LML:n yleiskokous Windhoekissa – vahvista ääni toisen maailman

Luterilaisen maailmanliiton reformaation 500-vuotismerkkivuoden yleiskokouta on pidetty Namibian Windhoekissa teemalla ”Jumalan armon vapauttama”. Entinen Saksan Lounais-Afrikka on Euroopan ulkopuolisen maailman luterilaisin maa. Suomalaiset lähetystyöntekijät tekivät pioneerityötä Pohjois-Namibian Ambomaalla ja saksalaiset etelämpänä. Saksalaisen Reinin lähetyksen tekemän työn myötä syntyi kontakti maahan, joka ruokki myös vaikutusvaltaansa kasvattavan Saksan valtion siirtomaaintressejä. Sillä kun ei esimerkiksi Britanniaan verrattuna ollut alusmaita juuri ollenkaan. Näihin ambitioihin kytkeytyy 1900-luvun alun herero-heimon kansanmurha. Hereroista tapettiin valtaosa. Näitä tekoja on kuluneen vuoden aikana pyytänyt anteeksi niin Saksan valtio kuin Saksan evankelinen kirkkokin.

Hererot ovat kuitenkin vain yksi kappale modernin Namibian historiaa. Apartheid-aikoihin kansakunta koki myös kovia. Maan itsenäistyminen mm. YK:n erityislähettiläs Martti Ahtisaaren kätilöimänä v. 1990 on vieläkin tuoreessa muistissa. Maan asukkaista on 90 % kristittyjä ja luterilaisia yli 50 %. Tämä lienee osaltaan edistänyt anteeksiantoa ja sovintoa, vaikkakin haavojen parantamista ja sovinnon rakentamista tarvitaan edelleen. Maata vaivaavat rikkaiden ja köyhien välinen jyrkkä tuloerokuilu, Hiv/AIDS ja väkivalta. Silti se on yksi vakaimmista Afrikan maista. Oli kiintoisaa kuulla mm. koulutusyhteistyöstä Namibian ja Suomen välillä. Maa on ostanut opettajankoulutusta Suomesta: 25 opiskelijaa on Raumalla ja 25 Joensuussa. Suomesta on Afrikan maihin tuotu juhlavuoden kunniaksi myös koodausopetusta itsenäisyyden juhlavuoden merkeissä. Se on otettu kiitollisuudella vastaan.

Nambian kohtalot olivat osaltaan taustalla teeman ”Jumalan armon vapauttama” käsittelyssä. Vapauden aika itsenäistymisen myötä koettiin Jumalan armotyöksi tässä maassa. Varsin koskettavasti tämän toi esiin emerituspiispa Kameeta reformaation merkkivuoden juhlamessun väkevässä saarnassaan. Vapautusliikkeessä mukana ollut, piispana toiminut ja nykyisinkin ministerinä toimivalla Kameetalla oli läpielettyä kokemusta ja vakaumuksen paloa äänessään, kun hän saarnasi synnin synniksi ja armon armoksi maailmanmenon kontekstissa. Hän korosti, että Jumala ei anna valoa ja toivoa vasta tunnelin päässä vaan valaisee koko tunnelin. Hän oli näin kokenut; vain siksi synkkyyden keskellä oli kestetty. Kyse ei ollut vain ihmisten kamppailusta vaan Jumalan tuomasta vapautuksesta, joka esimakuna iankaikkisuudesta koetti jo maan päällä kuten Egyptin orjuudesta vapautuneelle Israelin kansalle konsanaan.

Emerituspiispa Kameetan saarnassa oli poliittisesta ulottuvuudesta huolimatta selkeän hengellinen ja teologinen perusta ja tähtäyspiste. ”Jos Herra ei huonetta rakenna, sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.” Yleisesti ottaen kuitenkin monella lienee tullut vaikutelma, että monissa yleiskokouksen puheenvuoroissa pelastus ymmärretään aika nopeasti ja muitta mutkitta tämänpuoleisesti, sosiaalieettisesti ja yhteiskunnallisesti. Läsnä oleva pelastus näyttää huipentuvan ”leipään” ja ”solidaarisuuteen” eikä ole vain tien valmistamista pelastukselle, joka avaa horisontin tähän elämään ja tulevaan. Jos saarnataan hengellisessä mielessä armoa, ei kuitenkaan voida jäädä vain parannuksenteon ja hyvitystekojen sekä niiden myötä syntyvän yhteiskunnallisen muutoksen asteelle armon sisältönä. Kun perustana on vapautus synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta ja ihmistä suurempi toivo, on kantopintaa toimia myös inhimillisesti katsoen toivottamissa tilanteissa ja toivottamana aikana.

