Lapsi ymmärtäisi, jos opetettaisi. Arkkipiispaa sivuten, tämä on faktaa. Siksi pitäisi muistaa Matt 18. Lähetyskäskyn sisältö. Kastakaa ja opettakaa. Kastettu on, mutta miten on opettamisen laita, kun kastaminenkin lopetetaan. Lapsikin ymmärtäisi kristinuskon ytimen, jos joku hänelle opettaisi. Siihen liittyisi sekin, ettei ketään kiusattaisi koulussakaan. Jos olisimme oppineet kristillisen ihmiskuvan, että ihminen on Jumalan luoma ja sinänsä arvokas ja ihmeellinen. Tavallinen ihminen ei kiusaa häntä, jota arvostaa ja kunnioittaa.
Jos Paavaliin vedotaan tavalla tai toisella, on huomattava uskovien taivallus. Me saamme ihmetellen katsella miten Jumala ottaa lapsekseen vieläin syntisiä ihmisiä. Siitä Paavali iloitsi, että ihmiset ottivat sanan vastaan Jumalan sanana. Kun matka jatkuu , niinemme voi lämmitellä enää uskoontulon lämmössä, koska arki tuo haasteita. Huomaamme, että meidän vaha aatami elää ja useasti voi hyvin. Siksi Paavali julistaa parannusta ja laittaa rinnakkain lihan ja hengen hedelmän. Emme kuitenkaan voi ajatella niin, että emme pääse täydellisiksi Hengen hedelmässä, niin emme pidä ihan tarkasti lihan hedelmää kaikkea syntinä. Ohjaisiko Pyhä Henki tähän suuntaan?
Jos meillä on kulmakivi, Kristus, niin Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Eikö myös ilmoitus synnistä ja armosta ole pysyvää laatua, koska Jeesus on takaaja syntien sovitukseen! Vaikka kärsimys on kattanut kaikki synnin ilmenemismuodot, niin ei kai synti silti menettänyt kadottavaa ominaisuuttaan, jos sitä ei kaduta ja saada anteeksi. Olen kehittänyt mielessäni raakapuu-teologian. Purjelaivalla mastoon nousevat miehet menevät järjestyksessä niin, että ensimmäinen menee raakapuun ääripäähän. Kun tulee keskusteluun asia, josta voidaan aprikoida synti vai siunaus. Sen asian rakastaja menee äärimmäiseen päähän sinne puolelle. Siunaus on ja rakastettava asia. Toinen juoksee raakapuun toiseen ääripäähän ja sanoo syntiä ja helvetti edessä. Kun on puuttunut terve opetus synnistä ja anteeksiantamuksesta, niin joopas/eipäs tilanne lukitsee tilanteen. Meillä pitäisi olla jokaisella ymmärrys, että meillä jokaisella on täydellinen turmelus lihassamme, mutta täydellinen ja ylenpalttinen armo Jeesuksessa. Synti ei siis ole ongelma Jumalalle, mutta meille näyttää olevan. Nimittäin armo ei kosketa niitä asioita, joita emme tunnista lihan tahdoksi.
Jos ei ole syntiä, mihin armoa ja armahdusta tarvitaan?
Nykymaailmassa kyllä puhutaan ”armosta” paljonkin, mutta jos ei tunnusteta, että olisi jokin todellinen tarve armahtamiselle, muuttuu armo varsin abstraktiksi käsitteeksi. Ei oikein tekeviä ja oikein toimineita tarvitse armahtaa.
Siitä puhe, mistä puute?
Ja mithän se olisi?
Viimeinen lause taisi jäädä turhan mystiseksi.
Sen voisi ajatella vaikka niin, että puhetta ns. armosta ja armollisuudesta on paljon, mutta todellisesta armosta – saati anteeksiantamisesta – on puutetta.
Ainakaan mediassa ei armoa ja anteeksiantamista taida kovin paljon anteeksiantamisia olla: kaikki muistetaan tai ”kaivetaan”, mitä kerran on mediaan joku pannut. Ei aina niin väliä sillä, onko ymmärretty tai edes haluttu ymmärtää (tai edes kysytty), mikä on ollut sanomisen todellinen tarkostus. Aina voidaan kaivaa ja ymmärtää se siten, että voidaan ”syyttää”.
