Luterilainen kirkko ja vanhoillislestadiolaisuus

Kotimaa 24 on tänään uutisoinut Johanna Hurtigin uudesta kirjasta ”Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta.” Hurtigin tutkimuksen mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta, etenkin seksuaalinen hyväksikäyttö, on ollut vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yleisempää kuin aiemmin on arvioitu.

Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistyksen johdolla on ollut viime vuosina vaihtelevasti valmiutta selvittää jälleen tässä kirjassa esille tuotuja väitettyjä väärinkäytöksiä. Se, että asia nousee jatkuvasti uudelleen pintaan, kertoo, että pohjaa asian tarkastelussa ei todennäköisesti ole vielä saavutettu.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon käsityksistä merkittävästi poikkeavista opeistaan huolimatta on jälleen palattava sen aiemminkin blogeissani korostamani asian äärelle, että vanhoillislestadiolaisen herätysliike toimii luterilaisen kirkon piirissä.  Kirkko ei voi siis suhtautua sen tekemisiin ja tänään ilmituotuihin seikkoihin kuten johonkin  ulkopuoliseen asiaan. Vaikka piispoilla on toistuvasti ollut yritystä tarkastella vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja kirkon suhteita, yritykset avata dialogia liikkeen suuntaan ovat jääneet puolitiehen.

Tällä viikolla esille tuodut hyväksikäyttötapaukset ja pyrkimykset peitellä niitä ovat hyvin vakavia väitteitä. Ne eivät koske ainoastaan kaukaista menneisyyttä, jonka selvittelyn voisi jättää kirkkohistorian tutkijoiden huoleksi.  Ikävää asiassa on se, että koko vanhoillislestadiolainen liike ja sen jäsenet on vaarassa kohtuuttomasti leimautua näiden uutisten johdosta. SRK:n ohella olisikin jälleen tarpeen suunnata luterilaisen kirkon johdolle kysymys, että miten se näkee tämän tilanteen ja millä toimin se aikoo edistää kirkon ja sen suojissa toimivan herätysliikkeen suhteiden selvittämistä.  

 

  1. Ihmiset hyvät.

    1. Ruotsin kirkko ei ole Suomen kirkko

    2. VL-liikkeen sisällä opetetaan erilaista seurakuntaoppia kuin ev.lut. kirkossa, tämä on ihan yleisesti tiedossa

    3. Voidaan puhua merkittävistä opillisista eroista, kun VL-liikkeen opetus katsoo kategorisesti sekä kaikkien piispojen että esimerkiksi minun ja Kari-Matti Laaksosen päätyvän helvettiin

    4. On merkittävää eroa sillä, opettaako joku yksilö harhaoppia vai opetetaanko satatuhatpäisen liikkeen sisällä harhaoppia

    5. Vaikka hyvin merkittäviä opillisia eroja löytyykin, on keskustelu keskittynyt enemmän käytänteisiin ja toimintatapoiihn. Näiden asioiden välillä voi olla yhteys, ne eivät ole erilisiä todellisuuksia.

    6. Nähdäkseni (vaikken ole minkään alan erityisasiantuntija ja asenteenikin on varmaan väärä) ainoa tapa, jolla VL-liike voi muuttua, on sisältäpäin. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö asioista pitäisi keskustella liikkeen ulkopuolellakin, varsinkaan kun VL-liike toimii ev.lut. kirkon sisällä.

    7. Kun sanotaan, että VL-liikkeen ulkopuolella ei tunneta VL-liikettä tai sitä tunnetaan vähän, on siihen ainoa ratkaisu keskustella siitä lisää, korjata väärinkäsityksiä ja puhua totuudenmukaisesti ja kiertelemättä. Mikäli niin ei tehdä, oletetut virheelliset käsitykset jäävät voimaan.

    8. Se, että VL-liikkeessä on erittäin paljon hyvää, ei tee vääryyksistä oikeutettuja

    9. Se, että VL-liikkeen epäkohdista keskustelu voi leimata myös ”tavallisia” VL-liikkeen jäseniä, on valitettavaa, mutta sen ei pidä estää keskustelua vaan ohjata sitä siten, että a) puhutaan rakenteista, ei ihmisistä ja b) tarpeeksi usein muistutetaan, että VL-liike itsessään tai siellä elävät ihmiset eivät ole pahoja, vaan meillä kaikilla olisi sieltä myös paljon opittavaa.

  2. Minulla ei ole juuuri mitään tietoa lestadiolaisista. Sen verran tietoa on, että hikipediassa on vain muutama aihe nostanut ns. vaikeuksia. Uusnatsit ja lestadiolaiset ovat nousseet erityisen vahvasti mieleen. (Samoin jotkut yksittäiset ihmiset, joita en nimeltämainitse.) Kertoo aiheen tulenarkuudesta että tahoista jotain. Suhtautuminen ulkopuolisiin ”väärämielipiteisiin” (tai mitä sitten onkaan kun en edes kirjoittanut koko lestadiolaisjuttua) on ainakin tullut selväksi. Valituksia voi tehdä rakentavasti ja sitten… tällä em. tahojen

    Näkisin että Hurtigin kirja on kuitenkin juuri tietoa, joten sen huomioita ei voi torjua valittamalla liian vähäisestä tiedosta. On toki hyvä välttää liikaa leimaamistakin.

