Löydetty helmi 3: Uskonpuhdistuksen lähteillä

Koin kouluvuosinani 1970-luvulla herätyksen, joka johti uskon syntymiseen rippikoulussa. Ensimmäiset uskoontulon jälkeiset vuodet eivät kuitenkaan olleet kovin iloista aikaa.  Ongelmaksi tuli se, että en pystynyt elämään sillä tavalla kuin kristityn olisi käsitykseni mukaan pitänyt. Opin tasolla asiat olivat kyllä selviä: emme pelastu tekojen kautta vaan yksin uskosta ja Kristuksen tähden. Käytännössä uskominen jumalattoman vanhurskauttamiseen ei ollut kuitenkaan helppoa. Omatunnon syytökset tahtoivat viedä rauhan. Uskon siirtyminen päästä sydämeen on usein vuosien ellei vuosikymmenten pituinen matka.

1980-luvun alkupuolella sielunhoitajani suositteli minulle Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen lukemista. ”Sen kautta moni on löytänyt avun”, hän totesi. Tästä lähti tutustumiseni teokseen, jossa uskonpuhdistaja käsittelee juurta jaksain vanhurskauttamisen salaisuutta. Sittemmin tein Pro Gradu –tutkielmani samaisesta kirjasta aiheenani Lutherin antropologia.

Oma lähtökohtani kirjan lukemiseen oli siis sielunhoidollinen.  Kommentaari kirkastaakin Kristuksen sovitustyötä verrattomalla tavalla ja rohkaisee uskossa heikkoja luottamaan sen riittävyyteen. Esimerkkinä tästä otettakoon katkelma Gal. 1:4:n selityksestä (käytän lainauksissa Jukka Thurénin käännöstä).

Kristus on todella annettu kuolemaan meidän syntiemme tähden, ei meidän vanhurskautemme tai pyhyytemme vuoksi. Syntimme ovat todellisia, suuria, lukuisia, jopa loputtomia ja voittamattomia. Älä kuvittelekaan niitä pikkuisiksi, sellaisiksi, jotka voi omin neuvoin pyyhkiä pois. Mutta älä myöskään heitä toivoasi niiden suuruuden takia, kun elämäsi varrella tai kuoleman hetkellä niitä tosiaan tunnet. Opi näistä Paavalin sanoista, että Kristusta ei ole uhrattu kuviteltujen eikä piirustettujen vaan todellisten syntien tähden, ei vähäisten vaan isojen, ei yhden ja toisen synnin vaan kaikkien, ei voitettujen vaan voittamattomien vuoksi, sillä yksikään ihminen tai enkelikään ei voi nujertaa vähäisintäkään syntiä.” (s. 53-54)

Rohkaisevia sanoja heikolle uskolle kaikkia omatunnon syytöksiä ja inttämisiä vastaan!

Lutherin evankelinen löytö tapahtui Roomalaiskirjeen äärellä, mutta sittemmin hän selvitteli vanhurskauttamisoppia ennen kaikkea Galatalaiskirjeen pohjalta. Kommentaarilla on kirkossamme myös ohjeellista merkitystä. Tunnustuskirjoihin kuuluvassa yksimielisyyden ohjeessa viitataan tähän kirjaan ja sanotaan, että sikäli kuin vanhurskauttamisoppia on edelleen selvennettävä, on suositeltavaa tutustua tähän selitysteokseen.

Lutherin kommentaari on noussut esille myös ekumeenisissa yhteyksissä. Sen avulla on etsitty luterilaisen ja ortodoksisen uskonkäsityksen leikkauspistettä. Tässä yhteydessä on mainittava ennen muuta prof. Tuomo Mannermaan esiin nostama Lutherin näkemys uskossa läsnä olevasta Kristuksesta. Mannermaan kirjoitukset ovat herättäneet joillakin tahoilla myös huolta: jos vanhurskauttaminen ei tapahdu Jumalan edessä ”taivaan torilla”, vaan edes jollakin tavalla ihmisessä, silloin myös kristityn varmuus pelastuksesta alkaa horjua. Huoli on ymmärrettävä, mutta pelastuksen pohjan pettämistä ei tarvitse pelätä. Onhan kristityn vanhurskaus vain ja ainoastaan Kristuksessa. Myöskin se tapa, jolla Kristus on läsnä, jää joka tapauksessa salaisuudeksi. Lutherin mukaan usko on eräänlaista pimeää, jossa ei nähdä mitään - ja kuitenkin Kristus on tässä pimeydessä läsnä.

