Onko seksuaalinen moneus Jumalan luomisessa tarkoittamaa vai lankeemuksen seurausta? Useimmista suomalaisista tällaisen kysymyksen pohtiminen on loukkaavaa ja toisten ihmisarvoa polkevaa. Kirkossamme on kuitenkin myös niitä, joille juuri tämä kysymyksenasettelu on keskeinen Jumalan tahdon kyselemisessä.
Vastausta kysymykseen ei saada niistä raamatunkohdista, joissa suhtaudutaan torjuvasti miesten väliseen seksiin. Niistä voidaan lukea se, että siinä maailmassa, jossa ne kirjoitettiin, miesten välinen seksi koettiin iljettäväksi. Vastausta ei myöskään saada siitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska homo on mies ja lesbo on nainen. Kysymys on aina tulkinnasta.
Teoriassa voimme kuvitella kaksi kehityskulkua: Jumala tarkoitti kaikki ihmiset heteroiksi, mutta lankeemuksen seurauksena kaikki eivät tässä(kään) suhteessa täytä Jumalan suunnitelmaa; Jumala tarkoitti seksuaalisen moneuden, mutta lankeemuksen seurauksena ihmiset käyttävät, sekä heterot että homot, Jumalan lahjaa väärin. Homofobisissa kulttuureissa moni on valinnut ensimmäisen vaihtoehdon sen enempää pohtimatta asiaa.
Yhtä mahdollinen tulkinta on, että langenneessa maailmassa ihmisten kyky käsitellä Jumalan tarkoittamaa seksuaalista moneutta on vajavainen. Tässä tilanteessa rakkautta ja oikeudenmukaisuutta toteuttivat selvät ja yksinkertaiset säännöt. Nyt olemme tulleet tilanteeseen, jossa tätä asiaa on arvioitava uudelleen.
Mutta tällä pohdinnalla ei loppupeleissä ole merkitystä. Jumalan oma toiminta tekee eron alkuperäisen luomistarkoituksen ja langenneisuudessa elämisen välillä. Alkuperäinen luomistarkoitus oli: Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää (1 Moos 2:25). Kun Aadam ja Eeva pilasivat jutun, Jumala tarjosi ensimmäisen ratkaisun langenneena elämiseen: Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin (1 Moos 3:21). Jumala ei vaatinut langennutta elämään kuin paratiisissa.
Langenneessa maailmassa eläminen ei olekaan yritystä elää kuin paratiisissa vaan langenneen maailman ehdot hyväksyen. Luonnollinen seuraus tästä on, että ketään ei tule vaatia elämään kuin paratiisissa Jumalan – todellisen tai kuvitellun – luomistarkoituksen mukaan, vaan kaikkien tulee pyrkiä kykynsä mukaan toteuttamaan rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Homo- ja lesboparien kohdalla sitoutunut parisuhde – jota myös avioliitoksi kutsutaan – edustaa vastuullista elämää tässä langenneessa maailmassa.
P.S. Sallin vain teologisen keskustelun (ja toisten kommenttien maltillisen kehumisen).
Heikki Leppä:
entä kun Jeesus Ilmestyskirjassa selkeästi Sanoo:
14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. (Ilm.22)
Ja jatkaa:
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Minusta avioliitto ei perustu, eikä voi perustua, pelkästään kahden ihmisen TARPEELLE ja halulle sitoutua.
Sellaisena se ei kestä. Vaikka joku yksittäinen liitto kestäisikin, INSTITUUTIONA avioliitolla ei ole tulevaisuutta pelkästään tunnepohjaisena sitoutumisen tarpeena.
Avioliiton vahva asema ihmisen historiassa perustuu sille, että myös yhteiskunta on jollain lailla tarvinnut kahden ihmisen liittoa. Miehen ja naisen välistä liittoa.
Tähän on perustunut sitoutumisen velvoite.
Avioliitossa on ollut jotain järkeä, siksi se on säilynyt läpi vuosisatojen ja tuhansien, vaikka ne järkisyyt ovat jossain määrin vaihdelleet ja muuttaneet muotoaan. Silti aina on ollut mukana järkeä, ei pelkästään tunnetta, tarvetta ja halua olla yhdessä kun rakastetaan niin paljon että… jne.
Jos avioliitto on vain ”kahden ihmisen välinen sopimus”, kaksi ihmistä voi sopia siitä ihan keskenänsä. Ja ottaa mukaan kolmansia tai neljänsiä osapuolia jos niin kokee. Yhteiskunnalla ei ole siihen mitään sanomista.
Sari,
’tarve sitoutua’ on paljon laajempi ja syvempi asia kuin ’tunne’ ja ’halu’.
Jos Jeesus tuli särkemään perkeleen teot, niin mitä Hän käytännössä teki? Onko paha omatunto sitten keleestä, jonka Hän tuli armolla rauhoittamaan? Vai olisiko vanhurskauttaminen ennalleenasettamista Jumalan edessä?
Heikki Leppä
Tavoitteeni oli osoittaa se, että vaikka ihminen onkin langennut niin sen ei tarvitse merkitä sitä, että hän jäisi maahan makaamaan. Tästä pelastaa Kristus ja hänen työnsä. Samalla se uudistaa meidät niin, että kaikkia vanha saa jäädä taakse. Näin ollen hirsien tai roskien kaivelu silmistä on tarpeetonta touhuilua. Synnistä on toki tarpeen huomauttaa, niin että sekin johtaisi meidät avun lähteelle ja Kristus saisi uudistaa meidät jokaisen.
