Olen pohtinut sitä, miksi kirkossa syntyy jonkinmoinen älämölö, jos käy niin, että nuoria tulee uskoon riparilla. Jotenkin luulisi, että juuri siinä olisi se mihin erityisesti tulisi pyrkiä. Uskoon tulleet nuoret juuri ovat ne, joita kirkon tarjoama hengellinen elämä kykenee ruokkimaan.
Aiemmin olen kirjoittanut blogit : ”Mistä tunnistan uskovan” ja ”Pitääkö tulla uskoon”. Niissä pohdiskelimme yhdessä sitä, voiko uskovan tunnistaa jotenkin. Selkeästi on niitä, jotka ovat uskossa ja toisia, jotka ei ole. Ero näiden kahden ryhmän välillä on selkeä. Silti usein on vaikea tunnistaa sitä kumpaan joukkoon kukin kuuluu. Toisinaan sen taas voi oivaltaa hyvinkin helposti. Varsinkin jos toinen ilmaisee sen selvästi. Kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa ryhmää on selvästi olemassa.
Rippikouluun tulevilta nuorilta omakohtaista uskoa harvoin tapaa. Uskonasiat ovat heille yleensä täysin vieraita. Oppitunneilla he ovat mukana, koska niillä kuuluu olla. Hengelliset asiat menevät heiltä täysin yli hilseen. Kosketuspinta omaan elämään kun ei ole. Kirkon rippikouluopetus lähtee kuitenkin siitä ajatuksesta, että lapsi on jo kasteessa uudestisyntynyt ja konfirmaatiossa tämä asia vahvistetaan. Mitä voi vahvistaa, jos mitään kastetta enempää ei ole?
Jos jossain käy niin, että suuri osa nuorista tulisi tietoiseksi Jumalan todellisesta läsnäolosta ja nuoret isolla porukalla haluaisivat ottaa uskon vastaan. Niin syntyy kirkossa voimakas vastustus. Luulisi, että se olisi jotain, mitä kirkko aina odottaa ja toivoo. Käy kuitenkin aivan toisinpäin. Asiaan puututaan kovalla kädellä ja jopa työntekijöitä on sen tähden hyllytetty.
Miksiköhän kirkossa toimitaan näin juuri silloin, kun nuoret haluaisivat sitoutua kirkon toimintaan. Nämä tapaukset tuntuvat tosi oudoilta. Varsinkin kun ihmetellään, miksi Z-sukupolvi jättää kirkon.
Ei sen puoleen, että odottaisin nuorten uskoontuloa riparilla. Pyytäisin heitä sen sijaan ehkä harkitsemaan asiaa tarkasti. Leirin ilmapiirissä oman ratkaisun tekeminen on liian helppoa.
Leirin jälkeen on kohdattava aivan toisenlainen ympäristö ja silloin uskossa olo voi joutua aivan liian kovan paineen alaiseksi. Kiusatuksi joutuminenkin voi olla seurauksena.
Voisin ehkä sopia nuoren kanssa , että jutellaanpa asiasta konfirmaation jälkeen.
Rippikoulu olisi kyllä hieno mahdollisuus saada vastaanottaa oikea rippi ja päästä painavista taakoistaan, joita nuo lapset kantavat, kun kun eivät vielä tiedä että juuri sitä varten usko on hieno juttu.
Siitäkö kenkä puristaa, että kirkossa opetetaan, että lapsi uudestisyntyy kasteessa? Sitten rippikoulussa tuo kaste vahvistetaan ja näin nuoresta tulee ”seurakuntalainen”.
Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä . Riparilla tuota tietoa pyritään syventämään. Käymällä asiat lyhyesti läpi.
Ikään kuin uskoen, että he ne siinä ehtisivät sisäistää.
Väite kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä selittäisi paljon. Silloin tosiaan rippikouluun tulevat nuoret olisivat hyviä kristittyjä jo tullessaan. Mitään uskoa tai erityistä uskoon tuloa ei tarvittaisi. Ongelma syntyy vain siinä, kun Raamattu puhuu jatkuvasti uskosta ja myös uskoon tulosta.