Jotta mission, lähetyksen ja hengellisen uudistumisen näkökulma tulisi Luterilaisessa maailmanliitossa vahvemmin esiin, on teemasta kuultu monia tärkeitä puheenvuoroja. Nuoret nostivat esikokouksessaan ykkösprioriteetiksi kirkkojen hengellisen uudistumisen, pääsihteeri Martin Junge painotti, että myös pohjoisen kirkkojen huolet tulisi ottaa huomioon. Samaa tähdensi uusi presidentti Musa Filippus. Pohjoismais-saksalais-pohjoisamerikkalaisessa työpajassa nostettiin esiin pohjoisen kirkkojen huolet oman missionaarisuutensa kehittämisestä, pohjana hengellisen uudistumisen edistäminen. Niinpä pohjoismaalais-saksalaisessa aloitteessa kokoukselle pyritään saamaan LML:n tulevaan ohjelmatyöhön keskeiseksi painopisteeksi: “…luoda foorumeita kontekstuaalisille pohdinnoille, keskinäiselle vaihdolle ja kirkkojen oppimisprosesseille niiden kohdatessa maallistumisen ja muiden yhteiskunnallisten ja väestöllisten tekijöiden haasteita. Tällöin tulee painottaa teologista ja missionaaliseen uudistumiseen orientoitunutta työskentelyä, joka pohjautuu yhteisesti tärkeäksi nähtyihin asioihin ja huolenaiheisiin.” Aloite toteuttaisi osaltaan myös pääsihteerin toivomusta, että LML olisi samanaikaisesti kontekstuaalinen ja katolinen (merkityksessä uskon täyteys ja maailmanlaajuisuus)

Näyttää siis siltä, että nyt ei niinkään ole tarpeen painottaa tämänpuoleista jalat maassa olemista vaan toisen maailman todellisuutta, Jumalan työtä ja uskollisuutta. Se on uskon, toivon ja rakkauden perimmäinen lähde, joka Kristuksessa on tullut maailman alhaisimpaankin kolkkaan ja aina ristille ja ylösnousemukseen asti. Kristus kutsuu seuraamaan, eikä hänen ikeensä ole raskas. Hän antaa levon työn ja kuormien uuvuttamille. Meidän tehtävämme ei ole mullistaa maailmaa vaan vastata meille annettuun tehtävään ja kutsumukseen, jota toteuttamaan meidät on varustettu ja varustetaan – yhdessä toisten kanssa, kirkkona ja myös hyvän tahdon ihmisten yhteisönä. Kun näin tehdään, myös rakkauden ja välittämisen todellisuus saa sijaa maailmassa. Teot ovat toki monesti merkittävää puhetta, jonka vielä näkee omin silmin. Hengellistä ravintoa, uskoa ja toivoa, joka kestää näkyvän todellisuuden paljastettua synkän puolensa, tarvitaan. Ihmisen hyvyys on pettävää. Silti olemme hyvän Jumalan työtovereita.

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Kiitos puhuttelevasta blogista. Valitettavasti meilä ”kerettiläisillä”on vain vajavainen kapasiteetti vahvistaa ”ääni sen toisen maailman”, joka loi maailmankaikkeuden.

    Se on kai samanlainen ”ääni”, kuin 1500-1600 lukujen taitteessa poltetulla Giordano Brunolla, joka esitti hypoteesin, että maapallo ei välttämättä ole maailmankaikkeuden keskipiste, koska maailmankaikkeus on ääretön, eikä sen fyysistä keskipistettä ole sen vuoksi mahdollista määritellä. Hän ei kyllä’ sanonut sitäkään, etteikö maapallo voisi olla myös sellainen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Aivan oikein. Kyse onkin voimien ja näyn rukoilemisesta ylhäältä. Onneksi meille on annettu hengellisen ravinnon lähteitä, joista ammentaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.