Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fiVEIKKO VILMI
Dosentti, YTT, KT
Suomen tietokirjailija.
Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini.
Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio.
Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni.
Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät.
EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa.
Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa.
Pidän tärkeänä:
Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa.
Päätöksenteko vaatii näkemystä.
Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella.
Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava.
Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä.
Perheet ovat tukemisen arvoisia.
Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä
asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon.
Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen.
Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö."
Julkaisuja:
Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss.
Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss.
Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti.
Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos.
Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana):
Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio.
Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit:
Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53.
Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43.
Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318.
Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78.
Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69.
Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.
Rehellinen teko.
Tällainen rehellisyys selkeyttäisi paljon kirkon kenttää ja tervehdyttäisi keskustelua ja päätöksentekoa.
Jos on johdonmukanen: jos ei usko, kirkosta pois!
Jos siis on sitä mieltä, että kirkon pitäisi olla uskovien ihmisten yhteisö.
H. Sawela: ”Jos on johdonmukanen: jos ei usko, kirkosta pois! Jos siis on sitä mieltä, että kirkon pitäisi olla uskovien ihmisten yhteisö.”
Kirkon jäsenet saavat ajatella mitä tahansa uskon asioissa, Keskustelua ja kyselyä kirkkoon mahtuu. Etsijälle pitää olla tilaa – myös silloin, kun jäsen ei voi uskoa kirkon opettamaan kolmiyhteiseen Jumalaan.
Mutta kirkon päättäjät ja työntekijät evät voi edustaa vain omia käsityksiään, vaan heidän tulee sitoutua kirkon uskoon ja sen linjauksiin. Tässä suhteessa kirkko on aina myös totuusyhteisö.
Kirkon työntekijät ja luottamushenkilöt muodostavat lähtökohtaisesti uskovien yhteisön sitoutuessaan kirkon uskoon. Jäseniltä sitä ei siis edellytetä, koska Kristuksen laumaan voi kuulua niin kieltäjä-Pietarit kuin epäilevät-Tuomaatkin.
Tämän päivän uskova voi olla huomisen ateisti – ja tämän päivän ateisti voi olla huomisen tunnustava kristitty.. Henki puhaltaa, missä tahtoo.
”Kirkon työntekijät ja luottamushenkilöt muodostavat lähtökohtaisesti uskovien yhteisön sitoutuessaan kirkon uskoon. Jäseniltä sitä ei siis edellytetä, koska Kristuksen laumaan voi kuulua niin kieltäjä-Pietarit kuin epäilevät-Tuomaatkin.”
Tuo on kieltämättä ihan hyödyllinen asenne kassavirtoja ajatellen…
Henrik Sawela :”Tuo on kieltämättä ihan hyödyllinen asenne kassavirtoja ajatellen…”
Ja tuo vain kassavirtoihin vetoaminen on mielestäni tyypillinen asenne vasemmiston ”marxilais-senilistiseen” asenteeseen sitoutuneille, joille ei ole olamassa mitään muuta todellista kuin ”kassavirrat”. Suosittelen näille vasemmiston ”ajattelijoille”, että he lukevat edes Esko Seppäsen kirjan Punapääoman romahdus, josta 90-luvun lamassakin oli tosiasiassa kysymys.
Kuulehan Tuula, onko sinulla vaikeuksia ymärtää?
Ateismilla ei ole MITÄÄN tekemistä marxilaisuuden tai vasemmistolaisuuden kanssa.
Ateistilla voi olla lähes minkälainen poliittinen ’koti’ tahansa, paitsi ehkä Kristillisdemokraatit;-D
Mikä siinä on , ettet kykene sisäistämään näin yksinkertaista ja oikeastaan itsestäänselvää asiaa?
”Punapääoman romahdus, josta 90-luvun lamassakin oli tosiasiassa kysymys”
Suomalaisen työväestön omaisuus osuusliikkeineen ja pankkeineen pistettiin lihoiksi?
Nykyisinhän vasemmistopuolueiden suurin huoli onkin se, että onhan kapitalisteille varmasti tarjolla tarpeeksi halpatyövoimaa, eikä keskittyneitä varallisuuksia jakava työvoimapula vaan missään tapauksessa pääsisi yllättämään. Se on vasemmiston tehtävä tässä poliittisessa tilanteessa kassavirtojen jakamisen suhteen ja sen se täyttää vähintäänkin kiitettävästi.
Henrik Sawela :”Ateismilla ei ole MITÄÄN tekemistä marxilaisuuden tai vasemmistolaisuuden kanssa.”
Kun katselen asiaa filosofian näkökulmasta, niin kyllä on.
1800-luvun filosofeista Hegel oli ns. spekulatiivinen idealisti, jonka valtavaa, mutta varmasti puutteellista ajatustyötä sanottiin ”tajuamisen taideteokseksi”. Hegel menehtyi v. 1831, mutta hänen ajatustaideteoksensa sai seuraajikseen lukemattoman määrän 1800-luvun johtavia ajattelijoita, jotka kehittivät Hegelin filosofiaa omista lähtökohdistaan käsin. En epäile, etteikö näiden oppilaiden aikaansaannoksista olisi kehittynyt holocaust samalla tavalla kuin kehittyi Hegelin oppilaisiin kuuluneen Karl Marxin dialektinen materialismikin, jonka tuhot ovat huomattavasti suuremmat kuin holocaust.
