Läsnäolon täyttymys. Mistä?

Mindfullness on tietysti kirjoitukseni herkkä aihe. Elämme tavan mukaan taas tunneherkkää vaihetta kulttuurissamme. Pehmeät arvot nousevat esiin taloudellisten laman realiteettien ollessa kovia.

Olen sen verran iäkäs, että koen eläväni kertauksen aikaa. Keksiikö ihmnen mitään uutta trendiä, slogania, entisten päälle. Välillä on ollut ehkä muutama vuosikymmen, kun jo palataan entiseen. Tänään muotiin on kirkonkin piirissä nousemassa "mielen täyteys" eli ohjattu/kurssitettu oman läsnäolon kokemisen täyttymys kunkin kokijan mielessä. Kokemus saavutetaan mietiskellen, joogaten. Keskitytään pala palata tilaan, jossa kokija kohtaa olemisensa, aistimuksensa ja tunteensa.

Ollessani nuori, oli muodikkaan luonnollista joogata, tutkia itseään, kokea mielen hiljaisia täyttymyksiä olemassaolon tunnossa. En ollut varsinainen hippi, mutta hain suuntaani "syvähenkisestä elämästä" filosofian ja kasvisravinnonvarassa. Se ei kuitenkaan riittänyt pitemmälle evästykseksi, koska olin sydänjuuria myöten myös kristitty. Olennaiseksi nousi kysymys, millä itseni täytin? Mikä täyteys minut valtasi?

Jeesus opetti evankeliumissaan kaksoiskäskynkin kautta, että ensinnä on rakastettava Jumalaa ja sen jälkeen lähimmäistä niinkuin itseä. Itsensä täydellisen tiedostamisen tie ei voi olla koskaan suora väylä "jumalistumiseen", koska Jumalamme on yli ihmisen kokeman, tiedon ja tietoisuuden. Täysi ihmisen tietoisuus on eri "aaltopituudella" kuin Jumalan tunteminen uskossa. "Is- Eo-Id." Jumala kuuluu eri kategoriaa "per se" kuin ihminen.

Lähimmäinen on ihminen kuten inhimillinen kokija. Vertainen. "Tunne itsesi, niin tunnet lähimmäisesi" on tavallaan nykypsykologinen iskulause, joka liittyy peruskivenä Mindfullness-trendiinkin. Jatketaan loogisesti: rakasta itseäsi, niin rakastat lähimmäistäsi. - Ei sentään kaikki etene näin suoraan. Otan välikohdan esiin: "Hyväksy itsesi, niin hyväksyt toiset!" Ei pidä paikkaansa. Rasismi jo osoittaa sen. "Täydellisty, niin koet toisten täyttymyksen." En usko. Oma täydellisyyden kokeminen on lopulta itseään tyydyttävää. Jos ei ole muuta kuin oma "mind full of one´s experience of being oneself or existing", minne jää lähimmäisessä kohdattava Kristus?

"Lähimmäisen Kristus" (Lutherin julistus) on aina lähimmäisessä oleva ylimaallinen rakkauden "plus", enemmän kuin ymmärrämme. Itsetuntemuksen tie ei riitä. Mielestäni lähimmäisen rakastajat ja palvelijat ovat kulkeneet maailmassa ennemmin itsensä unohtamisen kuin täydellistävän tiedostamisen kautta. "Unohtaa itsensä Jumalaan" on ollut askeettien, mystikkojen, vaatimattomien kirkon palvelijoiden ohjeena heidän kristillisestä kutsumuksestaan lähtien. Kun Jeesus-rokouksen toistaja ortodoksisessa traditiossa on hiljentynyt keskittyneesti sanoihin "Herra armahda!", hän on keskittänyt sielunsa silmät Jumalaan, ei itseensä vaikka tunnustaakin syntisyytensä. Isien opetuskin sanoo, ettei pidä jäädä synneissä piehtarointiin katumisen nimissä - tulee katsoa vain valoa, joka tulee vastaan sokaisevana armona. Joka hellyttää rakkauteen! Kohti toista, ei itseä!

70-luvulla luin logoterapian keskitysleirikokemuksiin (Frankl) perustuvasta oivalluksesta, että hulluksi tulemiselta kidutuksessa pelasti vain yksi: oman toisaalla olevan rakastetun, puolison tai lapsen, ajattelu. Jos olisi ajatellut vain omaa olemistaan, ei olisi kestänyt. Luultavasti leiripäivässä kaikki piina, nälkä, kipu, loiset, nöyryytykset, kaasukammio-otannat olivat täyttä tietoisuutta kunkin omasta elämästä "juuri nyt!" Rakkauteen, ulkopuolelle koettuun suuntautumisen, keskittymisen, avulla ympäröivästä todellisuudesta saatettiin selvitä. Joku hoki päivän töissä vaimonsa nimeä kuin rukousta. Usea koki, että oli pyrittävä Jumalan ajatteluun, kohtaamiseen, tuntemiseen, rakastamiseen Hänen nimeensä kohdistuvan mietiskelyn kautta.