Toki vaarana on se, että ongelma ja ratkaisu ulkopuolistetaan vaikka synti on meissä jokaisessa ja sen tajuamisen pitäisi johtaa ehkä ennemminkin nöyryyteen kuin haluun tuomita. Sanakäänteet toki ovat jyrkkiä mutta minusta se kertoo kuitenkin aidosta huolesta sen suhteen, että ongelmaa vähätellään.
Hyvää pohdintaa Heikiltä, muttta jää vielä keskeneräiseksi.
Ei ole samantekevää, mikä osa ihmisenä olemisessa on luotuisuutta ja mikä lankenneisuutta.Jumala armahtaa langenneen ihmisen ja samalla myös lankenneisuuden. Jumala siunaa luomaansa ja luotuisuutta, ei lankenneisuutta.
On syytä muistaa että äpärälapsen kaste on aivan yhtä arvokas, kuin aviovuoteen hedelmän. Synnin seurauksena voi siis syntyä jotain hyvää ja arvokasta. Synti pysyy silti syntinä eikä armo turhennu.
Entäpä sitten tässä langenneessa maailmassa esiintyvä homoparin puolisoiden välinen rakkaus ja kiintymys? Onko se jotain sellaista hyvää, jotta Herran luomistyönsa tarkoituksen mukaisena siunaa vai onko se(kin) syntiä? Entäpä jos pidetään rakkauta hyvänä ja silti pitäydytään siinä uskossa, että homoseksuaalisuus ilmiönä kuuluu lankeamukseen kuten Paavali selkeästi opettaa?
Helppo ratkaisu olis hylätä joko rakkaus tai usko lankeemuksen todellisuuteen, mutta olisiko kumpikaan oikea ratkaisu?
Entäpä jos Herra todellakin siunaa heidän keskinäisen kiintymyksensä, mutta ei suostu siunaamaan heidän välistä eroottista vetovoinmaansa? Rukoillaanko sitten Herran tahtoa toteutuvaksi ihmisen itse asettamien reunaehtojen mukaisesti?
Entäpä jos jätettäisiinkin oma mestarointi vähemmälle ja rukoiltaisiin Herralta siunausta vain sille mikä on hänen tahtonsa mukaista ja armoa siinä, mikä on hänen tahtonsa vastaista. Herra kyllä itse tietää tahtonsa ilman meidän neuvojamme. Olisiko tässä riittävästi ohjeta myös ns. parisuhderukoukseen.
Jukka,
pitäisikö eronneen uusi avioliitto laittaa samalle viivalle?
Puuttuisin erääseen yksityiskohtaan Heikki Lepän perusteluissa. Hän kirjoittaa: ”Siinä maailmassa, jossa ne (siis raamatussa esiintyvät homosuhteiden tuomitsemiset) kirjoitettiin miesten välinen seksi koettiin iljettäväksi.” Nähdäkseni tämä ei pidä Paavalin kirjeiden osalta paikkaansa. Hellenistisessä kulttuurissa hyväksyttiin hyvinkin moninainen kirjo seksuaalisuuden toteutuksen muotoja. Homoseksuaalisuus, prostituutio ja orjien seksuaalinen hyväksikäyttö olivat normaalia arkea itäisen Välimeren kaupungeissa, vain juutalaisyhteisöt vaativat jäseniltään puritaanisempaa seksuaalimoraalia. Kristinusko tällä alueella omaksui pitkälti juutalaisuuden ihanteet ja oli siis eräänlaista vastakulttuuria. Mitä johtopäätöksiä tästä olisi vedettävä nykyaikaan, sen jätän arvoisien lukijoiden harkittavaksi.
Kysymyksesi on hyvin aiheellinen, ottaen huomioon mitä Herramme itse kertoo vanhan testamentin avioliitooto säädöksestä. Ihmisten kovasydämmisydestä johtuen avioliitot eivet aina toimi Herran tarkoittamalla tavalla. Samoin kuin äpärä on täysin viaton vanhempiensa syntiin, on eronneen uusi puoiso yleensä syytön tuohon aiempaan, ei toki aina. Avioero asia tulisikin käsitellä aina ensin loppuun, armon alla. Vasta sitten kun kadutaan sitä, mikä on särkynyt ja särjetty, vasta sen jälkeen on aidosti mahdollisus armahdettuna aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä. Syrjähypyn osapuolia ei siis pitäisi vihkiä ilman pitkää katumusaikaa eikä silloin jos aiemmat liitot on vielä korjattavissa.
Ns. ”terapeuttinen ihmiskuva”, joka on vallannut yhä enemmän alaa ns. ammattiauttajien parissa, on syrjäyttämässä myös kirkkomme teologeilla kristillisen ihmiskuvan ja niin myös Uuden testamentin avioliitto-opetukset. Syntiä ei enää käytännössä juuri ole, vain heikkoutta – ja muiden aiheuttamaa pahaa oloa. Kristilliset arvot ja ihanteet ovat yhä enemmän kateissa. Avioeroratkaisutkin tapahtuvat yhä enemmän ja nopeammin ”tunnesyistä” kysymättä hengellisesti Jumalan tahtoa.
Jumalan Sana on kuitenkin edelleen voimassa, ja esim. avioerot tuottavat usein monenlaisia ikäviä seurauksia.
Jumala tahtoo meille hyvää. Hän tahtoo varjella meitä. Siksi Hän on antanut meille Sanansa ja hyvät käskynsä ja ohjeensa. Niistä poikkeamisella on aina omat seurauksensa.
Syntinsä tunnustava saa armon ja anteeksiantamuksen, mutta synnin ajalliset seuraukset ovat eri tavoin todellisuutta ( kuten esim. VT:n Daavidin elämässä).