Usko antaa voimaa ja toivoa, tavataan sanoa. Ja niinhän se varmasti antaakin, jos uskon kokee tarpeelliseksi elämäänsä. Uskossa näyttää kuitenkin olevan myös kyyninen puolensa, joka on sellaista hieman vähemmän rakentavaa mallia. Esimerkiksi täällä Kotimaan blogeissa ja kommenteissa törmää välillä ajatteluun, jossa maailman todetaan menevän jatkuvasti huonompaan suuntaan. Näkemykset perustellaan Raamatun kertomuksilla ja niiden tulkinnoilla lopun ajoista, joiden ajatellaan koskevan aikaa, jossa juuri me elämme.
Jos jätetään huomioimatta, että uskovat ovat ajatelleet samoin koko sen parituhatta vuotta, kun ovat odotelleet Raamatun profetioiden täyttymistä, niin koko näkemyshän on aivan käsittämättömän virheellinen. Ei maailma mitään huonompaan suuntaan ole mennyt, päinvastoin.
Kun näiltä samoilta kyynikoilta kysyy, missä ajassa he sitten yleistä hyvinvointia ajatellen eläisivät mielummin kuin meidän ajassa, niin siihen ei enää tipukaan vastausta yhtä innokkaasti, vaikka juuri oli kerrottu, miten maailma menee huonompaan suuntaan. Jos kerran maailma menee huonompaan suuntaan, niin mikä tahansa aika historiassa olisi ollut parempi kuin aika, jossa me elämme.
Kyynisen mallin uskon puolustukseksi todettakoot, että meillä ihmisillä on tapana arvioida maailman tila todellisuutta huonommaksi taustoistamme tai maailmankatsomuksestamme riippumatta. Uskallan silti väittää, että asiaan liittyvä kyynisyys korostuu tietyntyyppisessä uskonnollisessa ajattelussa. Siinä maailman ajatellaan vetelevän viimeisiä ja vain odottavan Jumalan väliintuloa, harmageddonia ja suurta ahdistusta – ihminen on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan.
Mitä maailman tilaan oikeasti tulee, niin totta kai joku asia on aina päin helvettiä. Mutta se ei ole oleellista. Oleellista on suunta.
Lukuvinkiksi Hans Roslingin Faktojen maailma, jossa maailman tilaa tarkastellaan tilastojen kautta. Rosling kertoo kirjassa mm. kehittämästään testistä, johon on osallistunut yli 12 000 vastaajaa 14 maassa. Testin vastaajat ovat pääosin korkeasti kouluttautuneita. Testi sisältää 13 kysymystä ja kuhunkin annetaan kolme vastausvaihtoehtoa. Kysymyksissä tiedustellaan mm. absoluuttisen köyhyyden kehitystä 20 vuoden aikana, peruskoulun käyneiden tyttöjen osuutta köyhissä maissa, globaalia elinajanodotteen pituutta ja rokotusten saaneiden yksivuotiaiden osuutta maailmassa.
Useissa kysymyksissä oikein vastanneita on alle 25 prosenttia vastaajista, joskus jopa selvästi vähemmän. Virheelliset vastaukset painottuvat todellisuutta negatiivisempiin arvioihin maailman tilasta. Rosling esittää ajatusleikin avulla, miten simpanssitkin vastaisivat kysymyksiin paremmin. Sattumanvaraisesti vastaamalla kun saavutettaisiin noin 33 prosentin osumatarkkuus.
Yksi syykokonaisuus sille, miksi arvioimme mielellämme maailman tilan huonommaksi kuin se onkaan, liittyy kirjassa kerrottuun draamavaistoon. Kirjassa luetellaan kymmenen ihmiselle luontaista draamavaistoa, jotka sotkevat maailmankuvamme luotettavuutta ja painottavat negatiivisia ilmiöitä, samalla kun positiiviset kehityskulut ja uutiset eivät tavoita meitä samalla tehokkuudella.
Mikä sitten eteen, ettei maailmamme näyttäydy tarpeettoman synkkänä? Yksi täsmälääke on faktatietoisuus. Kuten Rosling toteaa: faktatietoisuus voi muuttaa olosi positiivisemmaksi, stressittömämmäksi ja toiveikkaammaksi, kun astut sirkusteltasta takaisin maailmaan.
Faktatietoisuuskaan ei toki auta, jos on lukenut Raamatusta, että peli on menetetty eikä mitään ole tehtävissä – ja uskoo siihen. Kaikki historian uskovat, jotka ovat ajatelleet niin, ovat olleet väärässä. Oletko sinäkin?
Oikea ja väärä, hyvä ja paha, synti ja synnittömyys… Nuo määritelmät täytyy aina suhteuttaa johonkin.
Kun puhutaan Jumalan Laista, niin sen tarkoituksena on suojella ihmistä ihmisen omalta raadollisuudelta. Jos meille ei annettaisi hyvän ideaa jo lapsuudessa, niin emme tietäisi mikä on väärin ja mikä oikein. Käsky rakastaa on hyvin selkeä, mutta harva ymmärtää mitä tuolla sanalla Raamatussa tarkoitetaan.
Lain päämääränä on rakkaus. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii… Eli Rakkaus on myös toisia palveleva, anteeksi antava henki.
Kirkon rooli ja varsinkin Kristityn rooli on jotenkin pielessä, jos nuo asiat eivät ole kirkkaasti mielissä. Kyynisyys on Armon ja Rakkauden vastakohta ja sen soisi pois kaikista ihmisistä.