Sitaatti kommentaarista (Gal. 3:6) valaiskoon sitä, miten Jumalan armo ilmenee Lutherin mukaan yhtäältä kristityn sisällä ja toisaalta ulkopuolella:

Sillä kristillinen vanhurskaus koostuu näistä kahdesta tekijästä: sydämen uskosta ja Jumalan hyväksilukemisesta. Usko on tosin todellista vanhurskautta (iustitia formalis), mutta se ei ole riittävää. Sillä vielä uskon tultuakin synnin jäänteitä pysyy lihaamme piintyneinä. Abrahamissa uskon uhritoimitus alkoi, mutta vasta kuolemassa se saatetaan päätökseen. Siksi on välttämätöntä, että vanhurskaudella on toinenkin puoli, joka tekee siitä täydellisen; se nimittäin, että Jumala lukee uskon vanhurskaudeksi. Usko ei todellakaan anna Jumalalle kaikkea, mikä hänelle kuuluu, koska se ei ole täydellinen. Päinvastoin: usko on tuskin kipinän kokoinen, ja se vasta alkaa antaa Jumalalle jumaluutta. Me olemme saaneet vasta Hengen ensi lahjan (vrt. Room. 8:23 ja esim. 5 Moos.26:1-15), emme vielä täysiä kymmenyksiä. - - - Näistä sanoista ”hänet katsottiin vanhurskaaksi” me siis päättelemme, että meissäkin vanhurskaus tosin on alullaan, kun uskomme ja sen myötä saamme Hengen ensi lahjan, mutta koska usko on heikko, vanhurskautta ei saa täydelliseksi muutoin kuin siten, että Jumala ”katsoo” meidätkin vanhurskaiksi. Siksi usko on vanhurskauden alku, mutta hyväksilukeminen täydentää sen aina Kristuksen päivään saakka.  (s. 259)

Tässä Luther erittelee kristillisen vanhurskauden kahta puolta. Katkelmassa saattaa äkkiseltään hämmentää ajatus, että usko "ei ole riittävää". Yksittäisiin sanamuotoihin ei pidä kuitenkaan kompastua. Lutherin kommentaarissa todetaan moneen kertaan eri yhteyksissä, että pelkkä usko vanhurskauttaa – tottahan toki.  Edellä siteerattu Lutherin erittely saakin pian jatkokseen seuraavan päätelmän: ”Kun tartun Poikaan ja sydämeni uskoo häneen, kun uskon, että hän on Jumalan lahja, siitä seuraa, että Jumala lukee epätäydellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi.”  (s.264)

Lutherin Galatalaiskirjeen kommentaari on paksu teos, jossa reformaattori käsittelee vanhurskauttamista perin pohjin ja monelta kantilta. Sitä luettaessa on syytä huomioida kulloinenkin konteksti, muuten voidaan ajautua tarpeettomiin kärjistyksiin ja vastakkain asetteluihin. Pääasia on kuitenkin selvä: meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

 

 

 

18 kommenttia

  • Kari Paukkunen sanoo:

    Blogisti/ Usko ”ei ole riittävää”.

    Tulee mieleen uskon isä Abraham, joka ”toivoi ja uskoi vaikka toivoa ei ollut.”

    Galatalaiskirjeen selitys/Blogisti/ ”Kun tartun Poikaan ja sydämeni uskoo häneen, kun uskon, että hän on Jumalan lahja, siitä seuraa, että Jumala lukee epätäydellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi.”  (s.264)

    Kiitos blogista. Tunnistan omia tuntojani samankaltaisen tien varrelta. ”Jeesus Kristus on meidän uskomme alkaja ja täyttäjä.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Pihkala sanoo:

