Luther: On vain yksi evankeliumi

Lutherin mukaan on olemassa vain yksi evankeliumi. Evankeliumi on monen apostolin (Matteus, Markus. Luukas, Johannes) kirjoittama, mutta kysymys on yhdestä ja samasta evankeliumista. Myös jokainen Paavalin ja Pietarin kirje ja myös Luukkaan kirjoittama Apostolien teot ovat samaa evankeliumia, vaikka niissä ei ole kerrottu kaikkia Kristuksen sanoja ja tekoja. Toiset kirjoitukset ovat suppeampia kuin toiset. Aivan samalla tavalla kuin ihmisten kesken tapahtuu, kun kirjoitetaan jostakin henkilöstä, hänen teoistaan, puheistaan ja hänen elämänsä tapahtumista, toinen kirjoittaa laajasti ja toinen suppeasti.

Evankeliumi on Lutherin mukaan kertomus Kristukseta, Jumalan ja Daavidin pojasta, joka kuoli ja nousi kuolleista meidän hyväksemme ja joka on asetettu kaiken Herraksi. Tämä on Lutherin mukaan evankeliumin ydin. Jo Vanhan testamentin profeetat ovat julistaneet evankeliumia ja puhuneet Kristuksesta. Luther mainitsee Jesajan kirjan 53. luvun, jossa kerrotaan kuinka Kristus kuolee meidän puolestamme ja kantaa meidän syntimme. Tämä on Lutherin mukaan puhdasta evankeliumia.

Luther kehottaa lukemaan ja tutkimaan Raamattua: ”tarkatkaamme, kuka Kristus on, mitä varten hän on annettu, kuinka on luvattu, kuinka koko Raamattu viittaa häneen, niinkuin hän itse (Kristus) Johanneksen evanekliumin 5. luvussa (46. jakeessa) sanoo: Jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua, sillä minusta hän on kirjoittanut ja samoin (39. jakeessa): Te tutkitte kirjoituksia, ja ne juuri todistavat minusta.” Luther viittaa myös moniin muihin Uuden testamentin kohtiin, joissa viitataan vanhaan testamenttiin:

Samuelista alkaen kaikki profeetat, jotka ovat puhuneet, ovat järjestään myös ennustaneet näitä päiviä. (Apt. 3:24)

jonka Jumala oli ennalta luvannut prfeettojensa kautta pyhissä kirjoituksissa. (Room. 1:2)

Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset. He ottivat sanan vastaan hyvin halukkasti ja tutkivat päivittäin kirjoituksia nähdäkseen, olivatko asiat niin. (Apt. 17:11)

Sillä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta. He ovat tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi todistaessaan ennalta Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta. He eivät palvelleet itseään, vaan teitä. Heille ilmoitettiin se, minkä teille ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat saarnanneet teille evankeliumia. Siihen enkelitkin haluavat katsastaa. (1 Piet. 1:10-12)

Jeesus sanoi heille: ”Tätä tarkoittivat sanani, kun puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetojen kirjoissa ja psalmeissa. Silloin hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta ja syntien anteeksiantamusta on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. (Luuk. 24:44-47)

  1. Kysyn yhden kysymyksen, jota te ette ehkä ymmärrä, mutta kysyn silti.

    Jos on viisikymmentä vihaista miestä ja yksi haluaa kärsiä rangaistuksen kaikkien puolesta, niin tarkoittaako se teille, että loput saavat nyt vapaasti harrastaa vihaista puhetta ja sanoa, että meidän synti on sovitettu.

    Vai tarkoittaisko se sitä, että muut eivät enää tee niin, ja näin se synti poistuu, eikä se yksi kärsinyt rangaistusta turhaan.

    • Niinpä, uskonnot ovat elinkeinojärjestelmiä, joissa ei ole juurikaan tulosvastuuta eikä hommat liikaa aivosoluja rasita.

      Aidosti ja oikeista syistä syylisyydestä kärsivän voi armo-oppi vapauttaa ja siinä krist.usko on parhaimillaan, mutta myös pahimmillan tuomitessan kaikki miljardit ikinä eläneet ja elävät ihmiset ns. perisynnin johdosta lähtökohtaisesti helvettiin vaika tunnolla ei oli pahantuulista ajatusta pahempaa.