Uudestisyntyminen kertoo minulle siitä, että jotakin on ratkaisevasti muuttuu ja se jonka nimenomaan usko saa aikaan. Voisiko uudestisyntyminen olla pelkkää teoriaa. Kyllä siinä pitää olla jotain konkretiaa mukana. Jos opetamme, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja siitä seuraa ettei omakohtaista uskoontuloa lainkaan tarvita, niin olemmeko opastamassa kansaa oikealle tielle ? Siitä olemme vastuussa kerran. Se mitä uskoon tulleissa ihmisissä tapahtuu, kertoo jostakin muutoksesta, jonka vain uudestisyntyminen voi saada aikaan. Kuvaisin uskoontuloa mieluummin uudestisyntymiseksi, koska siinä tapahtuu todellinen muutos. Asia on melkoisen kimurantti, joten arvoisat lukijat. Miten olette nämä asiat itsellenne selvittäneet?
Kummallista että tarvitaan tuota teologista tietämystä ja monia kirjoja selittämään tuota maailman yksinkertaisinta asiaa. Asiaa, jonka pieni lapsonen voi aivan helposti oppia jo ennen kouluun menoa. Aikuisena haluamme oppi lisää ja unohdamme perusasian, eli sen että koko uskonelämä on Jumalan Pyhän Hengen työn varassa . Hän nuhtelee meitä ja kutsuu omistamaan armon ja Jumalanvaltakunnan osallisuuden. Pitäisi olla helppoa , kuin heinänteko.
Kummasti katosi koko mielenkiinto siihen , mitä kasteessa tapahtuu ja kuka on oikeassa. Jopa siitä miten uskon syntyminen oikein tapahtuu. Sen sijaan näen selkeänä nyt sen mihin suuntaan omaa opetustani alan kehittämään. Kiitos paljon niille, jotka ovat kantaneet ja kantavat minua rukouksin.
Pekka sanot ”helpoksi” uskomisen, miksi sitten juutalaiset eivät ottaneet Jeesusta vastaan, onko jokin muuttunut?
Miksi evankeliumissa on Jeesuksen sanat että Jumala salaa evankeliumin toisilta, keitä nämä ovat?
Ketä ovat lapsenkaltaiset joille Jumala taasen ilmoittaa evankeliumin?
Lihalinen usko on ”helppoa” koska se miellyttää lihaa eikä vaadin mistään luopumaan, kun taasen Jeesus selkeästi opettaa että tulee luopua kaikesta.
Pasanen, miten olet onnistunut luopumaan kaikesta? Miten ihminen luopuu kaikesta? Antaisitko ohjeen? Kyselet vain, koska et tiedä, vai tiedätkö?
Pekka miksi kyselet joskerran evankeliumi on niin ”helppoa”?
Luuk. 14:33
Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
Tuo luopuminen oli minulle ”helppoa” kun ei ollut mitään mistä pitää kiinni, kun olin ajanut elämäni todelliseen umpikujaan niin eipä ollut mitään mistä luopua.
Pasanen, ”Lihalinen usko on ”helppoa” koska se miellyttää lihaa eikä vaadin mistään luopumaan, kun taasen Jeesus selkeästi opettaa että tulee luopua kaikesta.”
Onko usko sitten lihallista, jos on ollut helppoa luopua kaikesta?”Luopuminen oli helppoa, kun sinulla ei enää ollut mitään, mistä pitää kiinni?”
Ajatteletko, että täällä kirjoittelevat ovat ”helppouskoisia” ja sinä olet vakavasti otettava uskova?
Jumala koettelee ihmistä. Elämän umpikuja voi pakottaa turvautumaan Jumalaan. Se on ollut ylhäältä tulevaa rakkautta, että sinun sydämesi on nyt täynnä rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Sen on Taivaan Isä sinun kohdallasi toteuttanut. Kun tunnet rakkautta, se on sinun oma tunteesi, eikä kukaan voi sitä tunnetta ottaa sinulta pois.
Anteeksi tuli vahingossa tuohon kommenttiin Pekalle osoitus, eihän Pekka kysellyt vaan Kari Paukkunen.
Kari paukkunen sivuaa ”lihallista uskoa”, siis mitä se on, mistä sen tunnistaa?
Yksinkertaisesti että se on itsekästä, ei siinä ole rakkautta.
Mistä Ari tunnistaa itsekkyyden?
Yksinkertaisesti juuri rakkaudettomuudesta.
Lihallisessa evankeliumissa se ”näkyy” siitä että koko evankeliumin voima on siinä ”rakkaudessa” että itse saa kaiken anteeksi, siis Jeesus on kaikkien omien syntien sovittaja.