    Joskus vanhauskovaiset ovat sanoneet että kun ihminen tulee uskoon niin hänestä vasta tulee fariseus. Teologisestihan asia ei ole näin , mutta kuvaa sitä matkaa synnin ja armon tiestä.Körtit myös ennen sanoivat että pyhitys on sitä että ihminen näyttää synnittömältä ,mutta sisältäpäin ihminen kokee itsensä syntisemmäksi kuin uskoontullessa. Jumala on kätkenyt lupaukset uskoon ja odotamme ruumiin lunastusta ja uskon peruste täytyy olla siis yksin raamatun sanat ,kuten Luther on sanonut kun tulee ajatus, niin hän ei tiedä onko se Jumalalta vai saatanalta, niin Luther päätti että luottaa vain raamattuun. Joskus tuntuu että me aika kevyesti puhumme asioista ja hyvin ihmiskeskeisestikin. Esimerkiksi puhumme uskoontulosta (eikä siinä mitään pahaa ole), mutta raamattu puhuu vanhurskauttamisesta ja sen hän julistaa taivaassa Kristuksen ansiosta ja lukee ihmisen Jumalalle kelpaavaksi, mutta täällä maanpäällä ihminen puhuu uskoontulosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    ” Kristus on todella annettu kuolemaan meidän syntiemme tähden, ei meidän vanhurskautemme tai pyhyytemme vuoksi. ” Vaikea lause ymmärtää Raamatun pohjalta. Paavali kirjoittaa Kristus on tullut meille;

    ” Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi” ( 1 Kr 1:30)

    Heijastuuko tässä Galatalaiskirjeessä Lutherin synkkä antropologia, jossa vanhurskaus eristetään taivaan torille ja näin varmistetaan sen kestävyys. Menevätko jäljet Augustinukseen. Samalla blogisti toteaa, Mannermaan tutkimus avaa toisen todellisuuden, jumallistumisen. Mitä tästä on jäänyt luterilaisille käytännössä käteen? Miten se on vaikuttanut näihin lausumiin; ” meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.” Ei mitään. Vaikka Mannermaa olisi oikeassa luterilaisuutta varjostaa Lutherin, synkkä antropologia, hänen erilainen käsitys armosta, vanhurskauttamisesta, suhteessa vanhan kirkon teologiaan. Blogisti tuo esille näitä näköaloja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Lutherista ei tule muuta mieleen, kuin ne karmeat sanat mitä hän sanoi juutalaisista ja jotka Hitler sitten toteutti. Luther on minulle natsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Tarja, olet ymmärtänyt lutherin kirjoitukset tässä suhteessa väärin. Vastaavia kirjoituksia löytyy muualta, se oli tunnettu, sen aikainen tapa kirjoittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Sami Paajanen

    Oletko sitä mieltä, että uskonpuhdistaja käsitteli vanhurskauttamista myös siltä kantilta, että kehoitti polttamaan kaikki juutalaisten synagogat, talot ja Talmudin kirjat ja kielsi heitä opettamasta. Ja kertoi, että kaikki mitä juutalaiset omistavat kuuluu tietysti meille, koska he ovat varastaneet omaisuutensa meiltä. Ja Hitler sitten toteutti tuon viemällä juutalaisilta kaiken, ja poltti kaikki synagogat, karkotti heidät kodeistaan, eikä sekään riittänyt, vaan myös ihmiset koottiin tuhottaviksi.

    Kun uskonpuhdistus on tätä lajia, niin Kiitos ei, ei tule kunnioitusta minulta.

    Minua saa sanoa antikristukseksi ja vääräuskoiseksi tai väärinymmärtäjäksi, mutta minulle on totta se, mitä näen kirjoitetun ja sen seurauksena tapahtuneen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Sen verran (tähän mainioon blogiin kuulumattomasta asiasta) Martti Lutherin suhteesta juutalaisiin, että se ei ole ollut niin yksioikoinen kuin Tarja Parkkila antaa ymmärtää.

      Ennen viimeisiä juutalaisvastaisia purkauksiaan elämänsä loppuvuosina Lutherin asenne juutalaisiin oli hyvin suopea. Vuonna 1523 Luther kirjoitti kirjan ”Dass Jesus Christus ein geborener Jude sei” (Että Jeesus Kristus oli syntynyt juutalaiseksi). Siinä Luther painottaa, kuinka juutalaiset ovat olleet Abrahamin siementä ja Jumalan lupausten kantajia – Kristukseen saakka. Reformaattori toteaa, että ratkaisevaa ei ole Kristuksen jälkeenkään se, onko joku juutalainen vai kristitty, vaan se, uskooko tämä Jumalan lupauksiin Kristuksessa.