    Itselläni on nyrkkisääntö, jossa ongelmien kohdalla pitää katsoa yli-ja aliedustuksia ja asennetta. Jos liikkeessä tapahtuu enemmän jotain kun muualla, mukana liene jokin rakenteellinen ongelmallinen elementti joka olisi ns. syytä fiksata. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä ; Aliedustuksestakin saadaan ongelma, jos sitä yritetään peitellä ja väärintekijöitä suojella. Jos kulttuurissao n suojelu-piilottelukulttuuri, syyllisiä eivät enää ole vaan tekijät vaan ne tavalliset sivustakatsojat jotka eivät tee mitään. Piilottelu/ilmottamattajättäminen/uhri_pakotetaan_antamaan_anteeksi_jotta_ei_ole_paha_ihminen/muu_kikkailu ovat ison ein paikka. Tällöin ”viattomiin yleistämistä” ei edes voi tapahtua.

    Se mistä tietää ja vaikenee, sen hyväksyy. Ihan sama millä se oikeutetaan, jos tekosyy löytyy, sen pahempi. Jos ongelman nostaa esille ja yrittää korjata sitä, ei järjestöä enää voi syyttää vaan kysymys on yksittäistapauksista, juttu redusoituu yksilöihin.

  3. Pauli, eihän tuo 3 niin merkittävä ero ole. Aina on katsottu uskottomien joutuvan kadotukseen.
    Sama kohtalo minua ja sinuakin odottaa Katolisen Katekismuksen mukaan, myös joidenkin vapaiden suuntien opetuksen…

    >>>4. On merkittävää eroa sillä, opettaako joku yksilö harhaoppia vai opetetaanko satatuhatpäisen liikkeen sisällä harhaoppia>>>

    Muutin: On merkittävä ero sillä, opettaako 66 % papeista ja uskooko 500 000 kuulijoista harhaoppia vai opetetaanko satatuhantisen liikkeen sisällä harhaoppia…

  4. Jorma, on se siksi merkittävä, että katolisessa kirkossa ei varmaan ole niin, että vaikka fransiskaanit toteaisivat ykskantaan että jesuiitat ja Paavi ovat matkalla helvettiin, samoin kuin kaikki ei-fransiskaanit. Kyse on saman kirkkokunnan sisällä tehdystä taivas-helvetti-muurista.

    Ja miksi ihmeessä muutit? Onko kirkossamme jokin herätysliike tai salainen veljeskunta, joka opettaa systemaattisesti harhaoppia ja johon kuuluu kaksi kolmasosaa papistosta ja jossa on puoli miljoonaa jäsentä?

  5. Rooman kirkon eksklusiivisuudesta kyselin Emil Antonin blogissa:

    Mutta mikä tuo katolinen opetus ”eri kehistä” tarkkaan ottaen on? Miten ”todellinen” mahdollisuus on ”luterilaisen autuus”, jos hän pysyy luterilaisena? Voisiko Emil valottaa näitä kysymyksiä lyhyesti.

    Emil vastasi pitkällä viestillään, jota minä taas kommentoin:

    Kiitos, Emil. Kyllä vastauksesi selkeytti asiaa paljonkin. Luin suorastaan liikuttuneena noita otteita LG:stä ja UR:stä:

    [16] Myöhempinä vuosisatoina on syntynyt laajempia erimielisyyksiä, ja huomattavan suuria ryhmiä on irtaantunut katolisen Kirkon täydestä yhteydestä, jolloin syyllisiä jakautumiseen ovat useinkin olleet molempien riitapuolten edustajat.

    Niitä nykyään eläviä ihmisiä, jotka ovat syntyneet tällaisten yhteisöjen piiriin ja siellä oppineet uskomaan Kristukseen, ei kuitenkaan voida syyttää jakautumisen synnistä. Katolinen Kirkko kohtelee heitä veljellisellä arvonannolla ja rakkaudella.

    [17] Siksi heillä on täysi oikeus kantaa kristityn kunnianimeä, ja syystä katolisen Kirkon lapset tunnustavat heidät veljiksi Herrassa.

    Tämä on paljon enemmän kuin oman luterilaisen kansankirkkoni herätysliikkeenä tunnettu vanhoillislestadiolaisuus (sen SRK-oppi) minulle suo. Heille en ole ”veli Herrassa”, mutta sinulle ilmeisesti olen. Siispä kiitän uudelleen ja tervehdin sinua veljenä Herrassa, Emil!

  6. Aika ajoin täällä K24 käydyissä keskusteluissa vanhoillislestadiolaiset selvittävät itse seurakuntaoppiaan. Keskustelua siis käydään. Nähdäkseni heidän selvityksiään ei useinkaan lueta tarkasti ja ajatella analyyttisesti, mitä he itse asiassa sanovatkaan. Usein oma mielikuva vanhoillislestadiolaisesta opista on niin vahva, että heidän omaa argumentaatiotaan pidetään vain venkoiluna.

    Ekumeeninen dialogi ei etene näin menetellen puusta pitkään. Siinä tulisi pikemminkin tavallista tarkemmin lukea vastapuolen argumentit ja pyrkiä ymmärtämään niiden systematiikka.

  7. Matti Aaltonen:

    Pidän pääpointtina hyväksikäyttökeskustelussa sitä, että tapaukset, varsinkin saarnaajien ja johtoasemassa olevien kohdalla, on yritetty peittää ”omavanhurskauden laastarilla” käsittämättä, että on tehty Suomen laissa mainittu rikos, ja että uhrit eivät parane ”antamalla anteeksi” käskystä, vaan he tarvitsevat todellista hoitoa.

    Näin saattaa hyvinkin olla, paitsi että teko on kuitenkin käsitetty rikokseksi, mutta liikkeen maineen vuoksi asia on haluttu salata. Tällainen toimintapa on ollut käytäntönä SRK -lestadiolaisuudessa 1960 -luvun alusta saakka ja siitä on sitten muodostunut ns. maan tapa liikeessä.

Kirjoittaja

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.