Lentäen ovat jo perillä - mutta millaisissa oloissa?

Näinä aikoina on ei-vapaaehtoisia ihmisiä lennätetty takaisin Irakiin ja Afganistaniin. Heidät voidaaan "palauttaa" (siis väkisin karkottaa), koska Irak ja Afganistan ovat "turvallisia" maita.
Miksi ihmeessä niihin sitten on matkustusrajoituksia ja suomalaisille suositellaan, ettei mentäisi ollenkaan?

Syntyy lisää materiaalia esim. Paavo Kettusen häpeätutkimuksiin. Minua ainakin hävettävät nuo "paluulennot".

8 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Suomella on ollut ainakin 70-luvulta alkaen pitkä YYA-perinne ”loikkareiksi” sanotuista, jotka jatkuvasti palautettiin sinne mistä he olivat yrittäneet paetakin. Esimerkkinä tapaus Victor Schneider, joka -73 meloi kumilautalla Suomenlahdella ja päätyi suomalaiseen laivaan, jossa hänelle oli vakuutettu, että hänelle ei tapahtuisi mitään ikävää. Hänet kuitenkin pidätettiin heti laivan tultua satamaan ja virallinen taho ilmoitti, että hänet karkotettaisiin Suomesta. Länsi-Saksan ja USAn suurlähetystöt pelastivat Schneiderin muistuttamalla Suomen hallitusta siitä, että Suomi on allekirjoittanut YK:n pakolaissopimuksen ja oli velvollinen myöntämään poliittisen turvapaikkaoikeuden poliittisille pakolaisille.

    ”Näiden pakolaisten täytyy ottaa huomioon se, että jos heidät saadaan kiinni pakoyrityksestään, heidät luovutetaan neuvostoliittolaisiin mielisairaaloihin, elleivät suomalaiset rajavartiat ummista silmiään tai elleivät ystävälliset suomalaiset salakuljeta heitä kauemmas länteen.” (Andres Küng: Unelma vapaudesta, Saarijärvi 1979)

    Toinen esimerkki monien muiden joukossa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktoria_Mullova

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kuten aikaansa tarkasti seuraava blogisti lienee jo noteerannutkin, häpeäprofessorista on juuri tehty kunniatohtori!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Monissa mielenosoituskylteissä luki että Afganistan ei ole turvallinen. Tämä ei kuitenkaan anna oikeutta saada turvapaikka. Muutenhan kuka tahansa Afganistanista voisi tulla tänne. Millaisissa oloissa he nyt ovat? Varmaan ainakin vaimot ovat kiukkuisia ja kysyvät että missä olet lorvinut toista vuotta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Jos ketä kiinnostaa niin sisäministeri on nettisivulla kerrotaan eilisestä palautuslennosta ja muutenkin palauttamisesta. Tietysti jos omat ennakkoluulot ovat tärkeämpiä niin sitten ei kannata lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Pointtini on, että turvapaikanhakijoita palautetaan, koska nuo maat ovat turvallisia. Kuitenkin suomalaisille sanotaan, että älkää matkustako sinne, siellä on turvatonta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jos matkustat sinne, ni saatat olla vaarassa, koska olet länsimaalainen. kristitty jne. Meille matkustamien sinne on ihan eri tavalla vaarallista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Tämän päivän (5.4.) Helsingin Sanomissa UNHCR:n tiedottaja totesi, että Afganistanin valtio on siinä tolassa, että sinne ei pitäisi palauttaa turvapaikanhakijoita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sehän onkin ihan toinen asia. Ei sinne pitäisi palauttaa ketään. Mieletöntähän on että kotiutetaan tänne monta kuukautta ja sitten laitetaan koneeseen. Se miten hyvin on kotiutunut, ni kait ei merkitse mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja-Sisko Aalto

    Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit