Kotimaa 24 on tänään uutisoinut Johanna Hurtigin uudesta kirjasta ”Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta.” Hurtigin tutkimuksen mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta, etenkin seksuaalinen hyväksikäyttö, on ollut vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yleisempää kuin aiemmin on arvioitu.
Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistyksen johdolla on ollut viime vuosina vaihtelevasti valmiutta selvittää jälleen tässä kirjassa esille tuotuja väitettyjä väärinkäytöksiä. Se, että asia nousee jatkuvasti uudelleen pintaan, kertoo, että pohjaa asian tarkastelussa ei todennäköisesti ole vielä saavutettu.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon käsityksistä merkittävästi poikkeavista opeistaan huolimatta on jälleen palattava sen aiemminkin blogeissani korostamani asian äärelle, että vanhoillislestadiolaisen herätysliike toimii luterilaisen kirkon piirissä. Kirkko ei voi siis suhtautua sen tekemisiin ja tänään ilmituotuihin seikkoihin kuten johonkin ulkopuoliseen asiaan. Vaikka piispoilla on toistuvasti ollut yritystä tarkastella vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja kirkon suhteita, yritykset avata dialogia liikkeen suuntaan ovat jääneet puolitiehen.
Tällä viikolla esille tuodut hyväksikäyttötapaukset ja pyrkimykset peitellä niitä ovat hyvin vakavia väitteitä. Ne eivät koske ainoastaan kaukaista menneisyyttä, jonka selvittelyn voisi jättää kirkkohistorian tutkijoiden huoleksi. Ikävää asiassa on se, että koko vanhoillislestadiolainen liike ja sen jäsenet on vaarassa kohtuuttomasti leimautua näiden uutisten johdosta. SRK:n ohella olisikin jälleen tarpeen suunnata luterilaisen kirkon johdolle kysymys, että miten se näkee tämän tilanteen ja millä toimin se aikoo edistää kirkon ja sen suojissa toimivan herätysliikkeen suhteiden selvittämistä.
Olen jonkunverran keskustellut täällä lestadiolaisuudesta.
Siitä olisi kiva jutella enemmänkin, mutta liikkeestä tiedetään vähän.
En näe opillisesti kauhean suurta eroa. Ehtoolliskysymys ja kastekäsitys poikkeavat jonkin verran, mutta muuten lestadiolaisuuden pääsuunta mahtuu vielä pietistisen tradition raameihin.
Pitää todellakin paikkansa, että vanhoillislestadiolainen herätysliike, jota kunnioitan ja ihailen suuresti, on vaarassa leimautua näiden uutisten vuoksi.
En minäkään näkisi, että vl-liike opillisesti ”merkittävästi” poikkeaa evl kirkon käsityksistä. Joitakin painotuseroja löytyy. Enempi niitä merkittäviä poikkeamia löytyy ihan toisella suunnalla.
Tiedättekö te kumpikaan, Jorma ja Kari-Matti, mitä SRK -lestadiolainen uskonoppi oikeasti on ja mitä se on käytännössä? Eikö teitä yhtään ihmetytä miksi liike on jatkuvasti otsikoissa negatiivisessa valossa? Etelän median syytäkö on liikkeen ympärillä pyörivä negatiivinen julkisuus? Vai kirkonko syytä kaikki?
Jussi, joo, pidän opista, sitäkin enemmän tykkään istua seurapenkissä.
Jossain määrin rohkenen ihmetellä Jussi sitä, miksi olet korottanut itsesi vanhoillislestadiolaisen opin erityisasiantuntijaksi:)
Kari-Matti, en ole korottanut itseäni vanhoillislestadiolaisen opin erityisasiantuntijaksi. Sensijaan väitän olevani varsin hyvin perillä siitä, mitä SRK -lestadiolaisuus on käytännön tasolla. Olen elänyt koko aikuisikäni lähellä sitä. Erosin vl-liikkeestä aikuisuuden kynnyksellä kun havaitsin mihin suuntaan opetusta lähdettiin viemään. Siitä alkaen olen kiinnostuneena seurannut sen opetusta ja käytänteitä. Olen sitä mieltä, ettei SRK -lestadiolaisuudessa ole olemassakaan ylöskirjoitettua uskonoppia, joten vaikea liikkeen opista on keskustella. Sensijaan liikkeen käytänteistä ja toimintatavoista voidaan keskustella, niinkuin on keskusteltukin.