      Lutherin mukaan myös me kristityt olemme toimineet juutalaisia kohtaan vastoin evankeliumin todistusta: ”jos minua olisi kohdeltu koiran tavoin, niin kuin paavin kirkko on kohdellut juutalaisia, olisin mieluummin sika kuin kristitty.. ja sen tähden kunnon kristityn tulisi mieluummin kääntyä juutalaiseksi kuin juutalaisen kristityksi.. jos juutalaiset apostolit olisivat kohdelleet pakanoita samoin kuin paavin kirkko on kohdellut juutalaisia, kukaan ei olisi halunnut tulla kristityksi” (emt. s. 6).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jorma Pitkänen

    ”Abrahamissa uskon uhritoimitus alkoi, mutta vasta kuolemassa se saatetaan päätökseen. ”

    Monet kansat uskoivat, tai itseasiassa heidät pakotettiin uskomaan, että jos he eivät menesty tai pärjää sodassa, se tarkoittaa sitä, että jumalat eivät ole suosiollisia heille. Ja jumalia piti lepyttää uhreilla ja kallein uhrilahja oli tietysti perheeseen syntynyt poikalapsi, joita sitten uhrattiin esim. suurelle Baalille.

    Tarina Aabrahamista ei minun mielestäni ole tämän uhritoimituksen alku, vaan loppu. Jos Aabrahamilla oli usko aikansa tapoihin, eli lapsiuhriin, niin tarinasta muistamme, että enkeli tuli ja kielsi Aabrahamia tekemästä uhritoimitusta.

    Aabraham ei siis uhrannut Isakia, vaan hänelle annettiin Oinas. Jos hän olikin uskonut poikansa uhraamiseen, niin se ikäänkuin muuttui vääräksi uskoksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Kiitos blogista ja reformaattorin ajatusten esilläpitämistä näinä sekavina aikoina.

    Oppi on selvä, mutta kuinka totta onkaan, että uskon siirtyminen päästä sydämeen kulkee monien vaikeuksien ja vuosien kautta, ennenkuin edes vähäinen uskon luottamus pelkkään Jumalan sanaan syntyy ilman näkemistä. Lihassa pistin ja uskossa ahdistettu, kun Jumalan tiet kulkevat pimeydessä ohi ihmisen ajatusten.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jouni Turtiainen: ”Martti Lutherin suhteesta juutalaisiin, että se ei ole ollut niin yksioikoinen kuin Tarja Parkkila antaa ymmärtää. ”

    Yksioikeinen tai ei, mutta katson seurauksia ja ne olivat käsittämättömiä, kuten jokainen varmasti ymmärtää…… jos ymmärtää. Ehkä se loppuosa, josta kerroit on jäänyt lukematta.

    Siksi olisi pitänyt miettiä, mitä vihassaan kirjoittaa, koska ihmiset voivat uskoa kuulemaansa ja kuka ei syttyisi vihaan, se on liikkeellepaneva voima. Se voi nousta aikojenkin päästä, aina uudelleen ja uudelleen, jos kirjoittajaa pidetään arvokkana, jopa institutionaalisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Jep, jep Tarja … annetaan Lutherille anteeksi, eikös vain?

    Luther oli aikansa lapsia ja kovat puheet eivät ole koskaan oikeutettuja, ja ylilyöntejä sattuu kun provosoidaan… Näinhän Lutherille juuri kävi Juutalaisten suhteen. Mutta ihmisiä kun ollaan, niin hirtetään tuo Luther, kun ei se mitään ymmärtänyt meihin verrattuna?

    Sitten Blogiin. Lutherin Galatalaiskirjeen selitys on tosiaan kallis helmi, mutta koska Jumala on kätkenyt ja uskonut helmiä vain heikkojen ja sairaiden haltuun, niin harva niitä löytää ja viitsii edes kaivella… Kannattaisi kuitenkin!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Mielenkiintoinen asia on myös tuo, miten otettaessa esiin oppi vanhurskaudesta yksin Uskosta Kristuksen tähden ja siihen elimellisesti liittyvä oppi perisynnistä, niin vastassa on pian torjuvia ja jopa vihaisia tunteenpurkauksia. Se ei niinkään ole ihmeellistä, ettei oikein käsitetä sitä, että armo kuuluu vain niille, joilta laki ei voi vaatia mitään. Laki ei voi omalletunnolleni esittää mitään vaatimuksia paremmasta uskonelämästä. Sillä armo Kristuksessa peittää kaiken vajavuuteni uskovana. Tällöin vapaudun kaikista lain vaatimuksista, joita se omalletunnolleni tahtoo jatkuvasti asettaa. Samalla se lahjoittaa minulle Kristuksen todellisen pyhyyden ja vanhurskauden. Tämän tiedostaminen on jatkuva voiman ja rohkeuden lähde uskolleni. Samalla se kuitenkin on monille ikään kuin punainen vaate , joka kipuun on hyökättävä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jorma Pitkänen

    Olen Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.