Löydetty helmi 4: Kristityn kasvuhaaste

Jumala tuntee tavatonta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka käyvät läpi tätä kriisiä hengellisessä elämässään. He eivät tiedä mitä heille tapahtuu, vaan keskittyvät sen hajoamiseen, mihin ovat olleet kiintyneitä, sen sijaan että suuntautuisivat todelliseen hengelliseen kasvuun, jonka mahdollisuus on heille avautumassa.

Törmäsin viitisentoista vuotta sitten Thomas Keatingin, amerikkalaisen munkin ja papin, kirjaan Opetuslapsen tie. Kirjan alaotsikkona on ”Matkalla aikuiseen uskoon”, joka kertoo hyvin mistä kirjassa on kyse. Keating käsittelee – kaiketi omaan ja sielunhoidolliseen kokemukseensa perustuen – kristityn matkaan kuuluvia kriisejä ja niiden tarjoamaa mahdollisuutta kasvuun. Keatingin mukaan usko ja rakkaus ovat ne kaksi kenttää, joiden alueella kasvun tulisi tapahtua ja joilla kriisit myös koetaan. Usein nämä kriisit nivoutuvat myös toisiinsa.

Viehätyin Keatingin rohkaisevasta ja sielunhoidollisesta otteesta. Vaikka hän edustaa trappistimunkkina itselleni vieraampaa teologista traditiota, minun oli helppo samaistua moniin kirjoittajan kuvaamiin kokemuksiin.  Jumalan tiet ihmisten elämässä lienevät usein samankaltaiset riippumatta siitä, mihin kirkkokuntaan he kuuluvat.

Keatingin mukaan Joh. 4:n lopussa oleva kertomus kuninkaan virkamiehen hädästä ja Jeesuksen tavasta toimia on hyvä esimerkki uskon kriisistä ja sen tarkoituksesta. Virkamiehen poika oli kuolemansairas, ja isä pyysi Jeesusta tulemaan apuun. Jeesus oli kuitenkin vastahakoinen lähtemään miehen matkaan. ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Tästä isän hätä vain yltyy ja hän huudahtaa epätoivoisena: ”Herra, tule ennen kuin poikani kuolee”. Jeesus on ei kuitenkaan lähtenyt sairaan luo vaan sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”

Keatingin mukaan Jeesus muutti asennoitumistaan ihmisiin sen mukaan, miten heidän uskonsa määrä vaihteli. Kuninkaan virkamies uskoi Jeesuksen läsnäolon voimaan. Hän on Keatingin mukaan vertauskuva niistä, jotka tarvitsevat Herran aistein koettavan läsnäolon tuntemusta uskonsa ylläpitämiseksi. Auttaakseen virkamiehen kasvua uskossa Jeesus kieltäytyi lähtemästä hänen kotiinsa.  Kun virkamies palasi Kapernaumiin sanaan uskoen ja sai nähdä poikansa parantuneen, hän alkoi uskoa Jeesuksen jumalallisuuteen ja läsnäoloon kaikkialla. Hänen kriisinsä – matka pelkän sanan varassa – johti kasvuun uskossa.

Eräänlaisena vastapoolina tälle tapaukselle on Keatingin mukaan kertomus sadanpäälliköstä, joka uskoi Jeesuksen sanan riittävän oman palvelijansa parantamiseen ja torjui Herran tarjouksen lähteä hänen mukaansa.

Painotan uudelleen, että Herran tunnettavan läsnäolon puuttuminen on hänen normaali tapansa lisätä meidän uskoamme ja johdattaa meitä siihen pisteeseen, että uskomme yksin hänen sanansa voimaan, ilman ”merkkejä ja ihmeitä”, eli ilman tunnetta hänen läsnäolostaan tai muita ulkoisia tukipylväitä. Jeesus johdattaa kuninkaan virkamiehen käymään läpi juuri uskon kriisin, ja suurella menestyksellä. Siitä pitäen virkamies uskoi. Itse asiassa koko hänen talonväkensä sai siunauksen siitä, että hän kasvoi uskossa.