Olen ajatellut kyynisyyden syntyvän turhautumisen tuloksena. Muissa se on aina helpompi nähdä.
Joten oma kyynisyyteni jää huomioimatta. Kovin kyyninen taidan riparitoiminnan suhteenkin olla.
Harmittaa kun näen miten kovin harvat seurakunnat panostaa riparilla siihen , että nuoret ottavat seurakunnan omakseen . Monissa seurakunnissa hoidetaan vain se ripari ja isoskoulutus riparin jälkeen, mutta sen jälkeen ei mitään. Muutosta tähän ei näy eikä kuulu. Sen sijaan pidetään itsestään selvänä ettei nuoria kiinnosta. Se on heille faktaa.
Eikö se, että jaksaa edes ”urputtaa”, merkitse, että ei ihan vielä ole täysin kyynikoksi muuttunut.
Joten, Pekka hyvä, älä ihan epätoivoon vielä vaivu…. en usko, että murehtimisesi on hukkaan mennyt.
Ehkäpä ilman sitä tilanne olisi vielä huonompi.
Taitaa myös terveydenhoidossa ja opetustyössäkin kyynisyys vaania nurkan takana. Jos ei ole mahdollista hommiaan hoitaa edes kohtuullisen hyvin, usko loppuu ja väsähtämisen välttämiseksi ”antaumuksellisuus” katoaa tai suorastaa lopetetaan. Kyynisyyden taustalla lienee toivon puute siihen, että itse pystyisi tai jaksaisi tilanteeseen (enää) vaikuttaa?
Pessimistinen puhe ei sinänsä ole kyynisyyttä. Juha SIpilän ”slogan” taisi olla: ”pessimisti ei pety”. Siihen sisältyi kuitenkin toivo, ei Sipilä kyynikko ollut. (En muuten ota kantaa hänen politiikkaansa.)
Tuli mieleen määritelmä pessimistin ja optimistin erosta. Pessimisti sanoo ettei voi mennä huonommin. optimisti siihen: ”kyllä voi”.
Kyynisyys taitaa olla defenssi, jolla suojataan itseä.
Kari Roos: ”Silti tälläkin hetkellä tiedostamamme uhkakuvat ovat yllättävän samansuuntaisia Raamatunkin ennustusten kanssa.”
Mitä tarkoitat näillä ennustuksilla?
Kari: ”Kristinusko ei silti ole todellakaan kyynistä. Valo loistaa monin tavoin kristillisyyden ytimestä meille kaikille.”
Kristinusko on äärimmäisen kyynistä ”tämän maailman” suhteen. Eli ainoan todellisen maailman.
Mukava, että kommentoimaan saatiin henkilö, joka on lukenut mainitun kirjan. 🙂
Vaikkapa tuota Erkonkin mainitsemaa 2. Piet. 3:10-13, jossa ”alkuaineet kuumuudesta sulavat, palavat ja hajoavat”. Kosmistako? Ilmaston muutostako? Ydintuhoako? Vai mitä on silloin lähes 2000 vuotta sitten näillä sananvalinnoilla tarkoitettu? Selittäköön ken osaa.
Roslingin kirja oli mielenkiintoinen lähinnä siksi, että paljon hyvää on saatu aikaan ihan viime aikoina, siis taloudellisessa ja sivistysmielessä. Eivät ne kirjassa monesti mainitut apinat olisi osanneet kaikkea sitä tehdä, mitä ihmiset ovat tehneet, vaikka ihmistä siinä leikkisästi apinoihin verrataankin tyyliin ”apinatkin tietävät satunnaisesti enemmän kuin sivistyneet ihmiset”. Hyvän tekeminen vaatii paljon hyvää tahtoa ja osaamista. Pahaa voi tehdä ehkä vähemmälläkin osaamisella, mutta jonkin sortin tahtoa sekin vaatii.
Tuleeko se ”kristillinen kyynisyys” sitten sellaisesta ajattelusta, että ei kannata tehdä mitään tämän maailman edestä, kun se kerran kuitenkin katoaa? Luther ainakin tiettävästi lupasi istuttaa omenapuun vaikka olisi tiennyt lopun tulevan huomenna.
Kari: ”Vaikkapa tuota Erkonkin mainitsemaa 2. Piet. 3:10-13, jossa ”alkuaineet kuumuudesta sulavat, palavat ja hajoavat”. Kosmistako? Ilmaston muutostako? Ydintuhoako? Vai mitä on silloin lähes 2000 vuotta sitten näillä sananvalinnoilla tarkoitettu? Selittäköön ken osaa.”
”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa kaikki, mitä siihen on tehty, palavat”
Ainoa mihin katkelma sopisi on kosminen tapahtuma, jossa Aurinko laajenee ja tuhoaa maapallon. Ja näinhän tulee tapahtumaankin. Mutta ei suinkaan meidän aikana, joihin Raamattu kertomuksillaan väitetysti viittaa, vaan vasta miljardin vuoden tai parin päästä.
Apokalyptiset ennustukset ovat olleet suosittuja aina, eikä edellä lainattu katkelma ole mitenkään erityislaatuinen. Sehän on itsestään selvää jargonia, kun ihminen yrittää kuvailla (tämän) maailman loppumista. Kuka tahansa keksisi aivan samansisältöistä tekstiä, jos uskoisi, että maailma kohtaa nk. Herran päivän. Mahdollisimman raflaavaa ja pelottavaa matskua, niin jengi kumartaa.