Vapahtajamme oli täynnä rakkautta. Hän otti vastaan jokaisen joka hänen luokseen tuli apua pyytämään. Ketään hän ei heittänyt ulos. Vaikka paljon syytä saattoi olla. Löytyykö meistä se sama rakkaus, joka pyrkii osoittamaan hyväksyntää lähimmäisilleen, silloinkin kun he ovat väärällä tiellä.
Pekka esität mielenkiintoisen kysymyksen:”” Löytyykö meistä se sama rakkaus, joka pyrkii osoittamaan hyväksyntää lähimmäisilleen, silloinkin kun he ovat väärällä tiellä.””
Mitä on mielestäsi tämä ”hyväksyntää lähimmäisilleen”, koskeeko se myös kun lähimmäinen vääntää nenästä tai mielestäsi ”mitätöi” uskoasi? Minun mielestä se todella koskee myös juuri noita(kin), mitä hyvää siinä on jos on ”rakastava” niitä kohtaan jotka sinua rakastavat (tekevät niinkuin sinä haluat)?
Ja vihaa.
Etkö ole huomannut miten itse mitätöit muiden uskoa. Onko se jäänyt sinulta kokonaan huomaamatta. Sen tähdenhän monet ovat lakanneet keskustelemasta kanssasi, kun jatkuvasti teet niin.
Pekka siis etkö juuri kirjoittanut että tulee osittaa hyväksyntää lähimmäisilleen vaikka nämä olisivat väärällä tielläkin?
Osoittavatko nyt ne jotka loukkaantuvat oman uskon ”mitätöinnistä” tätä hyväksyntää?
Se mitä teen on näyttää Raamatusta kuinka lähimmäisille on opetettu valhetta, siis jos joku näyttää Raamatusta että olen väärässä niin en loukkaannu, enkä myös kun panetellaan vastoin Totuutta.
Jokin raja pitäisi olla sillä mitä toiselle voi sanoa. Huomaan ettei sinulla Ari ole käsitystä siitä.
Rikot näitä hyvän keskustelun rajoja jatkuvasti. Et pelkästään kommentoi asioita vaan myös analysoit henkilöitä. Näin toimit sääntöjen vastaisesti ja loukkaavasti muita kohtaan. Haluaisit keskustella, mutta keskustelukumppanisi vetäytyvät pois, koska kanssasi ei voi keskustella.
Tästä syystä jätän kommenttisi huomiotta ja toivon ettei muutkaan vastaa sinulle. Sillä ne ”keskustelut” muuttuvat aina vain turhiksi väittelyiksi, joista muut jäävät pois ja keskustelu kuolee siihen.
Miksiköhän kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen tapahtuu kenenkään havaitsematta mitään muutosta kastetussa? Kuitenkin keskustelussaan Nikodeemuksen kanssa Vapahtajamme kertoi jotain olennaista uudestisyntyneestä. Sanoessaan : ”niin on jokaisen hengestä syntyneen laita.”
Näin hän ilmaisee jotain hyvin olennaista ja samalla eron muiden tavallisten tallaajien välillä.
Joten eihän kaste mitenkään voi saada aikaan tuota muutosta. Miksi kirkko on hirttäytynyt tuohon oppiin, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja jopa ilman uskoa?
Hyvää keskustelua on paljon ollut, mutta varsinaiseen kysymykseeni ei ole vastausta tullut. Asian vierestä on juttua tullut paljon, mutta kysymykseen ei ole vastausta annettu. Nyt kun ehdin käydä kommenttiketjua läpi, niin havaitsen miten vastaukset ovat suurelta osin kohdistuneet minun kuviteltuun asenteeseeni. Pyysin vain yhdessä pohdiskelemaan näitä kysymyksiä. Sen seurauksena olen saanut lukea omista käsityksistäni hyvin outoja näkemyksiä. Uudestisyntymisen käsite näyttää olevan hyvin arka puheenaihe. Tässäkin keskustelussa on uudelleen ja uudelleen toisteltu opillisia lauseita ja lainattu Raamatun jakeita. Silti mitään selkeää vastausta ei ole annettu sille, miksi kirkko torjuu ne nuoret, jotka kertovat tulleensa uskoon rippikoulussa ja haluaisivat sitoutua seurakunnan toimintaan?
Vaikeaahan se on. Olisi vain osattava erottaa teot ja henkilöt toistaan. Väärille teoille ei saa antaa hyväksyntää. Niistä on seurattava seurauksia.