Sama ajatus on löydettävissä myös kotoisemman kristillisyyden piiristä. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen puhuu ”lasten leivän” poisottamisesta ja ”toisista läksyistä”.  Kristitty joutuu Ruotsalaisen mukaan kohtaamaan tilanteen, jossa tuntemukset otetaan pois.  Tällöin tunnetaan murhetta ja kaipuuta. Kristityn ei pidä kuitenkaan langeta epäuskoon, vaan pysyä kärsivällisenä kunnes Herra katsoo hänen puoleensa. Tämä on Ruotsalaisen mukaan ”vapaatahtoisen luontokappaleen velvollisuus” ja uskossa kasvamisen tie.

Keating tarkastelee myös Lasaruksen sisarten Martan ja Marian vaiheita sekä kanaanilaisen naisen tapausta esimerkkeinä uskon kriisistä ja sen tarkoituksesta. Näissä Jeesus viivyttelee ja tuntuu vaikenevan. Hän vaikuttaa piittaamattomalta, mutta välittää enemmän kuin hädässä olevat ymmärtävät. Raskaiden odottamisen aikojen tarkoituksena on vahvistaa heitä uskossa. Tällaista kasvua Jeesus tavoitteli myös opetuslastensa kohdalla – ja tähän hän Keatingin mukaan yhä pyrkii.

Jeesus halusi opettaa heille, miten tärkeää on tämä kasvu meidän omassa persoonassamme. Kasvu, joka syntyy suostumisesta pettymyksiin ja kärsimyksiin, jotka tulevat kohdallemme jumalallisen toiminnan kautta, on niin tavattoman tärkeää, että sen rinnalla kaikki muu toiminta – apostolinen mukaan lukien – saa odottaa kunnes hänen työnsä on tehty, tai ainakin päässyt hyvään alkuun.

Keatingin mukaan jokainen meistä on Herralle enemmän tai vähemmän pulmallinen tapaus, jota hän harjoituttaa uskossa sopivaksi katsomallaan tavalla. Jeesus toimii kuin personal trainer, joka pyrkii vahvistamaan ihmisen lihaksia ja luomaan niihin kestävyyttä.

Keating kirjoittaa myös rakkauden kriisistä. Kriisien tarkoituksena on johtaa kristittyä paitsi uskon vahvistumiseen myös rakkauden puhdistumiseen. Kun Jeesus vastasi kohtaamilleen ihmisille arvoituksellisesti ja näennäisesti nuhdellen, hänen vastauksensa oli kutsu jumalallisen rakkauden laajenemiseen.

Kertomus lesken rovosta on Keatingin mukaan esimerkki siitä, kuinka rakkaus voi puhjeta heikkouden keskellä kukkaan. Nainen pani uhriarkkuun kaiken omistamansa, kaksi pientä kolikkoa. Sellaisena hän on esimerkki ihmisestä, joka ei anna liiastansa, taskun pohjalta, vaan tuo Jumalalle sen, mitä Jumala syvimmältään haluaa: ihmisen itsensä.

Lahja, jonka Jumala toivoo meidän antavan, on hyvin paljon vaikeampi antaa kuin mikään muu palveleminen, sillä se on koko olemuksemme lahja – meidän sisin itsemme, mitä se sitten onkin. Tavallisesti siihen kuuluu paljon kurjuutta, heikkoutta ja syntisyyttä. Juuri se pyrkii hallitsemaan tietoisuuttamme. Tämä lahja meidän hengellisestä puutteenalaisuudestamme on lahja, josta emme kenties koskaan saa hyvitystä tässä elämässä. Me olemme Kristukselle mieliksi, kun meillä ei ole mitään näytettävää pitkinä palvelemisen vuosina, mutta silti yhä palvelemme häntä. Mutta kun sellainen ihminen pääsee taivaaseen, siellä tulee olemaan suurenmoinen yllätys!