Langeta kanonien tieltä

Konstantinopolissa annettiin viime lokakuussa kaksi määräaikaista katumusrangaistusta. Ensin sellainen annettiin minulle ja pari päivää myöhemmin Bostonin metropoliitalle Metodios Tournasille. Molempien kohdalla perustelut olivat sanatarkasti samat: ”langennut kanonisiin rikkomuksiin, ὑπέπεσε κανονικά παραπτώματα”.

Muodollisen päätöksen minun osalta teki Suomen piispainkokous. Se oli de facto vahvistus, koska neljä kreikkalaismediaa oli julkaissut päätöksen ”Ανακοινωθέν Ιεράς Συνόδου της Αυτονόμου Εκκλησίας της Φιλλανδίας” päivää ennen suomenkielistä tiedotetta.

Konstantinopolin patriarkaatti käytti viime lokakuussa ylikansallista auktoriteettiaan. Minä kuulun niihin, jotka pitävät tätä privilegiota tärkeänä. Hyväksyin päätöksen ja lupasin, että pidän moratorion 5.10.2020–5.4.2021.

Kanonien historiassa on kolme taitekohtaa. Ensimmäinen oli tuhat vuotta sitten, jolloin päättyi yhden korkeimman kanonisen ratkaisuinstanssin aika. Justinianoksen Novellassa kirkollisen tuomiovallan rajat oli määritelty selvästi: hiippakunnan piispa tuomitsee pappinsa, maakunnan metropoliitta piispansa ja patriarkka metropoliitat. Idän patriarkaattien vetoomustuomioistuimeksi tuli Konstantinopolin ”pysyvä synodi, σύνοδος ενδημούσα”, jolla oli virallinen asema valtiollisena oikeusorgaanina. Teoriassa korkein muutoksenhakuinstanssi oli ollut Rooma, mutta Fotioksen skisman jälkeen sinne ei enää vedottu.

Toinen kanoninen murros oli viisisataa vuotta sitten. Teodosioksen ja Justinianoksen päätökset liittää kanonit osaksi siviililakeja olivat merkinneet sitä, että kanonisiin päätöksiin sovellettiin samoja prosessisäädöksiä kuin muihinkin lakeihin. Trullon ja Nikean II synodin linjauksissa oikeussuojaa pyrittiin varmistamaan sillä, että päätökset piti perustella ”ennakkoluulottomasti, ἀπροκριμάτιστος” (kanoni 37), ”perusteellisesti, ἀσφαλῶς” ja ”antaumuksella, προθύμως” tutkien (kanonit 2 ja 4). Tätä oikeussuojaperiaatetta ei noudatettu sen jälkeen, kun kanonien tulkinta jäi osmanien aikana yksin uskonnollisen yhteisön etnarkin ja hierokratian vastuulle.

Kolmas kanonisen oikeuden virstanpylväs oli runsas sata vuotta sitten luotu kirkkolakijärjestelmä. Pohjoismaissa Kirchenrecht on nomokanoninen, eli kanonit ovat sisäänkirjoitettuja lakeihin. Näin asioiden laillinen järjestys on samalla myös kanoninen taksis.

Demokratiassa yksilön oikeusturva on kaikki kaikessa ja näin pitää ollakin. Vanhoissa instituutioissa kanonisia sanktioita applikoidaan myös niiden lopputuloksen, τέλος perusteella ja yksilö joutuu alistumaan instituution yhtenäisyyden säilyttämiseksi.

Minulle luvattiin, että Konstantinopolin katumusrangaistus oli kertakaikkinen ja lopullinen. Päätöksessä käytettiin raamatullisia ilmauksia ”lankeaminen” ja ”rikkomus” (Matt. 6:14). Ne annetaan anteeksi, niin kuin anteeksi antaa myös taivaallinen Isänne.

Constantinopolis locuta est, causa finita est!

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen

Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.

Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit