vanhempansa tai ihaillakseen Häntä ja voidakseen varmuudella omistaa Hänet kuin ensisuudelmansa kokenut teini.
Raamatun Jumala ei tarvitse ymmärtämistämme. Vielä vähemmän anteeksiantoamme tai sokeaa uskoamme ja ihailuamme. Hän on ”Minä olen, joka aina olen” (hepr. ”ehjee asher ehjee”). Ei ole pakko uskoa, mutta saa uskoa – halusipa tai ei.
Vielä tähän lopuksi: entä Jeesus? Jospa Hän on koko Raamatun juju..? Täysin pitelemätön, mutta aina sen heikomman ja hämmentyneen puolella. Eikä väistä vaikeita kysymyksiä, vaan esittää itsekin niitä. Eikä ole oikein tappajatyyppiä – ei myöskään harmiton hurskastelija. Toimii ainakin minulla. Saa siis uskoa, muttei ole pakko.
Antero S: “Minulle tarina Jumalasta on kokonaisuus joss(a) teot ratkaisevat. Punnitsen Jumalaa ihan samalla puntarilla kuin meitä ihmisiä.”
-Tähän liittyen vielä tarkentava kysymys (jonka esitin tuolla jo aiemmin): Näetkö sinä, ateistina, (jonka mielestä, oletan, Raamattu on ihmisen ajatuksia Jumalasta) Raamatussa, yhden ”tarinan” Jumalasta? Vain yhden tavan kuvata häntä?
Jos, niin tätä (edelleen) ihmettelen….
Otetaampa esimerkki. Minun kotipaikka oli ikäänkuin kesämökkina aikanaan. Erään kerran menimme taasen kesälomaa viettämään. Mein puuceehen ja siinä kesken kaiken huomasin siinä katossa kolme ampiaisen pesää. Tiesin, että kannattaa toimia varovaisesti. Nyt tulee se kysymys: Enkö minä ole hetken kaikkivaltias niiden ampiaisten elämässä. Minä joko hävitän ne pesät tai rakennan uuden puuceen, koska vanhassa oli asukkaita.
Sari Weckroth: ”Meillä ihmisillä sellainen kaipaus [rauhanomaiseen paratiisiin (Anteron lisäämä täsmennys)] kyllä on. Ja se on mielenkiintoinen ilmiö. Tosin, voihan ajatella että eläimilläkin tällainen on. Mutta se edellyttää jotain tätä todellisuutta suurempaa. Jotain kadotettua, jotain minkä kaipaaminen on meissä syvällä, ja perustuu jollekin minkä tiedämme olevan totta. Tätä juuri tiede ei selitä.”
En nyt sentään mistään paratiisista puhunut, kun esitin että eläimetkin arvostavat rauhaa. Rauhanomaisen elinympäristön kaipaaminen taas on ihmisille ihan luontaista. Tämäkin on tieteellisesti täysin selitettävissä ilman mitään yliluonnollista sivujuonta.
Sari Weckroth: ”MIKSI on kaikista tärkein kysymys juuri kun puhumme oikeasta ja väärästä. Tai ihmisarvosta. MIKSI me jossain syvällä sisimmässämme tunnemme, TIEDÄMME, että elämällä on väliä. Että elämää ei saa tuhota.”
Ehkä tämä on yksille vaikeammin hahmotettavissa kuin toisille. Minulle on täysin selvää, että koska pystymme samaistumaan toisiin luontokappaleisiin (niiden peilineuronien avulla), me ymmärrämme että muiden vahingoittaminen tai tappaminen on väärin, koska emme haluaisi sellaista itsellemme. Tämä on minulle täydellinen selitys miksi -kysymykseen.
Sari Weckroth: ”Tämä keskustelu kaipaisi kyllä vähän paremman ja toimivamman alustan kuin tämä… (Yhteyttä saa ottaa, jos olet facebookissa…)”
Lieköhän siellä jotain ryhmää, jossa tällaisia(kin) asioita pohdiskellaan? 🙂
Sari Weckroth: ”Evoluutiolla voi selittää “kehittymisen”, mutta ei päämäärää. Ei sitä, että jokin olisi mennyt “väärin” tai “pieleen”, siinä, että luonnossa koko olemassaolo ja selviytyminen perustuu tappamiselle ja tuhoamiselle. Ei sitä, että me tiedämme, että emme voi, emme saisi, vaikka voisimmekin, toimia samoin kuin eläimet. Että se on väärin.”
Evoluutiolla ei ole muuta päämäärää kuin organismin selviytyminen ja lisääntyminen, eli jatkuminen. Siksi mikään ei ole mennyt pieleen tai väärin, jokaisella organismilla vain sattuu olemaan oma selviytymiskeinonsa. Osalle se tarkoittaa saalistamista, toisille saalistettavana olemista, joillekin ei kumpaakaan. Riippuu aivan siitä, millaiseksi organismin selviytymiskeinot ovat muotoutuneet.
Kirjoittaja
Lauri Lahtinen
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.
Antakaa mennä, näinhän se käy, kun ajatuksia herää. Kaikkihan täällä on sivistyneitä. Sivistyksen lähde saattaa vaihdella, mutta keskustelu jatkukoon henkilöihin käymättä.
Ilmoita asiaton kommentti