Lauri: ”Lapsikin ymmärtäisi kristinuskon ytimen, jos joku hänelle opettaisi. Siihen liittyisi sekin, ettei ketään kiusattaisi koulussakaan. Jos olisimme oppineet kristillisen ihmiskuvan, että ihminen on Jumalan luoma ja sinänsä arvokas ja ihmeellinen. Tavallinen ihminen ei kiusaa häntä, jota arvostaa ja kunnioittaa.”
Meidän koulussa pahimmat kiusaajat olivat uskovista perheistä. Tietenkin kiusaajia löytyi myös muista taustoista, mutta taitaa tuokin opetus toimia tapauskohtaisesti.
Yleensä kai on niin, että sitä helposti kiusataan, joka jotenkin poikkeaa ”standardista”.
Poikkeavuus on voinut olla toisenlainen uskonnollisuus, uskovaisuus, uskonnottomuus, ”rillipäisyys”, vanhempien porvarillisuus tai sosialistisuus, kiltteys; väärän merkkiset farkut, tietyn Barbinuken puute tms. Monenlaisista tapauksista olen kuullut.
Kuka tai ketkä sitten asettavat ”oikean standardin”, on kysymys sinänsä – ei siihen montaa ihmistä tarvita, yksikin aloittaja saa helposti apureita. Kovin vahvat ja ehdottomat ajatukset korostavat helposti kontrastia ja eroa (jostakin jonkun asettamasta) ”standardista”. Uskonnot ja poliittiset mielipiteet lienevät olleen ainakin vahvojen käsitysten ja ennakkoluulojen mahdollistajia. Eri aikoina ja eri paikoissa kaiketi ilmenemistavat eroavat. Mikähän lienee tämän päivän ”altistajatekijä”?
Joku (uskova) on kyllä sanonut niinkin, että toisinaan kristityt itse ovat itse suurin syy siihen, että kristinuskon sanomaa ei uskota. Ei kristitty valitettavasti läheskään aina elä oppinsa tai ihmiskuvansa mukaisesti.
Toisaalta nykyisenä media-aikana vanha ohje ”Älä ilmaise väärän todistusta lähimmäisestä” ei taida kuulua vahvasti ”kulttuuriin”. Joten ainakaan (sosiaalisen) median perusteella on vaikea tietää, mitä todella on tapahtunu, tai mitä todellisuudessa on sanottu ja missä kontekstissa. Jotkut jopa vitsailevat ”epäsosiaalisesta mediasta”.
Jukka: ”Eri aikoina ja eri paikoissa kaiketi ilmenemistavat eroavat. Mikähän lienee tämän päivän ”altistajatekijä”?”
Kuten totesit, mikä tahansa erilaisuus taitaa riittää, ajasta riippumatta.
”Meidän koulussa pahimmat kiusaajat olivat uskovista perheistä. ”
Hurja juttu. ”Pahimmat kiusaajat”. Ensimmäistä kertaa kuulen tuommoista. Häpeällistä. Tiesivätkö kiusaajien vanhemmat tuosta? Entä opettajat? Miksi kukaan ei puuttunut tuohon? Jotain ihmeellistä tuossa on. Oliko koti kenties liian tiukkapipoinen, joten kyse olisi vastareaktiosta? Mitä noista kiusaajista tuli?
Olen kyllä kuullut tilanteista, joissa jotkut entiset kiusaajat ovat tulleet myöhemmin elämässään pyytämään anteeksi tekojaan niin kavereiltaan kuin myös opettajiltaan. Tämä ei ole ilmeisesti aivan harvinaistakaan. SIinä porukassa on ollut myös uskiksia.
Täytyypä miettiä omaa menneisyyttään. Yhden opettajan kanssa aikoinaan selvittelin tekosiani -ja loukkaantumistani. Toivottavasti omat oppilaani eivät ole kokeneet minun taholtani tuollaista.
”Ohjaisiko Pyhä Henki tähän suuntaan?”
Pyhän Hengen ”suunta” on Raamatussa. Jos jokin poikkeaa Raamatusta, suuntaa täytyy korjata.
Jumalan Henki suuntaimena ei ole sellaista tuulta. mikä puhaltaisi missä ja minne sattuu. Suunta on koko Raamatun ilmoituksen mukainen, eikä määritelty minkään sen ulkopuolisen oivalluksen, viisauden, ymmärryksen mukainen..
