Meidät on kutsuttu lähtemään. Vuosisatojen saatossa tämä on käytännössä merkinnyt sitä, että tuhansista suomalaisista on kirkon valtuuttamina tullut maahanmuuttajia jossain toisen kulttuurin ja uskonnon keskellä. En ajatellut asiaa tästä näkökulmasta silloin, kun itse asuin Länsi-Afrikassa, mutta maahanmuuttajan statustani se ei silti muutanut miksikään.
Joskus myös lähetystyöntekijät ovat joutuneet pakenemaan. On ollut pakko lähteä ja jättää kaikki. Usein tuo jättäminen ei ole olut taloudellisesti kovinkaan merkittävää. Sen sijaan henkisesti paikallisten työtovereitten ja hengellisesti oman tehtävän jättäminen on voinut olla hyvinkin raastavaa. Pahimmillaan uhan ja pelon takia myös traumatisoivaa.
Joskus lähteminen – ja nykyaikana yhä useammin – on tarkoittanut hyvinkin yksinkertaisesti työsopimuksen päättymistä ja kotiin paluuta. Tällöinkin tuo henkinen ja hengellinen raskaus on saattanut olla painavaa.
Suomen nyt kohdatessa ennen näkemättömän suuren vastuun pakolaisten tilanteesta, voimme muistaa lähetystyön antia tässäkin asiassa. Lähetystyöntekijät ovat aina olleet lähdössä, joskus myös pakenemassa. Meillä on kirkkona siten sisäsyntyistä ymmärrystä siitä, mistä nykyajan kansainvaelluksissa on inhimillisesti katsottuna kyse.
Tästä nousee kyky ja velvollisuus puolustaa pakolaisten ja turvapaikan etsijöiden vastaanottamista. Tästä nousee tarve toimia niin, että yhä vähemmän olisi syytä paeta. Kristuksen elämässä toisten polesta toimiminen johti lopulta ristille. Ajattelen, ettei meillä kristityillä ole muuta mahdollisuutta, kuin puolustaa toisia, vaikka se merkitsisi omaa tappiota. Meidän on puolustettava ihmisoikeuksia, toisen asemaan asettumista ja toisten uskonnonvapautta, vaikka ne kaikki riistettäisiin meiltä jossain muualla. Meitä siis kehotetaan kääntämään lyöjälle toinenkin poski. Mutta ennen kaikkea meidän on seurattava Kristusta.
Honkanummella ja Espoon Kellonummen tunnustuksettomilla hautausmailla on aika paljon muslimihautoja.
Helsingissä vapaa-ajattelijat ovat yrittäneet löytää tonttia uskonnottomaksi hautausmaaksi jo yli 70 vuotta – tuloksetta.
Arvauskilpailu: Mihin uskontokuntaan ovat kuuluneet ne, jotka ovat onnistuneet torppaamaan hanketta?
Kun muslimien ja tunnustuksettomien hautausmaiden perustamisessa on kyseessä kuntien päättäjät, silloin uskontokunnalla ei ole merkitystä, vaan poliittisella tahdolla ja rahalla.
Kunnilla on jo yli 500 erilaista lakisääteistä velvoitetta. Hautaustoimen hoito on ulkoistettu ev.lut. ja ort. kirkolle, joka onkin näiden kirkkojen ainoa lakiin perustuva velvoite. Se on hoitanut tämän velvoitteen tarjoamalla muslimeille ja ateisteille omia hautausmaita, mutta ne eivät ole aina kelvanneet – ideologisista syistä.
Ateisteilla on esim. oma tunnustukseton hautausmaa Keravalla. Jokainen voi omakohtaisesti käydä katsomassa, kuinka monta vainajaa sinne on useiden vuosien saatossa haudattu. Kun kunnassa lasketaan hautausmaan hoitokustannuksia ja pohditaan kansalaisten yhdenvertaisuutta, tullaan nopeasti johtopäätökseen että toisten vainajat tulevat kalliimmaksi kuin toisten. Se siitä kansalaisten yhdenvertaisuudesta.
Tähän pitäisi löytyä ratkaisu: poliittinen tahto, kaikkien veronmaksajien yhdenvertainen kohtelu ja rahat. Siinä ei uskontokuntaa kysellä, vaan katsotaan kuntatalouden likviditeettiä ja pohditaan hautausmaa-hankkeen järkevyyttä yhdenvertaisuuden näkökulmsta.
Kunnat ovat ymmärrettävästi haluttomia ottamaan vastuulleen hautausmaiden perustamista ja hoitamista, kun laki ei niitä tähän selkeästi velvoita. Kirkkoa se velvoittaa, mutta kirkon tarjouksia ei läheskään aina oteta vastaan (edelleen juuri ideologisista syistä).
Mikä olisi ratkaisu? Kaikki hutausmaat kunnallisiksi? Jos tähän päädytään, kunnille syntyy taas yksi lakiin perustuva velvoite lisää. Kunnat saavat osalleen kymmenet tuhannet hautasmaiden työntekijät, hautausmaiden maa-alueet ja sadat kiinteistöt sekä näiden rahoituksen.
Jokainen voi itse päätellä, millainen lasku tästä tulisi kuntapäättäjien hoidettavaksi. Kuinka moni kuntapäättäjä haluaa tällaista omaan poliittiseen ohjelmaansa tietoisena siitä, että se merkitsisi automaattisesti muutenkin kireän kuntatalouden lisäksi veroäyrin nostoa. Kuntapäättäjänä oleva ateistikin ymmärtää tässä asiassa pitää suunsa soukalla.
Kirkolle tämä ratkaisu olisi luonnollisesti suuri helpotus, sillä se on oppinut jo parin vuosituhannen aikana pitämään huolta vainajistaan. Ja kirkko voi pitää huolta myös kaikista muistakin vainajista, jos vain kirkon tarjoamat hauta-alueet kelpaisivat tarvitsijoille..
Jouni, vallan unohdit mainita kirkon yhteisövero-osuuden. Entä jos hautausmaat velvoitteineen siirtyisivät kunnille tuon osuuden siirtyessä samalla? Ei kai tuo maagisesti voisi kalliimmaksi tulla siirron aikana. (Itse siirto kylläkin tuottaa väistämättä kustannuksia.)
Yksinkertaisin ratkaisu olisi kaikkien ruumiiden tuhkaaminen. Tuhka voitaisiin sirotella vapaasti mereen tai taivaan tuuliin tai sen voisi käyttää vaikkapa takaisin luonnon kiertoon omaisten kukkapenkkien lannoitteena. Ei olisi kuluja hautausmaiden hoidosta.
Kimmolla on viisaita ajatukia. Me kaikki tulemme maaksi jälleen, kuten siunaussanoissakim sanotaan. Em voi ymmäryää, miksi uskonnolliset ja uskonnottomat eivät voi olla samassa kuopassa tai sirotealueella.
Yhteiskunnalla ei ole mitään velvoitteita järjestää eri uskontokunnille omia hautausmaita. Jardi ei kerro, pitäisikö tontin olla hänen mielestään ilmainen. Veikkaan että pitäisi.