Hegelin filosofisen koulukunnan äärivasemmistoa edustanut Marx luopui ns. jumala-hypoteesista ja kehitti näkemyksen, jonka mukaan ”porvaristo hekumoitsee” ihmisten luonnollinen veljeyden, ”inhimillisen seuranrakkauden” aatteessa vain vaatiakseen proletariaattia taipumaan herruutensa ja riistonsa alaiseksi leimaten tämän veljeyden puutteen antisosiaaliseksi.
Vallankumoustaktiikan kunniatohtori Tuure Lehènkin on asiaa selventänyt:
” Työväenluokan maailmankatsomus, marxilainen dialektinen materialismi, eroaa kaikista porvarillisen filosofian erinimisistä virtauksista siinä, että se torjuu päättäväisesti kaikenlaisen mystiikan ja mielivallan luonnon ja yhteiskunnan ilmiöiden tulkinnassa. Se pitää lähtökohtanaan ihmistajunnasta ja muusta ”hengestä” riippumatonta olemassa olevaa fyysillistä maailmaa, luontoa, sellaisena kuin se on, objektiivisessa, aineellisessa todellisuudessaan, moninaisuudessaan, omien sisäisten lakiensa mukaan tapahtuvassa karkeamattomassa, etenevässä käsityksessään.
Ateismista puheenollen.
1) Ateismia on hyvin monenlaista, aina riippuen siitä missä kulttuuriympäristössä se milloinkin ilmenee. Hyvin usein se on valtakulttuurin vastainen ilmiö jossakin muodossa: siis kulttuurissa A se on -A, kulttuurissa B se on -B, kulttuurissa C se on -C jne.
2) Kun ateismi pyrkii valtionuskonnoksi, niin se on erittäin ahdasmielinen. Esim Neuvostoliiton aikana Virossa jokaiseen akateemiseen tutkintoon kuului pakollisena osiona vähintään viisi kurssia pakollista ateismin opiskelua. Muutoin ei tutkintoa annettu.
3) Kerran kymmenessä vuodessa tehtävä erittäin perusteellinen maailman uskontojen tilasto on pian tulossa valmiiksi.
Edellisen tuloksista voidaan todeta kun verrataan sitä aikaisempaan seuraavia kohtia.
Suurin eteenpäin menijä sekä absoluuttisesti että prosenttuaalisesti oli islam.
Kristinusko oli määrällisesti mennyt paljon eteenpäin, mutta suhteellisesti koko maailman väestöön se oli pysynyt ennallaan.
Suurin häviäjä oli ateismi. Ateistien määrä oli pienentynyt noin 150 miljoonasta noin 135 miljoonaan. Prosenttuaalisesti maailman uskontojen määrästä se oli pudonnut noin 2,5% sta noin 1,9% iin maailman väestöstä.
Matias, aika heikko tuo heitto että ateismi on pyrkinyt valtionuskonnoksi.
Ensinnäkin ateismi on uskon puutetta, jolloin on ilmiselvästi virheellistä kutsua sitä uskonnoksi.
Toiseksi, se ei pyri yhtään mihinkään! Se on vain todellisuuskäsitys.
Jos neuvostoliitossa joku pyrki johonkin, oli se Kommunistinen puolue, jonka kuvittelen sinunkin ymmärtävän olevan jotain muuta kuin ateismi ja ahdasmielinen oli siis Puolue, ei ateismi.
Ymmärrän että kristinuskon heikko tila kehittyneissä maissa kismittää ja ahdistaa sinua ja että sinun on siksi revittävä iloa siitä että edes jossain, vaikka vain alikehittyneissä kulttuureissa, uskosi etenee.
Siellä minne terävä uskontokritiikki ei vielä ole rantautunut, siellä ihmiset ovat tavallista puolustuskyvyttömimpiä kristinuskoa vastaan. Iloitse vaan, kohta se valistus ehtii sinnekin.
Henrik.
1) Neuvostoliitossa ateistinen valtionuskonto teki kaikkensa saadakseen propagandansa välityksellä kansan kääntymään ateismiin.
Lopputulos on että kun poliittinen painostus loppui niin tuosta tyhjän höpötyksen jauhamisesta luopui venäläisten enemmistö välittömästi kun heti noin 55% ihmisistä ilmoitti olevansa ortodokseja.
2) Puhut uskontokritiikin rantautumisesta. Uskontokritiikkiä on ollut koko ihmiskunnan ajan. Mutta toisin kuin näytät kuvittelevan se on aina ollut toisenlaisen uskonnollisen mallin tarjoamista ennestään olevan mallin tilalle. Ateismin eri muodot eivät tee tässä yhtään eroa. Yhtä lailla ne ovat uskonnollisten mallien tarjoamista aikaisempien mallien tilalle.