On tietysti mahdollista, että uskovaisuutensa takia pilkattu henkilö saattaa hävetä vanhempiensa uskoa. Varsinkin, jos itse ei ole asiaa sisäistänyt. Pilkasta vapautuakseen voi ruveta häjyyleen. Itse olen pieneltä kylältä kotoisin, jossa kaikki tiesivät kaikesta kaiken. Kun kävin sunnuntaisin rukoushuoneella, niin maanantaina sai aina koulussa kuulla siitä. Rukoushuone oli vastapäätä paikallista Osuusliikettä ja sen pihassa oli kylän poikain kokoontumispaikka ja siinä kymmenien silmäparien tuijotuksessa piti mennä siitä portista sisään. Kyllä se aina ressasi.
Lapsilla jotka ryhtyvät kiusaamaan on itsellään jostain syystä paha olla. Paras keino kiusaamisen poistamiseen on poistaa se paha olo. En ole tavannut missään sellaisessa koulussa tai työyhteisössä jatkuvaa kiusaamista, jossa on kaikilla hyvä olla. Sillä siellä ei sallita kiusaamista. Siellä missä kisaaminen on paha ongelma on jollakin tavalla ”annettu” lupa kiusaamiselle. Silloin kiusaajat eivät itse aina edes tajua mitä ovat tekemässä. ”Lupa” saatetaan antaa siten, ettei kiusaamiseen heti puututa, kun sitä ilmenee.
Uskovien lapset joutuvat melko varmasti kiusaamisen kohteeksi. Näin kävi omalle pojalle myös.
Lasten on hyvin vaikea kertoa siitä vanhemmille. Osaksi siksi, että kun kiusaamiseen taitamattomasti puututaan, niin se voi tulla vielä pahemmaksi. Osaksi häpeän tähden. Lapsi kun käsittää, että vanhemmat toivovat että koulu ja kaikki menee lapsella hyvin, niin lapsi häpeää sitä, että on joutunut kiusatuksi. Monilla on omakohtaista kokemusta kiusaamisesta ja kun saa kuulla, että omaa lasta kiusataan, niin traumaattiset tunteet voi nousta pintaan. Eikä silloin osaa lastaan hyvällä tavalla auttaa.
Autoin kerran yhtä tuttavan pientä poikaa, jota koko luokka kiusasi. Poika ei ollut enää edes kovin pieni ikäisekseen, mutta luokan pieninkin tyttö saattoi tulla tönimään. Sain pitää luokassa oppitunnin kiusaamisen estämisestä ja hyvästä ilmapiiristä. Sen jälkeen, kun kiusaaminen oli saatu loppumaan. Tilanne muuttui ja pojasta tuli niin suosittu, että muutkin opettajat ihmettelivät mitä oli tapahtunut.
Niin se vaan taitaa olla, että jokin meissä ihmisissä helposti saa aikaan, että valitsemme ”pahan” sensijaan että valitsisimme ”hyvän”. Edesmenneellä äidilläni oli tapana sanoa: ”Tottumus on toinen luonto”. Mistähän se toinen sitten tulee?
Kasvatuksella ja esimerkillä on väliä. Mutta ympäristökään ei kaikkea selitä, eikä tiedon tai älykkyyden puute. Väittävät viisaammat, että oikein älykäs osaa jopa itseäänkin pettää…
Olisiko se niin, että ihminen voi päättää luopua jostain tavasta, mutta tottumus ohjaa toimintaa kuitenkin .Mieleeni tulee tupakointiharrastus. Tiesin, että siitä pitäisi päästä, mutta tottumuksen voima on väkevä. Kun sitten erään ystävän kanssa teimme taas kerran päätöksen. Ensimmäinen viikko menee melkein kokonaan lujalla päätöksellä, mutta toisen viikon kohdalla alkaa itse kyseenalaistamaan sen tuskan hyödyllisyyden. Vielä senkin jälkeen kahvin ja ruuan päälle täytyy kopeloida taskuja. Silloin en osannut käyttää rukousapua, mutta lopulta vapauduin.
Joskus muinoin, kaikki kävivät Kirkossa ja lapset pyhäkoulussa ja kaikilla oli vanhempien vanhoja kotikutoisia vaatteita… Kukaan ei tohtinut kyseenalaistaa myöskään Jumalan Luomistekoja.
Nykyisin Jumalan kieltäminen on jo paljolti ylpeilyn aihe… Jo pienestä pitäen.
Ja niille koululaisille lohduksi, joille Herran tietä on jo kotona pienestä pitäen opetettu: ”Iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi. Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.”