Yllättäen sain käsiini romaanin Hertta Kuusisesta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Häpeäkseni sen ilmestyminen aikanaan vuonna 2015 en kiinnittänyt huomiota siihen, mutta nyt se tuli vastaan Sofian omalta kirpputorilta.
Hertan elämä on minua askarruttanut kauan poliittisen historian opiskelijana. Sama koskee Yrjö Leinoa. Tämä teos antoi vastauksia moniin kysymyksiini viisaalla ja syvästi koskettavalla tavalla. Tämä taitavasti kirjoitettu kaunokirjallinen teos palvelee lukijaa kymmenen kertaa ytimekkäämmin kuin pedantti akateeminen elämäkerta.
Kuuluisan isän kuuluisan tyttären elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Päinvastoin hänen isänsä Otto Wille Kuusinen oli leimattu vihatuksi maanpetturiksi, ja kyllä Hertta sai osansa syrjinnästä, mustamaalauksesta ja häpeästä.
Hän joutui piileskelemään maan alla talvisodan. Vankilassa hän oli jatkosodan ajan. Tämän jälkeen hän toimi ykkösrivin kansanedustajana lähes 30 vuotta. Skarppina ja rohkeana ihmisenä hän aikanaan mursi useita lasikattoja. Hän oli tunnetuimpia poliitikkoja, joka persoonana lopulta nautti suurta arvonantoa, vaikka olikin kommunisti.
Kirjailija Heidi Köngäs pysäyttää lukijan kertoessaan Hertan elämänvaiheista. Suuren osan elämästään Hertta eli äärimmäisessä köyhyydessä. Vankilassa hän ei ihan kuollut äärimmäiseen niukkuuteen, mutta välillä melkeinpä nälkään. Hänen muutaman vuoden kestäneet avioliittonsa Tuure Lehénin kanssa 30-luvulla, sekä Yrjö Leinon kanssa 40-luvun jälkipuolella eivät olleet helppoja.
En koskaan tavannut Herttaa. Mutta voisin kuvitella, että hän ei katkeroitunut vaikeuksien keskellä. Olisiko hänessä varttunut vanhansielun sisäistä kypsyyttä ja viisautta jalostua ihmisenä? Vaikka poliittisesti en koskaan ole ollut hänen linjoillaan, tämä hänen elämäkertansa tuo mieleen kristillisen kirkon marttyyrit, jotka joutuivat uhrautumaan vakaumuksensa puolesta. Myös Hertan vakaumuksessa ja toiminnassa näkyi elämän eri vaiheissa syvä uskollisuus ja taistelu ihmisyyden, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Sille pitää aina nostaa hattua. Ja onhan Suomi lähes 50 vuotta Hertan kuoleman jälkeen ainakin useimmille meistä inhimillisempi paikka elää.
Isä Ambrosius
8.12.2020
Tuo ”lasikattojen” murtaminen taitaa kuulua tämän ajan aatteiden ja purkauksien piiriin. Kristus mursi kuoleman, synnin ja perkeleen vallan.
Olisin Isä Ambrosiuksen kanssa samalla mielellä.
Kukaan ei tiennyt ihanneyhteiskunnasta mihin vankileirien saaristoon lähtivät ja tulivat.
Suomalainen työväenliike 1896.s alkaen vuoteen 1912.ta on totta. Mummoni velipoika on asiasta kirjoittanut, ja tuli hän myös Sirola Opiston vararehtoriksi. Kaksi muuta velipoikaa Amerikan kautta päätyivät rajantaa orjatyöhön.
Englanti maanpetosasiassa vaati oikeudenkäyntien toteuttamista. Antti on kirjoittanut hyvän kirjan maanpetossyytteitä saaneista Turun Hovin käsittelyissä. Harvemmin asiasta halutaan puhua.