Tunnen Jussin asenteen, joten se siitä kysymyksestä…
Minä en usko, että SRK:n oppi on kovinkaan suuressa osassa sitä polemiikkia, jota nyt käydään.
Olen sitä opillista keskustelua omasta puolestani jonkin verran käynyt sekä esikoislestadiolaisten että vanhoillislestadiolaisten kanssa. Kristillinen rakkaus ja luottamus voivat jotain saada aikaan, polemiikki ei tuo mitään..
Maailma on avara ja hedelmällinen, jokainen voi löytää itselleen oman hengellisen ystävpiirinsä, jonka turviin hakeutua iloissa ja suruissa. Ei ole mitään syytä muistella sitä. josta lähti karkuun….
jorma ojala:
He-he, kiitos samoin! En minäkään usko, että kyse on niinkään uskonopeista, enemmänkin toimintatavoista ja käytänteistä.
Jopas nyt: Kari-Matti Laaksonen katsoo, että vanhoillis-lestadiolainen liike ei opillisesti poikkea ”merkittävästi” luterilaisuudesta. Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä sitä suotta kiistämään, että vanhoillislestadiolaisen opin mukaan ”Jumalan valtakunta”, ”uskovaiset ihmiset”, ”Jumalan seurakunta”, ”kristillisyys” sekä ”Siioni” viittaavat ja tarkoittavat nimenomaan vain ja ainoastaan vanhoillislestadiolaisuutta ja sen sisällä eläviä. Mitä tätä suotta kiertelemään ja kaartelemaan? Mutta eikö tässä nyt jokin, merkityksentötä suurempi ero luterilaisuuteen nähden kuitenkin ole?
Tuossa naapurissa valittiin juuri arkkipiispa, joka ei usko Jumalan Pojan neitseestäsyntymiseen. Ylipäätään arkkipiispaehdokkaiden teologia oli sitä laatua, että Ruotsin johtava teologi katsoi olevansa pakotettu eroamaan kirkosta ja pappisvirasta. Jopa maallinen Svenska Dagbladet paheksui piispakandidaattien relativismia.
Silti Luterilaisen maailmanliiton suomalainen apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka luonnehti Antje Jackelénia korkeatasoiseksi teologiksi. Neitseestäsyntymistä Kaisamari Hintikka ei pitänyt kovin tärkeänä ja kiinnostavana kysymyksenä.
Samantapaista keskustelua on käyty myös suomalaisten piispanvaalien yhteydessä. Suomi kuuluu myös Luterilaiseen maailmanliittoon ja Ruotsin kirkko lienee läheisin yhteistyökumppani.
Nämä tosiasiat huomioon ottaen lienee oikeutettua kysyä:
Kun kotimaisen ja ulkomaisenkin luterilaisuuden tilanne on tällainen, kuinka uskottavaa on vaatia vanhoillislestadiolaiselta liikkeeltä tarkkaa tunnustususkollisuutta? Vanhoillislestadiolainen pitäytyy kuitenkin Apostoliseen uskontunnustukseen, Kolminaisuus- ja kaksiluonto-oppeihin, uskonvanhurskauteen, lain ja evankeliumin erottamiseen, kahteen sakramenttiin jne.
Kun muuten vallitsee täydellinen pluralismi, olisiko opillinen kurinpalautus nimenomaan vl-liikkeen kohdalla enemmänkin tahallista ja tarkoitushakuista ajojahtia sekä kiusaamista?
Korteniemen kysymykset ovat luonnollisia ja aiheellisia.
Moni miettii tätä samaa.
Veeälliä koskevan debatin aiheena ei olekaan oppi, koska Suuri Media ei tunne sitä. Vielä vähemmän se tietää mitään veeällien opetuksesta.
Varmasti monella kritiikki lähtee vastenmielisyydestä kaikkea ns. herätyskristillisyyttä kohtaan.
Mielestäni tunnustususkollisuutta tulisi edellyttää kaikilta, myös lestadiolaisen herätysliikkeen eri suuntauksilta, vaikka hyväksymmekin kunkin liikkeen tuoman siunauksen monelle (epäkohdista ja vääristä toiminnoista huolimatta). Eihän se vaatiminen tietenkään väkivalloin onnistu.