Opetushallitus on päivittänyt ohjeensa koulujen uskonnollisista tilaisuuksista ja koulun katsomuksellisesta opetuksesta.

Ohjeistus on aiheellinen ja näppituntumalta se on parannus entiseen. Esimerkiksi vakaumuksellisten koulun järjestämien tilaisuuksien osalta niitä korvaavia vastaavia  tilaisuuksia ei tarvitse järjestää samanaikaisesti.

Tämän osalta ohjeistus seuraa sitä, miten asiassa on historiallisesti toimittu sekä kansainvälistä käytännettä.

Suomessa toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi ortodokseille myönnettiin heidän merkittävinä kirkollisina juhlinaan vapaata sen sijasta, että heille olisi samanaikaisesti luterilaisen kirkollisen tilaisuuden aikana järjestetty oma vastaava.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa eri uskontojen edustajat ilmoittavat oppilaitokselle uskontonsa keskeiset juhlat ja saavat vapaata niiden osalta.

Suomessa on kouluja, joiden oppilaat edustavat useita uskontoja ja katsomuksia. Näin ainakin osan Suomen koulujen osalta on perusteetonta toimia siten, että niiden juhlaohjelma seuraisi perinteistä uskonnollista joulu- ja pääsiäiskalenteria. On eteenpäin menoa, että valtakulttuurin eli luterilaisen kristillisen kulttuurin mukaisesti järjestettävät juhlat eivät velvoita kouluja järjestämään samanaikaisia korvaavia juhlia vähemmistökatsomusten edustajille.

Ohjeistuksessa on kuitenkin vielä joitakin ajatuksia, jotka herättävät kysymyksiä.

Ohjeistuksessa viitataan oikeusviranomaisen tulkintaan, jonka  mukaan lain perusteella uskonnolliseen käyttöön osoitettu rakennus välittäisi jo sinällään uskonnollisia merkityksiä.

Edustaako oikeusviranomaisen kanta eräänlaista okkultismia katsoessaan, että lain määritelmän perusteella rakennus voisi välittää katsomuksellisia vaikutteita?  Tämä olisi tietysti ongelmallista yhteiskunnan viranomaisen katsomusneutraliteetin kannalta.

Olisi outoa ajatella, että laki tekisi jonkin rakennuksen psykologisessa merkityksessä jonkinlaiseksi. Ja olisi outoa ajatella, että rakennus sinänsä välittää outoja vaikutelmia.

Vai onko oikeusviranomaisen tahtomus kertoa jumalattomalle sukupolvelle, että kivetkin huutavat?

Uskoisin, että on aika poikkeuksellista kokea erilaisten rakennusten yhteydessä, että niistä jotenkin säteilee katsomuksia.

Rakennukset vaikuttaisivat olevan pikemminkin mykkiä. Toki niiden tulkintaan voi liittyä monenlaisia katsomuksellisia sisältöjä.

Mutta että itse rakennukset?

Toiseksi on kiinnostavaa, tulisiko luterilaiselle järjestää jotakin korvaavaa toimintaa hänen kannattamansa uskonnollisen tunnustuksen juhlan sijasta. Näinhän ohjeistus edelleen näyttää edellyttävän.

On ymmärrettävää, että luterilaisen kirkon jäsentä ei huvita osallistua johonkin jäsenkirkkonsa toimintamuotoon. Kun Opetushallitus edellyttää, että osallistumisen perusteena ei voi olla jäsenyys vaan oppilaan henkilökohtainen valinta, kysymys siirtyy ikään kuin vakaumuksen ulkopuolelle.

Omasta mielestäni koulun oppilaita ei pidä pakottaa uskonnollisiin tilaisuuksiin, vaikka ne olisivatkin heidän edustamansa uskonnon mukaisia. Mutta tämä ei ole katsomuksen ja vakaumuksen oikeuteen liittyvä kysymys.

Lähtökohtaisesti luterilaisen kirkon jäsen hyväksyy luterilaiset jumalanpalvelusmenot eikä pidä niitä vakaumuksensa vastaisina. Eri asia on, että hän ei pidä kaikista niiden käytännön sovelluksista. Toisin sanoen: aina ei huvita.

Mutta kannattaako yhteiskunnan kulkea ohjeistuksissaan niin pitkälle, että se velvoittaa viranomaisasemassa olevia henkilöitä eli koulujen rehtoreita toimimaan sen mukaisesti, mitä ihmiset ilmoittavat siitä, mikä heitä huvittaa tai ei?

Itseäni kiinnostaisi kovasti tietää, mikä olisi luterilaisen oppilaan tai opiskelijan vakaumuksen kunnioittamisen kannalta sellainen sovelias tapahtuma, joka korvauksena siihen, että hän ei osallistu luterilaiseen uskonnolliseen tapahtumaan, muistuttaisi tätä tapahtumaa mahdollisimman paljon, kuten ohjeistus velvoittaa, mutta ei kuitenkaan olisi se vaan sen korvike.