Katselin hieman TV4:n uutta "dokumenttisarjaa" nimeltään "Farmi". En ehkä olisi näin ärhäkkä, ellen olisi nähnyt siinä osanottajaa, jonka kohdalla "mindfullness" oli täyttä totta. Ilmiö näytti pahimman puolensa, itseensä keskittyvän joogaajan ylimielisyyden toisia kilpakummpaneita kohtaan 1800-luvun maalaiselämää jäljittelevässä koitoksessa. Hän ilmaisi olevansa muita henkisesti korkeammalla tasolla tiellään, joka oli täydellistyminen. Sen rajat näyttivät ylevämmiltä kuin toisten. Jopa lähtöhäädön alla tämä kilpailija rukoili Jumalaa ylempitasoisena ihmisenä kuin muut, joogaamattomat henkilöt.

Jäähyväiskirje oli lähinnä pateettinen veto. "Rakastan teitä jokaista!" Kamera ja mikrofoni olivat todistaneet viikkojen aikana aivan muuta: inhoa joitakuita henkilöitä kohtaan, ylimielistä toisten arvostelemista, haluttomuutta osallistua yhteiseen työhön joogan varjolla jne. Oli vain joukkopaineen varassa ymmärrettävää, että (takanapäin sanotuista kommenteista huolimatta,) farmilaiset liikuttuivat kirjoittajan sanoista! Hän pelasi kerta heitolla iäkkäämmän kilpakumppanin "yksinkertaisine uskoineen" maan rakoon. "Mummo" (67 v.) kuulemma ei toteuttanut kristinuskoaan. Miten joogaihminen sitä oikeasti toteutti vihoviimeisine "mummon" tuomitsemiseen? No, hänhän totesikin  uskonsa perustuvan kaikista uskonnoista koottuun parhaimpaan aineistoon!

Kun mieli etsii täyteytettä, on mietittävä täytettä! Mistä oikeasti kasvaa lähimmäisen rakkauden todellisuus tunteineen ja tekoineen, tahtoineen ja ymmärryksineen? Itsetyytyväisyys ei ole suora tie lähimmäisen palveluun, vaikka psykolologisesti onkin perusteita puoltaa vahvaa egoa suhteessa toisiin ihmisiin, heidän kohtaamiseensa.

4 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Ihan väärin rakastettu sanoi Pispalan teologi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomo Hämäläinen sanoo:

    Uskonnot näyttävät minun silmääni aina tuovan antiteesinsä. Mielenrauhaa korostavat uskonnot vetoavat neurootikkoihin. Sitä etsii mitä ei ole. Kristinuskon ja rakkauden suhde näyttää suoraan sanoen olevan turhan monesti sama.

    Erikoista on, että usein korostetaan että elettäisiin yltiörationaalista aikaa. Että miettiminen ja analyysi latistavat kokemusmaailman. Ihmettelen. Esimerkiksi tästä tulee pinnallisviihdettä muinaisen Bumtsibum -ohjelman henkeen. Paha uskoa, että markkinatalous edustaa maksimaalista “ratiota”. Eiköhän se haluihin ja tarpeisiin vetoa. Korkeintaan “intellectusta”. Jos sitäkään.

    PS. Ei ole väärin rakastettu jos ei ole rakastettu ollenkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Olet surullisen/kyynisen oikeassa, ettei rakastamaton voi olla mitenkään rakastettu, väärin tai oikein. Logiikka sen sanoo: nihil est nihil. Ei mitenkään rakastettu = mitenkään rakastamaton. En muuten ymmärrä, mihin bumbtsibumssisi kohdistui, mitä oikein halusit sanoa. Olen ehkä vähän seniili.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Odotan pienellä kiinnostuksella kuulevani Mindfullnessin kannattajien mielipiteitä ja perusteluja kristilliseltä kannalta asialleen. Luulisi niitä löytyvän, kun kirkkokin on omassa “koulutuksellisessa innossaan” jo pitänyt asiasta teemapäivän. Minua mietityttää yhä uudelleen kirkollinen into mennä pää edellä uusiin “henkisiin virtauksiin ja harjoituksiin”. Missä on kristillisen ydinsanoman, evankeliumin ja kaksoiskäskyn, mukainen kriittisyys? Missä on muodikkaitten paastojen (mm. ekopaasto) sijasta Jeesusta seuraava paasto: itsetutkistelu enemmittä erikoisuuksitta (ruokareseptejä) hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä rukoukseen paneutuen?

    Ei Jeesuskaan varmasti elänyt vain hengestä. Ruumis tarvitsi ainakin vettä! Toki jotain muutakin, ehkä kasveja, kuka tietää. Kuitenkin vasta paastonsa, erämaan koetuksen (enkelien palvelus, valta, kunnia) jälkeen hän oli armoitettu Pyhästä Hengestä kasteensa saatuaan. Silloin vasta vesi virtasi viininä. Ihmeet alkoivat. Ei oman olon paranramiseksi kuten ei erämaassakaan, vaan Jumalan kunniaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.