    • Kaikille kansoille saarnaaminen on käynnissä koko ajan ja tulee aivan vamasti onnistumaan. Jos tämän lähetyskäskyn toteutuminen olisi meistä ihmisitä kiinni, niin Charlotta voisikin olla oikeassa. Mutta Jumalan pelastusuunnitelma on suvereeni, ja täysin Hänen käsissään. Hän toteuttaa sen varmasti, emmekä me pysty sitä estämään omalla ”sössimisellämme”. Jos tämä olisi vähääkään ihmisten käsissä, se ei toteutusi. Nyt kuitenkin on niin, että kukaan ihminen ei voi pelastaa itseään, eikä toista ihmistä. Uudestisyntyminen Kristuksessa on aina Jumalan suvereeni pelastusteko. Meissä ihmissä ei ole iankaikkisuutta antaaksemme sen jollekin toiselel ihmiselle.

  2. Niinpä, uskonnot ovat elinkeinojärjestelmiä, joissa ei ole juurikaan tulosvastuuta eikä hommat liikaa aivosoluja rasita.

    Aidosti ja oikeista syistä syylisyydestä kärsivän voi armo-oppi vapauttaa ja siinä krist.usko on parhaimillaan, mutta myös pahimmillan tuomitessan kaikki miljardit ikinä eläneet ja elävät ihmiset ns. perisynnin johdosta lähtökohtaisesti helvettiin vaika tunnolla ei oli pahantuulista ajatusta pahempaa.

    • Saat 6 tuntia aikaa olla ilman yhtään pahantuulista ajatusta. Laita viesti sitten, kun ensimmäinen tulee, mikäli tulee ja miksi tulee?

    • Talouarvioissa seurakunnissa määrä on työntekijät ja diakonia·avustuksiin katsottu raha työmuodossa.

      Koko kirkon budjetissa määrä ei taida yltää yhteen prosenttiin, ainakin jokunen vuosi sitten.

    • Perisyntiä ei keksitty siellä, vaan se lähti liikkeelle paratiisista. Sen alle ei tarvitse jäädä, kiitos pyhän kasteen lahjan Kristuksen.

  3. Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkko aloitti kansanopetuksen ja hoiti sitä pitkään. Nyt kirkko ja kristillinen sanoma yritetään työntää kokonaan ulos opetustoimesta. Miksi yhteiskunta ei toimi samoin diakonian suhteen: hoitaisi kaikki aineellista apua tarvitsevat ja hädänalaiset ja työntäisi kirkon ulos tältä kentältä?

    Ja kuinkahan moni diakoniatyötä ainoana tarpeellisena pitävä itse harrastaa sitä aktiivisesti? Miksi te diakoniaa vaativat ette perusta niin paljon muita organisaatioita, että saataisiin aineellisen avun tarvitsijat hoidetuksi? Miksi sitä vain kirkolta tivataan?

    Jos yhteiskunta toimisi näin, kirkko saisi keskittyä siihen tehtävään, minkä Jumala on sille antanut: ajallisia asioita tärkeämpien julistamiseen. Apostolien aikanakin oli käymässä niin, että heidän aikansa alkoi mennä liikaa köyhien avustamiseen, joten oli valittava joukko diakoneja huolehtimaan köyhien, leskien ym. avustamisesta.

    ”Ei ole sopivaa, että me ruuan jakelun vuoksi lyömme Jumalan sanan. Me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa.” Heillä oli ajallisia vaikeuksia suurempi tehtävä suoritettavana.

  4. Eikä kirkkoa tarvittaisi diakoniatyöhön lainkaan, jos rikkaat jakaisivat omaisuudestaan niille, jotka elävät puutteessa. Kyllä tässä maailmassa rahaa haaskataan jonnin joutavaan sen sijasta, että autettaisiin vähäosaisia. Mutta rikkaat sen kun keräävät lisää omaisuutta, josta murto-osalla tulisivat itse toimeen. Mistä tämä johtuu?

    Tietysti perisynnistä. Siitä, että ihminen on läpeensä itsekäs. Ei puhettakaan, että noudatettaisiin Raamatun ohjetta: ”Jos veljenne ja sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa, että pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin, jos ette anna heille, mitä he tarvitsevat.”

    Tätä perisynnin tautia ja sen oireita Jeesus tuli parantamaan, ja sitä vastaan kirkon on taisteltava.

    • Minä en uskoani satuihin perusta. Ne, jotka satuja lukevat ja niihin uskovat, eksyvät, koska eivät tutki Jumalan aitoa sanaa.

    • Anita Ojala.

      Jos pidät Jeesuksen sanomaa lähimmäisen rakkauden merkityksestä Korkeimman tahdosta elämässämme satuna, niin se on aivan sinun oma asia. Elämän rikkautta vaan sinulle uskossasi.

    • Et tainnut ymmärtää tai ymmärsit tahallaan väärin. Maria Magdalenan evankeliumi ja sen opetus perisynnistä on satua. Lähimmäisen rakkauden löytää Jumalan omasta puhtaasta sanastakin.