On ihan mielenkiintoista seurata logiikkaasi;-)
Sinun mukaanhan uskon puute on uskontoa.
I rest my case!
Henrik. Ateistisen uskomuksen uskontunnustus kuuluu:
”Minä uskon, etten usko.”
Mitä tulee ateistien perusteluinaan käyttämien lauseiden todistusarvoon, niin niiden logiikka useimmiten liikkuu tasolla missä tehdään looginen hyppy konkreettisesta havainnosta uskonlauseeseen ilman että siihen on loogisia edellytyksiä, koska ajatuksen perusteita koskevassa tasossa hypätään tasolta toiselle ilman että edes huomaavat tämän tapahtuneen.
Tämä tasolta toiselle lipsuminen paljastuu, kun tarkastellaan erästä lausetta teologiselta tarkastelukulmalta:
Ateistien usein lausuma väite kuuluu tästä näkökulmasta seuraavksi:
”Koska Jumalan luomalla ihmisellä on häntäluu,
niin ihminen ei voi olla Jumalan luoma.”
Tästä kaavasta näkyy että ateismikin on yksistään uskomuksen varassa.
Sen sijaan kristillisen uskon näkökulmasta jokainen havainto minkä maailmankaikkeudessa teemme on vain Jumalan tekojen tarkastelua. Koska Jumala on kaiken tehnyt ja toimii perustavana olemassaolon perustana kaikessa mitä on olemassa, niin koskaan mikään havainto ei voi olla Jumalan tuntemista vastaan, vaan ainoastaan Hänen tekojensa kuvausta.
MR: ”Ateistien usein lausuma väite kuuluu tästä näkökulmasta seuraavksi: “Koska Jumalan luomalla ihmisellä on häntäluu, niin ihminen ei voi olla Jumalan luoma.””
Parahin Matias Roto, yritätkö nyt oikein kaksin käsin tehdä parodiaa itsestäsi?
Miten voit edes kuvitella että ateisti ajattelisi maalliin: ” “Koska Jumalan luomalla ihmisellä on häntäluu…”? Kun ateisti ei usko minkään jumalan olemassaoloon, hän ei tietenkään tuollaista lausetta rakenna!!!
Kirjoituksesi viimeinen kappale todistaa vain siitä, ettet tarvitse näkemyksellesi mitään tietopohjaa. Puhdas luuleminen riittää sinulle!
Henrik.
Koko lauselman juju on siinä mitä sanot:
” — ateisti ei
u s k o — ”
Kyseessä ei siis ole tietopohja, vaan uskomuspohja.
Tietämyksen määrästä voimme aina olla eri mieltä ja sen mittaaminen voi tapahtua momella tavoin.
Yleensä olen huomannut että ateisteilta nimenomaan puuttuu terve tietopohja. Sen sijaan rakennetaan mitä kummallisimpia olettamuksia omien uskomustensa varaan. Näitä tuulesta temmattuja ajatuksia sitten markkinoidaan muka tiedon nimellä.
Kulttuurin perusteena olevat uskomukset eivät ole samoja eri puolilla maailmaa.
Esimerkiksi Afrikassa toimiessani tapasin usein erittäin oppineita miehiä, jotka tosissaan kysyivät kuinka ”teillä Euroopassa” voi olla niin tomppeleita ihmisiä, että he eivät usko taikavoimiin.
Esimerkiksi intialaisissa uskomuksissa usko karman lakiin ja jälleensyntymään tai reinkarnaatioon on niin syvällä että sen rinnalla erot uskosta yhteen jumalaan, moniin jumaliin tai ei yhteenkään jumalaan ovat täysin yhdentekeviä. (Ja sitten totiset torvensoittaja-ateistit väittävät näitä ei ainoankaan jumalaan uskovia ateisteiksi.)
En tiedä miten hyvin sinä tunnet minut. Minä en ainakaan tunne sinua kovinkaan hyvin. Saattaa olla että sinulla on kirjallisuutta omassa kotikirjastossasi useammalla kielellä kuin minulla, minulla kun on vain noin kymmenellä tusinalla eri kielellä.
Mutta päätellen tuosta ettet tietääkseni tiedä minusta niin kovin paljoa,
teen olettamuksen:
Mielestäni väitteesi ”— ettet tarvitse näkemyksellesi mitään tietopohjaa. Puhdas luuleminen riittää sinulle!” kaikuu täydelliseen tietämättömyyteen perustuvan vakaumuksen syvällä rintaäänellä.
Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että päätökset ja niiden laatukriteerit ”perustuslain hengessä” on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.
On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että yhteiseurooppalainen puolustus- ja turvallisuusmalli mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi vastuunalaisia kontradiktioita.
Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta Etyj -75 on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan tahojen yhteistyön kariutumisesta aiheutuvia hyökyaaltoja rahoitus- ja sijoitussektorilla vastakohtanaan puolustuspolitiikka, sen allokointi ja tulevaisuuden globaalien näkymien kreatiiviset haasteet.