Lähettinä Virossa

Sain eräässä leikissä tehtävän selittää, mitä teen työkseni. Ehtona oli, että sekä alle kouluikäinen kummilapseni että isoäitini ymmärtäisivät selityksen. Muotoilin, että minun työni on sitä että ensinnäkin opettelen yhdessä nuorten ja vähän kaikenikäisten kanssa lukemaan Raamattua. Toiseksi opettelemme yhdessä tuntemaan Jumalaa ja kolmanneksi mietimme, mitä Raamatun ja Jumalan tunteminen meidän elämässämme tarkoittaa.  Koska kummankaan vertailuryhmän edustaja ei ollut paikalla en tiedä kuinka ymmärrettävä tuo selitys oli, mutta ainakin yritin. Olen siis lähetystyöntekijä. Sitä termiä selittäessä täytyy olla huolellinen. Kerran koulussa erehdyin sanomaan että olen lähettinä Virossa, ja sain tarkentavan kysymyksen: ”Ai vietsä niinku paketteja paikasta toiseen?” No, joskus teen sitäkin.

Olen asunut ja työskennellyt Virossa jo vuosikymmenen ajan, ja oppimista riittää edelleen. Raamattu ei ole täällä mitenkään uusi kirja. Kristinuskon tiedetään saapuneen Viroon jo 1100 –luvulla. Ensimmäinen vironkielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1739. Samaan aikaan maassa oli laaja uskonnollinen herääminen, jonka toivat mukanaan herrnhutilaiset lähetysveljet. Suomen kanssa samoihin aikoihin itsenäistyneessä Viron tasavallassa miltei kaikki kuuluivat kristilliseen kirkkoon ja koulujen uskonnonopetusta pidettiin arvossa. Toisen maailmansodan jälkeisessä, Neuvostoliittoon liitetyssä Virossa uskonnonopetus loisti poissaolollaan ja Raamattu oli kielletty kirja. Uskonnollisuus leimattiin haihatteluksi, heikkojen ja järjettömien touhuksi, joka on vaaraksi yhteiskunnalle. Kirkot eivät kuolleet, mutta joutuivat vetäytymään yhteiskunnan marginaaliin. Raamattuja salakuljetettiin Suomesta Viroon monin eri tavoin.

Uudelleen itsenäistyneessä Viron tasavallassa  toimii noin 90 erilaista uskonnollista yhteisöä, jäsenmäärältään suurimpina kristilliset kirkot. Näihin kaikkiin yhdessä kuuluu noin kolmannes Virossa asuvista. Tämän päivän Viroa on pidetty Euroopan – ellei peräti maailman – maallistuneimpana maana. Käytännössä uskontojen ja uskomusten kirjo on suuri, jokaisella on tälle ajalle tyypillisesti oma totuutensa ja monet asiat sekoittuvat keskenään. Uskonnon tai uskontojen opetusta kouluihin ei ole palautettu. Etsijä on tässä moninaisuudessa aika omillaan. Raamattu on periaatteessa kaikkien saatavilla, mutta sen lukeminen ei ole välttämättä kovin helppoa jos kaikki taustatieto ja hengellinen ohjaus puuttuvat.

Miksi Raamatun lukemisen taito sitten on niin tärkeä? Tai onko se? Eikö nykyajan kiireisellä ihmisellä ole muitakin haasteita elämässään kuin opetella lukemaan vanhaa kirjaa, joka on kaiken lisäksi melko vaikeatajuinen? Monilla ihmisillä, joiden kanssa olen täällä saanut ja saan opetella Raamattua lukemaan on paljon haasteita elämässään. Yhdessä olemme huomanneet, että kirja, jota tutkimme on elämän kirja ja elävä kirja. Että edelleen on totta se, mitä apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.” (Room. 15:4). Kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Minusta tuntuu, että juuri niitä me tänä päivänä kaikkein eniten tarvitsemme.

Titta Hämäläinen

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen